Kansanviihdyttäjät Kimmo Laiho eli Elastinen ja Sami Hedberg ovat uuden ajan äijiä, joiden brändeihin kuuluvat yrittäjähenkisyys, hyvä meininki ja tsemppaaminen.

Rähinä Recordsin neuvotteluhuoneen seinältä tuijottaa täytetty peuran pää. Sitä katsoo oven toiselta puolelta täytetty metso. Vastakkaisella seinustalla kyyhöttää valkoinen metsäjänis, jota valvoo kaiuttimen päältä musta korppi.

Koristeet olisivat muuten kuin viime vuosisadalla eläneen tehtaanpatruunan konttorista, ellei niiden lisäksi seinille olisi ripustettu kehystettyjä kultalevyjä, joissa on Cheekin, Elastisen ja Uniikin naamoja.

Leveältä, matalalta sohvalta eläimiä katsoo ällistyneenä Sami Hedberg.

"Ne tajusivat tuntia ennen tupareita, että lahja puuttuu. Peuran pää tuli taksilla.”

”Siis mikä tämä pet sematary on?”

Rähinän perustajajäsen Kimmo Laiho, siis Elastinen, on kuullut kysymyksen ennenkin.

”Kaikki lähti Universalin vitsistä. Meillä oli muutama vuosi sitten toimiston tuparit, ja ne tajusivat tuntia ennen tupareita, että lahja puuttuu. Peuran pää tuli taksilla”, hän selittää.

Sen jälkeen eläimiä on saatu lisää ja hankittu tamperelaiselta eläintentäyttäjältä.

Sami Hedbergiä galleria vähän puistattaa.

”No huh huh”, hän toistelee.

Uudet äijäidolit

Sami Hedberg on Rähinän toimistolla ensimmäistä kertaa, vaikka on tuntenut Kimmon jo vuosia.

”Tavattiin ensimmäisen kerran laivalla, se taisi olla 2008, kun oltiin molemmat esiintymässä. Takahuoneessa oli jotain peruslevotonta läpänheittoa”, Kimmo muistelee.

Nyt he muodostavat Suomi-viihteen tämän hetken näkyvimmän kaksikon. He ovat uudet äijäidolit, jotka eivät dokaile, mahtaile ja sekoile, vaan viihdyttävät vauvoja, vaareja ja keski-ikäisiä naisia, hyvällä meiningillä.

”Joo, kyllä me aika kaukana ollaan jostain häjyistä, jotka ajavat perheen hankeen ”, Sami hekottaa.

”Äijää on se, että tekee jotain isoa ja siistiä. Se on tietyllä tavalla koominen termi, mutta siihen ei liity meidän kohdalla mitään negaatiota”, Kimmo sanoo.

”Jengi tulee joskus kysymään, että eihän sulla voi aina olla noin mukavaa. Vittu voihan!”

Negatiivinen ei todellakaan ole Kimmo Laihon ja Sami Hedbergin adjektiivi. Heistä tuntuu puuttuvan kaikki suomalaisiin usein liitettävät ankeat perusominaisuudet, kuten valittaminen, kyynisyys, synkkyys ja kateus.

”Jengi tulee joskus kysymään, että eihän sulla voi aina olla noin mukavaa. Vittu voihan!” Hedberg hihkaisee.

Kimmo Laiho on maankuulu leveästä, hyytymättömästä hymystään, Sami Hedbergin vitsikone rullaa kitisemättä kuin ikiliikkuja, joka jäi Spede Pasaselta keksimättä.

”Itse olen ainakin ihan aidosti superinnoissani kaikesta mitä teen. Silloin on aika vaikeaa olla naama mutrussa. Jos on joskus huonompi päivä, on ammattitaitoa jättää se oven taakse”, Laiho sanoo.

”Ja eikö sullakin ole Vuoden positiivisin -titteli?” Sami kysyy.

Sami Hedberg on Vuoden positiivisin helsinkiläinen 2015, Kimmo Laiho taas Vuoden positiivisin suomalainen 2013. Molemmat puhuvat titteleistä ylpeinä, ilman ironiaa. Arvonimen jakaa Nuorkauppakamari yhdessä Positiivarit-nimisen kustantamon kanssa.

Yhteisprojektina hittibiisi

He ovat uusia äijiä, myös myös uusia suomalaisia, jotka menevät eteenpäin positiivisen kautta, tsemppihenkeä evankelioiden. Se ärsyttää joitakin, mutta monia hyvä meininki miellyttää huomattavasti enemmän kuin kansalliseksi luonteenpiirteeksemme leimattu negatiivinen valittaminen.

