Kirjailija ja ohjaaja Pirkko Saisio provosoituu ja liikuttuu vanhemmiten entistä herkemmin. On ihanaa, kun saa sanoa suoraan, mitä ajattelee.

 

Lokakuun puolessa välissä tapahtuu romahdus. Se tapahtuu joka vuosi lähes päivälleen: alistuminen loputtomaan talveen, joka on väistämättä edessä.

Tavallisesti siinä vaiheessa kirjailija Pirkko Saisio ja hänen elämänkumppaninsa, elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalo, ovat jo turvassa Madeiralla, pienessä kylässä, jossa he asuvat talvikaudet. Siellä Saisio kirjoittaa kirjojaan ja näytelmiään, koska Helsingissä ei ehdi.

Madeiralla kuoriutuu myös esiin hänen kakkospersoonansa, käsiä heilutteleva ja elehtivä maailmankansalainen, joka ei ole oppinut portugalia mutta kylläkin vahingossa passiivista espanjaa.

Nyt hän on kuitenkin yhä Helsingissä. On uusin romaani, Mies, ja hänen asiansa ja sitten on tämä lounaskin, jolla on tarkoitus keskustella asioista, jotka ovat Saisiolle tärkeitä.

Ei niin, etteikö Saisio sitä olisi jo tehnytkin.

”Kato vanhana on ihanaa, kun saa olla vanha hävytön nainen.”

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura myönsi hänelle syksyllä Aleksis Kivi -palkinnon elämäntyöstä siksi, että hän on kirjallisuuden, teatterin ja kulttuurin kentällä vaikuttanut ratkaisevasti siihen kulttuuriseen ilmapiiriin, jossa suomalaiset elävät.

Aamulehti ennätti jo sanomaan, että Saisio on mahdollisesti Suomen tärkein elossa oleva kirjailija.

Nyt Saisio istuu Helsingin Esplanadin puiston ravintola Kappelissa, jonka ikkunoista näkyy talven ensimmäinen lumipeite. Taustamusiikki ei soi häiritsemässä keskustelua. Kun klassisesti mustavalkoisiin pukeutunut tarjoilija kysyy juomista, tässä nurkkapöydässä tilataan oluet.

Saisio ilahtuu.

”Ihan kuin vanhaan hyvään aikaan!”

 

Ajatus nro 1:

Suomalainen keskustelukulttuuri on sitä, että kaikki ovat vihaisia aamusta iltaan.

”Olen kamalan kyllästynyt suomalaiseen tapaan olla ymmärtämättä toisia. Harvat ja asialliset puheenvuorot jäävät jyminän alle, eikä keskustelusta saa tolkkua”, Saisio aloittaa.

Meillä saadaan riita aikaan jopa siitä, jos toinen lohduttaa toista liian kömpelösti, hän huomauttaa. Tämä tarkkanäköisyys on parasta Saisiota.

Mutta Saisiokin provosoituu helposti.

”Kato vanhana on ihanaa, kun saa olla vanha hävytön nainen”, hän sanoo.

Kun Saisio herää, hän avaa Facebookin. Ennen kuin hän huomaakaan, on saattanut vierähtää kolme tuntia. Puolisolta tulee Facebookissa roikkumisesta noottia, mikä johtuu Saision mukaan siitä, että Honkasalo ei itse ole Facebookissa, koska ottaa kaiken niin vakavasti.

Mutta Facebook on siinä mielessä mainio, että se pitää Saision kirjoittamista yllä.

”Siellä pysyy myös päivälehtiä paremmin perillä tapahtumista.”

Saisio kommentoi Facebookissa yhteiskunnallisia keskusteluja ja toivoo, että myös ”hyvät ihmiset” sallisivat niissä enemmän nyansseja. Saision oma tavoite ei ole voittaa keskusteluja. Hän on sanonut, että joskus hän saattaa kesken väittelyn alkaa mielessään puolustaa vastapuolta.

”Naisparien äitiyden kieltämisestä ei ole mitään hyötyä. Eikä minkään muunkaan asian kieltämisestä. Asiat painuvat vain maan alle.”

Vähän aikaa sitten Saisio kommentoi keskustelua naisparien äitiyslaista. Laki takaisi sen, että naisparien äitiys tunnustettaisiin samalla tavalla kuin isyyskin.

Laki turvaisi naisparien lapsen oikeudet niin, ettei parin tarvitsisi tehdä sisäistä adoptiota, jotta toinenkin äiti olisi virallisesti lapsen vanhempi. Saisio ja Honkasalo ovat kasvattaneet yhdessä näyttelijä Elsa Saision.

”Naisparien äitiyden kieltämisestä ei ole mitään hyötyä. Eikä minkään muunkaan asian kieltämisestä. Asiat painuvat vain maan alle.”

Jälkipolvi on ohjeistanut Saisiota, että kännissä Facebookiin ei saa kirjoittaa.

”Enkä ole paljon kirjoittanutkaan.”

 

Ajatus nro 2:

Taiteilijan identiteettiin kuuluu, ettei ymmärrä talousasioita.

”Minä ymmärrän. Olen aina ymmärtänyt. Kauppiasisä opetti rahan arvon”, Saisio huomauttaa.

Kun Saision työläisperheiden elämästä kertova esikoiskirja Elämänmeno ilmestyi vuonna 1975, Saisio oli 26-vuotias. Kirjasta tuli menestys. Saisiolle oli selvää, että kirjasta saaduilla ylimääräisillä rahoilla taattiin asuntolaina ja ostettiin asunto.

”Minusta on muuten käsittämätöntä, että ihmiset ottavat annuiteettilainoja eivätkä laske, paljonko he oikeasti korkoa maksavat”, hän ihmettelee.

Vuosia sitten Saisio oli naispuolisten kollegojensa kanssa syömässä, kun puhe kääntyi pankkeihin. Pöydässä esitettiin toive siitä, että Suomeen pitäisi saada työväen säästöpankki, joka ei sijoita varallisuuttaan lainkaan. Saisio pöyristyi.

”Miten te luulette pankin maksavan vuokrat ja työntekijöiden palkat ja sen koko pyörityksen?” hän tivasi.

Kysymys kaikui kuuroille korville. Vain ahneet sijoittavat!

Madeiralla Saisio kirjoittaa näytelmää, jonka tarkoitus ei ole koskettaa kaikkia. Tärkeämpää on, että se koskettaisi joitakin, ja kunnolla.

Saisio pyörittää päätään.

Ihmisillä on emotionaalinen suhtautuminen rahaan. Ei myöskään ymmärretä, kuka yhteiskunnan palvelut maksaa. Yhteiskuntaa pidetään ilkeänä vanhempana, joka haluaa pahaa eikä anna tarpeeksi.

”Eikä varmaan annakaan”, Saisio huomauttaa oman ajatuksensa väliin.

Mutta henkeville ihmisille ei kuulu rahasta tietäminen. Se on Saisiosta vasemmiston ongelma. Paitsi Esko Seppäsen, joka on omistautunut talousasioihin.

Saisio tulee mielestään taiteilijaksi taloudellisesti toimeen hyvin.

”Vanhemmiten oikein hyvinkin”, hän sanoo.

Nyt Saisio on virallisesti eläkkeellä. Hän saa 1 400 euroa kuukaudessa.

”Järjettömän vähän siis.”

 

Ajatus nro 3:

Talousrikosten tuomiot ovat pitkiä suhteessa henkilörikosten tuomioihin.

”Tätä perustellaan sillä, että raiskaus ja tappo ovat impulssirikoksia, talousrikokset harkittuja. Ja että vain talousrikosten tuomion pituudella on esimerkin voima”, Saisio huomauttaa.

Rikokset ovat mietityttäneet Saisiota viime vuosina.

Häntä on jäänyt vaivaamaan erityisesti se, että uhrin omaisten kokema vääryys jää hoitamatta.

”Uhrin omaiset tuntevat, että he kärsivät koko elämänsä, kun taas tekijä on jo vapaalla.”

Näistä mietteistä lähti liikkeelle myös Saision uusin kirja, jota hän kirjoitti poikkeuksellisen pitkään, kymmenen kuukautta. Saisio ei ole ”hinkkaaja”, mutta tämän kirjan lopetusta hän kirjoitti epätavallisen kauan. Kirja ei suostunut loppumaan!

Kirjan päähenkilö on asianajaja (miehen nimeä ei mainita kertaakaan). Asianajaja kantaa salaisuutta vuosia sitten ystävän kanssa tehdystä taposta, ja kun asianajaja näkee ystävänsä kuolinilmoituksen lehdessä, salaisuus aktivoituu.

Asianajaja on salaisuutensa kanssa nyt yksin. Mieli alkaa horjua.

Rikokset ovat mietityttäneet Saisiota viime vuosina.

