”Joskus tuntuu, että olen Suomessa puoliksi haudassa” – Laila Snellman kertoo 6 oppiaan elämästä

Laila Snellman on valmis taisteluun.

– En suostu vanhenemaan. Haluan ihan uuden elämänvaiheen itselleni ja alan tehdä sen eteen työtä, hän sanoo.

Vanhenemista Laila on kuitenkin joutunut pohtimaan paljon viime aikoina. Hän on mukana Eveliina Talvitien kirjassa Vanha nainen tanssii, jossa julkisuudesta tutut naiset pohtivat ikääntymistään.

Sellaisessa prosessissa herää väkisinkin ajatuksia. Helmikuussa koittava 65-vuotissyntymäpäivä on ensinnäkin herättänyt elämäntaparemontin tarpeeseen. Sitä on vahvistanut myös Ranskassa asuvan, 90-vuotiaan Pepita-äidin ”varoittava esimerkki”.

– Äiti on terve, mutta liikkumattomuus on tuonut hänelle selkäongelmia ja jalkakipuja. Ulkonäöstään äitini kyllä pitää huolta, kampaajakin käy kotona värjäämässä hänen harmaat hiuksensa piiloon.

Laila sen sijaan on viettänyt koko korona-ajan rennosti lähestulkoon samoissa verkkareissa, vaikka onkin tänään pukeutunut tyylikkäisiin, mustiin ja väljiin vaatteisiin sekä laittanut huulipunaa.

– Huulipunan käyttämisen olen keksinyt vasta äskettäin!

Laila karsastaa niin kauneusleikkauksia kuin sosiaalisen median filttereitäkin.

– Mutta eihän kukaan tykkää vanheta. Ei ole kiva, että painovoima vetää kaikkea alaspäin, tulee poimuja kaulaan, ja silmäluomat estävät näkökentän. Mutta eihän sille mitään voi, niin kuin ei voi kuolemallekaan.

Ensimmäinen oppi: ”Geeneistään ei pääse kukaan”

Rauhallisen suomalaisisän ja kiivaan espanjalaisäidin tytär on aina ollut tietoinen perimänsä ristiriitaisuudesta.

– Tulen usein väärinymmärretyksi, energiatasoni ja temperamenttini häiritsevät joskus suomalaisia. Minä kuulemma keskeytän liikaa ja huudan – kuulisivatpa he äitini desibelitason!

Lailan isä pakeni vaimonsa ja perheen neljän tyttären metakkaa tenniskentille ja vuorikiipelyyn. Mutta myös hänen suvussaan riitti voimakastahtoisia ihmisiä, kuten kasvisruokavaliosta kirjoittanut Lailan isoisä Teo ja isoisän isoisä J.V. Snellman. Tämä kävi aikalaistensa, kuten J.L. Runebergin ja Zachris Topeliuksen kanssa kiihkeitä keskusteluja Kämpin ravintolassa.

Laila on yrittänyt opetella puhumaan suomalaisittain eli ”monologien sarjassa”.

– Mutta intohan siinä menee. Joskus tuntuu, että olen täällä Suomessa puoliksi haudassa. En tiedä, mitä se tekee minulle solutasolla, kun joudun hillitsemään aina itseäni. Olen tällainen maailmankansalainen, minun juureni on olla juureton.

Diplomaattiperheessä vaihtuvat kotimaat – Puola, Tanska, Turkki, Sveitsi, Yhdysvallat – kasvattivat Lailaa jo nuorena itsenäiseksi ja omapäiseksi.

– Mutta kyllä myös rohkeuteni tulee geeneistä, etenkin äitini puolelta.

Pepita-äiti menetti isänsä Espanjan sisällissodassa ja pakeni nuorena Ranskaan. Hän oli 24-vuotias ja työskenteli muotialalla Pariisissa, kun perijätär Mirjam Tavastjerna pyysi häntä muuttamaan puoleksi vuodeksi Helsinkiin ja perustamaan Suomen ensimmäisen haute couture -ateljeen.

