Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila varmistaa, että Yle toimii ääriolosuhteissa – "Kovin yksinäiseksi en ole johtajuutta koskaan kokenut"

Yleisradion Mediatalon aulaa tarkkailee koko joukko entisiä pää- ja toimitusjohtajia. Muotokuvien joukossa on vain yksi nainen, legendaarinen Hella Wuolijoki. Toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttilan muotokuvaa saadaan vielä odotella.

Yle täyttää parin vuoden päästä sata vuotta. Merja ei vielä tiedä, onko hän sitä täällä viran puolesta juhlimassa.

Toimitusjohtajan lasiseinäinen huone ei ole paljon karsinaa suurempi, mutta Merjan ego mahtuu pyörähtelemään siellä vaivatta. Senkin takia, että hän kuljeskelee ja kuulostelee yhtiön tuntoja hakeutumalla ihmisten luo. Samalla hän pitää huolen palomuurista itsensä ja toimituksen välillä. Liki 600 miljoonan euron veropotin vartija ei saa sekaantua ohjelmien tekoon.

Kansallisissa säästötalkoissa Yleisradiokin on ollut suurennuslasin alla. Se, mitä puolueet päättävät Ylen tulevista resursseista, jää nähtäväksi.

-Aina on varaa parantaa ja olla tehokkaampi, myöntää Merja, koska niin kuuluu sanoa.

Samaan hengenvetoon hän korostaa, että jo nyt tehdään ankaria arvovalintoja.

Viime aikoina on panostettu erityisesti tekniseen kehitykseen ja huoltovarmuuteen. Se raha on pois jostakin muusta.

Yle on eurooppalaiseksi yleisradioyhtiöksi vauras. Se on myös monia muita maita teknisesti edistyneempi ja varautuneempi kriiseihin. Viime aikoina Merjalla on riittänyt vieraita pitkin Eurooppaa.

-Hiljattain täällä kävi Ruotsin yleisradion porukkaa. Nähtyään maanalaiset kalliosuojamme he olivat suorastaan järkyttyneitä: Teillähän on täällä vaikka mitä!

Nyt ruotsalaisetkin ovat ryhtyneet varustautumaan. Yhteisiä harjoituksia heidän kanssaan on jo hankkeilla.

Merja vakuuttaa, että sähköjen totaalisesta katkeamisesta ja tietoliikennekaapeleiden tuhoista Yleisradion koneisto kyllä selviää. Se on tuplavarmistettu.

Mutta sekään ei vielä riitä, koska valhe kiertää koko maailman nopeammin kuin totuus saa saappaat jalkaansa. Trollitehtaat, valeuutiset ja somen vyörytys ovat riippumattomalle tiedonvälitykselle yhä pirullisempia vastustajia.

TEESI 1: Hyväksyvä katse kantaa pitkälle

Kasvualustani on hyvin tavallinen. Vartuin kerrostaloalueella Hämeenlinnassa. Isäni Eino työskenteli Hämeenlinnan kaupungin varastolla, äitini Aino läheisessä kaupassa. Olin ainoa lapsi, jolla jo varhain oli vahva esiintymisvietti ja rohkeutta hakeutua uusiin tilanteisiin. Taloudellisesti meillä oli niukkaa, mutta rakkautta riitti. Isä oli hyvin kannustava.

Avainkokemuksiini kuuluu muisto tyttölyseon pihalta. Kävimme siellä vanhempieni kanssa katsomassa listaa oppikouluun valituista. Kun isä näki nimeni, häntä alkoi itkettää.

Sodan jaloissa varttuneilla vanhemmillani ei ollut mahdollisuutta päästä opintielle, mutta heillä - jälleenrakennuksen sukupolvella - oli vahva tahto, että lapsille pitää tarjota parempaa.

Tämän ajan nuorison paineita en vähättele, päinvastoin. Me emme välttämättä pysty tarjoamaan heille mitään parempaa. Jatkuva vastakkainasettelu ja vertailu on kuitenkin turhaa. Jokaisella sukupolvella on ollut murheensa. Kukaan ei ole päässyt helpolla.

Palasin hiljattain entiseen opinahjooni, nykyiseen Kaurialan lukioon, joka täytti sata vuotta. Minut oli pyydetty juhlapuhujaksi. Tasan 45 vuotta sitten pidin siellä puheen uutena ylioppilaana.

Merkittäviin kannustajiini kuului äidinkielen opettaja, kirjailija Hilja Mörsäri, joka osaltaan vahvisti itsetuntoani ja valotti uusia mahdollisuuksia.

Isän katse saatteli minua pitkään. Hän kuoli kaksi vuotta sitten 94-vuotiaana. Muisti säilyi kirkkaana loppuun saakka.

Teesi 2: Luota intuitioon ja nauti pienistäkin voitoista

Näköalapaikoilla on usein tuulista. Kovin yksinäiseksi en ole johtajuutta koskaan kokenut. Kai se on tämä sisäänrakennettu sosiaalisuus, joka ajaa minut ihmisten pariin. Suurimmat paineet ovat linkittyneet taloudellisiin asioihin. Erityisen koville otti MTV:n uutisia pelastettaessa.