Saisio äityy pitämään lempiaiheestaan pienen oikeustieteellisen monologin.

Oikeusvaltiossa on toki parempi, että syyllinen on vapaana kuin että syytön olisi tuomittuna. Totuuden julki tuleminen on oikeusjärjestelmässä ensiarvoisen tärkeä asia.

Mutta on kauhistuttavaa, jos meille rantautuu amerikkalainen tapa yrittää voittaa oikeusriita hinnalla millä hyvänsä, jopa niin, että puolustusasianajaja estäisi totuuden tulemasta julki.

”Se rapauttaisi koko yhteiskunnan oikeuskäsityksen.”

Kirjassa seurataan huolestuneen asianajajan ajatuksia ja tunnelmia viikon ajan. Tällaisia Saision kirjat ovat, muodoltaan kiinnostavia.

Saision tuotantoa vuosikausia seuranneet tietävät, ettei hän ole koskaan jäänyt kirjoittamaan ”samaa”.

Hänen tekstinsä ovat lyyristä proosaa, jotka jättävät jäljen lukijaan. Hän osaa hypätä toisten päähän ja ammentaa omasta elämästään, ja siksi hänen pitkäaikainen faninsa onkin sanonut Saision omalla kielellä:

”Kiitos niist kaikist miehist ja naisist niis kirjois.”

Itse Saisio saattaa lukea kirjojaan ja tulla kateelliseksi tai mustasukkaiseksi menneelle itselleen. Tai sitten ihmetellä: miksi tämä on julkaistu?

Madeiralla hän kirjoittaa näytelmää, jonka tarkoitus ei ole koskettaa kaikkia. Tärkeämpää on, että se koskettaisi joitakin, ja kunnolla.

”Minä olen kirjailijanakin sellainen keskilevikkinen plus”, hän sanoo, viitaten lihan kypsyysasteisiin.

Se on ihan hyvä paikka olla.

 

Ajatus nro 4:

Taistolainen menneisyys on jättänyt rakkauden nykyiseen Venäjään.

”Tosin entisistä taistolaisystävistä iso osa ei ole huomannut, että siellä on jotakin muuttunut”, hän mutisee.

Saisio pitää kovasti venäläisestä kirjallisuudesta ja venäläisestä ruoasta. Hän tekee venäläisen ystävänsä kanssa ruokamatkoja Pietariin ja syö vain kaukaasialaisia herkkuja.

Venäjälle Saision mentaliteetti istuu hyvin.

Hänen faninsa arvioivat sitä näin:

Lämmin olematta banaali.

Empaattinen, eriskummallisella tavalla. Ei tunnu itse ”tarvitsevalta”. Ei pateettinen. Ei häiriintynyttä taiteilijaegoa, hän vain ”on”. Olen onnellinen, että meillä on Saisio! Hän on intellektuelli sanan aidoimmassa merkityksessä. Hän on Pariisi!

”Olen myös Pietari”, Saisio huomauttaa.

Sillä Venäjällä, missä ihmisten käyttäytyminen on usein raivostuttavaa, Saisio osaa pelata.

Saisio pitää kovasti venäläisestä kirjallisuudesta ja venäläisestä ruoasta. Hän tekee venäläisen ystävänsä kanssa ruokamatkoja Pietariin ja syö vain kaukaasialaisia herkkuja.

Vuosia sitten hän käveli Pietarissa yksin kadulla ja meni kovalta tuulelta ja pakkaselta suojaan viraston ovisyvennykseen sytyttämään tupakan. Paikalle köpötti vanha nainen, joka osoitteli tumppeja kadulla. Nainen alkoi huutaa.

Mutta Venäjällä voi valita, puolustautuuko vai ei.

Saisio katsoi tumppeja ja liittyi kuoroon. Törkeää! Kuinka ihmiset voivat käyttäytyä näin! Hirvittävää! Sitten halattiin. Toivotettiin hyvät jatkot.

Saisio lähtee tupakalle. Seisoo lumessa musta takki yllään, palaa sitten takaisin ja tilaa espresson tuplana.

Alkaa puhua kirjallisuuspalkinnoista.

 

Ajatus nro 5:

Palkitseminen on ok, mutta kulttuurin kilpailuttaminen hiertää.

”Jokavuotinen Finlandia-ehdokkaiden valitseminen rikkoo kollegiaalisuutta ja loukkaa etenkin niitä ikääntyneitä kirjailijoita, joita ei ole koskaan valittu ehdokkaiksi”, Saisio sanoo.

Se ei osu itsetuntoon, mutta jotakin kulttuurin kilpailuttamisessa hiertää.

Saisio muistaa, kuinka vuonna 2000 hän ja kirjailija Kjell Westö olivat ehdokkaina. He olivat ennakkosuosikkeja. Ennen palkinnon julkistamista he sopivat keskenään, että no hard feelings sitten.

Palkinto meni Johanna Sinisalolle.

Saisiota naurattaa.

”Parhaalla mahdollisella tavalla päättyi sekin!”

Mutta vuonna 2003 Finlandia-kirjallisuuspalkinnon sai Saisio. Hänen trilogiansa kolmas osa, autofiktiivinen eli omasta elämästä ammentava Punainen erokirja toi hänelle 26 000 euroa, minkä hän lahjoitti suoraan Seta-järjestölle, kysymättä, mihin se aikoi lahjoituksen käyttää.

Finlandia-palkintopuheessaan Saisio kiitti Seta-järjestöä siitä, että se on kamppaillut sellaisen yhteiskunnan puolesta, joka olisi tasa-arvoisempi, yllätyksellisempi, monimuotoisempi, lojaalimpi ja vapaampi.

Sen puolesta Saisiokin on kamppaillut.

Ja sen, miten Punainen erokirja lopulta syntyi.

Sillä kun Saisio oli kirjoittanut kirjasta 75 prosenttia, hän hävitti käsikirjoituksen.

Hänelle on jälkikäteen kerrottu, että hän onnistui jotenkin painamaan kolmea näppäintä yhtä aikaa, jolloin teksti katosi.

Saisio ei ensin uskonut, ettei tekstiä saataisi palautettua. Mutta parin päivän aikana hänelle alkoi valjeta, että teksti oli todella mennyttä, eikä sitä saisi takaisin edes taitavin atk-guru.

Saisiolla oli tallella 30 tulostettua liuskaa. Loput hän kirjoitti uudestaan.

Hän huomasi, että kirjasta tuli parempi.

 

Ajatus nro 6:

Vanhemmiten ei jaksaisi tehdä töitä illalla.

”Eikä punaviinin voimin”, Saisio huomauttaa.

”Ajatuksen terä katoaa.”

Saisio täyttää kohta 70 vuotta. Hän ei siis ole määritelmänsä mukaan enää keski-ikäinen eikä myöhäiskeski-ikäinen eikä edes keski-iän ohituskaistalla. Hän on vanha.

”Vanheneminen on kauheaa.”

Saisio kävelee päivässä 12 000 askelta. Siitä on pakko pitää kiinni. Pitää vahvistaa yläkroppaa ja selkää.

Mutta.

”Olen kohta kuin kenguru, jolla on vahvat jalat ja pienet käsivarrentyngät”, hän sanoo ja heiluttaa käsiään kyynärpäät kiinni vyötärössä.

Saisio on nyt sukunsa pisimpään koskaan elänyt nainen.

”Eikä muuten ole tullut hysteerisellä liikunnalla eikä ruokavalion noudattamisella”, Saisio huomauttaa.

Ei, vaikka nykyään pitäisi olla niin kunnollinen. Aika on yksilökeskeistä, pitää pohdiskella koko ajan, miltä itsestä tuntuu.

”Vanheneminen on kauheaa.”

Itsestään Saisio on huomannut sen, että iän lisääntyessä jokin luonteenpiirre – positiivinen tai negatiivinen – alkaa vahvistua. ”Minusta on tullut dominoiva jyrä.”

Mutta Saisio myös liikuttuu herkemmin kuin ennen.

”Tunteilla ei ole määrää eikä mittaa. Saatan mennä sinne Facebookiin aamulla ja jakaa tunteita ja myötätuntoa koko aamupäivän, ja kahdelta iltapäivällä olen sitten kaikista tunteista niin puhki, että on pakko mennä nukkumaan”, hän sanoo.

Saisio ei näe pitkää ikää itseisarvona. Mieluiten hän lähtisi kesken juhlien.

 

Ajatus nro 7:

Ihmiset luulevat, että eri makuuhuoneisiin siirtyminen lopettaa parisuhteen.

”Käy sääliksi ne pariskunnat, jotka puurtavat kuorsauksen läpi”, Saisio sanoo.

Saisio ja Honkasalo ovat olleet yhdessä 33 vuotta. Siinä ajassa rentoutuu jo.