Missiosta kertoo myös heidän ensimmäinen yhteinen projektinsa Täytyy jaksaa -kappale, jonka he tekivät yhdessä Elastisen suositussa, keväällä esitetyssä Elastinen feat. -tv-ohjelmassa. Kertosäkeessä he laulavat yhdessä, Sami falsetissa: mä tiedän mitä teen, on selkeet tavoitteet ja nyt mun enää täytyy jaksaa, vaikka aamul väsyttäis, ja moni himaan jäis, mä tiedän et' mun täytyy jaksaa.

”Itse olen ainakin ihan aidosti superinnoissani kaikesta mitä teen."

Vaikka kappaleessa on mukana huumori-elementti, sen sanoma on tekijöille vakava. Se kertoo juuri siitä siitä asenteesta, joka 35-vuotiaita Kimmoa ja Samia yhdistää. Ei saa marista ja vänistä, täytyy jaksaa ja yrittää, kerran, uudestaan ja vielä kerran – ja lopulta menestyy.

Sellaista sanomaa suomalaiset tuntuvat janoavan.

”Olen saanut ihan valtavasti palautetta, että kiitos tästä tsemppibiisistä”, Sami Hedberg sanoo.

Samin rannekello on vielä isompi, TW Steel -merkkinen.

Toukokuun alussa sitä on kuunneltu Spotifyssä yli kaksi miljoonaa kertaa.

”Ei me olla itse keksitty Suomi-räppiä ja stand upia, mutta me ollaan niitä, jotka ovat uskaltaneet ottaa näiden asioiden kanssa askeleen eteenpäin”, Kimmo sanoo ja pyörittelee valtavaa rannekelloaan.

Samin rannekello on vielä isompi, TW Steel -merkkinen.

Molemmat ovat pukeutuneet tennareihin ja t-paitoihin, kolmekymppisten showbisnesmiesten univormuun.

Yrittäjähenkeä lapsuudesta asti

Kaukana historiassa ovat ne ajat, kun viihdetaiteilijat nousivat raha-asioineen otsikoihin hillittömien veromätkyjen tai pakkohuutokaupattujen talojen takia.

Sami Hedbergin pääfirman Hedberg Entertainmentin liikevaihto oli vuonna 2014 lähes 2,9 miljoonaa euroa. Kimmo Laihon osittain omistamien Rähinä-yritysten yhteinen liikevaihto on yli kolme miljoonaa euroa.

”Kun Suomen talous menee alaspäin, omat yritykset menevät ihan päinvastaiseen suuntaan”, Laiho virnistää ja havainnollistaa kommenttiaan nostamalla kätensä yläviistoon.

Hedberg taas on kodin esimerkin peruja niin yrittäjähenkinen, että olisi perustanut oman yrityksen, vaikkei se olisikaan kietoutunut oman stand up -osaamisen ympärille. Kun hän voitti SubTV:n järjestämän stand up -kilpailun vuonna 2005, yrityksen toimiala oli sillä selvä.

”Kun Suomen talous menee alaspäin, omat yritykset menevät ihan päinvastaiseen suuntaan.”

Isä oli kuljetusalan yrittäjä, ja Kauppalehden haastattelussa vuosi sitten Sami kertoi päättäneensä perustaa oman yrityksen jo kymmenvuotiaana.

”Yrityksen tehtävä on vastata johonkin olemassa olevaan tarpeeseen. Me ollaan molemmat nähty paikka, jossa osataan tehdä asiat paremmin kuin muut”, hän analysoi.

Omasta menestyksestä puhuminen saavutuksistaan ylpeänä on sekin melko uutta suomalaisessa kulttuurissa.

”Tietysti pitää saada kunnon korvaus kaikesta siitä, mitä tekee”, Kimmo sanoo.

Juuri ensimmäisen oman tv-ohjelmansa tehneenä hän hämmästelee sitä, miten vähän rahaa suomalaisissa tv-tuotannoissa pyörii. Tosin hänelle televisio on vain päätuotteen musiikin sivujuonne.

”Tietysti pitää saada kunnon korvaus kaikesta siitä, mitä tekee.”

