Ylitarkastaja Michaela Moua pyrkii tekemään maailmasta yhdenvertaisemman.
Yhdenvertaisuustyö oli Michaela Mouan elämässä läsnä jo nuorena, kun hän harrasti tavoitteellisesti koripalloa ja tähtäsi ammattiurheilijan uralle. 16-vuotiaana hän edustikin jo naisten maajoukkueessa ja pelasi urheilustipendin saatuaan Yhdysvalloissa yliopistojoukkueessa, kunnes suuntasi kymmeneksi vuodeksi Euroopan kentille.
– Se, että musta nainen on Suomen maajoukkueessa Suomi-paita päällä tuolla maailmalla, on itsessään jo tavallaan aktivismia ja representaation lisäämistä, Michaela Moua pohtii nyt.
Kun hän hieman yli 30-vuotiaana lopetti koripallouransa, tilalle täytyi keksiä jotain muuta. Jotain, mikä ei tuntuisi pelkästään työltä, vaan olisi mieluisaa ja vastaisi omia arvoja.
Moua lähti opiskelemaan kansainvälistä politiikkaa ja globalisaatiota Tanskaan Roskildeen, jossa oli tasokas koulutusohjelma. Samalla hän oivalsi haluavansa olla mukana yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Nyt hän on ylitarkastaja yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistossa.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu valvoo yhdenvertaisuuslain toteutumista. Tehtävässään hän edistää yhdenvertaisuutta myös esimerkiksi järjestämällä koulutuksia ja paneelikeskusteluita sekä laatimalla raportteja.
– Neuvon yhteydenotoissa, joissa kerrotaan esimerkiksi syrjinnästä koulutuksessa ja palveluissa.
Vaiettu historia
Vielä muutama vuosikymmen sitten, kun Michaela opetteli alakoulussa aakkosia, n-kirjaimen kohdalla oli rasistinen n-sana ja sitä kuvastamassa karikatyyrinen hahmo mustasta ihmisestä lannevaate päällään.
Niistä ajoista on menty eteenpäin, mutta usein suomalaiset tuudittautuvat ajatukseen, että olemme tasa-arvon ja onnellisuuden mallimaa.
Michaela Moua muistuttaa, että rasismi on paljon muutakin kuin vain tietoisia ja tahallisia tekoja. Syrjintää tapahtuu myös rakenteellisella tasolla, kuten työelämässä ja koulutuksessa.
– Black lives matterin myötä olemme vastaanottavaisempia käymään aitoa keskustelua sen sijaan, että menisimme heti puolustuskannalle. Moni ajattelee olevansa hyvis, kun ei huutele kaduilla kenellekään. Ihmisellä voi kuitenkin olla rasistisia ajatusmalleja, vaikka hän ei tietoisesti tekisi rasistisia tekoja. Sitä paitsi ei siitä voi saada mitään papukaijamerkkiä, ettei ole tuolla kaduilla huutelemassa solvauksia. Se on minimi, mihin jokaisen pitäisi pystyä.
Lakien lisäksi yhdenvertaisuuden kehittyminen vaatii asennemuutosta, joka saattaa kestää monta vuosikymmentä. Kokonaiskuvan hahmottaminen ja omien etuoikeuksien tunnistaminen taas vaatii vaiettuun historiaan perehtymistä.
– Rasismi ja syrjintä ovat syvällä suomalaisessa yhteiskunnassa, ja meidät on sosiaalistettu siihen.
Parempi maailma lapselle
Uskallus nostaa ongelmakohtia esiin julkisesti syntyi viimeistään siinä vaiheessa, kun Mouasta tuli äiti vuonna 2013.
– Äitinä minun olisi vaikeaa katsoa tytärtäni silmiin, jos en pyrkisi tekemään hänen kasvukokemuksestaan Suomessa parempaa kuin omani oli.
Moua ajattelee, että hänen äänellään on merkitystä.
– Jos erilaiset äänet eivät pääse tuomaan esiin erilaisia epäkohtia, monet luulevat yhteiskuntamme olevan valmis. Jos epäkohtia ei tuoda näkyväksi, niitä ei voi korjata.
Tämä on lyhennelmä marraskuun 2020 Gloriassa ilmestyneestä jutusta.
Kävin pyytämässä nätisti ja asiallisesti pihalla pelaavilta lapsilta että pelaisivat pienemmällä äänellä. Sain kuulla olevani rasisti. R-kioskilla nuoren näköinen mies oli ostamassa kaljaa. Myyjä kysyi papereita jolloin sai kuulla olevansa rasisti. Nyt kun n-sana jo pelkkänä sanana on rasistinen alkaa tuo kortti olla puhki. Kun epäilemättä saan kuulla olevani rasisti seuraavan kerran on kysyttävä onko sen tarkoitus olla herjaamista vai kunnianloukkaus ja kutsutaanko siispä poliisi paikalle.
