"Minua ärsyttää sanonta, että parisuhteen eteen on tehtävä töitä", sanoo kansanedustaja Annika Saarikko

Annika Saarikko täytti syksyllä neljäkymmentä ja sanoo ikäkriisin sijaan olevansa kuin uuden elämänsä ekaluokkalainen.

Uudella elämällä Suomen Keskustan puheenjohtaja, kansanedustaja Annika Saarikko tarkoittaa sitä, että vaativat vuodet ministerinä ovat ainakin nyt hetkeksi takanapäin. Vuosiin mahtuivat työ hallituksen naisviisikossa, koronapandemia ja Ukrainan sota.

Oppositiojohtajana, oman puolueensa laskevassa kannatuksessa, hänen on pitänyt miettiä perinpohjaisesti tilanteen syitä ja myös omaa vastuutaan tilanteesta.

-Puolueemme tilasta tehty raportti laadittiin ehdotuksestani. Se oli terveellinen, ravisteleva ja tarpeellinen. On tässä ollut helpompiakin polkuja kuin tämä nykyinen, mutta vain rehellisellä analyysilla voi löytyä uusia ratkaisuja.

Raportti kertoi myös sen, missä Annikan johtamalla vaalikaudella epäonnistuttiin. Se ei häntä kuitenkaan lannistanut.

-Huomaan vasta nyt, että olen tarvinnut omaa aikaa, keskittymistä myös omaan elämääni ja tulevaan. Päätöksen siitä, haenko uudelleen ensi vuonna puolueeni puheenjohtajuutta, teen vasta keväällä.

Kiirettä hänellä yhä riittää, sillä kansanedustajan ja ulkoasianvaliokunnan jäsenen työpäivät ovat vaativia ja usein liian pitkiäkin.

-Silti on tärkeää, että ehdin vielä poikiani harrastuksiin ja antaa heille sitä aikaa, mitä lapset vanhemmiltaan tarvitsevat.

TEESI 1: UUDISTUMINEN ON VÄLTTÄMÄTÖNTÄ

Meitä on viiden naisen ystäväporukka, ja olemme olleet ystäviä lapsuudestamme lähtien. Olemme kaikki syntyneet vuonna 1983. Teimme viime kesänä matkan Riikaan. Siellä päätimme, että jokainen ryhtyy nyt neljäkymmentä täytettyään johonkin uuteen, emmekä kangistu kaavoihin tai jämähdä paikoilleen.

Viime vaalikauden ja vaativan hallitustaipaleen jälkeen koin, että minusta oli imetty kaikki irti. Mietin, että leikki on jätettävä sikseen tai sitten minun on löydettävä uutta intoa ja uusia asioita.

Vaalien jälkeen valitsin ulkoasianvaliokunnan, koska haluan jatkossa syventyä entistä enemmän ulkopolitiikkaan ja katsoa ennen kaikkea tulevaisuuteen. En halua velloa menneissä vuosissa ja niissä kokemuksissa.

Suomi ja koko maailma ovat murroskohdassa. Hyviä uutisia on vähän. Valoisa perusluonteeni on joutunut monessa tilanteessa koetukselle, mutta syksyllä äitini totesi, että valo on vähitellen palannut minuun. Puoluetuttavani tokaisi taannoin, että alan olla jälleen iskussa. Se on totta, tiedän sen itsekin.

Kaivan tietoisesti toivoa. Kun sain lahjaksi ruotsalaisen lääkärin Hans Roslingin kirjoittaman Faktojen maailma -kirjan, yritän nähdä hänen laillaan, ettei kaikki ole toivotonta.

Vaikeuksissa on helppo velloa, mutta kyyniseksi en ryhdy. Tekeminen ja toiminta auttavat. En anna itselleni lupaa lamaantua.

TEESI 2: KULTTUURIELÄMYKSET JA LIIKUNTA RUOKKIVAT ELÄMÄNILOA

Minun Riikassa tekemäni päätös liittyy liikuntaan. Olen aina ollut kömpelö ja tuntenut jonkinlaista liikuntahäpeää. Siksi päätin, että ryhdyn käymään kuntosalilla. Tavoitteeni on kaiken kiireen keskellä ehtiä salille kerran, pari viikossa. Tosin olkapääni tulehtui syksyllä, mutta sain sen kuntoon varovaisella treenaamisella.

Kun hallituskausi päättyi, ehdin jälleen lukea. Viimeksi luin hienon Elolliset-kirjan, jonka on kirjoittanut Iida Turpeinen. Lukeminen on ajan antamista itselleni.

Olen aina ihaillut Tom Hanksin elokuvia, joita päätin ryhtyä katsomaan uudelleen. Yksi vaikuttavimmista on Forest Gump, joka on upea tarina ihmisestä ja ihmisyydestä. Se on toivoa antava elokuva.

Yksi menneen syksyn elämyksistä oli se, että pääsin Helsingissä Samuli Putron keikalle. Tällaiset kulttuuri-elämykset ruokkivat elämäniloani.

TEESI 3: EI OLE ITSEKÄSTÄ KATSOA MYÖS ITSEÄÄN

Neljäkymmentä tuntuu minusta nyt hyvältä iältä. Minulla ei ole neljänkympin kriisiä vaan neljänkympin tyyneys.

Mielentilani on tasapainoinen, kun takavuosien työvuoren juurelta palikat ovat asettuneet paikoilleen. Minulla on nyt enemmän aikaa: aikaa perheelleni, omalle hyvinvoinnilleni ja rakkaille ystävilleni. Mielenrauhaa voisin vielä lisätä nukkumalla enemmän.