Jos nyt hakemalla pitää hakea jotakin negatiivista, niin kaksikon mukaan Suomessa ei uskalleta lähteä toteuttamaan unelmia eikä kokeilemaan uusia asioita. Siitä Samilla on kokemusta uran alkuajoilta, kun hän yritti saada yrityksiä yhteistyöhön kanssaan.

Nyt brändit jo myyvät itse itsensä. Samin ja Kimmon yhteistyö tv-ohjelmassa alkoi, kun tuottaja Tatu Ferchen lähetti Samille tekstiviestin: ”Haluatko tehdä radiohitin Elastisen kanssa?”

Kaksimielisiä makkaravitsejä

Rähinän toimiston aulassa on industriaalihenkisesti mustaa, kulahtanutta valkoista ja terästä. Nurkassa roikkuu vaaterekeillä t-paitoja, joissa lukee Isolerssi. Se on Rähinän ja Poutun yhteistyömakkaran nimi. Vaikka uusi äijä käyttäisi vitivalkoisia lenkkareita, olisi tarkka kampauksestaan ja käyttäisi usein termiä ”tehdä sydämellä”, hänen imagoonsa mahtuu aina makkara ja kaksimieliset makkaravitsit.

Sami Hedberg tepastelee aulassa niska kenossa ja alkaa räpsiä iPhonellaan kuvia katossa puikkelehtivista ilmastointiputkista.

Nurkassa roikkuu vaaterekeillä t-paitoja, joissa lukee Isolerssi.

”Mun on pakko nyt kuvata nämä.”

Samin toimisto on muuttamassa, ja ajatukset askartelevat uuden toimiston kattoon putkiremontin jäljiltä tulevissa putkissa.

”Tuo on siis 15-senttinen ja tuo 35-senttinen, ja piirustuksen mukaan näitä tulee neljä”, hän huokailee.

Niiden ulkonäkö huolestuttaa sisustuksesta tarkkaa miestä, jonka kotia on esitelty niin lehdissä kuin televisiossakin.

Kimmon ja Samin menestyskulku suomalaisessa viihteessä on kulminoitumassa pian, kun molemmilla on edessään ”hallikeikat”, ensin Kimmolla ja sitten Samilla. Jäähallin täyttäminen on edelleen merkittävä artistin suuruuden mittari. Se aiheuttaa myös paineita.

”Mua vähän jo stressaa, eikö sua?”Kimmo kyselee, vaikka täytti jo Hartwall Areenan kahdesti viime syksynä. Hän on avoimesti perfektionisti, joka on nyt opetellut päästämään irti kaiken kattavasta kontrollista. Hän luopui Rähinän toimitusjohtajuudesta viime vuonna keskittyäkseen omaan uraansa.

”Mutta omassa projektissa olen sellainen, ettei yksikään asia mene painoon ilman, että sanon siitä viimeisen sanan.”

Sami Hedberg tunnistaa pikkutarkan sukulaissielun. Hän on sekä omien firmojensa toimitusjohtaja että tärkein myyntituote.

Oma jaksaminen koetuksella

Perfektionismi tarkoittaa käytännössä päättymätöntä työntekoa. Koska työ on intohimo ja sydämen asia, sitä tehdään, äijätyyliin, niin kellonajoista, ystävistä kuin omasta jaksamisesta välittämättä.

”Onhan sitä tässä monta vuotta koeteltu”, Kimmo sanoo jaksamisestaan.

”Olin juuri kavereiden veneellä viikonloppuna. Vene on ollut niillä vuoden, mutta en ole kerennyt sille aiemmin.”

Sami Hedberg teki viime vuonna kiertueen, jossa hän teki vuoden aikana 365 keikkaa.

”Jos päätän pitää vapaapäivän, katson jonkin leffan ja mietin sitten, että mitäs nyt. Aika nopeasti sitä huomaa tapailevansa jotain biittejä tai kuuntelevansa musaa.”

Sami Hedberg teki viime vuonna kiertueen, jossa hän teki vuoden aikana 365 keikkaa. Samalla hän muun muassa kuvasi tv-ohjelmaansa Grillit huurussa.

”Äiti joskus kyselee, että koska aion nauttia tästä kaikesta. En ole varmaan viiteen vuoteen käynyt kenenkään veneellä”, Hedberg nokittaa.

Alkuvuodesta hän sentään teki vaimonsa Ilonan kanssa maailmanympärimatkan. Ja ensi kesälle on suunnitteilla kuukauden kesäloma.