– Äiti luki ystäviensä kanssa Suomesta tietokirjasta. Nämä pitivät häntä hulluna ja varoittelivat jääkarhuista.

Vuonna 1950 Pepita saapui Christian Diorin tyyliin pukeutuneena rutiköyhään Suomeen, josta hän ei löytänyt edes kynsilakkaa pitkiin kynsiinsä. Jackie Onassista muistuttava nainen oli ”sensaatio”, joka teki vaikutuksen myös suomalaisdiplomaatti Klaus Snellmaniin.

– Äitini tuli Suomeen pakolaiselle myönnetyllä, haitariksi taitellulla muukalaispassilla ja lähti pois diplomaattipassilla. Se oli hänelle suuri saavutus. Mutta on hän kyllä ollutkin rohkea.

Toinen oppi: ”Teini-ikä muuttaa kaiken”

Yksi Lailan elämän tärkeimmistä ajanjaksoista alkoi vuonna 1969, kun Snellmanin perhe muutti Kaliforniaan, Yhdysvaltoihin. Hippiaika oli jo kuihtumassa, mutta San Franciscon katukuvasta kukkaislapset eivät olleet kadonneet. Feminismin toinen aalto, Vietnamin sotaa vastustava rauhanliike ja ympäristöliike synnyttivät Lailassa yhteiskunnallisen herätyksen. Golden Gate Bridgen puistossa järjestettiin joka viikonloppu rauhankonsertteja, joissa saattoi olla puhumassa vaikkapa Jane Fonda. Oli kommuuneja, musiikkia, kirjallisuutta.

– Teini-ikä oli minulle todella tärkeää aikaa. Varmasti se on sitä ylipäätään, koska silloin ajatukset ja persoonallisuus muovautuvat.

Laila ja siskot kävivät yksityisessä Convent of Sacred Heartin tyttökoulussa.

– Tytöt siellä olivat aivan mahdottomia mimmejä, Laila nauraa.

Villiys tarttui. Niin kuin silloin, kun tytöt lähtivät koulusta porukalla hakemaan uudelta ehkäisyklinikalta kaikille e-pillerit. Tai silloin, kun 15-vuotias Laila päätti ottaa luvatta perheensä kakkosauton ja viedä ystävänsä kotiin.

– Ajoin sitä isoa lotjaa, Ford Galaxy 500:a, kieli keskellä suuta San Franciscon ruuhkan läpi ystäväni kotiin. Kun palasin, isäni oli kauhukseni etupihalla kastelemassa nurmikkoa.

Isä pyysi tyynesti Lailaa siirtymään apukuskin paikalle, ajoi tytön Golden Gate -sillan toiselle puolelle ja opetti siellä tytärtään ajamaan kunnolla.

Teini-iän kapina sai vanhemmat varpailleen. Vanhimmat tytöt, Camilla ja Laila, saivat kuulla aloittavansa lukion Suomessa.

Kolmas oppi: ”Ura ja lapset sopivat samaan elämään”

Paluu Suomeen oli sokki. 16-vuotias Laila ja 17-vuotias Camilla muuttivat ulkomailla työskentelevien vanhempien lapsille tarkoitettuun asuntolaan Helsingin Munkkiniemessä ja aloittivat opinnot Suomen Yhteiskoulussa. Asuntolassa nuoret kokoontuivat joka perjantai katsomaan mustavalkoisesta televisiosta Peyton Placea, sarjaa, josta Laila ei ollut Kaliforniassa kuullutkaan.

– Yhdysvalloissa olin jo tottunut siihen, että jääkaapit olivat valtavia, televisiot seinän kokoisia, tv:ssä sata kanavaa ja radiossa kaksisataa.

Vähitellen Laila alkoi sopeutua uuteen elämäänsä. Sopeutumista helpotti uusi poikaystävä ja tuleva aviomies, muusikko Peter Lerche. Väärennetyillä paperilla Laila meni joka torstai Peterin kanssa Tavastialle, näki Wigwamin, Jukka Tolosen ja Piirpaukkeen keikkoja ja oppi tuntemaan muusikkoporukat.

