Li arvostaa vanhempiensa asennetta. Hän kasvoi ymmärtämään erilaisuutta ja miettimään asioita eri näkökulmista.
Li arvostaa vanhempiensa asennetta. Hän kasvoi ymmärtämään erilaisuutta ja miettimään asioita eri näkökulmista.

Nuorelta Li Andersonilta kysyttiin televisiossa, miten paljon hän on hyötynyt ulkonäöstään. Enää ei kysytä. Tuore europarlamentaarikko on heti noussut merkittävään tehtävään.

Li Andersson syöksähti suoraan europarlamentin sisäpiiriin ja sinne, minne toivoi: työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunnan puheenjohtajaksi.

-Kyllä se merkitsee minulle tosi paljon. Se on vastuullinen ja näkyvä tehtävä ja pääsen aitiopaikalle edustamaan valiokuntaa ja puhumaan eri tilaisuuksiin.

Näyttävä rooli ei ole yllätys, sillä eurovaaleissa Li olisi 247 604 äänellään ollut Suomen kolmanneksi suurin puolue. Hänen suosionsa nosti Vasemmistoliiton vaalien toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja ohi SDP:n, mikä sekin on historiallista.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kausi europarlamentissa kestää viisi vuotta. Lin mielestä sinne tarvitaan kokeneita, hyviä päättäjä. Hän uskoo kokemuksestaan kansanedustajana, ministerinä ja puolueen puheenjohtajana olevan hyötyä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

-Haluan mennä Euroopan parlamenttiin nimenomaan jatkamaan politikkaa, koska se kiinnostaa minua. EU ja Eurooppa ovat koko ajan tärkeämpiä.

Lin työ alkoi heinäkuussa, elokuu oli lomaa ja syyskuussa palattiin töihin. Li kertoo, että työt ovat alkaneet hyvin. Ainoa isompi haaste liittyy suunnistamiseen.

-Sekä Brysselin että Strasbourgin parlamenttirakennusten arkkitehtuuri on sellaista, että vaatii totuttelua löytää tiensä perille.

Asuntoa Li etsii rauhassa, eivätkä puoliso Juha Pursiainen ja kolmivuotias Aava-tytär muuta Brysseliin ennen kuin kiva koti on löytynyt.

-Alun perinkin ajattelimme, että perhe tulee aikaisintaan puolen vuoden päästä, jolloin olen ehtinyt saada asiat täällä järjestykseen.

Brysselin-kauden jälkeen Li on 42-vuotias ja Aava kahdeksanvuotias koululainen.

-Ei hajuakaan siitä, mitä teen sitten. En sulje mitään pois.

Teesi 1: Kulje omaa tietäsi

Isäni, taiteilija Jan-Erik Andersson opetti, ettei kannata välittää siitä, mitä muut sanovat. Hän on esimerkillään antanut uskallusta seistä omien arvojen ja oman linjan takana silloinkin, kun muut eivät välttämättä ole samaa mieltä. Hänen kasvatusfilosofiansa on auttanut minua.

Isä näytti erilaiselta kuin muut vanhemmat. Hänellä oli muun muassa pitkät hiukset. Ja koska hän oli taiteilija, elämäntyylimme oli erilainen kuin useimpien muiden lasten. Kun olin ihan pieni, isäni joi paljon, mutta lopetti juomisen ollessani alle kouluikäinen. Lapsesta asti olen kutenkin ollut tietoinen siitä, että on olemassa sellainen asia kuin alkoholismi.

Vanhempani erosivat, kun olin pieni. Olen elänyt äidin ja isän kanssa vuoron perään. Käytännössä olin yhtä paljon äidin ja isän luona, mutta en vuoroviikoin, vaan oli itsestäni kiinni, kumman kanssa olin.

Äitini on ammatiltaan toimittaja. Totta kai äiti ja isä olivat vanhempani ja auktoriteettejani, mutta he suhtautuivat minuun vertaisenaan. He ottivat minut ihmisenä vakavasti pienestä asti, ja se on ollut todella tärkeää. Minulla on aina ollut hyvät välit vanhempiini, ja perhe on läheinen. Pidämme paljon yhteyttä.

