Eläkepomo Suvi-Anne Siimes: "Ihmiseksi kasvaakseen jokainen tarvitsee hyväksyvää katsetta"

Suvi-Anne Siimes tykkää tutkia karttoja. Merellä veneillessään ja GPS-plotteria valvoessaan hän on harjaantunut lukemaan karttaa kuinka päin tahansa. Hyvästä hahmotuskyvystä onkin iloa näinä aikoina, kun maailma on pahasti vinksallaan.

Politiikan ytimessä oppi taistelemaan. Toisaalta Suvi-Anne on vapautensa vastineeksi ollut myös valmis luopumaan vallasta ja asemasta.

Nykyisessä tehtävässään, Työeläkevakuuttajien etujärjestön johdossa, pelikenttä on toisenlainen. Katse pitää ulottaa vuosikymmenien päähän. Toimitusjohtajan tärkein tehtävä on varmistaa, että työeläkevaroille, joita on juhlavat 258 miljardia, saadaan nykyistä parempi tuotto. Onhan kysymys meidän kaikkien tulevaisuudesta, nykyisistä ja tulevista työeläkkeistä.

Säästötalkoiden nimissä nykyisiä eläkkeitä ollaan hanakasti leikkaamassa tavalla tai toisella. Suvi-Annella on tarjota tekeillä olevaan eläkeuudistukseen leikkauksia kohtuullisempi - ja rohkeampi keino. Säätelyä muuttamalla varojen sijoittamisessa voitaisiin ottaa enemmän riskiä ja kääriä pitkällä aikavälillä paremmat tuotot.

-Olen varautunut, että muustakin joudutaan vielä keskustelemaan.

Telan toimitilojen asiallista aulaa maustaa Nikarin design-palkittu pöytä. Pöydän päällä on vati, jossa on rintanappeja. Toinen julistaa rakkautta vauvoihin, toinen eläkkeisiin. Mitä alempi syntyvyys, sitä enemmän nousupainetta eläkemaksuihin.

Työyhteisössään Suvi-Annea kiitellään herkkävaistoiseksi äitihahmoksi, joka tietää alaisistaan paljon muutakin kuin nimet.

Huomenna ohjelmassa on Telan vuotuinen virkistyspäivä. Tällä kertaa reitti ulottuu Suvi-Annen kakkoskotiin Kemiönsaarelle. Sinne ajettaessa auto sukeltaa Lohjan kohdalla Pitkämäen tunneliin. Kun Turun moottoritietä louhittiin, slovakialainen räjähdemies toi työmaalle suojakseen Pyhän Barbaran patsaan. Urakan valmistuttua hän jätti patsaan johonkin kallionkoloon.

Suvi-Annekin ammentaa voimaa asioista, jotka hän aistii, vaikka niitä ei näe.

TEESI 1: Luonto avaa lukot

Takana on ensimmäinen kokonainen kesä varsinaissuomalaisella maaseudulla. Alkuvuodesta pitkäaikainen kakkoskotimme Hangossa vaihtui Kemiönsaareen, metsän siimekseen. Lapsenlapsille on siinä talossa enemmän tilaa. Vene odottaa viereisen kylän laiturissa.

Saatan vaeltaa metsissä ja peltoaukeilla tunteja. Samalla olen puntaroinut, olisiko maallemuutto tulevaisuudessa pysyvämpikin ratkaisu. Hankin sinne juuri uuden työpöydän etäpäiviä varten.

Minulla on voimakas sisäinen maailma, eräänlainen suojapaikka. Se on kannatellut silloinkin, kun olen joutunut mustiin vesiin ja hapettomiin paikkoihin. Silti päällimmäisenä mielessä on kiitollisuus siitä, että minulla on käynyt elämän arpajaisissa näin hyvä säkä.

Luonnossa erilaiset aistimukset, joku suopursun tuoksahdus, ovat avanneet muistin lukkoja myös lapsuuteen.

Vartuin kerrostalossa Malmilla, mutta vietin paljon kesiä Kainuussa. Äitini on kotoisin pientilalta, suopellon reunalta. Isän puolen mummolla oli suuri puutarha, ei mikään fancy, mutta sen kukkaloisto oli lapsen silmin erityinen.