Alun perin Laila olisi halunnut elättää itsensä tanssilla, mutta se ei tarjonnut tarpeeksi työmahdollisuuksia. Tuttavaperheen tytär Tertta Saarikko oli tehnyt mallin töitä, joten Lailakin päätti kokeilla alaa nopean rahan toivossa. Hän otatti itsestään kuvat ja lähti näyttämään niitä Me Naisten toimitukseen.

– Joku juorutoimittaja näki minut toimituksen käytävällä ja kysyi kuka olen.

Nuorelta Kristiina Halkolalta näyttänyt diplomaatin tytär ja J.V. Snellmanin jälkeläinen pääsi heti lehden seurapiiripalstalle. Puhelin alkoi soida.

– Pidin mallintöistä, mutta en ollut yhtään muotitietoinen. Kuljin meikittömänä intiankaftaanissa, ja mallikollegat vitsailivat, että pitäisikö Lailalle hommata silitysrauta.

Samaan aikaan Lailassa kyti halu tulla äidiksi.

– Olin halunnut nuoresta pitäen lapsia, mutta myös tehdä töitä. Eivät ne sulkeneet minulla toisiaan pois.

22-vuotiaana Laila sai esikoispoikansa Tonin. Lailan 48-vuotiaalle äidille ja 54-vuotiaalle isälle lapsenlapsi oli järkytys.

– Heitä nolotti kertoa, että he ovat niin nuorina jo isovanhempia.

Neljäs oppi: ”On tärkeää pärjätä omillaan”

Esikoispoika oli reilun vuoden vanha, kun Lailan aviomies Peter joutui yllättäen armeijaan, vaikka oli luullut saavansa terveydellisistä syistä vapautuksen.

– Jouduin täysin puille paljaille. Olin ylpeä, eikä tullut mieleenkään kysyä apua vanhemmiltani.

Mallintöiden tuloilla Laila sai hoidettua vuokran ja päiväkotimaksut.

– Huomasin, että olen vahva ja pärjään yksin. Myös mieheni arvosti ensimmäistä kertaa työtäni mallina.

1970-luvulla mallien asioita ajettiin ainoastaan Mallit ry:ssä, jonka puheenjohtajaksi mallikollegat pian äänestivät Lailan. Hän kun oli aina neuvomassa ja auttamassa uusia malleja, vaikka nämä olivatkin kilpailijoita.

Pian alkoi itää ajatus omasta mallitoimistosta. Sellaisia oli jo joka maassa paitsi Suomessa ja itäblokin maissa. Laila kuitenkin empi. Bisnesmaailmalla oli boheemipiireissä ruma kaiku, olihan hän salannut mallintyönsäkin taiteilija- ja muusikkoystäviltään.

– Se oli liian pinnallista, ja me olimme syvällisiä, Laila naurahtaa.

Vuonna 1983 Suomen ensimmäisen mallitoimisto Paparazzi avasi ovensa. Mallien eduista huolehtivaa ja siitä laskuttavaa toimistoa ei aluksi katsottu hyvällä.

– Kohtasin ennakkoluuloja, vihaa ja kateutta. Olin silloin eronnut ja yksin, ja menin iltaisin kauhuissani nukkumaan, kun minulle ennustettiin pikaista konkurssia.

Vasta, kun Helsinkiin nousi seuraavana vuonna toinen mallitoimisto, Laila sai työrauhan. Paparazzi alkoi kasvaa ja työllisti 1980-luvun vauhdikkaimpina vuosina 12 henkeä, ”oli omaa valoryhmää, ja se meni vähän överiksi.”

Vauhti vaati veronsa. Yrittäjä ei voinut viettää edes äitiyslomaa, kun sai lapsen toisen aviomiehensä, muusikko Pekka Tirkkosen kanssa vuonna 1985. Laila tuli viisi päivää vanhan Marlo-poikansa kanssa kättelemään sisartoimisto Andiamon avajaisiin ihmisiä punaiselle matolle. Pr-tilaisuutta ei saanut hukata.