Milloin nukutaan yhdessä, milloin erikseen. Kumpikin nukkuu levottomasti, ja toisen pyöriminen häiritsee.

Saisio hurmasi Honkasalon aikoinaan niin, että kun tämä meni vessaan, Saisio hääti muun seurueen äkkiä paikalta pois.

1980-luvulla Saisio ja Honkasalo ostivat mahonkiristeilijä Dianan, jolla Saisio kirjoitti lokikirjaa vuosina 1988–1992. Siitä syntyi yksi hänen hulvattomimmista kirjoistaan, Lokikirja, joka ilmestyi vuonna 2010.

Saisiolla ja Honkasalolla ei ollut minkäänlaista kokemusta veneilystä. Silti he palasivat yhdessä kesä toisensa jälkeen vesille, vaikka vuonna 1990 tyhjällä merellä kotiin matkasi Diana, kyljet puhki, puupalikka moottorissa, mittarit sammuneina ja ajovalot pimeinä; kansi, ikkunat ja pressut vuotaen.

Nykyään yhteiselämä on monologipitoista.

”Sen olen huomannut Honkasalossa, että se ei kuuntele kaikkea mitä puhun. Mutta jos sanon joskus jotakin uutta ja kiinnostavaa, se havahtuu heti. Että ai mitä, toi onkin jännä”, Saisio huomauttaa.

Saisio ja Honkasalo huomaavat toistensa tärkeät asiat. Mutta valehtelua olisi kuulemma väittää, että jaksaisivat viihdyttää toisiaan aamusta iltaan.

Ei tarvitse.

”Sen olen huomannut Honkasalossa, että se ei kuuntele kaikkea mitä puhun. Mutta jos sanon joskus jotakin uutta ja kiinnostavaa, se havahtuu heti. ”

Saision seurassa on ollut helppo istua. Lounas on syöty.

Pian hän lähtee Madeiralle. Saa taas kirjoittaa. Madeiralla sosiaalinen elämä on rauhallisempaa ja vähemmän paineista kuin Suomessa, koska siellä kaikilla muillakin on aikaa.

Suomeen on aina ihana palata siksi, että täällä on Saision ainoa kieli, se, jolla hän kykenee ilmaisemaan itseään sävykkäästi ja täsmällisesti.

Paikan vaihtaminen on kuitenkin nykyään vaikeampaa kuin ennen. Hyvästit ovat nykyään teräväpiirteisempiä. Eihän sitä koskaan tiedä, tuleeko takaisin.

Lokikirjassakin Saisio itkee, kun kesä loppuu.        

                                                               Jutun otsikkoa muokattu 23.1. klo 21.54: vaihdettu "5 totuutta" sisältöä vastaavaan muotoon "7 totuutta". 

 

 

 

Kuka?

Kirjailija Pirkko Saisio, 67.

Uusi romaani: Mies, ja hänen asiansa (Siltala).

Asuinpaikka: Helsinki, Madeira ja Uudenkaupungin ulkosaaristo.

Lempilukeminen: Antti Nylénin esseet.

Vihaa: romanttisia komedioita ja scifiä.

Ei koskaan: etsisi kumppania Tinderissä. ”Perustuu harhaluuloon, että ihminen on ominaisuuksiensa summa.” Nukahtaa kirja tai sudoku kädessään.

Vierailija

”Vanheneminen on kauheaa” – kirjailija Pirkko Saisio kertoo 7 totuutta elämästä

Voihan Pirkko Saisio. Ei sillä että tunnettais, mutta aivan mahtavaa. Tekis mieli huutaa mutta en tykkää huutomerkeistä. Miten tän nyt kiteyttäis.. Kiva kun olet olemassa ja on ilo että sinun kaltainen ihminen on olemassa. Hassua tietenkin sanoa koska kun tuntee ihmisen niin mukaan saattaa tulla monta muttaa, mutta, vaikka en tunnekaan niin olen tuntenut sen mitä olet kirjoittanut. Kirjojasi lukiessa on jostain syystä aina tuntunut siltä, kuin katsoisin itseäni. Kuulisin itseni. Ehkä näen...
Lue kommentti

Teininä Sara Forsberg sai oppia, että pahinta on erottua massasta. Mutta sitten hän teki videon, joka vei hänet Halpa-Hallin kassalta Hollywoodin punaisille matoille.

Vastassa oli kymmeniä poliisiautoja, ja koko kortteli oli saarrettu. Kun laulaja Sara Forsberg ajoi kotiinsa Hollywoodin pimeässä illassa, hänen kotitalossaan oli meneillään ryöstö. Yläkerran asukas oli heittänyt kadulle tyynyn, johon oli kirjoitettu ”I’m being robbed, help.”

Kokemus ei ole mitenkään harvinainen asuinalueella, joka asukkaansa mukaan on ”aikamoista gettoa”.

”Taloomme on murtauduttu monta kertaa, posteja on viety ja auton laseja rikottu. Vähän väliä helikopterit lentävät kohdevalot maata pyyhkien, kun poliisi etsii kadulta rikollisia”, Sara kertoo.

”En valita. Kokemuksia vartenhan minä tänne tulin.”

Sellaista on parikymppisen tähtilupauksen elämä Hollywoodissa. Toisaalta se on myös poseeraamista punaisella matolla ja lentoja maailman toiselle puolelle isojen tv-töiden perässä. Kolmen viime vuoden aikana laulaja ja Youtube-tähti Sara, taiteilijanimeltään SAARA, on oppinut elämään Hollywoodissa kahden täysin erilaisen todellisuuden välissä.

”En valita. Kokemuksia vartenhan minä tänne tulin.”

Sara, 22, on tehnyt jo nyt suomalaista viihdehistoriaa nousemalla maailmanmaineeseen Youtube-videoidensa avulla, mutta Suomessa hänen musiikkiuraansa suhtaudutaan ristiriitaisesti. Toisille hän on uransa menettänyt lupaus, toisille nouseva tähti. Miten siinä niin kävi?

Yhdessä yössä hitiksi

Maaliskuisena keskiviikkoiltana vuonna 2014 Sara, tuolloin 19, latasi Youtubeen videon itsestään puhumassa siansaksaa. Kokiksi ammattilukiosta valmistunut nainen oli avannut oman Youtube-tilin puoli vuotta aiemmin, postannut sinne pari videota ja saanut muutaman sata seuraajaa.

”En mä tiedä kiinnostaako ketään, mutta se ei haittaa, koska mä haluun kokeilla tätä”, hän oli sanonut ensimmäisessä esittelyvideossaan. Tällä kertaa hän imitoi videolla maailman eri kieliä ja matki kameran edessä niin hindin, arabian kuin ranskankin ääntämystä ja rytmiä.

Sara oli taitava eri aksenteissa. Lapsena hän asui vuosia Teksasissa Yhdysvalloissa ja Buckinghamshiressä Englannissa, joissa hänen isänsä teki Raamatun-käännöstyötä. Sara oli oppinut englannin niin tehokkaasti, että kieltäytyi pienenä puhumasta suomea vanhempiensa kanssa. Hän pystyi vaihtamaan lennosta amerikanenglannin brittiaksenttiin ja viihdytti usein perhettään leikittelemällä niillä.

”Ajattelin, että tarjoukset ovat täyttä huijausta. Heh heh, hyvä vitsi.”

Videon postaamista seuraavana aamuna Sara oli lähdössä töihin isoisänsä omistaman Halpa-Hallin kassalle, kun hän avasi puhelimensa. Se oli täynnä tekstareita, puhelinsoittoja ja sähköposteja, joissa ehdotettiin yhteistyötä.

Kielivideosta oli tullut valtava viraalihitti, ja sitä oli katsottu miljoonia kertoja. Pian Helsingin yliopiston kielitieteen laitokselta kehotettiin häntä hakemaan opiskelijaksi. Amerikkalaisen koomikkotähden Ellen DeGeneresin ohjelman tuottaja otti yhteyttä, ja kertoi tämän haluavan Saran show´hunsa Los Angelesiin. Star Wars -elokuvia tekevältä LucasFilmiltä lähetettiin sähköpostia, jossa Saraa pyydettiin luomaan avaruusolioiden kieli tulevaan Star Wars: The Force Awakens -elokuvaan. Sara oli ällistynyt.

”Ajattelin, että tarjoukset ovat täyttä huijausta. Heh heh, hyvä vitsi.”

Mutta sitten Ellen DeGeneresin tuotantoyhtiö järjesti Saralle lentoliput Los Angelesiin, ja LucasFilmsiltä tarjottiin viisinumeroista palkkiota yhteistyöstä.

”He olisivat voineet valita kielitieteilijän, mutta he valitsivatkin muijan, joka oli tehnyt randomin videon kolme päivää aiemmin”, Sara sanoo.

