Kimmo Laiholle hiphop on elämäntapa. Se on tehnyt hänestä levy-yhtiöpomon ja koko kansan tunteman Elastisen, joka tekee kaiken täysillä.

A Aamupala
Tajusin vasta 25-vuotiaana treenaamisen myötä, etten voi roikkua kahvikupilla lounaaseen asti. Nyt aamupalani on pekonia, kananmunia, marjoja ja kahvia.

B Breakdance
Opettttelin ala-asteella tanssimaan itsekseni. Yläasteella hävisin luokkakaverilleni, joka kävi tanssitunneilla. Häviön sisuunnuttamana otin järeämmät aseet käyttöön ja menin itsekin tunneille. Breakdancessa kiehtoo sen räjähtävä energia.

C Cuba
Olin Kuubassa vuodenvaihteessa ja ihastuin maahan. En osaa espanjaa, ja muu seurue hoiti käytännön asiat. Se oli poikkeuksellista, sillä yleensä olen se, joka säätää reissussa kaiken – ja diggaan siitä.

D Dieetti
Urheilun myötä olen testannut eri ruokavalioita ja tajunnut liikunnan, ruokavalion ja terveen olon väliset syy–seuraussuhteet. Asun yksin ja ruoanlaitossani ei ole esteettisiä tai kulinaristisia ambitioita. Haluan syödä terveellistä ja puhdasta, mahdollisimman vähän käsiteltyä ruokaa.

E Etuoikeus
olen tajunnut hiljan, miten etuoikeutettu olen, kun saan kulkea itse valitsemaani tietä.

F Fintelligens
Perustimme Iso H:n eli Henkka Rosenbergin kanssa Fintelligensin vuonna 1997. Yhtye on jättänyt kiistattoman jäljen suomalaisen hiphopin historiaan – nyt aikuisena sen uskaltaa sanoa. Jäimme hiljan tauolle. Saa nähdä, koska teemme taas jotain.

G Garage
Underground garage on punttisali, jossa käyn 2–3 kertaa viikossa. Olen soolo treenaaja ja minua vähän stressaakin, jos salilla tulee tuttuja vastaan.

H Hiphop
Hiphop on minulle elämäntapa, identiteettini väylä. En ollut erityisen hyvä missään ennen kuin teininä breakdance-harrastukseni myötä löysin hiphopin. Se loksahti: olen tässä hyvä, ehkä parempi kuin moni muu. Hiphop on siisti kulttuuri, joka on levinnyt kaikkialle. Viime syksynä Keniassa Nenäpäivä-kuvauksissa slummeissa kaikki katulapsetkin osasivat robottitanssin.

I Iso H
Henkka on elämäni isoin ihmissuhde. Fintelligensin alkuaikoina olimme yhdessä 300 päivää vuodessa. Kotoa muutettuani en ole koskaan viettänyt kenenkään kanssa niin paljon aikaa. Näemme studiolla yhä päivittäin, ja ystävyytemme pyöriikin täysin työn ympärillä. On suoranainen ihme, ettemme ole kertaakaan 15 vuodessa riidelleet. Toki väittelemme, mutta riidaksi se ei ole koskaan päässyt äitymään. Ehkä se johtuu siitä, että Henkka on rauhan tyyssija.

J Joukkuehenki
Perustimme kavereiden kanssa puulaakijalkapallojoukkueen, jotta näkisimme muutenkin kuin baarissa tai kahvilassa. En usein ehdi harjoituksiin ja olenkin ihan surkea pelaamaan. Jalkapallossa minulle tärkeintä on joukkuehenki. Annan niiden, jotka osaavat, loistaa.

K Kimmo
Vaikka minulla on taiteilijanimi, Elastinen on ihan sama jätkä kuin Kimmo, ei mikään viitta, jonka suojassa pääsen kotiin. En silti usko, että tulen koskaan antamaan haastattelua pelkkänä Kimmona.

L Liikunta
Musiikin ohella liikunta on elämäni isoin intohimo.