”Vierailen silloin kyllä parilla Elastisen keikalla. Meidän pitääkin katsoa, mitkä on ne päivät.”

Palkintoja vailla

Kimmo on kadonnut toimiston ovien taakse soittamaan puhelua ja piilottelee palatessaan selkänsä takana kehystä. Hän ojentaa sen koruttomasti Samille, joka alkaa hokea: ”Ei vitsi miten siistiä, ei vitsi miten mahtavaa.” Se on Täytyy jaksaa -singlestä. Nykyisin kultalevyn saa, kun kappaletta on striimattu yli kaksi miljoonaa kertaa.

Sekä Laiho että Hedberg ovat hetkeä aiemmin maininneet, ettei kumpikaan ole koskaan saanut mitään palkintoa.

”Stand upissa sellaisia ei edes ole”, Hedberg harmittelee.

”En ole koskaan ollut listaykkösenä. Olen aina lainehtinut siinä pinnan lähellä”, Laiho sanoo. Tätä kirjoittaessa sekin tavoite tosin toteutui, sillä tv-ohjelmasta poikinut Elastinen feat. -nousi albumilistan ykköseksi.

”Musiikista ei välttämättä puhuttu mitään. Sitten alettiin kritisoida, että hahmoni on isompi kuin musani.”

Kimmo Laiho nousi koko kansan Elastiseksi The Voice of Finlandin ja Vain elämää -ohjelman ansiosta, ja haastatteluissa alettiin kysellä, millä dieetillä hän on ja kuinka treenaa.

”Musiikista ei välttämättä puhuttu mitään. Sitten alettiin kritisoida, että hahmoni on isompi kuin musani.”

”Mutta valjastin hahmon musan käyttöön.”

Äidin poikia

Sitä paitsi Ela ei olisi Ela eikä Sami Hedberg olisi Vuoden positiivisin helsinkiläinen 2015, jos he nyt todella ryhtyisivät märehtimään sitä, kuinka menestys tuo toki mukanaan myös kateellista panettelua.

”Luin muuten jostain, että äidin pojista tulee suuria starboja”, Sami Hedberg muistaa.

”Hyvä suhde äitiin tappaa angstin ja vihakapinan.”

Milläs tavalla te olette äidin poikia?

”Tämä on varmaan aika suklainen hattaravastaus, mutta jos äiti on tukena ja messissä, ei suhtaudu maailmaan niin, että se on sua vastaan”, Hedberg sanoo.

”Hyvä suhde äitiin tappaa angstin ja vihakapinan”, arvelee Kimmo.

Sitten onkin aika ottaa Instagramiin kuva tuoreen kultalevyn kanssa. Uusi äijä ei pelkää tarttua toista olalta kiinni ja hymyillä vähän kuin miesmissi.G

Saara Kankaanrinta on kokoustanut Vladimir Putinin kanssa ja perustanut kaksi yritystä, jotka ovat herättäneet maailmanluokan vaikuttajienkin kiinnostuksen. Hänelle on tärkeää käyttää varallisuuttaan ja vaikutusvaltaansa oikeiden asioiden, erityisesti luonnonsuojelun, puolesta.

Sileät kallioluodot ja merenpinnasta heijastuva taivas. Suolan tuoksu, merilintujen huudot ja rantaan hyökyvät aallot. Ne ovat asioita, jotka saavat Saara Kankaanrinnan, 40, sydämen lyömään nopeammin. Itämeri odottaa häntä ikkunan takana, kun Saara herää aamuisin vanhassa hirsitalossaan Hangossa. Se velloo veneen alla, kun hän käy kokemassa verkkoja tai lähtee purjehtimaan kolmen lapsensa ja miehensä kanssa.

”Meri liikuttaa minua syvästi sieluun saakka”, Joensuusta kotoisin oleva Saara sanoo.

”Se edustaa vapautta ja luonnon voimaa. Kotirannassamme on hienot myrskyt. Tukka lähtee, kun tuulee 20 metriä sekunnissa ja seisoo tuolla kallioilla. Silloin ymmärtää hyvin ihmisen pienuuden.”