Metsässä ja merellä maltan irtautua jatkuvasta uutisvirrasta. Pahiten minua koukuttaa viestipalvelu X. On niin kiva jutella maailman kanssa.

Toisin kuin luonnossa, yhteiskunnallisia havaintoja tehdessä on paljon vaikeampi välttää jatkuvaa arvoasetelmien muodostamista.

Puolueen jäsenkirjaa minulla ei ole ollut liki kahteenkymmeneen vuoteen, mutta sydän on yhä vasemmalla. Vaikka omaa kotijoukkuetta ei enää olekaan, ulko- ja turvallisuuspolitiikan seuraaminen on mieluisa älyllinen haaste.

TEESI 2: Suhtaudun ikääni suurella uteliaisuudella

Jos vielä haluan tehdä jotakin uutta, se on rakennettava pääosin niistä aineksista, jotka ovat elämässä läsnä jo nyt.

Täytän seuraavaksi 62. Isäni kuoli samanikäisenä. Vasta hiljattain havahduin, että niin varhain.

Kaiken kaikkiaan suhtaudun valtavan myönteisesti tähän ikään. Olen matkalla uuteen, erilaiseen aikaan. Kiinnitän nyt entistä enemmän huomiota varttuneisiin ihmisiin. Tutkin ja ihailen, miten heistä on kuoriutunut juuri niitä yksilöitä, jotka ovat olleet tekeillä koko elämän ajan.

Työpaikalla poltan harvoin käämini, mutta sitä en siedä ollenkaan, jos eläkeläisistä puhutaan yhtenäisenä massana. He ovat keskenään paljon erilaisempia kuin tämän päivän nuoret.

Ikääntyvien työntekijöiden arvostus jää valitettavan usein sanahelinäksi. Yksi sokeista pisteistä on palautuminen. Näennäistehokkuuden nimissä sille ei anneta tarpeeksi aikaa. En itsekään enää palaudu rankemmasta työrupeamasta yhdellä kävelylenkillä, kuten ennen.

Pelkkiä työtunteja ei kannata tuijottaa. Ne voivat olla intensiteetiltään kovin erilaisia.

Toivottavasti tulevassa työmaailmassa osataan johtaa eri-ikäisiä eri tavalla ja useammasta pisteestä. Palautumisen vaikeus koskee myös nuoria. He eivät välttämättä itse oivalla, että koko ajan ei voi painaa sata lasissa.

TEESI 3: Menestyäkseen tarvitsee muita

Synnyin opettajaperheen esikoiseksi. Reilusti nuorempia sisaruksia minulla on kolme. Oikeastaan olemme kuin eri perheestä, koska muutin pois kotoa jo lukioluokilla. Olin varhaiskypsä - ainakin halu omaan elämään oli vahva. Mikään ongelmanuori en ollut. Pärjäsin koulussa hyvin ja päädyin opiskelemaan lääketiedettä. Vielä tuolloin minulla ei ollut mielikuvitusta. Nopea oppimaan ja yhdistelemään asioita olen ollut aina. Se on vahvuuteni vieläkin.

Tulin ensimmäisen kerran äidiksi 19-vuotiaana, kesken ensimmäisen opiskeluvuoden. Sattumalta se sopi minulle, vaikka en sitä kaikille suosittele. Toisen lapsen sain 20-vuotiaana. Jo sitä ennen tajusin vaihtaa kurssimaiset lääkiksen opinnot yleissivistävämpään yliopistoon. Muutaman mutkan kautta pääaineeksi tuli kansantaloustiede.

Tiedän, että oman paikan löytäminen ottaa aikansa. Silti huolettaa, että monilla tämän päivän kolmekymppisillä kiinnittyminen työmarkkinoille tapahtuu aina vain myöhemmin. Nuorille sanotaan ikään kuin kannustavasti, että voit olla mitä tahansa. Oikeasti heille kannattaisi korostaa, että opiskelupaikan valinnalla on merkitystä koko loppuelämälle, myös eläkekertymälle.

Itse valmistuin suuren laman aikaan ja totuin akateemisiin pätkätöihin. Ensimmäisen vakituisen työpaikan sain 42-vuotiaana.