M Musiikki
On urheiluperheitä ja musiikkiperheitä, ja meidän perhe oli ehdottomasti musiikkiperhe. Olin meistä kolmesta sisaruksesta se poikkeus, joka innostui myös urheilusta. Isoveljeni ja pikkusiskoni soittivat viulua, minä kitaraa. Olen musiikin suurkuluttaja. Kuuntelen hiphopin lisäksi soulia ja rauhallistakin r’n’b:ta sekä törkeästi suomenkielistä musiikkia, esimerkiksi Suomipopilta ja Iskelmäradiosta.

N Nautinto
Pyrin siihen, etten tekisi asioita, joista en nauti. Fintelligensin alkuvuosina menimme kaikkeen, mihin pyydettiin: ”Totta kai tulemme arvioimaan lastenlehteen rinkeleitä.” Nyt voin vihdoin valita, mitä teen.

O Omakustanne
Meillä on oma levy-yhtiö, Rähinä Records, eli soololevyni ja Fintelligensin levyt ovat omakustanteita. Se, että haluan olla hoitamassa kaikkea itse, on
varmasti tietynlainen neuroosi, mutta samalla onnistumiset palkitsevat isommin kun tietää, mitä niiden eteen on tehnyt.

P Perinteet
Meillä on Rähinän porukassa vahvat perinteet, jotka hitsaavat meitä yhteen. Kun esimerkiksi joku saa levyn valmiiksi, järjestämme saunaillan, jossa ystävät arvostelevat levyn nimettömästi.

Q Quit
En jätä mitään puolitiehen, ja minun takiani mikään ei myöhästy. Olen aikataulutyyppi ja minua risoo, jos aikataulu tökkii.

R Rähinä
Rähinä on levy-yhtiö, jonka perustimme 1998, mutta se on myös ystäväpiiri, meidän jengi, joka perustuu pelkästään positiivisuuteen. Otamme talliimme koko ajan uusia artisteja, mutta se, ketkä ydinporukkaan pääsevät, on eri asia. Ainoa tatuointini on Rähinästä muistuttava R-kirjain kädessäni. Olen miettinyt, minkä tatuoinnin ottaisin seuraavaksi, mutten ole keksinyt mitään yhtä tärkeää.

S Suomi
Olen keikkaillut ympäri maata 14 vuotta, ja siinä ajassa Suomen ravintolamaailma on muuttunut. Nuorina poikina menimme Helsingissä ravintola Josafatiin, koska tiesimme, että dj soittaa kerran illassa Sugarhill Gangin biisin. Nyt torniolaishotellinkin yökerhossa soi Suomi-rap.

T Täysii
Mitä tahansa teenkin, teen sen täysillä – myös silloin, kun haluan rauhoittua. Kun suljen puhelimen, voi kestää ennen kuin ystävät saavat minut kiinni. Se on aiheuttanut närää ihmissuhteissa.

U Uni
Näissä hommissa yöunet lyödään välillä laimin. Arkirytmissä olen onneksi terveysfiilistelyni kautta tiedostanut, että tarvitsen kahdeksan tuntia unta.

V Voice
minua on pyydetty moniin kyky- ja tosi-tv-kilpailuihin, mutta en halunnut uhrata keikkoja ja viikonloppuja kuvauksille. Voice kiinnosti, koska se liittyi vahvasti musaan ja antoi valmentajien käyttää omaa ammattitaitoaan. Se oli eri juttu kuin se, jos olisin itse kisannut jossain tai yrittänyt tehdä jotain, mitä en osaisi.

W Worldwide
Worldwide oli rap- ja hiphop-klubi, jota järjestettiin 1990-luvulla Tavastialla. Pääsin alaikäisenä sisään broidini henkkareilla.

X YleX
Radio Mafia ja nyttemmin YleX ovat olleet todella suuria hiphopin edelläkävijöitä ja tukijoita Suomessa. Kanavalla soi yhä suomenkielinen rap enemmän kuin muilla kanavilla.