Ensikosketus Hollywoodiin

Parissa viikossa kielivideo oli kerännyt kymmenen miljoonaa katsomiskertaa. Sara latasi kokeeksi Youtubeen toisen videon, jossa hän lauloi kotinsa kylpyhuoneessa kymmenellä eri tyylilajilla jazzista oopperaan. Hän alkoi saada yhteydenottoja levy-yhtiöiltä, muusikoilta ja tuottajilta ympäri maailmaa. Siihen saakka baptistiperheen kasvatti oli laulanut gospelia kirkkokuorossa, esiintynyt hengellisissä tilaisuuksissa neljän sisarensa kanssa ja opiskellut musiikkiopiston pop-jazzlinjalla kaksi vuotta laulua, siinä kaikki. Totta kai hän halusi laulaa, mutta tällaisesta hän ei ollut osannut haaveilla.

”Pelkäsin ihmisten ajattelevan, että mitä helvettiä tuokin luulee olevansa. Olin juuri päässyt eroon koulukiusaamisesta, enkä kaivannut uutta riepottelua.”

Saran eno Johannes Ylinen puhui hänelle järkeä ja pyysi saada ryhtyä hänen managerikseen. Pian Sara istui Ellen DeGeneresin edessä tuolilla, jolla olivat ennen häntä istuneet Hollywoodin kuuluisimmat tähdet.

Saraa jännitti niin, että hänen äänensä värisi, ja välillä puhe katkesi kokonaan.

”Ellen rohkaisi minua ja sanoi, että kaikki on hyvin, hengitä rauhassa, hän voi kysyä kysymyksen uudestaan.”

Televisiossa Saran epäröintiä eikä käsien tärinää näkynyt, sillä otto uusittiin kunnes juttu luisti rentoutuneesti.

Maailmanluokan salaisuuksia

Show’n jälkeen Sara juoksi tapaamisissa levy-yhtiöissä. Renny Harlin pyysi Saraa sivuosaan toimintaelokuvaansa Skiptraceen, joka kuvattaisiin Pekingissä.

Kun Sara palasi Suomeen, LucasFilmsiltä lähetettiin Saralle elokuvan käsikirjoitus sähköpostissa ”miljoonan salasanan takana”. Hänelle tehtiin selväksi, että seuraamukset olisivat vakavat, jos käsikirjoitus vuotaisi. Öisin Sara näki painajaisia salaisuuden paljastumisesta, päivisin hän keksi tavuja, yhdisteli niitä ja loi uskottavaa kielioppia kotinsa keittiönpöydän ääressä. Kun työ oli valmis, hän äänitti kaiken puhelimella ja lähetti tuotoksensa Hollywoodiin.

”Pelkäsin ihmisten ajattelevan, että mitä helvettiä tuokin luulee olevansa.”

Saran piti olla tekemisistään hiljaa puolitoista vuotta. Salaisuuden pitämistä auttoi se, että uutta ajateltavaa oli niin paljon: muutto Los Angelesiin, levytyssopimus maailman suurimpiin kuuluvan levy-yhtiön kanssa ja yhteistyö huipputuottajien kanssa. Isojen nimien, jotka olivat tehneet biisejä Beyoncén, Katy Perryn ja Taylor Swiftin kaltaisille tähdille.

Sara jatkoi myös tubettamista ja sai humoristisilla videoillaan satojatuhansia seuraajia. Videoissaan hän parodioi milloin muoti-vloggareita, milloin meikkitutoriaaleja, mutta teki eniten pilaa itsestään.

”Nämä puoliksi nahkaiset farkut ovat Tiger of Swedenin, ja täydellinen tekosyy perseeni näyttämiseen kameralle.”

”Koska ajattelen aina ruokaa, päätin parittaa asuni banaanikermakakun värisen käsilaukun kanssa.”

Moni ihastui Saran suoruuteen, jolla hän kertoi vaikkapa 17-vuotiaana hankkimistaan silikoneista, laihdutuskuureistaan tai unettomuudestaan.

Iltaisin Sara istui uuden kotinsa lähistöllä Santa Monican rannassa ja katseli Tyynen valtameren aaltoja.

Hän tunsi olonsa epätodelliseksi, onnelliseksi – ja yksinäiseksi.

Apua yksinäisyyteen

”Nyt otat itseäsi niskasta kiinni ja menet niihin tupaantuliaisiin”, Sara sanoi itselleen. Hän oli saanut kutsun juhliin ainoalta ihmiseltä, jonka Los Angelesissa tunsi, ääniteknikoltaan. Vaikka ajatus ahdisti, Sara käänsi autonsa nokan kohti pohjoista ja ajoi tunnin matkan päästääkseen perille.

”Mutta kun menin etuovelle, en pystynytkään painamaan summeria vaan käännyin pois. Kun lähdin ajamaan takaisin kotiin, kirosin itseäni ja sitä, että taas tämä meni näin. Mutta kaikki shitti, mitä olen kokenut, on vaikuttanut minuun näin. Ahdistun helposti sosiaalisissa tilanteissa ja olen useimmiten mieluiten yksin”, Sara sanoo.

Kiusaajat saivat vettä myllyihinsä Saran ylipainosta ja hänen uskonnollisesta perheestään.

”Kaikella shitillä” Sara tarkoittaa koulukiusaamista, josta hän kärsi kuudennelta luokalta lukion alkuun saakka. Koulussa Saraa nimiteltiin ja hänet suljettiin joukon ulkopuolelle, välitunnit hän vietti yksin. Kiusaajat saivat vettä myllyihinsä Saran ylipainosta ja hänen uskonnollisesta perheestään. Sara purki ahdistustaan päiväkirjoihinsa. ”Mä en jaksa itteeni. Olen itsekuriton läskipaskiainen”, hän kirjoitti.

Amerikassa yksinäisyys helpotti, kun Sara tapasi tietotekniikkaa opiskelevan persialaisen poikaystävänsä Hoomanin Tinder-seuranhakusovelluksessa.

Sara kirjautui palveluun ensimmäistä kertaa elämässään pian Yhdysvaltoihin muutettuaan, mutta ei kiinnostunut chattaillessa kenestäkään niin paljon, että olisi lähtenyt treffeille.

”Olin jo poistamassa appia, kun törmäsin ystävällisen näköiseen, tummaan komistukseen. Aloitin juttelun sanomalla ’sulla on tosi ystävälliset silmät.’ Hooman vastasi, että sinulla myös. Ensitreffit sovittiin Santa Monican rantahietikolle, ja juttuhan lensi heti”, Sara nauraa.

Ongelmia musiikkiuralla

Yksityiselämässä meni hyvin, mutta musiikkiura alkoi takuta lentävän lähdön jälkeen.

Saran debyyttilevyn päätuottajaksi oli kiinnitetty Rodney ”Darkchild” Jerkins, joka oli tehtaillut hittejä muun muassa Britney Spearsille ja Ariana Grandelle. Kun Jerkins soitti Saralle kappaleen, josta kaavaili hänen esikoissinkkuaan, Sara kieltäytyi heti. Tekopirteä purkkapop ei tuntunut lainkaan omalta.

”Tuottajani sanoi, että jos kappale ei ole sinulle tarpeeksi hyvä, tuolla on pari isoa artistia, jotka tappelevat tästä. Päätin luottaa hänen näkemykseensä.”

Harvalla 19-vuotiaalla olisikaan ollut pokkaa asettautua poikkiteloin puolet itseään vanhempaa, Grammy-palkittua ammattilaista vastaan, varsinkin, kun oli itse vasta ottamassa ensiaskeliaan musiikkibisneksessä.

”Suomessa minusta kirjoiteltiin, että kyllä se kohta tulee maitojunalla kotiin.”

Kun sinkku ilmestyi, Sara tajusi tehneensä karmean virheen. Hän joutui pro-moamaan kappaletta, johon ei uskonut. ”Iltaisin luin Youtube-kommentteja, joissa sanottiin, että biisi ei ole yhtään näköiseni, ja olin samaa mieltä. Se oli hirveää.”

Esikoissinkku ei menestynyt, ja puolitoista vuotta Hollywoodiin lähtönsä jälkeen Saran tuottaja sai lähtöpassit levy-yhtiöstä. Sara oli taas lähtöpisteessä, kirjoitti uusia kappaleita muiden tuottajien kanssa ilman aikarajoja. Sisimmässään Sara oli helpottunut.

”Suomessa minusta kirjoiteltiin, että kyllä se kohta tulee maitojunalla kotiin.”

Mutta ei Sara tullut. Sen sijaan hän käveli tammikuussa 2016 Star Wars -elokuvan ensi-illassa punaista mattoa – sitä samaa, jolla poseerasivat Harrison Ford ja muut saman luokan supertähdet. Ennen elokuvan esittämistä ohjaaja-käsikirjoittaja J. J. Abrams kiitti elokuvantekoon osallistuneita ihmisiä. Pitkän puheensa lopuksi Abrams mainitsi kiitoksissaan vielä yhden henkilön, avaruusolioiden kielen luoneen Sara Forsbergin.