Aina kun menen kotiini, saan olla ilman poliitikkoroolia. Toivon, että voin välittää samaa lapselleni. Äitini myös auttaa paljon kolmivuotiaan tyttäreni hoidossa.

Kasvoin ymmärtämään erilaisuutta ja miettimään asioita eri näkökulmista, sillä myös taiteessa tarkastellaan kriittisesti yhteiskunnan valtarakenteita. Minussa ei ole yhtään taiteilijaa, vaan kiinnostuin yhteiskunnan muuttamisesta jo aika nuorena. On hyvä, että politiikassakin on luovuutta: kykyä löytää uusia näkökulmia ja avauksia yhteiskunnan kehittämiselle.

Teesi 2: Oma kädenjälki on tärkeä

Politiikka on raadollista. Uraani mahtuu mahtavia voitonhetkiä ja tappioita. Olen loppupeleissä iloinen siitä, että olen saanut kokea molempia. Tappiot kasvattavat ja kehittävät myös puolueen sisäistä kulttuuria. Puolueen puheenjohtajaksi valitseminen ja eurovaalit olivat hienoja kokemuksia, viime eduskuntavaalien tappio musertava. Opetusministerin työtä rakastin.

Politiikassa on tärkeintä, millainen kädenjälki itsestä jää päätöksiin.

Politiikka muuttuu. Sen dynamiikka on kiinnostavaa, koska vaikutusvaltaa on erilaista. Jokainen tavoittelee paikkaa hallituksessa, koska siellä voi vaikuttaa. Mutta jos olet huonossa hallituskokoonpanossa, kädenjälki on heikko.

Rakastin opetusministerin tehtävää, mutta hallituksessa pitää kuitata kaikki käsiteltävät asiat. Vaikka hallituskauteni oli haastava, olen ylpeä Sanna Marinin hallituskoalitiosta ja asioista, joita teimme.

Oppositioasemaa ei pidä pelätä, sillä oppositio on toimivan, elinkelpoisen demokratian elinehto. Minulle oli tärkeää, että RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson ilmoitti kehysriihen jälkeen, ettei hallitus sittenkään rajoittaisi toisen asteen koulutuksen maksuttomuutta. Suhteessa säästettyyn summaan se olisi ollut kauhea viesti suomalaiselle nuorelle.

Lapseton on yhtä hyvä päättäjä kuin ihminen, jolla on lapsia, mutta oma lapsi on lisännyt tunteellisuuttani työssä. Kun koulut avattiin ensimmäisen koronakevään jälkeen, sain opetusministerinä kirjekuoren, joka sisälsi jyväskyläläisen alakoulun toisluokkalaisten kirjeitä minulle. Jokainen oli kirjoittanut, miten kivaa oli palata kouluun. Istuin työhuoneessani ja vollotin. Sain muistutuksen siitä, ketä varten politiikkaa tehdään. Koulutuksessa ei siirry vain tieto, vaan myös yhteisö. Matematiikkaa voi opettaa etänä, mutta niin ei voi luoda yhteisöllisyyttä.

Teesi 3: Tyyli ei ole intohimoni

Mitä nuorempi olin, sitä enemmän ikääni ja sukupuoltani kommentoitiin. Kymmenen vuotta sitten olin eurovaalien alla kaksintaistelussa Olli Rehnin kanssa. Toimittaja esitteli Rehnin kysymällä, miltä tuntuu olla Suomen vaikutusvaltaisin mies maailmalla. Minulta hän kysyi, miten paljon arvioin saaneeni hyötyä ulkonäöstäni.

Hämmennyin niin, etten osannut sanoa mitään terävää. Seuraavaan tv-esiintymiseen ehdin keksiä hyvän vastauksen: "Kun katsoo, miltä päättäjät näyttävät Suomessa, vaikuttaa aika selvältä, että olisi enemmän hyötyä Matti Vanhasen ulkonäöstä."

En usko, että kukaan toimittaja enää kehtaisi sanoa tällaisia asioita, eikä sellaista tule vastaan. Johtuuko se siitä, että asemani on muuttunut ja olen vanhempi, vai siitä, että yhteiskunta on muuttunut?

Toivon, että jälkimmäisestä.

