Maailmankuulujen Buddha Barien omistaja Tarja Visan ei pelkää muutosta: "Ei minua oikeastaan pelota mikään"

Kuin olisi toiseen todellisuuteen astunut. Siltä se tuntuu, kun laskeutuu portaat alas Buddha Bariin Pariisin ytimessä, Concorden aukion kulmalla. Jättikokoinen Buddha istuu hämärästi valaistun ravintolan keskellä. Kaikkialla rönsyää erivärisiä kukkia, portugalilaisia kaakeleita ja aasialaisia lohikäärmeitä. Parvella live-dj soittaa rytmikästä maailmanmusiikkia kuin yökerhossa.

Pyöreän pöydän ääressä istuu paikan johtaja Tarja Visan, 63, ja hymyilee valloittavasti. Pöytään on katettu ravintolan bravuureita: kauniita makirullia, rapua punaendiivien kera, kanasalaattia ja seesamilla kuorrutettua tonnikalaa sienimuhennoksella. Kun laseihin valuu viiniä, pöydän ylle alkaa tulvia tunnelmasavua kuin aamu-usvaa.

Bisnestä ympäri maailmaa

Täällä vuonna 1996 perustetussa Pariisin Buddha Barissa on vuosikymmenten varrella käynyt lukuisia valtionpäämiehiä ja kuuluisuuksia, kuten Bill Clinton, Cameron Diaz, Tina Turner sekä David ja Victoria Beckham. Nyt Buddha Bareja on jo neljäkymmentä ympäri maailmaa. Lisäksi brändillä on kolme hotellia ja kylpylöitä Senegalissa ja Dubaissa. Tämä kaikki on parikkalalaisen Tarjan ja hänen Raymond-aviomiehensä luomusta.

-Buddha Bar syntyi matkustelujemme inspiraation tuloksena. Halusimme luoda paikan, jossa musiikki ja ruoka tuovat erilaisia maailmoja ja ihmisiä yhteen. Täällä suunnittelen yhä uudet menyyt ja testaan ne, ennen kuin ne viedään maailmalle. Pariisissa on bisneksemme sydän, Tarja kertoo.

Kuusitoistavuotiaana parikkalalainen Tarja osallistui Seuran Aurinkotyttö-kisaan ja voitti. Sieltä Prestige-mallitoimiston pomo bongasi hänet ja kehotti tulemaan Pariisiin. Tarja lähti heti.

-Olihan Pariisi hieman Parikkalaa suurempi. En tuntenut täältä ketään enkä osannut sanaakaan ranskaa. Käytin maalaisjärkeä ja opettelin asioita päivä kerrallaan. Tiesin, että voisin aina soittaa kotiin ja vanhempani maksaisivat lentolipun Suomeen.

Niin ei tarvinnut tehdä. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Tarja muutti pysyvästi Pariisiin tekemään mallintöitä. Hän matkusti 1970-80-luvun taitteessa ympäri maailmaa: Japaniin, Thaimaahan, New Yorkiin, Honoluluun ja Kaliforniaan.

Vapaa-aikanaan hän kiersi museoita ja näyttelyitä, haisteli paikallisia uusia tuulia ja keräsi huomioita muistikirjaansa. Sellainen hänellä on mukana aina, yhä edelleen.

Vuonna 1982 Tarja tapasi romanialaistaustaisen ranskalaisen Raymondin yhteisten ystävien illallisella. Pari meni naimisiin neljä vuotta myöhemmin. Vuonna 1989 syntyi esikoistytär Ilona, kolme vuotta myöhemmin Lenita.

-Kun tapasin aviosiippani ja saimme lapset, tein vielä mallintöitä. Mutta kun jouduin yhä useammin sanomaan, etten voinutkaan matkustaa yhtä paljon kuin ennen, töitä alettiin tarjota vähemmän, Tarja kertoo.

Pariskunta päätti lyödä bisneshynttyyt yhteen. Miehellä oli jo entuudestaan kokemusta yrittämisestä. Syntyi seitsemän Hollywood Canteen -ravintolaa, jotka saivat inspiraationsa amerikkalaisista dinereistä. Ne myytyään pari avasi Pariisiin vuonna 1994 Barflyn, vuonna 1996 Buddha Barin, vuonna 1998 Barrio Latinon ja vuonna 2001 Barlottin. Ydinkonsepti illanvietosta yhdessä paikassa oli kaikissa sama.

Paparazzeilla porttikielto

Pariisi kärsi 1990-luvulla terrori-iskuista ja maan talous oli kuralla.

