Vuonna 1995 Jyrki Sukula esitteli Glorialle suosikkikeittonsa, joiden joukosta löytyy sopiva soppa niin hienoille illalliskutsuille kuin hiihtoladullekin.

Mitä tarjota ruuaksi vävypojalle, painoaan tarkkailevalle illallisvieraalle tai omalle rakkaalle? Kokki Jyrki Sukula uskoo, että tilanteeseen kuin tilanteeseen löytyy sopiva soppa. Helmikuussa 1995 hän esitteli Gloriassa suosikkikeittonsa.

Ehdottomaksi suosikikseen ravintola Helmen keittiömestarina työskennellyt Jyrki nimeää hapankaalikeiton. Erityisen hyvin se sopii kylmän hiihtopäivän ruuaksi. Kesäksi kuntoon –evääksi hän puolestaan suosittelee papu-yrttikeittoa.

”Kaikki haluavat nykyään kasviskeittoja, eritoten saleilla viihtyvät rouvat.”

”Vaaleanpunainen keitto on suunniteltu herrantertulle, joka tykkää hempeistä väreistä ja röyhelöistä.”

Perinnekeitot saavat Jyrki Sukulan käsittelyssä myös uuden värin. Esimerkiksi lohikeitto värjäytyy punajuurella vaikkapa ystävänpäivään sopivaksi.

”Vaaleanpunainen keitto on suunniteltu herrantertulle, joka tykkää hempeistä väreistä ja röyhelöistä.”

Vävypojan saa Jyrkin mukaan puolelleen kotitekoisella lihakeitolla. Astetta fiinimmässä tilaisuudessa vaikutuksen tekee kahvikupista tarjottu rapu-cappuccino, eli rapukeitto kermavaahdolla koristeltuna.

Illallinen päättyy tietysti jälkiruokakeittoon. Huippukokin suosikki on suomalaisen hiihtäjän mukaan nimetty Susi-Kallen mustikkakeitto vaniljajäätelön kanssa.

Sunrise Avenuen Samu Haber, 41, ja malli-meikkitaiteilija Vivianne Raudsepp, 26, ovat seurustelleet seitsemän vuotta. Vuonna 2013 he hurmasivat Glorian sivuilla näissä upeissa kuvissa.

 

 

 

Työ ihmisoikeuksien puolesta opetti Elisabeth Rehnille, että vaikutusvaltaisimmat ihmisetkin ovat vain ihmisiä tavallisine tarpeineen.

”Elämäni suurin käänne tapahtui, kun minut nimitettiin vuonna 1995 entisen Jugoslavian alueelle YK:n ihmisoikeusraportoijaksi. Kun näin äitien tuskan, jotka olivat menettäneet poikansa Srebrenican joukkomurhassa, päätin omistautua työskentelylle ihmisoikeuksien puolesta.

Edellisenä vuonna minut oli yllättäen valittu presidentinvaalien toiselle kierrokselle. Tunsin kuitenkin, että minun oli aika jättää kotimaan politiikka. Uskoin, minua tarvitaan maailmalla edistämässä naisten ja tyttöjen asemaa sodissa ja konflikteissa.

Naisia ei yleensä päästetä neuvottelupöytiin, vaan niissä istuvat samat miehet, jotka ovat sodan aloittaneetkin. Olen kuitenkin oppinut, että jos halutaan rauhaa, se tapahtuu naisten kautta. Näin on käynyt monessa maassa Kolumbiasta Liberiaan, joissa naiset ja naisjärjestöt ovat kampanjoineet aktiivisesti rauhan puolesta. Siitä vain tiedetään vähän.

”Olen oppinut, että jos halutaan rauhaa, se tapahtuu naisten kautta."

Toinen suuri opetus on se, että rauhanneuvotteluissa kaikkien osapuolten pitää olla mukana. Myös julmimpia murhaajia on kuultava. Syyrian konfliktinkin kohdalla jarruna on ollut se, että Isiksen kanssa ei ole haluttu keskustella. Kun kohtasin itäkongolaisia sotaherroja, joiden käskystä tusina raiskattuja naisia oli haudattu elävältä hiekkaan, minun oli valtavan vaikea kohdata heidät ja keskustella. Oli kuitenkin pakko yrittää, sillä tiesin sen olevan ainoa keino auttaa muita naisia.

Työni takia olen ystävystynyt monien vaikutusvaltaisten ihmisten kanssa. Minua ei imponeeraa kenenkään asema. Ajattelen että ihminen on aina ihminen arkisine tarpeineen. Siksi kehotan aina nuoria naisia olemaan aliarvioimatta itseään ja hakemaan rohkeasti vaativia virkoja ja tehtäviä. Minua on auttanut urallani tietoinen päätös siitä, etten pelkää ottaa niitä vastaan. Asiat voivat mennä mönkään, mutta jos ei yritä, ei voi koskaan onnistua.”

30-vuotispäiviensä kunniaksi Gloria kysyi inspiroivilta naisilta, mikä on heidän tärkein oppinsa elämässä. Kaikki haastattelut löydät huhtikuun 2017 numerosta.