Naiselta odotetaan kaikkien asioiden hoitamista. Vain naisilta kysytään työelämässä työn ja perheen yhteensovittamisesta. Lisäksi pitää näyttää huolitellulta ja olla hyvässä kunnossa. Kun mies näyttää väsyneeltä, hän on vain kokenut ja tehnyt paljon duunia. Väsyneen näköinen nainen ei pidä huolta itsestään.

En sanoisi, että tyyli on välttämätön paha, mutta se ei ole intohimoni. Tykkään käydä kirppareilla, ja on kivaa tehdä löytöjä, mutta minulla ei ole tyyliä kuten Alexander Stubbilla tai assistentillani Aleksilla (Karppinen). Hiuksia en osaa laittaa yhtään. Pesen, föönaan ja harjaan. Siinä on osaamiseni.

Arjessa pukeudun kirpparivaatteisiin ja pienempien suomalaisten merkkien, kuten Uhanan, asuihin. Juhlissa olen käyttänyt samaa suomalaisen suunnittelijan mekkoa ja kerran Klaus Haapaniemen iltapukua.

Hallituskauden jälkeen koin olevani huonossa fyysisessä kunnossa ja päätin lenkkeillä, koska se on helppoa. Asetin tavoitteeksi puolimaratonin toukokuun puolivälissä ja sanoin suoraan, että pystyn kolmeen treenipäivään viikossa. Ohjelmani kuului viikon aikana yksi pitkä lenkki, yksi intervalliharjoitus ja yksi lyhyempi lenkki ja kuntosali. Kävin lenkillä ja salilla työpäivän aikana, jos vain sain sen sovitetuksi. Joskus juoksin aamulla töihin. Suunnittelemani kisan päälle tuli työmatka, ja sattumoisin seuraava oli päivää ennen eurovaaleja. Ajankohta ei ollut paras mahdollinen, mutta olen tyytyväinen, että tein sen.

Juoksen yleensä yksin ja kuuntelen musiikkia Spotifystä, yleensä jotain indietä.

Teesi 4: Kyse on oppimisesta

Olen voinut olla politiikassa oma itseni. Omistaudun politiikalle tunteella ja elän voitot ja tappiot täydellä sydämellä ja sielulla ja näytän tunteeni.

Paavo Arhinmäki postasi eurovaalien jälkeen kaksi kuvaa, joissa hän halaa minua. Toisessa itken eduskuntavaalitappiota, toisessa itken ilosta eurovaaleissa. Teemme asioita yhdessä. Tämä ei ole yhden naisen show.

Olen myös iloinen ihminen. Ilo tulee isältäni. Hän sanoo, että jos ei tiedä, pitääkö itkeä vai nauraa, pitää nauraa. Tarvitsen iloa ja huumoria. Minua ilahduttavat perhe ja ystävät. Pidän kielellisestä tilannehuumorista, hauskoista sutkautuksista.

Sanon kaikille, että jos tahtoo olla hyvä kansanedustaja, pitää haluta oppia ja olla kiinnostunut maailmasta monesta näkökulmasta. Suurin osa työstä on tiedon omaksumista. Minua auttaa se, että osaan keskittyä poissulkevasti. Kun mietin jotain, en rekisteröi mitään muuta. Isäni on samanlainen, joten se on hänen syytään.

Sisältöasioita ja numeroita muistan hyvin. Europarlamentti on uusi oppimisprosessi, ja odotan sitä innolla.

Jotta pystyy puhumaan hyvin, pitää ensin omaksua asiat. Kerran olin viestintäkoulutuksessa ennen vaaleja ja kouluttaja kehotti minua puhumaan puolueen sanomaa eikä vain vastaamaan kysymyksiin. Olen saanut eniten kiitosta juuri siitä, että vastaan kysymyksiin, joten en ole noudattanut hänen neuvoaan.

Teesi 5: Vanhemmuus on hauskaa

Olen halunnut lapsia, mutta se ei ollut unelmani. Olin tehnyt pitkään töitä, että pääsisin ministeriksi ja saavuttanut sen. Pohdin, voinko oikeasti tehdä näin, että laitan sen kaiken sivuun? Voinko saada lapsen juuri nyt? Päätin, että voin. 'Oikeaa' hetkeä ei välttämättä edes tule, sillä lapsen saaminen ei ole itsestään selvää.