-Yökerhot avautuivat todella myöhään ja musiikki erotti ihmisiä. Saimme idean paikasta, jonne ystävät voisivat tulla ensin aperitiiville ja syömään japanilaista, aasialaista tai eurooppalaista ruokaa ja sitten saumattomasti siirtyä tanssimaan yökerhoon live-dj:n tahdissa. Me saatoimme soittaa Édith Piafia ja Rolling Stonesia peräjälkeen, mikä oli uutta ja yhdisti ihmisiä.

Buddha Bar alkoi pian julkaista kokoelmalevyjä, jotka olivat Pariisissa 1990-2000-lukujen taitteessa kovassa huudossa. Monet tulivat ravintolaan musiikin takia, ja Tarja pyöritti omaa levy-yhtiötä. Koska paparazzeja ei päästetty ravintolaan sisään, siitä tuli myös pian julkkisten suosikki. Sittemmin konseptiin on lisätty myös kylpylät ja hotellit.

-Mitä sitä ihminen muuta tarvitsee kuin että voi syödä hyvin ravintolassa, mennä sen jälkeen spahan hierottavaksi ja lopuksi nukkumaan hotellin ihanaan sänkyyn, Tarja toteaa.

-Moni ehkä kuvittelee, että elämäni on yhtä samppanjan juomista ja matkustelua. Mutta se on työtäni ja rakastan sitä. Eri kulttuurien, kielten, maiden ja makujen yhdistely on elämäntyylini ja lähde, josta saan polttoainetta tehdä mitä teen.

Vuonna 2010 Tarjan aviomies Raymond sai yllättäen sairaskohtauksen ja kuoli. Yhtäkkiä Tarja oli 49-vuotias leski, jonka piti vastata bisneksistä, tyttäristä ja elämästään yksin.

-Minulta lähti aviosiippani mukana toinen puoleni. Oli pakko tyttöjen ja itseni tähden päättää, että jatkan duuniamme yksin. Se ei ollut helppoa, sillä käärmeitä oli kaikkialla. Kasvatin töissä kilpikonnan kuoren ympärilleni ja kuvittelin, että ihmiset seurasivat tekemisiäni. Että tuolla se Tarja vain syö ja juo viiniä.

Siksi hän päätti lopulta muuttaa Lontooseen. Toinen vaihtoehto oli New York, mutta se oli liian kaukana Pariisissa ja Lissabonissa asuvista tyttäristä. Nykyään Tarja junailee Lontoosta Pariisiin vähintään pari kertaa kuussa.

Sisulla pääsee pitkälle

Tarja seuraa aktiivisesti muotia ja nappaa uusista Itä-Lontoon trendeistä ja haute couture -mallistoista inspiraatiota Buddha Barin sisustuksiin, menuihin ja ohjelmistoihin. Työssä auttaa muodin parissa työskentelevä Lenita-tytär, kun taas omaa catering-yritystä pyörittävä Ilona konsultoi äitiään bisneksessä. Pomon työ ulkomaalaisena naisena ei ole Tarjasta vieläkään helppoa.

-Naisen pitää tehdä kolme kertaa miehiä enemmän töitä, tietää kaikki numerot ja tarkalleen, mistä puhuu. On oltava vastaus valmiina niihinkin kysymyksiin, joita ei ole vielä esitetty. Ranskalaiset erityisesti eivät ota ulkomaalaisia avokäsin vastaan. Mutta on totta, että jos täällä pääsee läpi, kaikki muu on sen jälkeen helppoa.

Tarja tietää, että ravintolayrittäjänä tärkeintä on pysyä budjetissa, taata laatu ja ymmärtää, että asiakas on oikeassa. Paitsi vuosien kokemuksella myös suomalaisella sisulla pääsee pitkälle.

-Minulla on tahdonvoimaa, enkä lannistu. Tiedän, mitä haluan, ja pusken asioita niin kauan eteenpäin, että päätöksiä tehdään. Mikään ei saa jäädä kysymysmerkkinä ilmaan heilumaan.

Helppoa se ei aina ole. Useiden eri maiden ja kulttuurien parissa työskennellessä yllätyksiä tulee joka päivä.

-Kun marokkolaiset sanovat, että meidän uuden Agadirin ravintolamme keittiö aukeaa huomenna, tiedän, ettei niin käy. Ranskassa taas kaikki on ensin impossible, mutta viiden tunnin päästä se voikin jo olla possible.

Kaikkea ei onneksi tarvitse tehdä yksin. Tarjalla on viidentoista henkilön ydintiimi, joka on ollut töissä Buddha Barissa sen alusta asti. Maailmanlaajuisesti Buddha Barille työskentelee tuhansia ihmisiä.