Y Yhteishaku
Fintelligens oli kiertueella ylioppilaskirjoitusteni aikaan. Koko kevään äiti kiikutti yhteishakupapereita kouraani ja minä vastasin, että ei nyt. Kun bänditouhu pyörähti kunnolla käyntiin, palasin kerran Pohjanmaalta keikalta. Siihen aikaan palkkiot maksettiin usein käteisellä, ja minulla oli parin, kolmen keikan rahat muovipussissa. Iskin pussin pöydälle ja sanoin vanhemmilleni, että nyt pidätte suut kiinni. Tähän mennessä päätös satsata musiikkiin ei ole kaduttanut, mutta jatkokouluttautuminen kiinnostaa. Kaupallinen koulutus auttaisi firman pyörittämisessä.

Z Zone
Ammattitaitoa on osata ajaa itsensä oikeaan mielentilaan, zoneen. Pitää myös hyväksyä, että aina ei lähde.

Å Åbo
Voice kuvattttiin Turussa, ja voisin aivan hyvin asua siellä – tai Tampereella, Tukholmassa, New Yorkissa tai Pariisissa. Minulle koti ei liity tavaroihin vaan rutiineihin, jotka itselleni luon.

Ä Äiti
Äiti on suurin tukijani. Muutin kotoa 21-vuotiaana ja sen jälkeen en pariin vuoteen pitänyt vanhempiini aktiivisesti yhteyttä. Se oli jonkinlainen irtiotto perheestä, joka on aina ollut hirveän tiivis. Siitä alkoi minun ja vanhempieni välinen syvempi ystävyys, jota arvostan todella paljon. Oman perheen perustaminen tuntuu kaukaiselta. Sisaruksillani on onneksi lapsia, eli en ole kokenut vanhempien suunnalta mitään lapsenlapsi-painostusta.

Ö Överit
elämäntyylilläni olisi helppo ottaa liikaa hommaa, vetää överit ja ottaa asiat liian vakavasti. Minullakin on ollut fyysistä ja henkistä uupumista. Onneksi olen oppinut lomailemaan.

Juttu on alunperin julkaistu Glorian heinäkuun numerossa 2013.

Ammattihumoristi Paula Noronen on naurattanut ihmisiä jo vuosikymmeniä, vaikka tunnustautuu ujoksi. Se on hyvä, sillä juuri vähän sivusta näkee asioiden huvittavat puolet.

 

Mene katsomaan uusi Batman-elokuva ja tee siitä arvio.

Sen työtehtävän vuonna 1996 joensuulaisessa paikallisradio Rexissä Paula Noronen, 43, muistaa hyvin.

Parikymppinen Noronen oli muuttanut Joensuuhun päähänpistosta: miksei kokeilisi asua kaupungissa, jossa ei tunne ketään. Paikallisradioon hän oli päätynyt kävelemällä kadulta sisään ja kysymällä työpaikkaa.

Noronen tajusi, että huumori saattaakin olla asia, jonka hän osaa.

"Tein Batman-arviosta kolumnimuotoisen, ja kun se oli valmis, radion legendaarinen toimittaja Alpo Kettunen kuunteli sen. Hän jätti nauhan päälle post it -lapun, jossa oli hymynaama ja siinä luki, että hyvä, tämä oli hauska. Silloin ajattelin, että ahaa, tässä oli jotakin, joka nauratti!"

Noronen tajusi, että huumori saattaakin olla asia, jonka hän osaa.

Onneksi tajusi, sillä nykyään kirjailija, radiojuontaja, käsikirjoittaja ja tv-panelisti Noronen on yksi Suomen johtavista huumorin tekijöistä. Hän on vakiokasvo Nelosen Hyvissä ja huonoissa uutisissa sekä TV2:n Villissä kortissa. Hänen YleX:ää edeltävälle nuorisokanavalle Radiomafialle luomansa hahmo, Räkkärimarketin kassa, korsolainen Tarja Kulho, on legendaarinen. Ylen nuortenohjelmissa seikkailivat Norosen ideoimat Sartsa ja Timppa, jossa Timppana oli nykyään omasta muotimerkistään tunnettu Samu-Jussi Koski.

Ja hänen nykyinen päätyönsä, alakoulu-ikäisille suunnattu Supermarsu-kirjasarjansa, on myös niin hauska, että Norosen aikuiset tuttavat välillä hämmästelevät sitä ääneen.

”Vaikka olisihan se paljon oudompaa, jos kirjoissani ei olisi huumoria”, Noronen hämmästelee takaisin.

Ensimmäinen, Joona Tenan ohjaama Supermarsu-elokuva tulee ensi-iltaan 26. tammikuuta.

Mutta ennen kuin Paula Norosesta tuli julkisesti hauska, hän kirjaimellisesti hiiviskeli seiniä pitkin.

”Näin Radiomafian tuottaja minulle myöhemmin kertoi, kun menin sinne harjoitteluun. Olin kamalan ujo, ja siellä olivat töissä esimerkiksi Olga Ketonen, Ari Peltonen, Jusu Lounela ja Kristiina Tolkki, joita rakastin, ihailin ja jumaloin.”

Ja hiiviskelisi Noronen mielellään vieläkin, vaikka onkin jo paljon tottuneempi esiintymään.

 

”On otettava jotakin syötävää, että jaksan puhua itsestäni”, Noronen huokaa puoliksi vitsillä, mutta myös puoliksi tosissaan ja koluaa kahvilan tiskistä croissantin ja jaffan.

Paula Noronen kasvoi Järvenpäässä. Kun hän oli neljävuotias, nelihenkinen perhe (Paula, isä, äiti ja isosisko) muutti kerrostaloalueelta omakotitaloalueelle muutaman kilometrin päähän keskustasta.

”Samalla kadulla on muuten asunut myös Päivi Lipponen, mutta hän on sen verran vanhempi, ettei me tunnettu.”

Norosen lapsuus ja nuoruus kuulostavat niin tyypillisen 80-lukulaiselta, että kertomuksen voisi painaa lähihistorian oppikirjaan.

”Ensimmäinen urahaaveeni oli perustaa Suomeen taverna.”

Omakotitaloalueella oli paljon samanikäisiä lapsia, jotka perustivat etsivätoimiston, kuten siihen aikaan kaikki lapset kaikkialla Suomessa. Etsivätoimiston toimialana oli tietysti epäillä naapuruston perheitä erinäisistä rikoksista, mutta sitkeästä vakoilusta huolimatta mitään rikoksia ei koskaan löytynyt. 1980-luvun tekninen kehitys toi taskulamppuihin värikalvoja, jolla lampun valon värin saattoi vaihtaa. Sinistä valoa kasvoihinsa loimottamalla oli palkitsevaa pelotella kavereita metsässä. 15-vuotiaana Noronen sai kesätyön Suomen Sokerin henkilöstöravintolasta ja hankki rahoilla mopon, Suzuki PV 50:n, josta isä rahoitti osan tukeakseen lapsen työintoa. Lomamatkojakin tehtiin.

”Ensimmäinen urahaaveeni oli perustaa Suomeen taverna. Olimme Rodoksella, ja katsoin siellä ihaillen vahvoja tarjoilijoita, jotka jaksoivat kantaa kaksikymmentä annosta kanaa ja ranskalaisia kerralla ja olivat samaan aikaan hauskoja ja kivoja kaikille. En ollut aiemmin nähnyt mitään sellaista.”

Lukiossa Noronen alkoi esiintyä hyvän ystävänsä Heidi Nuutilaisen kanssa. He eivät olleet missään teatterikerhossa vaan tekivät keskenään näytelmiä, joista ei kunnianhimoa puuttunut, kuten uuden version Kalevalasta.

”Pelkäsin esiintymistä aivan hirveästi, mutta jäin nopeasti koukkuun siihen tunteeseen, kun olin voittanut pelkoni.”

Esiintyminen ei edelleenkään ole Noroselle mikään nautinnon lähde. Eikä tyhjänpäiväinen puhuminen.

Vaihto-oppilaana Hollannissa Noronen oli muutaman ensimmäisen viikon huomaamattaan niin vaitonainen, että vaihtoperhe huolestui. Ihan kiva kun olet täällä, mutta voisit joskus puhuakin jotain, he sanoivat.

”Pelkäsin esiintymistä aivan hirveästi, mutta jäin nopeasti koukkuun siihen tunteeseen, kun olin voittanut pelkoni.”