Silloinkaan en jäänyt yksin. Kerran olin niin tuskissani, että soitin aamukuudelta entiselle ohjelmajohtajalle Tauno Äijälälle. Tane osasi kuunnella - ja tokaisi lopuksi: Vihellä vaan, niin ratsuväki saapuu. Tuolla tuen osoituksella oli valtava merkitys jaksamiseeni laajemminkin.

Luonteeltani olen nopea ja kärsimätön. Silti yritän kuunnella toista keskittyneesti, lakata puhumasta päälle ja eläytyä hänen tunnetilaansa. Tai vielä sitä kaikkea opettelen.

Ylessä ratsuväkeni on johtoryhmä, johon olen pyrkinyt haalimaan erilaisia osaajia, itseäni fiksumpia. Parhaat löydöt olen tehnyt intuitiolla. Se ei ole pettänyt vielä koskaan.

Pitkäaikaisen mentorini kanssa peilailen omia tuntoja ja askelmerkkejä. Ja pyrin auttamaan häntä vastavuoroisesti. Luottamus synnyttää luottamusta.

Kilpailuhenkinen olen ollut aina. Mikään ei voita uutisvoiton tuomaa draivia. Nyt ymmärrän jo senkin, että on tärkeää iloita ja palkita välietapeista, pienistä voitoista.

Urani ylpeimpiin hetkiin kuuluu se, miten Yle selvisi pandemiasta. Saimme pidettyä kaikki tuotannot pystyssä - ja mikä tärkeintä, muokattua ohjelmien sisältöä suljetumman yhteiskunnan tarpeisiin.

Nytkin tehtäväni on kirkas. Vahtivuorollani Yleisradio, kansallinen instituutio ja kansakunnan muisti, tulee palvelemaan kaikessa laajuudessaan koko Suomea - tapahtui maailmassa mitä hyvänsä.

Se ei tarkoita vain päivittäistä uutistyötä, vaan kansallisen yhteisöllisyyden vahvistamista. Asioita, jotka ovat mediaa isompia.

Teesi 3: Kauneus stimuloi sisäistä ja ulkoista puolta

Pukeudun turhan usein mustaan, vaikka pidän vahvoista väreistä. Saan energiaa kaikesta kauniista. Tavallisina päivinä en suuremmin laittaudu, mutta pidän mielessä valtioneuvos Riitta Uosukaisen neuvon huulipunan piristävästä vaikutuksesta: "Sie älä lähde huonoil huulil."

Geelikynsiin jäin koukkuun kymmenisen vuotta sitten.

Lapsuuskodin peruja olen aika varovainen rahan suhteen, mutta kenkiin myönnän törsääväni. Mieheni mielestä minulla on liikaa vaatteita. Se on totta, mutta se johtuu siitä, että painoni jojoilee helposti kymmenen kiloa. Sen vuoksi pieneksi jääneitä vaatteita ei kannata laittaa suin päin kiertoon, vaan minulla on kaksi rekkiä. Kaiken varalta.

Viikonlopuksi ostan usein aikakauslehtiä, joiden innostamana päivitän tyyliäni ja etsin uusia ideoita. Juuri ihastuin Miia Halmesmaan röyhelömekkoon.

Helsingissä on pari putiikkia, jotka vinkkaavat, kun heille ilmaantuu jotakin minulle sopivaa.

Teesi 4: Ihmisellä pitää olla tehtävää ja rakastettavaa

Mieheni Ari Ylä-Anttila jäi eläkkeelle viime syksynä. Ari näyttää solahtaneen uuteen elämänvaiheeseen vaivattomasti, vaikka hänelläkin työ oli tärkeä osa identiteettiä.

Tapasimme yli 40 vuotta sitten yliopistolla. Naimissa olemme olleet 38 vuotta. Se, että meillä on vain yksi poika ei johdu työkiireistä, vaan sille on terveydelliset syyt.

Kaikkea ei elämässä saa.

Työn ja perheen suhteen ei ole koskaan tullut joko/tai -tilannetta. En ole joutunut jarruttelemaan tai pienentämään itseäni. Mieheltä on aina tullut täysi tuki.

Kiitän myös itseäni, että olen noin sopivan miehen löytänyt.

Viihdymme edelleen hyvin yhdessä. Telkkarista katsomme kaikenlaista, ranskalaista murhasarjaa Mahdoton tapaus ja italialaista syyttäjää Imma Tatarannia. Italian ystäviä olemme muutenkin.

Arjen luksusta on se, kun Ari laittaa joskus iltapäivällä viestin, että monelta olet tänään tulossa ja mitä haluaisit syödä? Sitten hän kokkaa jonkun bravuureistaan. Ei niitä kovin montaa ole, mutta minulle Arin laittama ruoka on myös sielunruokaa.