Kun pääsin ylioppilaaksi toukokuussa 1990, minulla oli visio. Juhla-asuni olisi oltava merimieshenkinen, tummansininen mekko, jossa on kultaiset napit. Sellaista ei Kannuksesta löytynyt, joten kävimme Kokkolassa kangas- ja nappiostoksilla ja sitten rakas, nyt jo edesmennyt äitini ryhtyi ompelupuuhiin.

Äiti oli lahjakas ompelija, ja mekosta tuli hieno. Juuri semmoinen, jonka olin hänelle ruutuvihkoon hahmotellut. Kengät eivät olleet ihan täsmälleen sellaiset joista olin haaveillut, mutta kelpasivat. Muistan vielä merkinkin, Höglit ne olivat.

Nyt kun katson ylioppilaskuvaani, jossa elämä on edessä ja nauru näköjään herkässä, ei kaduta mikään. En tunne tarvetta kertoa tuolle höpsölle 18-vuotiaalle itselleni 45-vuotiaan viisaudella yhtään mitään. Olen kulkenut kiinnostavia polkuja omapäisesti ja rennoin rantein.

En tunne tarvetta kertoa tuolle höpsölle 18-vuotiaalle itselleni 45-vuotiaan viisaudella yhtään mitään.

Isäni ja äitini olivat selvästi välillä huolissaan, mutta pitivät huolensa hienosti omana tietonaan. Esimerkiksi silloin, kun gradu jäi hautumaan vuosikymmeneksi ja hyppäsin mainostoimiston toimistosihteeriksi. Tai kun lähdin yks kaks yllättäin nettirakkaani perään Los Angelesiin. Matkaani on mahtunut surua ja sekoiluakin vaikka kuinka, mutta se on ollut tärkeä osa kokonaisuutta.

Samaa toivon kaikille toukokuussa koulunsa päättäville nuorille naisille. Vapautta olla ja mennä juuri sellaisena kuin on, uskallusta kapinoida vanhempien usein tylsiä toiveita vastaan ja kykyä luottaa siihen, että elämä kantaa. Eikä aina tarvitse miellyttää kaikkia, senkin olen oppinut kantapään kautta ja itse asiassa vasta ihan viime vuosina.

Vehreää toukokuuta!

Henrika Paulig oppi tyylitajunsa vanhemmiltaan. Hän hamstraa kashmir-neuleita ja tietää, että hyvä asu voi pelastaa päivän.

Kun Henrika Paulig oli lapsi, hän rakasti katsella juhliin valmistautuvaa äitiään. Erityisesti mieleen jäivät lentoemäntänä työskennelleen Marianne-äidin punatut huulet, föönatut hiukset ja hajuvesi, joka oli runsas ja syvä. Mahdollisesti Chanelia.

”Sain olla makutuomarina ja valita asun äidin kanssa. Ne olivat tärkeitä hetkiä”, Henrika sanoo.

Äiti painotti, että lentokoneeseen pitää pukeutua kauniisti: koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu tai kuka tulee vastaan, kun lähdetään seikkailuun.

Äiti opetti kuopukselleen tyyliasioita muutenkin. Hän korosti ajattomuutta ja laatua sekä korosti, että vaatteita piti huoltaa eikä silittämistä saanut unohtaa.

Lisäksi äiti painotti, että lentokoneeseen pitää pukeutua kauniisti: koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu tai kuka tulee vastaan, kun lähdetään seikkailuun.

”Äidin sängyn vieressä oli lehtiä, esimerkiksi Elle tai Damernas Värld, joista katselimme kuvia ja keskustelimme asuista.”

Tapa on säilynyt. Henrika viettää yhä äitinsä kanssa iltoja, jolloin he kokeilevat äidin vaatteita ja suunnittelevat kokonaisuuksia. Samalla äiti kertoo tarinoita esimerkiksi hameesta, joka päällään hän matkusti Kiinaan 1960-luvulla tai laukusta, jonka hän osti New Yorkista, kun Henrika oli pieni.

”Vaatekaappi on täynnä tarinoita ja tärkeitä ihmisiä.”

Henrika toivoo, että olisi perinyt äitinsä rohkeuden pukeutujana. Äiti käyttää näyttäviä, isoja koruja eikä pelkää kääntää katseita astuessaan huoneeseen.

”On ihmeellistä, kuinka hyvä asu pelastaa huononkin päivän.”

”Ihailen sitä, että äiti panostaa vaatteisiin ja koruihin, vaikka olisi kotona. Kauneudesta pitää nauttia päivittäin, ei säästellä sitä pelkästään juhliin.”

Äidin esimerkki näkyy myös siinä, että Henrika on löytänyt tyylinsä. Toimiva kokonaisuus tarkoittaa ennen kaikkea oloa, jonka vaatteet saavat aikaan.

”On ihmeellistä, kuinka hyvä asu pelastaa huononkin päivän.”

Kiitos tyylitajusta kuuluu myös isälle, joka opetti Henrikalle yksityiskohtien tärkeyden. Isän intohimo olivat vanhat autot, joita hän kunnosti.