”Kysyin, että mitä oikein puhuisin. Perhe ehdotti, että kerro vaikka mitä olet tänään tehnyt, että menit kouluun. Toistin sitten, että menin tänään kouluun ja ajattelin, että kai näinkin voi kommunikoida. Ajattelen yleensä edelleenkin, etteivät minun ajatukseni ja menemiseni ketään kiinnosta.”

Lukion jälkeen Järvenpäästä lähdettiin Helsinkiin. Noronen oli töissä McDonald'silla Hakaniemessä ja haki Lahteen opiskelemaan näyttämötaidetta.

”Lauloin pääsykokeessa Juha Vainion Vanhoja poikia viiksekkäitä, koska yritin olla sielukas. Eikä se mene kovin korkealta.”

Hän ei päässyt sisään, mutta pääsi sen sijaan Joensuun lähelle Niittylahden opistoon.

”Pelkäsin kuollakseni, että siellä tehdään jokin esitys ja niinhän siellä tehtiin.”

Humoristin työ ei ole ammatti, johon olisi koulutus. Polku täytyy keksiä ja luoda itse eikä se useimmiten ole sen enempää suora kuin sileäkään.

”Jos nyt neuvoisin nuorta itseäni, sanoisin, että luota intuitioosi äläkä anna takaiskujen masentaa. Et ole vääränlainen, olet vain väärässä paikassa väärään aikaan.”

Noronen on tehnyt radio-ohjelmaa, jonka nimi oli Patterin välissä Paula ja Kati. Hänen sketsihahmonsa on mennyt naimisiin Frederikin kanssa. Hän sai Ylellä toteuttaa idean, jossa puhenäyteltiin – aamuyön lähetysaikaan – koko Top Gun -elokuva suomeksi. Ideat olivat luovia ja niin kreisejä, että välillä ne karahtivat esimiesportaassa kiville. Norosen työsopimuksia jatkettiin aina muutaman kuukauden pätkä kerrallaan

”Jos nyt neuvoisin nuorta itseäni, sanoisin, että luota intuitioosi äläkä anna takaiskujen masentaa. Et ole vääränlainen, olet vain väärässä paikassa väärään aikaan.”

”Kun Yleen tulivat vuosituhannen vaihteessa amerikkalaiset konsultit tekemään radiouudistusta, sinne luotiin tiimit. Minut laitettiin aamutiimiin ja kerrottiin, että tiimissä on kaksi tähteä, jotka juontavat, ja vaikka minä en pääse lähetykseen, olen silti tiimin tärkein henkilö, sen sielu, koska tehtävänäni on ottaa vieraat vastaan ja tarjota heille kahvia.”

Ensimmäisessä radiotyöpaikassaan joensuulaisessa paikallisradiossa Noronen kävi töissä ilmaiseksi. 1990-luvun alun lamassa kehitettiin systeemi, jossa nuori meni työharjoitteluun ja siltä ajalta yhteiskunta maksoi nuorelle työmarkkinatukea, joka oli käytännössä sama kuin työttömyyspäiväraha, himpun verran korkeampi. Tukikuukausien jälkeen ani harva palkattiin oikeisiin töihin, eikä Norosellekaan löytynyt Joensuusta työpaikkaa.

Mutta radiosta tuli Norosen media. Se on täydellinen väline ihmiselle, joka haluaa esiintyä vaikka kammoksuu sitä.

”Radiossa voi esiintyä muttei tarvitse näkyä.”

Noronen haki Helsinkiin ammattikorkeakouluun medianomiopintoihin. Pääsykokeissa järjestettiin jonkinlaiset psykologiset soveltuvuustestit. Noronen jäi varasijalle.

”Minulle soitettiin sieltä, etten kuulemma kykene ryhmätyöhön. Ensin vähän ihmettelin sitä, koska mielestäni olin tehnyt ryhmissä aika paljonkin kaikkea, mutta sitten rupesin ajattelemaan, etten varmaankaan sitten kykene.”

 

Noronen on myöhemmin tehnyt töitä lukemattomissa käsikirjoittajatiimeissä ja ryhmissä. Silti 20 vuoden takainen arvio kolkuttelee välillä takaraivossa.

”Hurjaa, että luodaan lyhyen tapaamisen jälkeen niin vahva kuva ihmisestä, joka saattaa vielä ruveta uskomaan arvioon. Voi siinä jotain perää olla, mutta ihan hyvin on silti mennyt!”

Hän pääsi kuitenkin Laajasalon opiston kuuluisalle radiolinjalle, jossa on opiskellut sellaisia mediahahmoja kuten Tuomas Enbuske, Jenni Pääskysaari ja Ile Jokinen. Sieltä aukesi unelmien harjoittelupaikka, Ylen Radiomafia, missä hän tuottaja Hansku Kurkelan mukaan hiipi seinänvierustoja pitkin.

Ensimmäisenä työnään Noronen teki kymmenosaisen sarjan aiheesta värit. Hän sai istua toimituksessa yksin kopissa apunaan arkistotyöntekijä. Se oli ihanaa, juuri sellaista työtä, missä seinänvierushiiviskelijän ei tarvinnut mennä kadulle haastattelemaan ihmisiä.

”Esimerkiksi violettia käsittelin niin, että pyysin Anita Hirvosta painamaan silmäluomiaan niin kauan, että hän näkee pelkkää violettia.”

Norosen tapa tehdä radio-ohjelmaa sai hänen tuottajansa ihastuksiin, mutta esimiehiä ei niinkään.

”Ajattelin kuulemma radion ihan väärin. Itse onneksi kuulin nämä palautteet vasta paljon myöhemmin.”

Nykyään ammattilaishumoristina Noronen testauttaa tv-ohjelmiin käsikirjoittamansa vitsit tv-alalla työskentelevällä puolisollaan.

Norosen huumori on aina perustunut arkisiin havaintoihin, siihen, kun katsotaan jokapäiväisiä asioita vähän vinosta kulmasta. Nykyään ammattilaishumoristina Noronen testauttaa tv-ohjelmiin käsikirjoittamansa vitsit tv-alalla työskentelevällä puolisollaan.

”Yleisin kommentti on, että en ymmärtänyt tuota”, Noronen hekottaa.

”Sitten hän kysyy, kuinka monta näitä [vitsejä] vielä on.”

 

Katsoakseen asioita eri kulmasta on seisottava vähän eri paikassa kuin muut. Noronen kirjoitti vuonna 2015 Image-lehdessä ilmestyneessä esseessä tunteneensa itsensä aina jollakin tavalla ulkopuoliseksi. Hän käsittelee ulkopuolisuutta tekstissään pääasiassa humoristisesti, mutta kirjoittaa myös siitä, kuinka ei lapsena sopinut ahtaisiin sukupuolirooleihin, joiden varjolla hänelle puettiin päiväkodissa väkisin prinsessamekko, kun pojat saivat mennä puuverstaaseen.

Imagen essee on kirjoitettu Norosen kahdelle lapselle, ja sen pontimena on Norosta viime vuosina eniten koskettanut yhteiskunnallinen asia, tasa-arvoinen avioliittolaki. Vuonna 2015 laki oli jo eduskunnassa hyväksytty, mutta sen kaatamiseksi uudelleen oli viritelty monenlaisia kampanjoita, joissa arvosteltiin perheitä. Ne ylittivät Norosen ärsyyntymiskynnyksen.

”En voinut olla ajattelematta niitä lapsia, jotka kuulivat ja ymmärsivät, mistä niissä kampanjoissa puhuttiin.”

”Välillä minua vaivaa se, miksen osallistu enempää yhteiskunnalliseen keskusteluun somessa.”

Laki tuli voimaan tämän vuoden maaliskuussa, ja nyt Noronen itsekin on Suomen lain silmissä virallisesti naimisissa.

”Välillä minua vaivaa se, miksen osallistu enempää yhteiskunnalliseen keskusteluun somessa, ja näyttääkö se siltä, ettei minua kiinnosta. Harvoin keskustelu siellä kuitenkaan johtaa mihinkään. Itse rakastan somea. On mahtavaa katsella ihmisten lomakuvia!”

Mutta onneksi silloin ei ollut somea, kun Noronen pääsi töihin Radiomafiaan.

”Jos silloin olisi ollut sosiaalinen media ja nettikeskustelut, en olisi nyt tässä. Olisin lopettanut heti!” Noronen sanoo.

”Nykypalaute on vain muutaman näppäilyn päässä ja voi olla hyvinkin raadollista. Tarja Kulhon hahmo herätti varmasti myös negatiivisia tunteita, ja tuskin niitä olisi palautteissa säästelty. Sen hetkinen ammatillinen itsetuntoni tuskin olisi sitä kestänyt.”

Siihen aikaan eivät tosiaan shoutboxit tai twitterit laulaneet. Noroselle on esimerkiksi selvinnyt vasta vuosia myöhemmin, miten kuunneltuja Tarja Kulhot olivat. Kuuntelijamäärät ja palautteet käsiteltiin tuottajapalavereissa tekijöiden korvien ulottumattomissa.

Sitten tuli taas radiouudistus, Radiomafia muuttui YleX:ksi ja käsikirjoitettu huumori lopetettiin kanavalta. Noronen siirrettiin hetken aikaa eläneen YleQ-kanavan aamuohjelmaan, josta koko tiimi sai potkut muutaman kuukauden jälkeen.

”Makasin masentuneena Töölön yksiössäni ja ajattelin, ettei minusta ole yhtään mihinkään. Sitten Samu-Jussi soitti ja pyysi kanssaan viikoksi etelään. Lähdin ja jätin kännykän kotiin, koska kuka minua kaipaisi.”

Sillä aikaa oli kuitenkin puhelin soinut kymmeniä kertoja. Henkka Hyppönen ihmetteli vastaajassa, miten Norosta on niin kovin vaikea saada kiinni. Hän pyysi Norosta käsikirjoittamaan Krisse Show'ta.

Nykyään Noronen on taiteen kandidaatti Taideteollisen korkeakoulun tv- ja elokuvakäsikirjoituslinjalta. Käsikirjoitus-, radio- ja muita huumoritöitä on riittänyt.

Vaikka Norosen ammatillinen itsetunto on vuosien varrella vahvistunut, hän ei esimerkiksi vieläkään kutsu itseään kirjailijaksi – vaikka on julkaissut 14 kirjaa.

”En tunne olevani kirjailija. Kirjailijat ovat sellaisia... syvällisiä, tai jotain sellaista, mitä en koe itse olevani, minun on hirveän vaikeaa rinnastaa itseni heihin. Voin olla kirjailija, jos joku muu määrittelee sen.”

”En tunne olevani kirjailija. Kirjailijat ovat sellaisia... syvällisiä, tai jotain sellaista, mitä en koe itse olevani.”

Pieru. Kun keskustellaan ammattihumoristin kanssa, on yksi aihe, jota ei voi olla ottamatta puheeksi. Se on pieru.

”Kyllähän pieru nyt naurattaa!” Noronen toteaa itsestäänselvyyden.

Yleensä ammattilaista on vaikea naurattaa. Erityisesti Norosta alkaa ahdistaa, jos hänelle on valmiiksi pedattu, että joku on aivan takuulla sikahauskaa. Silloin häntä ei ainakaan naurata.

”En esimerkiksi tajua, mitä tarkoittaa, kun joku nauraa kippurassa. Mitä se on? Itse en ainakaan ole koskaan nauranut kippurassa.”

Ellei sitten kyse ole pierusta.

”Jonkin aikaa sitten televisiosta tuli dokumentti, jonka nimi oli Pierut pilaavat elämäni. Siinä oli nainen, joka kertoi, koko ajan piereskellen, miten vaikeaa on esimerkiksi suunnitella häitä, kun pelkää piereskelevänsä koko vihkiseremonian ajan. Nauroin ääneen ohjelman ensimmäiset 15 minuuttia.”

 

Norosella ei ole huumorigenressä esikuvia eikä hän ole koskaan kokenut, että naisena ja naurattajana olisi jotenkin vaikeampaa kuin huumorin kentällä työskentelevillä miehillä.

Noronen ei haaveile Hollywoodista, tietenkään. Se olisi järvenpääläiselle seinänvierustahiipijälle kauhea paikka.

”Eivät sedät ole minua koskaan dissanneet. Oma kokemukseni on, että sedät ovat olleet innoissaan, kun on monenlaisia erilaisia tekijöitä. Ja oman huomioni mukaan naiskoomikoksi kutsuminenkin on parin viimeisen vuoden ajan jos ei nyt ihan loppunut niin ainakin vähentynyt paljon. Tästä voivat kyllä stand up -koomikot olla eri mieltä.”

Noronen ei haaveile Hollywoodista, tietenkään. Se olisi järvenpääläiselle seinänvierustahiipijälle kauhea paikka.

”En kaipaa tunnettavuutta yhtään. Kaipaan vain sitä, että saisin tehdä vielä isommin ja laajemmin näitä samoja hommia, joista nyt nautin.”

Niitä ovat tv:n hassuttelupaneeliohjelmat, radio-ohjelmat, Supermarsu- ja muutkin lastenkirjat ja -leffat – sekä myös aikuisille suunnatut kirjat.

”Olen aikuisille kirjoittamista miettinyt jo jonkin aikaa. Kyllä se vielä sieltä tulee."

Kuka?

Paula Noronen, 43, kirjailija, humoristi ja tv- ja radioesiintyjä.

Valmistunut taiteen kandidaatiksi Taideteollisesta korkeakoulusta.

Tunnetaan erityisesti Hyvät ja huonot uutiset -ohjelman vakiopanelistina, Supermarsu-lastenkirjoistaan sekä sketsihahmoistaan, kuten Tarja Kulhosta, joka esiintyi vuosituhannen alussa Ylen kanavilla.

Norosen Supermarsu-kirjoista valmistuu ensimmäinen elokuva, jonka ensi-ilta on tammikuussa.

Noronen on naimisissa, ja perheessä on kaksi lasta.

Mieheni varmaan luuli, etten keksisi enää uusia syitä vaihtaa huonekalujen järjestystä. Kuinka väärässä hän olikaan.

Kun olin eräänä aamuna siivonnut kolme tuntia – jynssännyt kyykyssä kylpyhuoneen lattiaa, imuroinut lattialla maaten nojatuolin takaa, siirrellyt irtonaisia huonekaluja paikasta toiseen imurin edestä – olin valmis julistamaan: koti pitää sisustaa siivoamista ajatellen ja helpottaen!

Miksei lähipiirissäni ole tarpeeksi käytännöllisiä ihmisiä, jotka olisivat ajoissa opettaneet, ettei kotona saa olla yhtään nurkkaa, johon ei pääse imurin varren kera vääntelemättä itseään ihmeellisille mutkille?

Kävelin ympäri kotia tarkkaillen. Meillä miinoja riitti: Hankalia mattoja, joiden päällä lepää raskaita huonekaluja. Kaappeja, joiden alle imurinvarsi ei mahdu mutta jonne pölymatot asettuvat. (Kaikissa huonekaluissa pitäisi olla pyörät alla!) Tauluja seinää vasten nojaamassa niin, ettei robotti-imurista voi uneksiakaan. Oli matkalaukkuja ”sisustusesineinä”, korotettuja askelmia ja sängyn alla niin painavia säilytyslaatikoita, että niiden nostaminen aiheutti rasitusvamman. Imuroiminen pienessä makuuhuoneessa tuntui pahalta rangaistukselta.

Koti oli sisustettu järkevän siivousihmisen painajaiseksi. Vain provosoidakseen kissa oksensi lauteiden alle.

Niinpä järjestin seremoniallisen viikonlopun. Sen lisäksi, että pesimme saunan ja uunin, nostimme taulut seinälle ja siirsimme matkalaukut kellariin (projektiin kuului sivutuotteena myös vintin siivous). Nostimme seinäkoukkuihin tavarat, jotka olivat lojuneet lattialla. Koti näytti paremmalta. Siivoaminen helpottui.

Kysyimme jälleen kerran itseltämme: Miten ihmeessä juuri sellaiset asiat kotona jäävät tekemättä, joista lopulta suoriutuu parissa tunnissa, ellei jopa minuutissa.

Toimittaja Hanna Jensen yrittää sisustaa, mutta ei tahdo onnistua.
Hanna Jensenin kolumni on julkaistu Glorian Kodissa 8/2017.