
Virpi Suutarin ja Martti Suosalon puutalosta ei arvaisi sen olevan 2000-luvulta. Ajattomuus on paitsi Suutarin dokumenttielokuvien myös kodin sisustuksen punainen lanka.
1/ Sallivaa ajattomuutta
Rakennuspaikka saneli pitkälti sen, minkä tyylisen puutalon rakensimme. Talo valmistui vuonna 2001, ja minusta on vain kohteliaisuus, että ihmiset luulevat talon olleen tässä paljon pidempään. Vanhantyylisen puutalon tekemisessä on riski, että siitä tulee kulissimainen. Panostimme käsityötaitoon ja puutavaran laatuun, kuten oviin ja ikkunoihin, ja luulen, että siitä syntyy myös ajattomuuden ja aitouden tunne.
Lapsuudessa vietin paljon aikaa Aallon suunnittelemissa Rovaniemen kirjastossa ja Lappia-talossa, ja rakastuin niiden keraamisiin tiiliseiniin, nahkatuoleihin ja messinkivalaisimiin. Lapsuudenkodissa meillä ei ollut varaa Artekiin, mutta kirjastossa tuntui kuin olisin omistanut osan sitä maailmaa. Nyt kotoamme löytyy muutamia Aallon kalusteita. Ne ovat minusta hienoja ajattomuudessaan. Erityisesti valaisimet eivät huuda omaa modernismiaan vaan sallivat ympärilleen kaikenlaista elämää.
/gloria.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/101ey5wr.jpg?itok=vlRGrmC5)
2/ Puurakkautta
Nyt kun olen tehnyt elokuvan metsiämme puolustavista nuorista, olen miettinyt paljon puutavaran jalostusta ja käyttöä - sitä, miten tuhlaamme kansallisomaisuuttamme selluksi ja energiaksi ja aiheutamme samalla luontokatoa. Metsäyhtiöt olivat Aalloille merkittäviä asiakkaita. Suomi oli saatava nousuun, eikä vielä ymmärretty avohakkuiden negatiivisia vaikutuksia. Mutta Aaltojen huonekalut ovat esimerkki kestävästä puunjalostuksesta ja hiilensidonnasta.
Olin pitkään haaveillut Paimio-tuolista. Tarkoitukseni oli hankkia se Aalto-elokuvan valmistuttua, mutta siitä meni vielä kolme vuotta. Kun elokuva sai Japanin teatterilevityksen, ostin tuolin vihdoin itselleni palkinnoksi. Olen jo 56-vuotias, ja se oli pakko saada! Rakastan tuolissa puusepän ja arkkitehdin yhteistyötä, eikä se olisi syntynyt ilman Otto Korhosen käsityötaitoa. Meillä on Nikarin ruokapöytä, ja ihailen suuresti yrityksen viimeisteltyä puusepäntyötä.
3/ Ripaus sirkusta
Puu tuo kotiin lämpöä, mutta sen ohella pidän erityisesti messingistä. Suosin kodin sisustuksessa kotimaista. Eero Saarisen Womb-tuolit ovat kulkeneet matkassa jo parikymmentä vuotta. Pidän todella paljon Klaus Haapaniemen maailmasta ja siitä, miten kansanperinnettä käytetään tuoreella tavalla. Niissä on tiettyä ylenpalttisuutta ja koristeellisuutta, mikä tuo iloa yksinkertaisen rinnalle. Sisustuksessa pitää olla myös vähän sirkusta!
En ole puhdasoppinen minimalisti ja minussa on ripaus ranskalaista. Hanni Koroman suunnittelemassa keittiössämme on tuulahdus ranskalaista bistrotunnelmaa.
4/ Taiteen seurassa
Niin kukat kuin taidekin antavat minulle iloa ja voimaa. Seurustelen taideteosten kanssa päivittäin. Isäni Otto Suutari oli kuvataiteilija, ja meillä oli kotona seinät täynnä taidetta. Pitkään elin isäni maalausten ympärillä, kunnes minun rupesi tekemään mieli muidenkin taiteilijoiden töitä. Vaihtelen taidetta vuodenaikojen mukaan. Etenkin öljyvärityöt ovat minulle rakas taidemuoto, ehkä siksi, että elin isäni ateljeen öljyvärin katkussa koko lapsuuteni.
5/ Uusi vaihe lähestyy
Elämme Martin kanssa välivaihetta, kun kolmesta lapsestamme enää yksi asuu kotona. Olemme alkaneet hiljalleen päivittää talostamme kahden aikuisen kotia. Kylpyhuoneet vaativat yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen remonttia, ja sisustusarkkitehti Karita Asmala auttaa meitä tässä.
Alakerrassa meillä on ollut bänditilat nuorisolle jo pitkään, ja minusta on ihanaa, kun nuoret tulevat ja täyttävät talon puheensorinallaan. Voi olla kovakin paikka, kun talo tyhjenee.
Olohuoneessa ei aiemmin ollut sohvapöytää, ja sen lisättyämme televisio ei olekaan enää keskiössä, vaan asetumme Martin ja Ainon kanssa pöydän ympärille keskustelemaan, vähän kuin leirinuotion äärelle. Yksi pieni pöytä muutti koko tilan dynamiikan.
Juttu on julkaistu Glorian Kodissa 4/2024.
Fakta
Asukkaat
Dokumenttielokuvaohjaaja Virpi Suutari ja näyttelijä Martti Suosalo sekä heidän lapsensa Aino, 18. Kaksi aikuista lasta ovat jo muuttaneet omilleen. Virpi Suutarin dokumenttielokuva Havumetsän lapset sai ensi-iltansa teattereissa 28.3.
Koti
180-neliöinen vuonna 2001 rakennettu puutalo Pohjois-Helsingissä.