Naimisiin Kari Penkkilän kanssa menin 25-vuotiaana, koska hän suostui ottamaan koko paketin, minut ja kaksi lasta. Pari vuotta myöhemmin meille syntyi kolmas lapsi.

Karin säännölliset ansiot lääkärinä auttoivat meidät taloudellisesti rikkonaisten aikojen yli. Vielä merkityksellisempää on se, millainen tuki Kari on ollut urani kannalta. Hänen ansiotaan on, että lapset ja koti tuli hoidettua silloinkin, kun asuin eri paikkakunnalla ja töissä oli kaikkein myrskyisintä.

Hieman siihen saattaa vaikuttaa, että Kari on yhdeksän vuotta minua vanhempi. Meidän ei ole tarvinnut koskaan kisata siitä, kumman ura on tärkeämmässä vaiheessa. Eduskunnassa huomasin, että se ei ole monenkaan pariskunnan kohdalla itsestäänselvyys.

Joskus kuvittelen päättäväni perheessämme monet asiat, mutta ei se niin mene. Mieheni on taitava johdattelija.

TEESI 4: Eri sukupolvia on turha vertailla ja syyllistää

Kaikki suhteet vaativat toimiakseen vastavuoroisuutta. Viime vuosina on korostettu, että pitää olla armollinen itselleen. Minusta pitää olla arvostava varsinkin muita kohtaan. Tätä aikaa vaivaa erityisesti yleinen vastakkainasettelu. Näkemys, että monet tämän päivän eläkeläiset ovat saaneet liikaa etuja. Fakta on, että kaikilla sukupolvilla on ja tulee olemaan haasteensa. Eikä niitä voi reilusti keskenään vertailla.

Minä olen saanut vanhempiini verrattuna esimerkiksi paremman korkeakoulutuksen. Moni vanhempaan ikäluokkaan kuuluva ei edes päässyt koulutielle, vaikka lahjoja olisi riittänyt. Sama tilanne on terveydenhuollon suhteen. Tosin muistan lapsuudesta, miten sydänvikaisen koulutoverin erotti jo riutuneesta naamasta. Nyt sydänviat korjataan vauvana, syöpähoitojen kehittymisestä puhumattakaan.

Tärkeitä parannuksia eläkejärjestelmään tehtiin vasta 1990-luvulla, alkaen siitä, että pätkätyöt ja hoitovapaa alkoivat kerryttää eläkettä.

Olennainen ongelma on se, että naisten ja miesten palkkaerot eivät ole juuri kaventuneet. Sen vuoksi eläkeansioissa on niin suuri epätasa-arvo. Juristi-, lääkäri- ja insinöörikunta on kyllä naisistunut, mutta se ei muuta suurta kuvaa. Pienipalkkaiset palvelu- ja hoitoalat ovat yhä naisvaltaisia. Miksi? Kysymys on osin perhepoliittinen.

Suomessa on joistakin historiallisista syistä vieläkin on-off-työmarkkinat. Monessakaan yrityksessä ei ole tosi jees tehdä 80-prosenttista työaikaa. Jos verrataan Ruotsiin, siellä osa-aikainen työnteko on yleistä molempien puolisoiden kesken, kun lapset ovat pieniä. Se vähentää taatusti stressiä ja vaikuttaa ylipäätään haluun hankkia lapsia.

TEESI 5: Katseessa on valtava voima

Tulin isoäidiksi 50-vuotiaana. Jos kaikki menee hyvin, kuudes lapsenlapsi syntyy tänä syksynä. Koen, että ympärilläni oleva perhe on suunnattoman suuri lahja.

Tapani katsoa lapsia on aina ollut tulevaisuuteen kurkottava. Mietin, millaisia persoonia heistä tulee.

Ihmiseksi kasvaakseen jokainen tarvitsee hyväksyvää katsetta. Jos voisin muuttaa yhden asian maailmassa, niin se liittyy juuri tähän. Että katsoisimme kaikkia lapsia iästä, ihonväristä ja taustasta riippumatta arvostavasti.

Kotikulmillani Pitäjänmäessä olen havainnut, että moni maahanmuuttajataustainen lapsi ei osaa sellaista odottaa. Jos menen auttamaan häntä vaikka kaatuneen pyörän kanssa, lapsen päällimmäinen oletus on, että hänelle sanotaan ilkeästi. Se on hirveä asia.