”Se oli niin epätodellista ja outoa, että nauroin ja itkin samaan aikaan.”

Maitojunalla kotiin?

Nyt Saralla on toiveikkaampi olo urastaan kuin aikoihin. Hänen Youtube-seuraa-jiaan on pian miljoona. Hän on kirjoittanut kaiken tulevan levynsä materiaalin itse, ja löytänyt yhteistyökumppaneikseen Teemu Brunilan ja Hank Solon. Kolmikon ensimmäistä yhteistuotosta Superpowers-sinkkua on striimattu musiikin suoratoistopalveluissa neljä miljoonaa kertaa. Sara on alkanut kirjoittaa biisejä myös muille, esimerkiksi eteläkorealaisille eturivin k-pop-artisteille. Kaksi biiseistä, joita Sara on ollut mukana säveltämässä, on noussut Etelä-Koreassa listaykkösiksi - viimeksi Red Velvet -tyttöbändin esittämä Rookie.

Moni ennustaa silti vielä maitojunakyytiä. Keväällä Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla kirjoitettiin, että Sara on uransa menettänyt lupaus. Tekstissä häntä kuvattiin suomalaiseksi ammattijulkkikseksi ”joka tosin asuu Los Angelesissa ja soittaa siellä pikkukeikkoja silloin tällöin.”

Katteettomia lupauksia heitellään enkelien kaupungissa keveästi.

Jutun kirjoittanut musiikkikriitikko näki epäonnistumisena muun muassa sen, että Saran managerin lupailut esiintymisistä Katy Perryn ja Taylor Swiftin kanssa eivät koskaan toteutuneet.

Saraa tekstin sävy ei yllättänyt, onhan hän oppinut jo teinivuosinaan Pietarsaaressa, että pahinta on erottua massasta ja luulla itsestään liikoja. Hänen mielestään on kuitenkin erikoista, että hänen uransa on julistettu menetetyksi ennen kuin edes esikoisalbumia on julkaistu.

”Omasta mielestäni olen pärjännyt hyvin aloittelevaksi artistiksi. Mutta totta on, että paljon olen ryssittykin”, Sara sanoo.

Yksi ”ryssimisistä” oli ilmoittaa yhteiskeikoista maailmantähtien kanssa ennen kuin allekirjoitukset olivat paperissa. Nyt Sara ja hänen managerinsa tietävät paremmin. Kolme vuotta Los Angelesissa ovat opettaneet, että katteettomia lupauksia heitellään enkelien kaupungissa keveästi.

Ikeaa, ei designia

Alusta saakka musiikki on ollut Saralle tärkein asia Amerikassa, ja hän toivoo, että se veisi tulevaisuudessa kaiken hänen aikansa. Musiikinteolla on kuitenkin hyvin vaikea elättää itsensä, sillä striimauspalvelut, joiden kautta musiikkia nykyään eniten kuunnellaan, maksavat artisteille huonosti. Siksi Sara on edelleen ottanut vastaan tv- ja mainostöitä ja jatkanut tubettamista. Hän on juontanut brittiläistä lastenohjelmaa, toiminut Talent Suomen tuomarina, ääninäytellyt Start Trek Beyond -elokuvassa ja luonut myös siihen avaruusolioiden oman kielen. Töitä on riittänyt, mutta ei Sara ole rikastunut satumaisesti, ainakaan vielä.

”Tuloni ovat hyvin epäsäännölliset. Pariin kuukauteen en tienaa välttämättä mitään, sitten tulee yhtäkkiä 50 000 dollarin shekki. En elä mitenkään näyttävästi. En ole muotitietoinen enkä tuhlaa rahaa esimerkiksi kalliisiin laukkuihin.”

Sara ja Hooman asuvat yksiössä, jonka kalusteet on hankittu designliikkeiden sijaan Ikeasta ja jonka ainoa erillinen huone on vaatekomero. Sinne Sara on rakentanut pikkuruisen studion.

Parisuhde tasapainottaa

Sara joutuu matkustamaan jatkuvasti töidensä takia. Parisuhteen ja monella mantereella tapahtuvan uran tasapainottelu on toisinaan hankalaa.

”Olemme Hoomanin kanssa koko ajan eri aikavyöhykkeillä. Se aiheuttaa paljon riitelyä ja epätietoisuutta, mutta onneksi Hooman on jaksanut pysyä mukana.”

Sara ottaa poikaystävänsä reissuilleen mukaan niin usein kuin mahdollista, mutta välillä he eivät näe toisiaan viikkoihin. Hoomanilla on kuitenkin oma elämänsä: yliopisto-opintojensa lisäksi hän tekee tarjoilijan töitä ravintolassa.

”Hooman elää hyvin tavallisesti, mikä tasapainottaa minun kreisiä elämääni”, Sara sanoo.

”Minua ei ole ikinä kiinnostanut vetää kokaiinia jossain bileiden vessassa.”

Vapaa-ajallaan pari käy usein patikoimassa tai lenkkeilee rantaviivaa seuraten. Saran lempipaikka on Sequoian kansallispuisto, jossa voi patikoida vuoren rinnettä ja katsella alhaalla siintäviä järviä ja jättimäisiä mammuttipetäjiä. Santa Monicassa Sara käy pari kertaa kuussa patikoimassa Eagle Rockin näköalareitin, jossa vuorelta näkee koko rannikon yli.

Klubeilla juhlimassa Sara ei käy juuri koskaan.

”Paremmin viihdyn sohvalla punaviinilasillisen kanssa. Minua ei ole ikinä kiinnostanut vetää kokaiinia jossain bileiden vessassa. Se johtuu ehkä kristillisestä kasvatuksestani.”

Saara oli 12-vuotias, kun hän kuunteli ensimmäisen kerran elämässään epäkristillistä musiikkia.

Uskonnollinen tausta on Saralle voiman lähde, mutta nuoruudessa se aiheutti hänelle myös ristiriitoja. Hän oli 12-vuotias, kun kuunteli ensimmäisen kerran elämässään epäkristillistä musiikkia, Kelly Clarksonin Break Away -kappaletta, ja tunsi siitä pitkään huonoa omaatuntoa. Hän tunsi itsensä erilaiseksi kuin ahkerasti kirkossa käyvät sukulaisensa.

”Toisaalta usko opetti tekemään asioita, jotka tuntuvat sydämessä oikealta”, hän sanoo nyt.

Muutto edessä?

Viime aikoina Saran sydän on saanut hänet miettimään muuttoa New Yorkiin tai San Fransiscoon. Bagelit Brooklynissä ja lenkit Central Parkissa kiinnostavat.

”Varsinkin New Yorkista olisi helppoa reissata töihin ympäri maailmaa. Suomessa en välttämättä enää haluaisi asua”, hän sanoo. Muutto ulkomaille oli hänen haaveensa siitä saakka, kun lapsuudenperhe aikanaan palasi Englannista Pietarsaareen.

”Suomessa en välttämättä enää haluaisi asua.”

Entä mitä Amerikka on opettanut? Ainakin pysymään nöyränä, Sara sanoo itse.

”Kerran minulle oli varattu studiosessio ison tuottajan kanssa, jonka fani olen. En meinannut malttaa odottaa, että pääsen näkemään hänet, mutta tyyppi ei päässyt paikalle vielä viiden tunnin kuluttuakaan sovitusta ajasta. Kun olin juuri päättänyt lähteä, hän tuli vastaan käytävällä eikä edes pyytänyt anteeksi myöhästymistään.”

Sillä hetkellä Sara päätti, ettei koskaan halua pitää itseään yhtä tärkeänä.

”Jos niin tapahtuu, minua saa tulla vetämään avokämmenellä poskeen.” 

 

Juttu on alun perin julkaistu kesä-heinäkuun 2017 Gloriassa.

Kuka?

Sara Forsberg, 23.

Laulaja, lauluntekijä, video-bloggaaja ja näyttelijä. Taiteilijanimeltään SAARA.

Nousi maailmanlaajuiseen julkisuuteen vuonna 2014 Youtubeen tekemänsä kielivideon vuoksi.

Kehittänyt alien-kielet Star Wars:The Force Awakens sekä Star Trek Beyond-elokuviin, joista jälkimmäisessä hän on myös ääninäytellyt.

Asuu Hollywoodissa Los Angelesissa poikaystävänsä Hoomanin ja koiransa Valon kanssa.

Lukija

Laulaja Sara Forsberg tasapainoilee kahden maailman välillä: ”Pariin kuukauteen en tienaa mitään, yhtäkkiä tulee 50 000 dollarin shekki”......

Hyvänen aika, nainen on noin nuori ja päässyt - kyllä vain - noin pitkälle aivan sattuman kaupalla. Voi kun hän vielä opiskelisi jotain, ihan henkistä pääomaa saadakseen ja päästäkseen eroon epävarmuudestaan. Lahjakas ja viehättävä tyyppi joka tapauksessa. Se on tosiaan kumma, että häntä on pitänyt pilkata "sammuneena tähtenä".
Lue kommentti

Lomien jälkeinen arkeen palaaminen on oikein hyvä asia myös parisuhteen kannalta. Kun rakasta kumppania on tuijoteltu monen viikon ajan lähes tauotta, erossaolo tekee hyvää.

Oman parisuhteeni alkuaikoina englanninkielinen siippani Lincoln puhui usein hiljaa ja vahvalla brittikorostuksella. Usein kävi niin, että en kuullut juuri mitään. Kun avauduin asiasta tuttavalleni, tämä huudahti: ”Mikä siunaus! Kaikkea ei parisuhteessa aina tarvitse kuulla.” Silloin nauratti, mutta myöhemmin osoittautui, että tuttava oli ihan oikeassa. Osa asioista voi aivan hyvin lipua korvien ohi, koska silloin moni turha kiivastuminen jää väliin.

Samantyyppistä filosofiaa toteutti myös rovasti-isäni Osmo liitossaan, sillä äitini Meeri oli laillani kova puhumaan. Isä ei kuunnellutläheskään kaikkea, mutta oli kehittänyt uskomattoman kyvyn aistia, milloin äidin tarkistuskysymys oli tulossa. Kun äiti sitten tivasi: ”Mitä juuri sanoin”, isä osasi aina vastata oikein.

”Vaikka kuinka joskus pännii, pohjalla on aina arvostus toista kohtaan.”

Onnellisen parisuhteen yksi kulmakivi on riitelytekniikka. Alussa me tappelimme aina vailla päätä ja häntää, pohjattomasti kiihtyen. Olemme nähneet vaivaa korjataksemme tyyliämme ja osaamme nämäkin touhut paljon paremmin. Emme enää kiihdy ylenpalttisesti. Kumpikin meistä joustaa tasapuolisesti, joten sopiminen tapahtuu paljon nopeammin kuin ennen. Suomme jääneen jäädä – menneiden riitojen kaivelusta kun ei koskaan seuraa mitään hyvää.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin kunnioitus. Se on suhteemme tärkein ominaisuus. Vaikka kuinka joskus pännii, pohjalla on aina arvostus toista kohtaan. Asiat pysyvät mittasuhteissa, eivätkä kielteiset tunteet valtaa liikaa tilaa.

Joustavaa elokuuta!

Netin deittisivustoilta voi löytää niin pikadeitin kuin sielunkumppaninkin, kunhan tietää mitä tekee.

Jos tyypistä on vain kasvokuva, se on jalkapuoli. Jos se taas ei hymyile kuvassa, sillä on kauheat hampaat.”

Siinä neuvot, jotka Anna, 45, sai kokeneemmilta ystäviltään, kun hän päätti kokeilla nettideittailua.

Ohjeet olivat tietenkin puoliksi vitsillä kerrottuja, mutta ystävien kokemukset olivat niin hauskalla tavalla hurjia, että Anna kiinnostui. Oli vuosi 2015, ja hän oli hiljattain eronnut.

”En ollut pakonomaisesti lähdössä etsimään kumppania. Ajattelin, että haluan ihan uteliaisuuttani mennä katsomaan, keitä siellä netissä on” Anna sanoo.

Olihan siellä vaikka keitä.

”Ei minulla ole aikaa eikä halua ravata oikeissa baareissa päivystämässä.”

”Päällimmäisenä erona reaalimaailman ja netin välillä on, että netissä on aivan valtava pulina. Jos tuntuu, ettei tapaa ketään, kukaan ei ole itsestä kiinnostunut eikä mitään tapahdu, niin netissä tämä kaikki on ihan toisin. Siellä on huimasti enemmän vauhtia ja paljon aktiivisia, ihania tyyppejä.”

Anna kirjautui Eliittikumppaneihin. Se naurattaa häntä, ja sivuston nimestä on irronnut vitsejä myös treffeillä.

”Että tässä minä, sinun eliittikumppanisi, nyt sitten olen.”

Anna kuvailee deittisivustoja virtuaaliseksi baaritiskiksi ja suosittelee siksi asennoitumaan nettideittailuun samoin kuin baaritiskillä jutusteltuun: rennosti, uteliaasti ja avoimesti.

”Olen aikuinen, työssä käyvä ihminen, ei minulla ole aikaa eikä halua ravata oikeissa baareissa päivystämässä. Sitä paitsi se on vähän vanhanaikaistakin.”

Nopeus houkuttaa

Nettideittailu on kasvanut räjähdysmäisesti koko 2000-luvun. Amerikkalaisen internetiin ja teknologiaan erikoistuneen Pew Research Centerin mukaan 15 prosenttia amerikkalaisista aikuisista on käyttänyt netin deittisivustoa tai puhelimen treffisovellusta.

45–64-vuotiaiden nettideittailu on tuplaantunut vuodesta 2013. Arviot vähän vaihtelevat, mutta ainakin joka viides parisuhde alkaa nykyään netissä.

Yksi syy nettitapailun suosioon on aika: nettiprofiilien selaamiseenkin sitä kuluu, muttei läheskään niin paljon kuin sosiaalisten, kiinnostavien kontaktien jahtaamiseen netin ulkopuolella.

Ainakin joka viides parisuhde alkaa nykyään netissä.

Ajankäytön merkitys korostuu, mitä aikuisempia ollaan: monilla on vähemmän uusia ja jännittäviä tilanteita, jos ei niitä itse erityisesti järjestä. Se ei silti tarkoita, etteikö elämään voisi löytyä vielä jotakin kutkuttavaa. Sen hankkimisen eteen on vain tehtävä jotakin, ja nettitreffisaitit ovat siihen helposti lähestyttävä keino.

Netissä on monen helpompi lähestyä tuntematonta ihmistä kuin summamutikassa jossain muualla. Ihmisestä on ulkonäön lisäksi saatavilla vähän muutakin perustietoa.

Häpeää ja hankalia kysymyksiä

Verkosta on tullut niin oleellinen osa elämää, että ”todellisen” elämän ja nettielämän erottelu kahdeksi erilliseksi asiaksi tuntuu aikansa eläneeltä.

Silti nettideittailulla on vielä jonkinlaista stigmaa, minkä vuoksi Annakaan ei halua olla tässä jutussa koko nimellään.

”Kyllä itseänikin aluksi nolotti ja hävetti, että kehtaanko nyt laittaa kuvaani jonnekin treffipalstalle.”

On ollut tapana, että juodaan kumppanikokelaan kanssa kerran kahvit ja seuraavat kahvit sitten omissa häissä.

Nolostelu voi johtua siitä, ettei Suomessa oikeastaan ole ollut treffeillä käymisen kulttuuria ennen aivan viime vuosia. Meillä on kärjistetysti ollut tapana, että juodaan kumppanikokelaan kanssa kerran kahvit ja seuraavat kahvit sitten omissa häissä. Lisäksi kaikenlaisella itsensä esille tuomisella on suomalaisessa kulttuurissa ollut nihkeä kaiku. Siellä se nyt itseään tyrkyttää ja markkinoi.

Anna pääsi yli kuvakainoudestaan, mutta yhtä erikoisilta voivat tuntua algoritmeihin perustuvien deittipalveluiden pitkät ja vaativat kysymyslistat joilla selvitetään ihmisten sopimista toisilleen.

”Se on oikeasti aika mielenkiintoinen matka itseen. Jouduin itse ainakin aika syvällisesti pohtimaan, että kuka oikeastaan olen ja mitä haluan.”

Onnellisempia suhteita

Vuonna 2013 Chicagon yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa kävi ilmi, että internetissä alkaneet suhteet olivat onnellisempia ja kestivät pidempään kuin kasvokkaisesta tapaamisesta alkaneet suhteet.

Tutkimustulos ylitsevuotavasta onnellisuudesta vahvistuu Merikapteenin vaimo -blogissa, jota kirjoittavat Nina, 40, ja Veli-Matti, 38, Rahja. Veli-Matti on ammatiltaan merikapteeni, Nina on blogin vaimo ja he postaavat lähes päivittäin tihkuvasta lemmestään.

”Todellisen” elämän ja nettielämän erottelu kahdeksi erilliseksi asiaksi tuntuu aikansa eläneeltä.

Viime vuonna loppukesästä Veli-Matti huomasi, kun Nina kommentoi yhteisen Facebook-tuttunsa purjevenekuvaa. Hän muisti Ninan 20 vuoden takaa, sillä molemmat ovat kotoisin Kalajoelta ja tiesivät etäisesti toisensa. He eivät olleet kuitenkaan puhuneet toisilleen koskaan aiemmin.