Itämeren aaltojen äärellä Saara tunsi tulleensa kotiin. Se tapahtui ylioppilaskirjoitusten jälkeen, jolloin hän muutti sisämaasta töihin Helsinkiin. Rakkaus mereen yhdisti myös Saaran ja hänen miehensä, Cargotecin suuromistajan Ilkka Herlinin. Yhdessä kollegansa kanssa Saara ja Ilkka ovat perustaneet Baltic Sea Action Groupin, joka pelastaa Itämerta rehevöitymiseltä yritysten, päättäjien, maanviljelijöiden ja tutkijoiden kanssa. Lisäksi pariskunnalla on bioenergiayritys Qvidja Kraft, joka tuottaa ratkaisuja uusiutuvan energian varastointiin sekä ekologinen yritys Soilfood, joka auttaa maanviljelijöitä vähentämään ravinne- ja hiilihävikkiä.

”Kun tavoite tuntuu liian korkealta, se on todennäköisesti oikein asetettu.”

”Ajattelen, että maailman radikaali muuttaminen on mahdollista. Mottoni on, että kun tavoite tuntuu liian korkealta, se on todennäköisesti oikein asetettu”, Saara sanoo kotitalonsa verannalla.

Siinä, meren kuohuja katsellen, Baltic Sea Action Group -säätiön hallituksen puheenjohtaja tekee läppärillään usein etätöitä: lukee tuoreinta ilmastotutkimusta, pitää Skype-palavereja, valmistelee esityksiä ja järjestää tapaamisia poliitikkojen, eri alojen vaikuttajien sekä tutkijoiden kanssa. Perheen koirat, chesapeakelahdennoutaja Reina ja karjalankarhukoira Kapu pötköttelevät Saaran jaloissa.

”Kapu on Ilkan metsästyskoira, ja ihmiset luulevat aina, että se on uros. Ihan kuin kapteeni ei voisi olla myös nainen”, hän nauraa.

 

Merenrantatontti löytyi netistä viitisen vuotta sitten. Vaikka Saaran työmatkat Helsinkiin ja Paraisille pitenivät reilusti, perhe muutti Helsingistä luonnon rauhaan. Kotitalo on 20-luvulla rakennettu pappila, joka siirrettiin Nivalasta ja perinnekorjattiin kauttaaltaan.

”On suurta ylellisyyttä asua hirsitalossa luonnon keskellä. Ilmaston kannalta edestakaisin suhaaminen olisi tosin sietämätöntä, ellei autoni kulkisi biokaasulla”, Saara sanoo. Sitä hän saa Paraisilla sijaitsevan perheen maatilan biokaasulaitoksesta.

Saara yrittää elää mahdollisimman ekologisesti. Hän kokkaa kasvisruokaa tai Ilkan metsästämää riistaa ja jättää tehotuotetun lihan kauppaan. Perhe viettää kesät suurimmaksi osaksi Suomen saaristossa. Tavaran sijaan he haalivat elämyksiä luonnosta.

”Kotonamme on mahdollisimman vähän tavaraa. Jos murtovaras tulee, muuta varastettavaa ei löydy kuin talomme kalliit hirret”, Saara sanoo ja nauraa.

”En ymmärrä, mikseivät ilmastonmuutoksen vaikutukset ja luonnon massatuho ole joka päivä pääuutisten aiheena.”

Ilmastonmuutoksen torjumisesta on tullut viime vuosina Saaralle tärkeä tavoite Itämeren suojelemisen rinnalle. Viime lokakuussa Saara käynnisti Baltic Sea Action Groupissa Ilmatieteen laitoksen ja Sitran kanssa Carbon Action -pilottiprojektin. Siinä tutkitaan, miten hiilen varastoitumista ilmakehästä peltomaahan voidaan nopeuttaa suomalaisilla maatiloilla. Hanke on herättänyt kiinnostusta ympäri maailmaa. Mukana sen verkostossa on huippututkijoita nobelisti Rattan Lalista lähtien sekä kymmeniä suomalaisia maatiloja.

”Meidän on pakko yrittää tehdä kaikkemme. En ymmärrä, mikseivät ilmastonmuutoksen vaikutukset ja luonnon massatuho ole joka päivä pääuutisten aiheena”, Saara sanoo ja huomauttaa, että vuoden 1970 jälkeen maailman selkärankaisista yli puolet on kadonnut ihmisen toiminnan seurauksena, ja hyönteisistä jo 80 prosenttia.

 

Pelottavat uutiset saavat Saaran toimimaan entistä tarmokkaammin – ja unelmoimaan paremmasta maailmasta

"Se on tapani selvitä tuhoavan meiningin keskellä. Usein unelmat muuttuvat projekteiksi, ja tekemällä maailma muuttuu.”