– En tiedä, miten selvisin niistä vuosista, Laila miettii.

Viides oppi: ”Kuolemasta ei löydä merkitystä”

Lailan elämään on mahtunut menestystä ja menetyksiä, avioeroja ja yksinäisyyttä. Raskainta oli isosisko Camillan kuolema vuonna 2006. Sisko oli Lailan lasten lisäksi hänen ainoa verisukulaisensa Suomessa.

– Siitä alkoi hyvin synkkä elämänvaihe, kuolema alkoi kummitella mielessä.

Kolme vuotta aikaisemmin oli kuollut Lailan kahden nuorimman lapsen isä, Pekka Tirkkonen, ja pian sen jälkeen myös Lailan oma isä. Laila yritti kiihkeästi löytää kuolemasta merkitystä.

– Minulla on ollut vahvoja esoteerisia kausia, joina olen keskustellut enkeleiden kanssa ja oikein etsinyt merkitystä. Mutta en enää ajattele, että sielu tai energia lähtee jonnekin, vaan että elämä on tässä ja nyt.

Camillan menetyksestä toipuessaan Laila kamppaili myös terveydellisten ongelmien kanssa. Yli 30-vuotisen ”rakkaus- eli riippuvuussuhteen” eli tupakan polton lopettaminen sai kehon sekaisin. Laila tunsi hiipuvansa, ja sai lääkäriltä mielialalääkereseptin. Ystävän kehotuksesta Laila kuitenkin testasi kilpirauhasarvonsa. Ne eivät olleet kunnossa, ja Laila sai vajaatoimintaan lääkityksen.

Samaan aikaan alkoivat vaihdevuodet.

– Vaihdevuodet voivat olla kauheat! Ne ovat henkisesti iso asia. Vaikkei enää haluaisikaan lisääntyä, on iso asia todeta, että se on taaksejäänyttä elämää.

Fyysiset oireet vaativat veronsa. Unenlaatu heikkeni, ja tuli ”kiusallisia” lämpöaaltoja. Laila vältteli pitkään hormoneja ja kokeili ensin homeopaattisia lääkkeitä.

– Pian tajusin, ettei minulla yrittäjänä ollut aikaa sellaiseen. En voinut nukkua kuin koira ja hikoilla. Aloitin hormonihoidon, ja syön hormoneita edelleen.

Laila toteaa, että naiset ovat liian pitkään kärsineet hiljaa vaihdevuosista.

– Jos miehillä olisi vaihdevuodet, se olisi läpeensä tutkittu asia!

Kuudes oppi: ”Tärkeintä on uteliaisuus”

– Elämä on vanhempanakin mielekästä, jos pysyy uteliaana ja osaa nauttia uusista asioista, Laila sanoo.

Moni asia, joihin Laila heräsi teininä Kaliforniassa, ovat yhä hänen sydämenasioitaan, esimerkiksi naisten oikeudet.

– Juuri eräs mies sanoi minulle, että kyllä naisten pitäisi olla kiitollisia ja pitää pienempää ääntä. Olla kiitollisia kenelle? Ja vaikka olemme länsimaissa päässeet tähän pisteeseen, suurin osa tämän planeetan naisista elää täysin sorrettua elämää.

Laila on seurannut huolissaan myös ilmastonmuutosta ja lajien kuolemaa. Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kauden päättyminen on kuitenkin valanut häneen toivoa.

– Täydellinen muutos tulee sitten, kun me kaikki taistelemme yhdessä ilmastonmuutosta vastaan. Silloin on turha enää kinastella.

Myös työ on Lailan ase vanhenemista vastaan.

– Jos ryhtyy vain mummoutumaan ja eläköitymään, vanhenee nopeammin.

Vaikka tytär Claudia vetää nykyisin Paparazzia, Laila ei aio vetäytyä kokonaan mallibisneksestä. Mutta mitä on luvassa jatkossa?

– Kaikenlaisia suunnitelmia on. Saa nähdä mitä minä vielä teen, Laila sanoo.

Juttu on alun perin ilmestynyt tammikuun 2021 Gloriassa.