Henrika muistaa lapsuudestaan hetkiä, kun isä kertoi autonsa historiasta ja pyysi kiinnittämään huomiota yksityiskohtiin kuten nahan tuoksuun, vaihdekepin nuppiin ja ratin muotoon.

”Ja vaikka isä väittäisi muuta, vaatteet kiinnostavat häntäkin. Hän on oikea tyylitaituri.”

Kuvaile tyyliäsi.

Klassinen, rento, naisellinen ja chic. Minulla on jo vuosia ollut pukeutumisessani tietty perusta eli käytän usein pillifarkkuja, kauluspaitoja ja kašmir-neuleita. Lisään leikkisyyttä ja ajankohtaisuutta koruilla, huiveilla ja laukuilla. Kun herään aamuisin, tunnustelen, mikä on päivän fiilis ja pukeudun sen mukaan.

Seuraatko trendejä?

Trendien seuraaminen on osa työtäni, mutta kun kyse on omasta vaatekaapistani, niin en seuraa. Kaapissani on paljon sellaista, joka toimii kaudesta toiseen. En tarvitse esimerkiksi enempää laukkuja. Minulla on niitä loppuelämäkseni.

Mistä teet parhaat löytösi?

Tara Jarmon on loistava, jos etsin jotain juhlaan. Rakastan heidän vaatteidensa ranskalaista naisellisuutta, kellohelmoja ja taskullisia hameita. Malene Birger on pettämätön, jos tarvitsen rentoja viikonloppuasuja. Parhaat löytöni teen silloin, kun en etsi mitään.

 

Mistä asusteesta et luopuisi?

Skultuna-rannekorustani, jonka sain poikaystävältäni ensimmäisten treffiemme jälkeen. Hänellä on samanlainen. Koru on aina kädessäni. Lisäksi isäni suunnittelema kahvipapuriipus on rakas.

Mitä vaatteita hamstraat?

Vaaleanharmaita kašmir-neuleita. Niitä on tälläkin hetkellä kaapissani viisi. Olen vilukissa ja neule on lämmin. Lisäksi se sopii aina niin farkkujen kuin hameidenkin kanssa.

Vaikuttaako työ pukeutumiseesi?

Kyllä, koska päiväni ovat vaihtelevia. Työssäni vastaan muun muassa brändistä, markkinoinnista sekä kahviloiden sisustuksesta, tunnelmasta ja laadusta. Saman asun pitää siis toimia rakennustyömaalla ja asiakaspalaverissa. Vaatteiden on kestettävä kulutusta, koska roudaan paljon. Jos istuisin vain tietokoneen ääressä, aivoni jumittuisivat. Käsissä pitää olla pölyä ja jalassa mieluiten buutsit. Olen iloinen siitä, että tyylini voi olla töissä rento.

Mistä vaatteesta haaveilet?

Täydellisestä, laadukkaasta kauluspaidasta, joka pysyisi käytössä ryhdikkäänä. En ole vielä löytänyt sellaista monista yrityksistäni huolimatta.

Mitkä ovat luottovaatteesi juhlaan?

Silkkitoppi tai -paita ja hame, joka on tilaisuuden mukaan joko kellohelmainen tai pilli. Korkeakorkoiset kengät eivät ole minua varten. Samat korut toimivat arjessa ja juhlassa, vain korvakorut ovat vähän isommat.

Mitä et ikinä pukisi päällesi?

Jakkupukua. Se on liian jäykkä eikä sovi persoonalleni.

Minkä ilmiön toivot palaavan muotiin?

Ihailen 1950- ja 1960-lukujen tyyliä, Audrey Hepburnin ja Jackie Kennedyn kaltaisia naisia. He todella löysivät värimaailman ja tyylin, joka sopi heidän vartalolleen ja persoonalleen.

Mitä ostosta kadut?

Minulla on oudot jalat. Kenkäkaupassa ne ovat aina kokoa 38, mutta kun pääsen kotiin, ne ovat kasvaneet eli ostan lähes aina liian pienet kengät. Kaapissani on pareja, joita en voi käyttää, mutta joista en pysty luopumaan. Ne ovat liian kauniita.

Juttu on alun perin ilmestynyt huhtikuun 2017 Gloriassa.

 

Kuka?

Henrika Paulig, 31.

Robert’s Coffeen luova johtaja, koulutukseltaan psykologi.

Perhe: Avomies Nicklas, äiti Marianne, isä Robert, isoveli Carl-Gustav ja mäyräkoirat Miloue, Maurice ja Moët.

Lempituoksu: Guccin Rush, jota olen käyttänyt vuosituhannen vaihteesta

Lempiauto: Fiat 500. Nyt ajan katumaasturia, jotta saan kuljetettua tavaraa kahviloihin.

Robert´s Coffeen 30-vuotisen taipaleen kunniaksi tehty Nautinnollisen elämän käsikirja ilmestyi maaliskuussa. Se sisältää 30 vinkkiä, miten elää nautiskelijan tavoin.