Vuosien varrella Tarja on oppinut luovimaan maassa aina maan tavalla ja nauttimaan vauhdikkaasta työstä, jossa oppii uutta joka päivä. Hän matkustaa suurimman osan työajastaan tarkistamassa, että lisensseillä toimivat Buddha Barit maailmalla ja kaksi kertaa vuodessa vaihtuvat menyyt on toteutettu niin kuin pitääkin. Hän on juuri saapunut Kreikasta ja matkustaa seuraavaksi Sveitsiin, Kyprokselle ja Marokkoon.

-Haasteellisimpia ovat kausiluontoiset paikat, kuten Mykonos. Miten siellä saa pidettyä työntekijät, Tarja pohtii.

Taide ja penkkiurheilu rentouttavat 

Iän myötä Tarja on oppinut myös kunnioittamaan omia rajojaan. Matkojen jälkeen hän lepää nykyään pari päivää käymällä taidenäyttelyissä, näkemällä ystäviä, ompelemalla tai katsomalla jättikokoisesta televisiostaan tennistä, jalkapalloa, rugbyä ja golfia.

-Minua kiinnostaa kilpailu ja urheilijoiden periksiantamattomuus. Kun Formula 1 -kisat ovat käynnissä, kaikki tietävät, ettei minulle saa soittaa, Tarja sanoo ja nauraa.

Hän uskoo, että kun on kerran lähtenyt kotimaastaan, on helpompi vaihtaa maata uudestaan ja sopeutua eri kulttuureihin. Siksi hän on myös kaikkiruokainen ja -juomainen.

-Mutta vaikka olen tällainen maailmankansalainen, saanut lapseni Pariisissa, ja minulla on Lontoon lisäksi asunto myös New Yorkissa, olen pohjimmiltani täysin parikkalalainen nainen. Kotini on yhä siellä.

Omat vanhemmat, puhdas ilma, metsät, järvimaisemat ja rauha. Muuta ei tarvita.

Koko perhe viihtyy Parikkalassa

-Rakastan käydä marjassa, sienessä ja kalassa. Hoidan kasvimaata, nostan perunat, teen hilloja ja mehuja. Talvella hiihdän ja moottorikelkkailen.

Pienenä hänen tyttärensä viettivät kaikki lomat Parikkalassa Tarjan vanhempien luona, kun Tarja paiski hommia maailmalla. Kotona Pariisissa heillä oli myös seitsemän vuoden ajan suomalaisia au paireja, jotka hoitivat tyttöjä ja opettivat heille suomea.

-Heidän ansiostaan molemmat tyttäreni kirjoittivat suomen ylioppilaskirjoituksissakin, Tarja kertoo.

Nyt Tarja on itse granny, joka tuo lapsenlapsensa Nolanin, 8, ja Yevan, 6, usein kotikonnuilleen Suomeen. Siellä hän myös koluaa second hand -liikkeitä.

-Rakastan Arabia-astiastoa. Hamstraan Paratiisia ja Teemaa. Kannan niitä moderniin Lontoon-kotiini, joka on täynnä japanilaisia naamioita. New Yorkin kodissani taas on urbaanimpi look. Siellä on Corbusieria, Aaltoa ja Saarisen Pallotuoli. Tuon matkoiltani muistoesineitä ja keräilen posliinia, hopeita ja 1840-luvun teeastioita.

Pariisissa Tarja asui Palais Royalin puiston kupeessa rue Saint Honorélla neljänsadan neliön kaksikerroksisessa haussmannilaisessa talossa. Vaikka vuodet siellä olivat muistorikkaita, kaipausta sinne ei enää ole. Hän rakastaa kuhisevaa Lontoota, mutta ei sulje pois sitä, että hän muuttaisi vielä jonain päivänä aurinkoiseen Lissaboniin.

-Muutos ei pelota minua. Ei minua oikeastaan pelota mikään.

Tarjasta parasta elämässä on matkustaa tyttärien ja heidän perheidensä kanssa. Matkoilla tärkeintä on viettää yhdessä aikaa ja nauttia: kokata ja syödä ihanasti, pelata korttia ja käydä kulttuuririennoissa. Seuraavaksi he matkustavat Parikkalan lisäksi Miamiin ja New Yorkiin, jossa Tarjan lapsenlapset eivät ole vielä koskaan käyneet.

-Nautin, kun he ovat onnellisia kokiessaan jotakin aivan uutta ensimmäistä kertaa elämässään. 

Juttu on julkaistu Gloriassa 09/2024.