Omassa lapsuuskodissani tunteita ei paljon näytetty. Sisareni totesivat taannoin, että minä toin halaamisen perheeseen. Ilmeisesti minuakin on lapsena katsottu kannustavasti. Elämänliekkini ei muuten palaisi niin vahvana.

Kyky katsoa toista ihmistä kokonaisuutena on tärkeä taito myös parisuhteessa. Kun suhde on tuore, se on helppoa. Minulla on kokemusta siitäkin, että puolisoonsa voi pihkaantua uudelleen. Yksi hetki tulee elävästi mieleen. Taisi olla ministerivuosiani.

Olimme Karin kanssa Lapissa ja kyläilimme tutun miehen luona Rovaniemellä. Hän oli innokas tanssija ja vei meidät läheiselle tanssipaikalle. Toisin kuin mieheni, minä en ole mikään erityinen tanssija. Istuskelin pöydän ääressä ja katselin muiden menoa. Pitkä mieheni erottui hyvin parketilta. Yhtäkkiä minut valtasi hämmennys ja ylpeys: tuo kaikista makein tyyppi on minun mieheni!

Vielä on toteuttamatta se haave, että menemme yhdessä tanssikurssille.

TEESI 6: Ihailu ja kateus ovat lähellä toisiaan

Keskityn töihin usein niin antaumuksella, että saatan kotona olla vähän zombi. Tai ärhäköityä mitättömistä asioista. Tavaroista, jotka eivät ole paikallaan.

Muuten yritän vilpittömästi olla joka päivä parempi ihminen: vähemmän tuomitseva ja syvästi läsnä. Pidän lohdullisena käsitystä, että joskus jo aikomus hyvään riittää.

Liityin teini-iässä ortodoksisen kirkon jäseneksi. Kirkon jokapäiväisestä elämästä olen vieraantunut, mutta minulle jumalan kuva tulee näkyväksi kohtaamissani ihmisissä. Lapsesta saakka minulla on ollut kyky tavoittaa pyhyyden kokemus ohikiitävissä hetkissä.

Elämä kuluttaa meitä kaikkia. Voisin huoltaa itseäni paljon paremmin. Nukkua enemmän ja varjella keskittymiskykyäni. Yksinolo tekee hyvää, joten voisin olla itsekseni useammin.

Erityisen huonosti minulle sopivat tarkat kellonajat ja täysinäiset pukuhuoneet.

Yin-joogaa olen harrastanut vaihtelevasti vuosikymmeniä. Onneksi sen harjoittaminen on nyt entistä helpompi sovittaa arkeeni: Yoga Nordic tarjoaa yin-joogasta striimattuja lähetyksiä. Suosittelin tätä palvelua myös Brysseliin muuttavalle sisarelleni.

Helsingin-kotimme on loft-tyyppinen, ilman väliovia, mutta mies panee treenieni ajaksi kuulokkeet korvilleen.

Kateus ja ihailu ovat lähellä toisiaan. Ihailen ja olen kateellinen niille, joiden elämä näyttää aina olevan balanssissa. Ihailen ja vähän paheksun niiden itsekuria, jotka voivat pitää kiinni kello seitsemän tennisvuoroistaan. Tai lakata katsomasta sähköposteja tietyn kellonajan jälkeen. Minulla siihen on matkaa.

Alexander Stubbia arvostan monestakin syystä. Siitä, ettei hän ole katkeroitunut. Siitäkin, että hän on ollut jo monta kuukautta presidentti, mutta näyttää yhä siltä, että ehtii urheilla riittävästi.

Saan suurta nautintoa kaikesta kauniista, avarista tiloista ja taiteesta. Kodin sisustamiseen käytän rahaa häpeilemättä. Lintulan luostarista olen ostanut kokoelmaani ikoneja jo kannatussyistä.

Erityisesti minuun on kolahtanut Sandra Kantasen valokuvataide. Hän ammentaa aiheensa luonnosta ja taikoo teoksiinsa omaperäisen tunnelman.

Noissa unenomaisissa metsissä minäkin koen kulkeneeni. 

Juttu on julkaistu Gloriassa 10/2024.