”Olin aina ollut kiinnostunut Ninasta, mutta ajattelin, että Nina on ihan eri sarjassa kuin minä. Livenä baarissa en olisi koskaan uskaltanut mennä juttelemaan hänelle.”

Sosiaalisen median turvaväli madalsi kynnystä, vaikka Veli-Mattia jännittikin. Hän pyysi Ninaa Facebook-kaverikseen. Nina hyväksyi kaveripyynnön heti ja alkoi kommentoida Veli-Matin valokuvia.

”Kommenteissa alkoi sitten olla sydänhymiöitä.”

”Livenä baarissa en olisi koskaan uskaltanut mennä juttelemaan hänelle.”

Molemmat ovat olleet aiemmin naimisissa, Ninan avioliitto oli päättynyt kolmisen vuotta aiemmin ja Veli-Matin vuosi aiemmin. He olivat olleet myös Facebook-kavereita vuosia aiemmin, mutta olleet välissä pitkään pois Facebookista.

”Itse ajattelen niin, että Facebookissa ovat sellaiset, joilla ei ole elämää. Sitten kun on elämää, siellä ei tarvitse olla”, Veli-Matti sanoo.

Kun Veli-Matti rohkaistui lähettämään Ninalle ensimmäisen yksityisviestin Facebookissa, siitä alkoi viestittely, joka johti ensimmäiseen tapaamiseen viikon kuluttua kaveripyynnön lähettämisestä – ja kuulutusten hakemiseen viisi päivää ensitapaamisesta.

He ovat olleet nyt yhdeksän kuukautta naimisissa. Molempien Facebook-tilit ovat jäissä.

Huijarivaroitus

Jokainen on kuullut myös nettitreffeihin liittyviä kauhutarinoita. Sellainen on kerrottavanaan Kaisa Niemelällä. Tosin Kaisan kauhutarinalla on onnellinen loppu.

Kaisa, 37, alkoi pyöriä Suomi24.fi:n deittipalstalla vuonna 2004. Hän oli 24-vuotias, parisuhteestaan juuri eronnut, ja siellä pyörivät kaveritkin. Nettideittailu oli uutta ja jännittävää.

”Hyvin nopeasti törmäsin siellä mielenkiintoiseen kaveriin. Juteltiin ensin chatissa, ja sitten aloimme kirjoittaa toisillemme sähköposteja.”

Nykypäivään verrattuna nettitreffailu oli lapsenkengissä. Ei ollut älypuhelimia pikaviestitoimintoineen, ei tarkkaan laadittuja profiileja, ei Facebookia eikä muuta sosiaalista mediaa, jossa toisen elämää olisi voinut vähän vilkuilla. Deittipalstat olivat ilmaisia ja kaikille avoimia.

”Hän oli juuri semmoinen kuin olin miehen toivonut olevan. Urheilullinen ja komea.”

Kaisa Niemelä kirjoitteli miehen kanssa useamman kuukauden ajan pitkiä sähköposteja ennen kuin he tapasivat.

”Hyppäsin koko ajan sähköpostissa katsomassa, oliko tullut viestiä.”

Kun mies lopulta tuli länsirannikolta tapaamaan Kaisaa Hämeenlinnaan, se oli siinä.

”Hän oli juuri semmoinen kuin olin miehen toivonut olevan. Urheilullinen ja komea.”

Mies ajeli Kaisan luokse lähes joka viikonloppu ja kävi usein viikollakin. Jotakin outoa hänessä kyllä oli.

”Hänellä esimerkiksi oli prepaid-liittymä eikä hän koskaan käyttänyt pankki- tai luottokorttia vaan pelkkää käteistä.” Kaisa ei mennyt myöskään koskaan miehen kotipaikkakunnalle, ja kun he kävivät yhdessä jääkiekko-otteluissa, joissa mies törmäsi tuttuihinsa, tilanteissa oli jotakin hämmentävää.

Hänellä oli prepaid-liittymä eikä hän koskaan käyttänyt pankki- tai luottokorttia vaan pelkkää käteistä.

Kun Kaisa ja urheilullinen unelmien mies olivat tapailleet pari vuotta, he lainasivat Kaisan isän autoa, jonka avaimet unohtuivat miehen taskuun, kun hän lähti takaisin kotipaikkakunnalleen. Alkoi vimmainen metsästys, mistä miehen saa kiinni.

”Lopulta jotenkin miehen auton rekisterinumeron kautta saimme yhteyden hänen vanhempiinsa, jotka luulivat, että puhelumme on jokin pila.”

Kävi ilmi, että mies oli kaksi vuotta esiintynyt Kaisalle väärällä nimellä ja oli naimisissa.

”Jos menisin uudelleen nettiin etsimään seuraa, niin tuskin uskoisin kenenkään juttuja siellä.”

Siitä on nyt reilut kymmenen vuotta – ja Kaisa on miehen kanssa edelleen yhdessä. He ovat muuttaneet yhdessä länsirannikolle ja miehestä on tullut hyvä isähahmo Kaisan kahdelle pojalle.

”Onhan tämä ihan uskomatonta. Jotkut kaverini ovat tästä vieläkin ihan järkyttyneitä”, Kaisa nauraa puhelimessa.

Mies tuli parin viikon kuluttua kiinnijäämisestään selvittämään asian ja pyytämään Kaisalta anteeksi, ja tuli uudelleen ja uudelleen, kunnes Kaisa antoi anteeksi. Hän erosi avioliitostaan ja aloitti elämän Kaisan kanssa.

”Luottamuksen rakentamiseen meni kauan. Nyt jos menisin uudelleen nettiin etsimään seuraa, niin tuskin uskoisin kenenkään juttuja siellä yhtään.”

Treffeille jo samana päivänä

Myös Anna on kuullut nettikoijareista, mutta muistuttaa, että jokaisen nettideittisivuston ohjeet ja vinkit kannattaa lukea ja noudattaa perusohjeita siitä, miten tuntemattoman kanssa toimitaan.

Hänen omat kokemuksensa ovat lähes pelkästään hyviä. Anna on käynyt nettideitti-urallaan yhteensä noin viisillätoista treffeillä. Muutama niistä löytyi maksullisen treffisivuston kautta ja loput Tinderistä.

”Tinderin hyvä puoli on, että treffirotaatio on paljon nopeampi. Siellä on myös paljon enemmän paikallista tarjontaa, ja treffeille pääsee pian.”

”Netti on vähän sellainen ihmisten sekatavarakauppa.”

Anna suosittelee käyttämään Tinderiä myös, jos kaipaa samaksi päiväksi seuraa vaikka leffaan tai museoon, ja lomamatkoilla siitä voi olla paljon ekstrailoa.

”Tapasin esimerkiksi Ranskassa todella hauskan tyypin, joka vei minut museoon ja syömään.”

Viime aikoina Anna on pitänyt taukoa nettideittailusta, ettei ”mieli saastu”.

”Haluan suhtautua jokaiseen treffikumppaniin arvostavasti ja ajatella, että jokainen kohtaaminen on tärkeä, vaikka netti onkin vähän sellainen ihmisten sekatavarakauppa.”

Kesäksi hän suunnittelee palaavansa nettideittailemaan. Ehkä treffisivustolle, sillä tällä hetkellä kirjoittelemalla tutustuminen tuntuu hyvältä.

”Sen olen todella oppinut, että kysyntää ja tarjontaa riittää.” G

Näyttelijä Eero Ritala tekee työnsä tosissaan, muttei koskaan tosikkona. Eläinkunnan tuotteista hän luopui siksi, että haluaa muuttaa valinnoillaan maailmaa.

A Armollisuus. Viime vuosina olen oppinut armollisuutta itseäni ja muita kohtaan, nuorena olin kriittisempi. Hektisessä ja kilpailuhenkisessä maailmassa lempeys tuo rauhaa ja rentouttaa. Armollisuus on myötätuntoa ja hyväksyvyyttä.

B Berliini. Ymmärrän, että Berliini on ikäpolveni ja taiteilijoiden klisee. Se on rento, boheemi ja käytännöllinen. Raitiovaunut tulevat saksalaisen tarkasti, ja kioskit ovat auki kellon ympäri. Mielenkiintoisinta teatteria tehdään Berliinissä. Viime kesänä näin neljän tunnin saksankielisen esityksen. Rakastin joka hetkeä, vaikka en puhu saksaa.

C Coenin veljekset. Fanitan harvoin ketään, mutta Coenien elokuvat ovat hyviä. Suurin osa on rikostarinoita, joiden pääosassa on toope rosvo. On mahtavaa seurata, kuinka tekijät yrittävät selvitä tekosistaan. Mukana on myös aina fantasian taso, satu. Elokuvat ovat todellisuuspakoa parhaimmillaan.