Vanhemmuus on hauskaa. Siitä vanhemmuuden puolesta puhutaan liian vähän. Saan nauraa joka päivä.

On mahtavaa, kun Aava kolmivuotiaan auktoriteetilla ja itseluottamuksella vastaa kaikkiin isänsä määräyksiin ja pyyntöihin vain ei. Hän on pieni ja päättäväinen. Hän ei välitä siitä, miten minulla menee töissä, vaan siitä, että meillä on aikaa pyöräillä, lukea Maisaa ja Muumeja ja tehdä palapelejä.

Näen tyttäressäni sekä omia että puolisoni piirteitä. Minulta hän on perinyt jääräpäisyyden ja keskittymiskyvyn, isältään musikaalisuuden.

Puolisoni ja äitini auttavat lapsen kanssa. Puolisoni tekee ison työn, sillä hän mukautuu muuttuviin aikatauluihini. Meillä on kiva kolmen hengen perheyksikkö.

Parisuhteessani olen se driving force, joka järjestää tekemistä ja hoitaa lomakkeet. Puolisoni taas on tukijalka kaikessa, parempi kokki kuin minä ja arjen peruskallio. Hänellä on omat juttunsa, ne pitää olla molemmilla.

Klisee siitä, että lapsi laittaa tärkeysjärjestyksen uusiksi, pätee myös minuun. Vanhemmuus antaa etäisyyttä työhöni. Ennen lasta työ oli elämäni, ja stressasin vielä enemmän suorittamistani. Nyt työ on työtä ja elämä on erikseen.

 "Minussa on liike-energiaa. Sen voi puhuessa kanavoida hyvin niin, että käytän käsiäni", Li Andersson kertoo.

Teesi 6: Politiikka pitää nöyränä

Olen hyvä lähtemään enkä tunteile sen suhteen. Hallituskauden loppuminen oli hauska tilanne, koska se oli niin absoluuttinen: menet ministeriautolla presidentinlinnaan, palatessasi et enää ole ministeri ja ajat metrolla Itä-Helsinkiin. Yksi ovi menee kiinni ja toinen aukeaa.

Olin puolueen puheenjohtajana kahdeksan vuotta ja olin valmis luopumaan. Olin ammentanut kaiken, mitä minulla oli laittaa siihen tehtävään laittaa ja puolue on hyvässä tilanteessa.

Saan energiaa yhteisestä tekemisestä, työkavereista ja ihmisten palautteista. Kun minulle kerrotaan huolista, tiedän, miksi on tärkeää tehdä tätä työtä. Suuttumus antaa voimaa, kun hallitus tekee typeriä päätöksiä.

Minulla on järjestelmällisyyttä sekä päivä ja viikkosuunnitelmat, mutta suorittaminen menee usein viime tinkaan. Käsitys itsestäni on kaukana kaikkivoipaisesta suorittajasta. Ennemminkin olen homssuinen ja hajamielinen kuin teen liikaa asioita kerralla.

Näissä hommissa ei pääse pitkään liitelemään vaalivoiton huumassa. Ilta juhlitaan, ja aamulla alkaa arki. Aina on uusia ongelmia ja vaaleja, joissa pitää ansaita luottamus. Politiikka pitää nöyränä. Niille päättäjille käy huonosti, jotka unohtavat sen.

Juttu on julkaistu Gloriassa 9/2024.

Li Andersson, 37

Poliitikko, europarlamentaarikko (Vas.)
Syntynyt Turussa 1987. Valitsi Vasemmistoliiton omien sanojensa mukaan sattumalta vappuna 2005, kun sai kuulla paraislaisen vasemmistonuoren puhuvan vapun merkityksestä. Kansanedustaja 2015-24, opetusministeri 2019-24 ja vuodesta 2016 Vasemmistoliiton puheenjohtaja. Hän luopuu tehtävästä. Ääniä eurovaaleissa 247 604.
Koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri, äidinkieli ruotsi.
Asuu puolisonsa Juha Pursiaisen ja kolmivuotiaan tyttärensä kanssa Turussa, mutta perhe muuttaa Brysseliin. Harrastaa kaunokirjallisuutta, avantouintia, kuntonyrkkeilyä ja juoksemista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla