
Minna ja Jukka Kurttilan vapaa-ajankoti on energisen kaksikon taidonnäyte ja puuhamaa.
Minna ja Jukka Kurttilan kakkoskodissa Salon Vartsalan kylässä riittää lääniä, persoonia ja puuhia.
Neliöitä entisessä Vartsalan sahanjohtajan talossa on 420, ja tontilla on lisäksi uima-allastalo sauna- ja oleskelutiloineen sekä kesätalo, jossa pariskunnan vieraat mielellään yöpyvät ja jossa tyttäret seurueineen järjestävät kesäaikaan juhlia.
Kun pariskunta reilut neljä vuotta sitten astui tontille, puutarha oli kasvanut lähes umpeen, merelle ei juuri näkynyt ja 120 vuotta vanha talo oli ollut asumatta pitkään. Mutta se oli juuri sitä, mitä Jukka oli halunnut: puuhamaan, jossa möyrytä, ja talon, jossa remonttia riittää.
-Minulla pitää olla aina projektia päällä, myös vapaa-ajalla. Täällä on nyt vedetty neljä vuotta niska limassa, virnistää Jukka, joka on Finlayson-Vallilan liiketoimintajohtaja, luova johtaja ja Manna & co:n osaomistaja.
Psykoterapeutti ja yritysvalmentajana toimiva Minna puolestaan rakastui ison tontin jalopuihin ja näki heti, millaiset mahdollisuudet paikassa piili.
Tehokaksikko oli myyty.
Talo oli ollut alun perin pitsihuvila, mutta sahanjohtajan tekemän laajennuksen ansiosta se sai nykyisen muotonsa ja funkkispiirteensä. Minna ja Jukka ovat halunneet säilyttää talon luonteen ja tunnelman.
-Uudistamisen sijaan olemme yrittäneet säästää, entisöidä ja kierrättää niin paljon kuin mahdollista. Myös osa kalusteista on tämän talon jäämistöä, Minna kertoo.
/gloria.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/101ibs0o.jpg?itok=aTumxEh0)
Parilla on jo aiempaa kokemusta isoista rakennus- ja sisustusprojekteista. Aikoinaan heillä oli iso talo Iissä ja viimeksi ultramoderni merenrantahuvila Sipoossa. Molemmat olivat Minnan sisustamat. Kun ne myytiin, uudet omistajat halusivat ostaa ne kalusteineen päivineen.
Jukka on tehnyt Vartsalan talossa paitsi sisäremonttia myös rakentanut yläkertaan valtavan parveketerassin, jonne kesäisin pystytetään samppanjabaari. Takapihalle hän nikkaroi viime kesänä grillikatoksen.
Apuna talojen kunnostamisessa pieteetillä on ollut paikallisia ammattilaisia, sillä taloissa on yhteensä 14 kakluunia ja takkaa. Ikkunoita on pitänyt entistää ja rakentaa sauna- ja kylpytiloja. Minna on ottanut sisustuksesta suuremman vastuun.
-Täällä Vartsalassa tykkäämme rönsyileväisyydestä. Yhdistämme vanhaa, uutta, suomalaista designia ja jopa kitchiä, Minna kertoo.
Toiminnan nainen tarttuu pensseliin, jos esine tarvitsee uuden värin, ja siivoaa itse 420 neliötä, koska täällä se on hänestä hauskaa. Helsingin-kodissa käy siivooja.
Yli 40 vuotta yhdessä ollut pariskunta on halunnut vaalia sisustuksessa myös perheen historiaa.
On Jukan vanhempien tekemä ryijy pariskunnan makuuhuoneessa ja taiteilijaystävien teoksia ympäri taloa.
-Kaupunkikotimme Helsingissä on ihan toisen tyyppinen, modernimpi ja tyylipuhtaampi, Minna toteaa.
Työntäyteistä arkea Helsingissä
Helsingissä ollessaan kaksikko tekee tiiviisti töitä. Aamuvirkku pari herää aikaisin, kello 6.30. Minna harrastaa liikuntaa neljä kertaa viikossa ja menee salille ennen kuin aloittaa yhdeltätoista psykoterapiavastaanottonsa Fredrikinkadulla. Hän työskentelee iltakahdeksaan asti ja käy lisäksi valmentamassa ja kouluttamassa yrityksissä. Minna on myös kirjoittanut johtamiseen liittyviä tietokirjoja.