Työurani on jatkunut yli 40 vuotta. Kun se päättyy, en usko, että minulla on hirveä tarve täyttää arkeani uusilla velvollisuuksilla.

Kroppa protestoi milloin mistäkin kohtaa, mutta suorituskykyni on hyvä. Joinakin päivinä olen suorastaan Duracell-pupu.

Ehkä siinä on mukana ripaus vanhemmilta omaksuttua mallia ja velvollisuudentunnetta. Varsinkin äiti purki huoliaan kovaan touhuamiseen. Nyt olen pikkuhiljaa tajunnut, että surun ja ahdistuksen äärelle kannattaa myös pysähtyä. Kuunnella, mitä sillä on sanottavaa.

Elämä kantaa - ja varsinkin ystävät. Onneksi yhteys on säilynyt useamman porukan kanssa: kuulun lukupiiriin, skumppasiskoihin, juhannusseuraan ja niiden päälle on vielä vähän virallisemmat naisverkostot. Koko joukko ystäviä hyvin erilaisista taustoista.

Jonkin verran olen karsinut luottamustoimia, edustustehtäviä ja puhujakeikkoja, koska jokainen tilaisuus ansaitsee, että sinne tullaan hyvin valmistautuneena.

Nyt keskityn olennaiseen.

Teesi 5: Vaihda maisemaa ja näkökulmaa

Kanta-Hämeen ohella koen läheiseksi Päijät-Hämeen. Mieheni on kotoisin Asikkalasta. Hänen veljellään on yhä kotitila Vesivehmaalla. Meillä on siellä päin muutakin ystäväjoukkoa.

Hankimme ympärivuotisen lomakodin läheiseltä Vierumäen urheiluopiston alueelta muutama vuosi sitten. Joskus olen työviikon päätteeksi niin poikki, etten jaksaisi sinnekään lähteä, mutta kun mies ajaa, niin sadan kilometrin matka on jo itsessään rentouttava siirtymäriitti.

Aamulla on palkitsevaa katsoa uutta maisemaa, lähteä uimahallille tai pyöräilemään. Vierumäellä nukunkin paremmin.

Helsingin-kodissa meillä on kaksi Nanna Suden värikylläistä maisemamaalausta. Ehkä tämä taiteilija valikoitui senkin takia, että hän on kotoisin samoilta seuduilta, Vääksystä.

Rengossa meitä odottaa isän 50 vuotta sitten mummolan viereen rakentama kesämökki. Marjapuskat ja perennat ovat jääneet huonolle hoidolle, mutta läheisen kosken luoma äänimaisema on satumaisen ihana. Rentoudun siellä myös paljussa.

Teesi 6: Oikeus tietää on yhtä tärkeää kuin sananvapaus

Tulin nimitetyksi tähän virkaan 58-vuotiaana. Valitettavasti viisi- ja kuusikymppisten markkina-arvo on yhä ihmeen huono. Suomessa jää valtavasti hyödyntämättä konkareiden osaamista.

Ylen uutisten päätoimittaja Jouko Jokinen jää eläkkeelle vuoden lopussa. Uskon, että saamme kerrottua seuraajan nimen juhannukseen mennessä. Hyviä kandidaatteja on useita.

Kesä on jännää aikaa muutenkin. Uutisstudiomme uusiutuvat. Se tarkoittaa visuaalisen ilmeen ohella teknistä loikkaa, jota vauhdittaa tekoäly. Kaiken kaikkiaan se on iso ponnistus. Edellinen ilmeen muutos tapahtui 2011, eli jo on aikakin.

Kansainvälinen kilpailu ihmisten ajasta ja huomiosta kiihtyy. Ihmiset jäävät helposti lillumaan omaan kuplaansa ja havahtuvat vain niihin asioihin, jotka vahvistavat aiempia mielikuvia.

Meillä on Yle Areenassa käytössä niin sanottu julkisen palvelun algoritmi. Kutsun sitä Ylen sivistys-algoritmiksi, koska se yrittää houkutella kansalaisia laajentamaan ohjelmavalintojaan.

Minäkin yritän piipahdella erilaisilla epämukavuusalueilla. Pahimmillaan sitä edustaa viestipalvelu-X. Sen selaaminen vaatii kovaa nahkaa ja lehmän hermoja, vaikka kuinka yritän olla provosoitumatta.

Varsinkin naistoimittajiin kohdistuva maalittaminen ja häirintä ovat lisääntyneet. Talossamme toimiva Yle Akatemia antaa työntekijöillemme valmennusta, miten sosiaalisen median painetta pystyy kestämään paremmin.

Häirintään liittyy sekin ikävä puoli, että moni asiantuntija epäröi tulla haastateltavaksi, koska pelkää ohjelman jälkeistä someraivoa.

Paljon puhutaan sananvapaudesta, mutta ihmisillä on myös oikeus tietää. 

Juttu on julkaistu Gloriassa 6-7/2024.