Saara on halunnut vaikuttaa nuoresta saakka: aluksi luokkansa puheenjohtajana, sitten ainejärjestöaktiivina Turun yliopistossa, jossa hän opiskeli poliittista historiaa ja valtio-oppia.

”En oikein osaa olla sivussa vaikka yrittäisinkin”, Saara sanoo ja virnistää.

Toimeliaisuus on peritty kotoa joensuulaisesta yrittäjäperheestä. Vanhemmat pyörittivät satavuotiasta sukuyritystä, johon kuuluivat tavaratalo ja myöhemmin karkkikauppa sekä lahjatavarakauppa. Yritys teki konkurssin 1990-luvun lamassa, ja perheen talousvaikeuksien takia Saara teki jo lukioikäisenä kahta työtä, R-kioskilla ja baarissa.

”Meillä selvittiin onneksi ilman itsemurhia, mutta kaikille ei käynyt yhtä hyvin”, Saara muistelee. Vaikka lamavuodet olivat raskaita, ne antoivat kuitenkin Saaralle myös tärkeän oppitunnin elämästä.

”Opin, että hirvittävän vaikeistakin paikoista voi selvitä.”

Koulussa Saara oli kympin oppilas. Hän rakasti uusien asioiden opettelua ja addiktoitui tietoon. Ympäristökysymyksiin hän heräsi toden teolla parikymppisenä luettuaan biologi Rachel Carsonin vuonna 1962 kirjoittaman klassikkoteoksen Äänetön kevät, joka esitteli kemiallisten hyönteismyrkkyjen aiheuttamia tuhoja.

”Opin, että hirvittävän vaikeistakin paikoista voi selvitä.”

Valmistuttuaan Saara meni töihin John Nurmisen säätiöön, jossa hänen vastuullaan olivat Pietarin jätevesien puhdistushankkeen media- ja yhteiskuntasuhteet. 19 vuotta Saaraa vanhempi Ilkka oli mukana samassa projektissa.

”Hänen kapasiteettinsa käsitellä tietoa ja nähdä olennainen tekivät minuun vaikutuksen. Ile on poikkeusyksilö.”

 

Kun Saara ja Ilkka olivat työskennelleet yhdessä kolme vuotta, he päättivät perustaa kollegansa Anna Kotsalo-Mustosen kanssa Baltic Sea Action Groupin. Tiivis yhteistyö ja hengenheimolaisuus johtivat rakastumiseen, ja toukokuussa 2009 pariskunta meni naimisiin Gullkronan saaressa Nauvossa. ”Kolme ystäväämme soitti selloilla Myrskyluodon Maijaa katoksen alla tihkusateessa. Se oli elämämme onnellisin päivä. Kun löytää ihmisen, joka on kohinattomasti samalla taajuudella, maailma järkkyy.”

Jo vuosia pariskunta on tehnyt töitä yhdessä ekologisesti kestävämmän maailman puolesta, ja se on Saaran mukaan ”ihan parasta”.

”Kun tekee intohimotyötä, kumppani voi jäädä kakkoseksi, koska työ on niin iso osa persoonaa ja elämää. Me voimme onneksi jakaa intohimomme. Molemmilla on myös historiantutkijan pohjakoulutus, ja näemme maailman samalla tavalla.”

Saara tietää, että osa ihmisistä näkee hänet vain Suomen rikkaimpiin kuuluvan miljardöörimiehen puolisona. Se ei häntä hätkäytä.

”Ajattelen, että työni jälki puhuu puolestaan. Murehdin mieluummin oikeita asioita, vaikka minulla onkin herkkä vaisto siinä, kenelle rahalla ja asemalla on merkitystä.”

”Kun tekee intohimotyötä, kumppani voi jäädä kakkoseksi.”

Saara myöntää, että pariskunnan hyvä taloudellinen tilanne tekee mahdolliseksi edetä vauhdikkaasti luonnonsuojeluasioissa. He omistavat esimerkiksi kaksi maatilaa, jossa harjoitetaan hiiltä sitovaa, Itämeri-ystävällistä ja ravinteita kierrättävää ruoantuotantoa: luomutilan Tenholassa ja Suomen vanhimman kartanon Qvidjan Paraisilla. Qvidjassa on viljelty maata jo tuhat vuotta, siellä on 800 hehtaaria maata ja 30 suojeltua rakennusta – muun muassa keskiaikainen harmaakivilinna, joita pariskunta kunnostuttaa hiljalleen. Lampaat, highlander-karja ja hevoset elävät vapaina pihatossa ja rotaatiolaidunnuksessa.

”Siellä on käynnissä Suomen suurin orgaanisten aineiden ruutukoe, jossa pyrimme ymmärtämään typen, fosforin ja hiilen dynamiikkaa sekä sienijuurten, maaperämikrobien ja kasvien yhteistyötä”, Saara kertoo.

 

Ensimmäiset kirjalliset maininnat Qvidjan tilasta ovat 1400-luvun alkupuolelta. Silloin saksalaissyntyinen kauppias Peter van der Linden myi sen Turun piispalle Maunu Olavinpoika Tavastille. Kauppahinta oli 400 markkaa ja puoli pakkaa arvokangasta. Myöhemminkin tilaa ovat isännöineet Suomen silmäätekevät.

Kun Qvidjassa eli 1800-luvulla kapteenin leski Hedvig Maria Prytz, vieraina kävi jatkuvasti Suomen johtavia taiteilijoita. Ilmeisesti itseään huvittaakseen Prytz punnitsi jokaisen vieraansa viljavaa’alla, ja merkkasi painon vaakakirjaan. Saara on lukenut kirjasta, että esimerkiksi Johan Ludvig Runeberg painoi vuonna 1827 kahdeksan lispuntaa ja viisi naulaa eli runsaat 70 kiloa.

Myös Saara nauttii työnsä vastapainoksi juhlien järjestämisestä. ”Kun alkaa kiristää, järjestän illanvieton ystävien kanssa. Ei arjen rallista selviä muuten täyspäisenä. Lasten juhlille kutsumme aina kaikki päiväkodin ja koulun lapset perheineen.”

Pariskunnalla on myös tapana kutsua villillä kortilla pikkujouluihinsa viisi ihmistä, jotka he haluaisivat tavata. Idea lähti leikistä ”kenen kanssa haluaisit illalliselle, jos saisit kutsua kenet tahansa”.

”Viimeksi kutsuin valokuvaaja Meeri Koutaniemen.”

Pääasiassa vapaa-aika kuluu kuitenkin lasten ja koirien kanssa. Pariskunta haluaa pitää lasten päiväkotipäivät lyhyinä ja kuskaa heitä liikuntaharrastuksiin – ja sinne kalaverkoille. ”Heillä on rajattomasti verkkoaikaa”, Saara vitsailee.

Pariskunnalla on tapana kutsua villillä kortilla pikkujouluihinsa viisi ihmistä, jotka he haluaisivat tavata.

Pariskunnan lapsetkin tietävät, että vanhemmat tekevät töitä luonnonsuojelun parissa. Se selvisi, kun Saara kysyi asiasta yhdeltä lapsistaan.

”Teillä on niitä kakkapalavereja”, Saara matkii vastausta ja nauraa.

Lapset leikkivät milloin hallituksen kokouksia, milloin tutkijoita. ”Vähän aikaa sitten he hakivat aurinkolasit päässään takasta tuhkaa pulloon, silppusivat mukaan paperia kuiduksi ja lisäsivät vielä potasta pissaa, ja leikkivät sitten vievänsä sörsselin tuotekehitykseen lannoitelaboratorioon.”

 

Työmäärä ei hirvitä. ”Saan voimaa siitä, että pystyn tekemään merkityksellistä työtä mahdollisimman isosti”, Saara sanoo.

Tittelit tai korkean tason tapaamiset eivät häntä hetkauta.

”Soitan vaikka paaville, jos se auttaa. Olen karjalainen enkä ole koskaan pelännyt auktoriteetteja.”

Sillä asenteella hän pääsi ainoana pohjoismaisena kansainvälisen hiilensidontaverkoston jäseneksi sen jälkeen, kun oli kirjoittanut alan huipuille Yhdysvaltoihin ja Australiaan. Ja kun Baltic Sea Action Group järjesti vuonna 2010 valtion kanssa Itämeren alueen päämiesten huippukokouksen, Saara kohtasi tilaisuuteen saapuneen Venäjän presidentin Vladimir Putinin.

”Oli koomista ajatella, että tuossa se maailman seuratuin mies menee. Mutta Venäjällä harva hanke edistyy, jos Putin ei ole mukana.”

Ainoastaan kerran Saara on hieman häkeltynyt uudesta tuttavuudesta. Vuosi sitten hän oli Massachusettsissa hiilensidontaseminaarissa, kun eräs amerikkalainen ekologi ystävineen halusi esitellä vetämäänsä globaalia maa-alueiden kunnostushanketta. Tapaamisessa selvisi, että miehen ystävä olikin Amerikan merkittävimpään pankki- ja teollisuussukuun kuuluvan David Rockefellerin tytär Newa Goodwin.

”Silloin ajattelin, että tinkimätön työ kantaa hedelmää, kun nämä kaksi vaikuttajaa ajavat tunteja luokseni tavatakseen. Newa oli vaatimaton ja ihana 70-vuotias nainen, joka tekee tärkeää ympäristötyötä. Ja nyt Qvidja on samassa hankkeessa kuin Rockefellerien suvun maatilakin.”

”Soitan vaikka paaville, jos se auttaa.”

”Mahdollisuus vaikuttaa maailmaan on suuri etuoikeus”, Saara sanoo. ”Se pitää käyttää järkevästi ja vastuullisesti.”

Virheitä hän ei pelkää. ”Niistä oppii vaikka välillä nolottaakin.”

Kamalinta Saaran mielestä olisi, jos hän kuulisi olevansa hankala tyyppi. ”Tiukassakaan paikassa ei saa päästää suustaan ihan mitä tahansa, vaikka miten kirvelisi. Tosin ystävät ja perhe tietävät, että maltti ei ole suurin vahvuuteni. Hidastelu hermostuttaa.”

Malttia kuitenkin löytyy silloin, kun sitä todella tarvitaan – kuten silloin, kun vene uhkaa upota. Vuosia sitten Saara ja Ilkka olivat soutamassa verkkoja pilkkopimeällä, kun Saara huomasi, että jalat kastuivat. Käsikopelolla hän tunsi, että tappi on hukassa ja etsi sen paikoilleen.

”En kuulemma keskeyttänyt edes juttua, jota olin kertomassa. Se taitaa kuitenkin kertoa eniten siitä, miten paljon hölötän. Minusta ei saa hillittyä ja seesteistä tekemälläkään.” G

Kuka?

Saara Kankaanrinta, 40, Baltic Sea Action Groupin hallituksen puheenjohtaja ja perustaja. Soilfood Oy:n ja Qvidja Kraft Ab:n perustaja ja hallituksen jäsen.

Asuu miehensä Ilkka Herlinin ja heidän 4-,6- ja 7-vuotiaiden lastensa kanssa Hangossa.

Harrastaa runojen, sarjakuvien, dekkarien ja proosan lukemista, saaristoa ja jazztanssia alkeisryhmässä. Viihtyy taidemuseoissa.

Tiedän yksityiskohtia myöten, miltä unelmieni loma näyttää: Vietän sen vanhassa talossa, joka sijaitsee korkealla rinteellä. Edessäni siintää meri, kädessäni on erinomainen kirja ja pöydällä käden ulottuvilla lasi virkeää roseeta. Talossa on kaakelilattiat, sen huonekalut ovat tummaa puuta ja makuuhuoneeseen käy ikkunasta vilvoittava tuulenvire. Yöpöydällä odottaa kymmenen uutta, houkuttelevaa kirjaa. Pienen keittiön jääkaapissa on kaikki, mitä tarvitsen, ja suloinen kyläkauppa on kävelymatkan päässä. Olen yksin, mutta en yksinäinen.

Todellisuus on enimmäkseen toisenlainen. Jonotamme hikisinä buffalounaalla lapsille ranskalaisia. Uima-altaalla on meneillään yltiöpäisen äänekäs vesijumppa, ja all inclusiven punaviini on juomakelvotonta.

”Olenkin oppinut ujuttamaan jokaiseen lomaan palasia unelmalomastani.”

Siksi olenkin oppinut ujuttamaan jokaiseen lomaan palasia unelmalomastani. Sisiliassa raahasin resortin laitimmaisen puun alle joka aamu yhden lepolassen, jossa sitten pötköttelin merta tuijotellen ja lukien, ja allasjumppa kantautui korviini vain vienosti. Mallorcalla lorautin punaviiniini vähän kokista – juoma on aivan salonkikelpoinen, onhan sekoituksella ihan virallinen nimikin, Kalimotxo.

Sitä paitsi on hienoa, että se unelmieni täydellinen loma on vasta edessä. Vielä elämässä tulee aika, jolloin pääsen sen toteuttamaan.