-Kummassakin työssäni haluan viedä toivon ja selviytymisen sanomaa ihmisille. Mutta tässä ajassa tarvitaan myös sinnikkyyttä.
Jukka puolestaan hyppää puoli kahdeksan jälkeen polkupyöränsä satulaan ja ajaa 5,5 kilometriä työpaikalleen Vallilaan säässä kuin säässä, paitsi lumikauden aikaan. Usein pyöräkorissa on mukana rescue-koira Sofia - tuttu näky molempien työpaikoilla. Kahden ja puolen vuoden aikana Jukalle on kertynyt työmatkakilometrejä pyörällä yli 2 000 kilometriä. Hän pyöräilee myös palavereihin. Valinta on ekologinen, mutta vähän muutakin.
-Keskittymiskykyni ei riitä autoiluun ruuhkassa. Fillarilla pysähdyksiä on vähemmän, eikä ole tungosta. Työmatkaan menee tismalleen sama aika kuin autolla.
Jukan työpäivät Helsingissä ovat kymmentuntisia. Syksyllä lisätöitä syntyi Finlaysonin huonosta taloustilanteesta koskevista huhuista, jotka on ammuttu tehokkaasti alas. Myös kotona Mannaan liittyvistä töistä ja yhteiskunnallisista asioista puhutaan paljon.
-Minna on välillä kriittinen yhteiskunnallisista ulostuloistamme ja myös kertoo sen. Tai on huolissaan. Kun lanseerasimme Tom of Finland- tuotteet, sain henkilökohtaisesti neljä tappouhkausta.
Finlayson on myös nostanut esiin tyttöjen silpomisen ja lanseerannut Jesus-pellavalakanat.
-Teen aina toisin kuin kaikki kehottavat. On vain pakko. Tiedän, että olemme aina hyvän puolella.
Sitä paitsi Jukasta designilla on monta tehtävää. Sen pitää kaunistaa maailmaa, parantaa maailmaa eli edistää tuotekehitystä ja löytää uusia ratkaisuja tuotteisiin sekä ottaa kantaa parempaan arkeen.
-Jos maailmassa on inhimillisiä vääryyksiä, niihin on puututtava.
Kova työ vaatii kuitenkin hintansa.
-Kun tulen illalla himaan, ei jää aikaa kuin toipumiseen. Mutta Vartsalassa saan kurittaa ruumistani. Se on minulle tosi tärkeää.
-Minulle täällä suurinta on nautinto: näen kaikkea kaunista ympärilläni. Esteettisyys merkitsee minulle paljon. Kun on kaunista, voin hyvin, Minna toteaa.
/gloria.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/101ibs0s.jpg?itok=zzi5QGg7)
Palvelu ja elämä pelaa salossa
Minna ja Jukka ovat alkaneet viihtyä Vartsalan talossa niin hyvin, että tyttäret jo valittavat, kuinka vähän vanhempia enää näkyy Helsingissä. Nämä kun suuntaavat mielellään jo torstaina kohti Saloa tekemään loppuviikon töitä etänä ja palaavat kotiin sunnuntaina.
-Toinen tyttäristämme asuu samassa talossa kerrosta alempana ja toinen perheineen Koskelassa vanhassa omakotitalossa. Tytöt myös valittivat, etteivät saa minua täällä puhelimeen, joten he ostivat isänpäivälahjaksi metsurikuulokkeet, jotka voi kytkeä kännykkään. Nyt kuulen aina touhutessani, kun he soittavat, Jukka hymyilee.
Myös monet arkiset asiat ja elämykset ovat valuneet Lounais-Suomessa sijaitsevaan Saloon.
-Täällä on helppoa: palvelut ovat lähellä, Minna sanoo.
Hän käy kosmetologilla Salon Helmessä ja myös kuntosali on Salossa, samoin ompelija. Salolaisravintola Kastusta on tullut pariskunnan lempiravintola. He ovat myös tuttu näky paikallisessa Salon osto- ja myyntiliikkeessä, josta tuorein löytö on upea vanha gramofoni, johon kauppias lupasi toimittaa lisää savikiekkoja.
-Myös leffassa käynti on siirtynyt tänne. Täällä on hieno vanha elokuvateatteri, Bio Salo, Jukka lisää.
Eikä kaksikko ole ainoa, joka Vartsalaan halajaa.
-Suurin osa ystävistämme haluaa tulla nykyään tänne ja jäädä yökylään, Minna kertoo.
Kun omat tyttäret Lotta, 29, ja Thea 34, tulevat puolisoineen ja perheineen Vartsalaan, yläkerta on pyhitetty heidän käyttöönsä.
Lotta on juristi, ja eläinlääkärinä työskentelevällä Thealla on kaksi poikaa ja kolmas lapsi on tulossa.
Ruokaa ja kuulumisten vaihtoa
Kurttilan perheessä on aina kokoonnuttu ruuan ääreen.
-Vaikka olimme aika kiireisiä tyttöjen ollessa pieniä, tulin aina kotiin tekemään kunnon ruuan. Siitä tuli niin syötävää, että tyttöjen kaveritkin tulivat syömään meille. Oli kiva kuulla päivän kuulumiset, Jukka muistelee.
Hän on jatkanut perinnettä. Helsingissä ollessaan Jukka kutsuu tyttärensä vuorotellen syömään kanssaan ravintoloihin eri puolille kaupunkia.
-Näin saan jutella kummankin tyttäreni kanssa erikseen rauhassa.
Naapurit löysivät toisensa
Kakkoskodin isossa keittiössä kokkaavat molemmat. Jukka metsästää, joten pöydässä on usein riistaa: peuraa ja kaurista. Lähivesistä nousee kuhaa ja ahvenia. Minna hoitaa yleensä aamiaiset, jälkiruuat ja kattamisen.
Vappuna kukitetaan "Vartsalan Manta", takapihan suihkulähteen naispatsas, ja loppukesästä pidetään rapujuhlat.
-Täällä vietämme myös joulut. Aloitamme joulun aina viinikellarista. Laitamme juustoja tarjottimelle ja avaamme punaviinin. Ilta päättyy olohuoneeseen biljardipöydän ääreen, Minna kertoo.
Kahdestaan ollessaan he nauttivat aamiaisen lasiverannalla. Kesäisin he hurauttavat kotirannasta Busterillaan vartissa Saloon, ja Mathildedalin viehättävä ruukkikylä on vain 20 minuutin venematkan päässä.
Nyt Jukka houkuttelee juhlatamineissaan olevan Minnan rannassa olevaan pikku saareen, jonne hän on rakentanut laavun ja sinne päästäkseen lautan. Sitä vedetään käsin. Minna nauraa - ja hyppää miehensä kyytiin. Siinä kyydissä hän on ollut 17-vuotiaasta lähtien.
Tai oikeastaan jo vähän aiemmin, sillä Minna ja Jukka asuivat lapsina vastapäisissä kerrostaloissa Myllypurossa. Minna kertoo olleensa jo 11-vuotiaana ihastunut Jukkaan, mutta kolmen vuoden ikäero tuntui isolta pitkään.
-Muistan, kun tulin vaihto-oppilasvuoden jälkeen Suomeen ja vein koirani ulos. Jukka huuteli pihalta, että mikä ton koiran puhelinnumero on, Minna nauraa.
Minna meni iltalukioon suorittaakseen lukion kahdessa vuodessa. Jukka oli samassa lukiossa ja iltapalalla kavereidensa kanssa. Hän näki Minnan tulevan ruokalaan.
-Sanoin kavereilleni, että tiedättekö mitä, tuossa on tuleva vaimoni.
40-vuotishääpäivää vietetään parin vuoden päästä.
Juttu on julkaistu Gloriassa 1/2025.
Minna ja Jukka Kurttila
Minna, 58, on erityistason psykoterapeutti ja yritysvalmentaja. Kirjoittanut johtamiseen liittyviä tietokirjoja. Jukka, 60, on Finlaysonin ja Vallilan liiketoimintajohtaja ja luova johtaja. Osaomistaja Manna & co:ssa, joka on ollut Finlaysonin ja Vallilan emoyhtiö vuodesta 2021. Yhtiöön kuuluu myös Makia ja ruotsalainen Lexington. Jukalla on yli 20-vuotinen ura mainosmaailmassa, ja hän oli yksi mainostoimisto Bob Helsingin perustajista.
Pariskunta asuu Helsingissä. Kakkoskoti on Salon Vartsalassa. Harrastavat mm. RSO:n konserteissa käymistä.
Perheeseen kuuluu kaksi tytärtä puolisoineen. Lapsenlapsia on kaksi, ja kolmas on tulossa.