D DJ Vauvaukki. Urani tiskijukkana alkoi kuusi vuotta sitten Omatunto-klubilla Kansallisteatterissa. Näyttelijänä olen muiden armoilla, mutta Vauvaukkina saan leikkiä hetken jumalaa ja soittaa illan soundtrackin. Tällä hetkellä neuvottelen, saanko syksyksi ohjelman Radio Helsinkiin.

E Ehdottomuus. Pitäisi olla aina valmis muuttamaan mielipiteitään. Ehdottomuus saa käpertymään, mikä on vaarallista kommunikaatiolle ja luovuudelle. Jos mietin, miksi joku ihminen ei vaikuta mukavalta, hän yleensä paljastuu ehdottomaksi. Jukka Viikilä kirjoitti Akvarelleja Engelin kaupungissa -romaanissaan, että parhaat ystäväni muuttavat nauraen mielipiteitään. Se on osuvasti sanottu.

F Feud: Bette and Joan. Yksi viime aikojen hienoimmista tv-sarjoista. Jessica Lange ja Susan Sarandon tekevät henkeäsalpaavat roolisuoritukset. Naiset esittävät Bette Davisia ja Joan Crawfordia, jotka eivät totisesti olleet hissukoita.

”Valtioiden pitäisi kustantaa kansalaisilleen yksi matka, joka ei saisi suuntautua Kanariansaarille.”

G Gin tonic. Juon yleensä viiniä tai olutta, koska en ole drinkkien ystävä. Jos otan jotain muuta, se on aina gt. Täydellinen kesäjuoma, joka kohosi Napue-ginin ansiosta vielä uudelle tasolle.

H Häät. Ystäväni menee tammikuussa naimisiin meksikolaisella paratiisisaarella. Sain veronpalautuksia, joten pääsen unelmamatkalle paikan päälle.

I Ilo. Leimaa tekemistäni. Taiteellinen prosessi menee harjoituksissa ja esityksissä parhaiten eteenpäin ilon kautta. Kielteisessä tai pelokkaassa ilmapiirissä ei ole ikinä yhtä luovaa. Vaikka sisältö olisi vakava, ilmapiiri voi olla iloinen. Se kannustaa rohkeuteen.

J Joulumaa. Kun ohjaaja Inari Niemi pyysi minua mukaan loppuvuodesta ilmestyvään elokuvaansa, olin innoissani. Esitin luomutilallista vegaania. Toivon, että voimme tehdä jatkossakin yhteistyötä. On palkitsevaa löytää työpari, jolla on samanlainen tyyli työskennellä. Minulle jäi tunne, että pystyin tuottamaan juuri sellaista jälkeä kuin Inna halusi.

K Karl Ove Knausgård. Kun luin Knausgårdia, kävin läpi lapsuuttani ja suhdetta perheeseeni. Kirjojen avulla tein matkan itseeni. Knausgård ei päästä lukijaansa helpolla, vaan pakottaa tämän miettimään. Hän kirjoittaa järisyttävästi.

L Leevi and the Leavings. Bändi on kulkenut mukanani aina. Lapsena kappaleet tuntuivat pikkutuhmilta ja naurattivat. Iän myötä tajusin, kuinka merkittäviä biisejä ne ovat. Parhaimmat vedot ovat Rin Tin Rin ja Muotitietoinen.

M Matkustaminen. Valtioiden pitäisi kustantaa kansalaisilleen yksi matka, joka ei saisi suuntautua Kanariansaarille. Jokaisen olisi hyvä tuntea itsensä ulkopuoliseksi sekä oppia, kuinka toiseen voi luoda kontaktin. Matkustelu avartaa.

N Nizza. Kävin Nizzassa ensimmäistä kertaa huhtikuussa. Kuuden päivän loma tuntui kolmelta viikolta. Ranskan Riviera tarjosi vuoria, merta, aurinkoa ja lyhyen matkan Cannesiin sekä Monacoon. Voisin asua Nizzassa. Ranskalaiset ovat tyylikkäitä.

”Jos uteliaisuus loppuu, elämä loppuu.”

O Onnela. Yksi urani kovimmista haasteista, Solsidan-sarjan suomalainen versio. Kaikki vertaavat sarjaa alkuperäiseen. Lisäksi tein ensimmäisen pääroolini televisiosarjassa. Paineisiin auttoi armollisuus ja se, että vaimoani näytteli Elena Leeve. Avioparin esittäminen onnistuu meiltä, koska olemme tehneet sitä vuosia Q-teatterissa.

P Pyöräily. Parasta, mitä tiedän. Ostin juuri uuden pappapyörän, jolla huristelen joka paikkaan. Loistava tapa tutustua uusiin nurkkiin.

Q Q-teatteri. Toinen teatterikorkeakouluni, jossa pääsin muun muassa Elina Knihtilän oppiin. Olen saanut tehdä näköistäni teatteria, joka tuntuu katsojamäärien perusteella kiinnostavan myös muita.

R Rytmi. Näyttelijän työssä rytmi tulee esiin dialogissa, lempimusiikkini LCD Soundsystem on rytmikästä. Joskus istun Rytmi-ravintolassa Hakaniemessä.

S Sulkapallo. Pelaan muutaman kerran viikossa Merihaassa. Ystävilläni ja minulla on Facebook-ryhmä, jossa on parikymmentä jäsentä. Huutelemme siellä peliseuraa. Olen tietenkin paras.

T Tosissaan, vaan ei tosikkona. Kiteyttää oleellisen. Jos tilanne lukkiutuu, se laukeaa usein siihen, että joku alkaa nauraa. Se, että on hauskaa, ei tarkoita, että toiminta olisi tehotonta. Vältän ryppyotsaisuutta.

U Uteliaisuus. Jos uteliaisuus loppuu, elämä loppuu. On maailman kiinnostavinta olla kiinnostunut kaikesta ympärillään olevasta. Se pitää hengissä.

”Tanssikulttuuria ylläpitävät vanhukset ovat loistavia.”

V Vegaani. Vegaaniksi ryhtyminen on yksi aikuisikäni merkittävimmistä kehollisista ja mielellisistä muutoksista. Se sai alkunsa Cowspiracy-dokumentista. En ole katunut päivääkään. Saan näin paremmin yhteyden ympäristööni ja itseeni. Laihduin myös yli kymmenen kiloa, mutta se ei ole pääasia. Haluan uskoa, että maailmaa voi muuttaa valinnoillaan.

W Will Ferrell. Niin röntti näyttelijä kuin olla ja voi. Ferrell on pähkähullu. Luulen, että hän ei mieti yhtään mitään, tekee vain.

X Xavier Dolan. Elokuvaohjaaja, 28-vuotias ihmelapsi, joka on tehnyt jo viisi pitkää elokuvaa. Äidin ja pojan suhteesta kertova Mommy on hieno.

Y Yhteisö. En tykkää työskennellä yksin paitsi kirjoittaessani. Ryhmä on kaiken a ja o. Mitä useammat aivot, sitä parempi.

Z Zoolander 2. Turvaleffani, jonka katson aina, jos minulla on paha mieli tai krapula. Elokuva on täysin aivoton, nauran vedet silmissä koko ajan. Kun tuttavani kutsui Zoolanderia Facebookissa paskimmaksi leffaksi ikinä, oli ihanaa vastata, että rakastan tätä.

Å Åke Blomqvist. YouTube-hittikaveri, jolta olen oppinut diskoa. Tanssikulttuuria ylläpitävät vanhukset ovat loistavia, kuten Aira Samulin. Haluaisin tanssia enemmän.

Ä Ässä- ja ärrävika. Onnittelen itseäni siitä, että olen puhetyöläinen. Se ei lapsena vaikuttanut itsestään selvältä. Kun olin aikani pärisytellyt ja leikkinyt ampiaista, opin ässän ja ärrän. Harjoitusten jälkeen paitani oli aina kuolassa.

Ö Östermalmin kauppahalli. Kaunis, klassinen kauppahalli on vakiokohteeni Tukholmassa. Kauppahalleissa ylipäätään on aina mahtava tunnelma. G

Juttu on alun perin ilmestynyt kesä-heinäkuun 2017 Gloriassa.

Näyttelijä Eero Ritala, 34, asuu avopuolisonsa kanssa Helsingissä.

Valmistunut teatterikorkeakoulusta, näytellyt Q-teatterissa vuodesta 2008. Voitti parhaan miespääosan Jussin viisi vuotta sitten elokuvasta Kulman pojat.

Esittää yhtä pääosista Rakkautta vain -sarjassa, joka alkaa kesäkuussa Yle TV1 -kanavalla.

Nähdään syksyllä Onnela- ja Donna-televisiosarjoissa.