Ikäni huomaan siitä, että en palaudu niin nopeasti kuin nuorempana. Kun lähden kotoa kello kahdeksan aamulla ja pääsen takaisin iltakymmeneltä, olen oikeasti ihan puhki. Meni monta vuotta, etten sitä huomannut! Nyt huomaan.

Ei ole itsekästä tämän ikäisenä katsoa myös itseään ja miettiä, mitä elämältä haluan.

Ulkonäköpaineet ovat se ammatin osa, jonka mielelläni valitsisin pois. Toki tiedän, että ihmisillä on oikeus tietää, kuka minä olen, ja millainen persoonani on. Ulkonäkö on siinäkin mielessä tärkeä.

Olen ulkomuodoltani runsas ja ikuinen laihduttaja. Kun katson viime vuosien kuvia itsestäni, näen niistä kilometrin päähän väsymyksen ja huonon aineenvaihdunnan, joka johtui jatkuvasta istumisesta ja vähäisestä liikunnasta. Silmäni eivät kuvissa hymyile.

Nuorella Annikalla oli yllään kaikenlaista palloa, raitaa ja korurykelmää. Tyylini on sittemmin yksinkertaistunut. Suosin helposti yhdisteltäviä vaatteita. Pidän korvakoruista. Olen saanut niitä paljon lahjaksikin.

Stailistia minulla ei ole. Harvalla suomalaisella poliitikolla on. Käyn säännöllisesti kampaajalla. Lyhyttukkaisen on käytävä, jotta malli pysyy kuosissa.

TEESI 4: HYVÄ JOHTAJA EI LYÖ NYRKKIÄ PÖYTÄÄN

Valtaa pitää uskaltaa käyttää, jos sitä saa. Sama on eri ideologien suhteen - siksi on eri puolueita, ja ne käyttävät valtaansa aatemaailmansa mukaan. Vaalien tuloksesta näkyy, ketkä ovat vallassa ja ketkä sitä käyttävät. Jälkikäteen on turha jossitella.

Ajattelen niin, että on asemavaltaa ja on arvovaltaa. Asemavalta on sitä, että ministerinä saatoin ajaa mustalla virka-autolla ja olla rouva ministeri. Arvovalta syntyy jostain ihan muusta kuin virka-autosta. Se syntyy näkemyksistä ja on parhaimmillaan lähellä viisautta. Hiljaiset vallankäyttäjät yhteiskunnassa eivät välttämättä ole näkyvissä, mutta valtaa heilläkin on.

Väitän, etten ole tottunut valtaan tai että se olisi sumentanut arvostelukykyäni. Jos puolueellani olisi mennyt paremmin, olisinko sitten tottunut valtaan? En tiedä.

Viime vaalikauden aikana näkemyserot olivat useasti niin suuria, että mielessä kävi hallituksen kaataminen ja siten vallasta luopuminen. Mutta vakava tilanne, pandemia ja sota, kuitenkin liimasivat meidät yhteen.

Olen nähnyt ihmisiä, joita valta on sumentanut. Se näkyy esimerkiksi siinä, ettei enää jakseta tervehtiä tai kuunnella. Haluan itse varoa sitä, että ihmiset muuttuisivat minulle yhdentekeviksi.

Kun on vallassa, siitä tulee helposti arkipäiväistä. Kun pääministeri Petteri Orpo oli oppositiojohtaja ja palasin äitiyslomalta, hän antoi minulle neuvon. "Pysähdy hetkeksi valtioneuvoston rappusille ja mieti, miten hienossa paikassa olet töissä!" Nyt lähetän hänelle samat terveiset. Arvostan häntä ihmisenä paljon.

Johtajana haluaisin työskennellä jatkossakin, mutta missä, sitä en vielä osaa sanoa. Uskon, että olen Suomella töissä tavalla tai toisella kymmenenkin vuoden kuluttua ja tekemiseni liittyy esimerkiksi siihen, miten lapset ja nuoret voivat. Joka tapauksessa haluan tehdä työtä, jossa tulevaisuus on vahvasti läsnä.

Ja mistäpä sitä tietää, ehkä minulla on lapsenlapsia kahdenkymmenen vuoden kuluttua!

TEESI 5: RAKKAUTTA PITÄÄ HOITAA, MUTTA TYÖTÄ SE EI OLE

Meillä on mieheni Erkin kanssa kymmenvuotispäivä helmikuun alussa. Menimme aikoinaan Turussa Vanhalla raatihuoneella naimisiin. Myös hääjuhla vietettiin siellä.

Ihanaa on se, että valtaosa häävieraista on edelleen ystäviämme, ja olemme hyvien ihmisten ympäröimiä.

Mieheni sanoo, että olemme hänen kanssaan hyvä tiimi. Näissä vauhtivuosissa olisimme voineet etääntyä toisistamme. Niin ei ole onneksi käynyt. Osaamme edelleen pysähtyä toistemme äärelle.

Kaikkien kiireisten vuosien jälkeen on ihanaa huomata, että huumorintajuni ei ole kadonnut ja nauramme paljon. Emmekä ole pudonneet rotkoon, jossa toinen muuttuu mitättömäksi.

Minua ärsyttää sanonta, että parisuhteen eteen on tehtävä töitä. Että sekin olisi työtä! Sen sijaan rakkautta pitää hoitaa, ja se on tietoinen päätös. Rakkauden hoitamista on se, että arjen rutiineissa näkee toisen ja ottaa hänet huomioon. Huomioon ottamista on laittaa talvipakkasella auto lämpiämään tai kattaa aamiainen valmiiksi.

Olen kiitollinen siitä, että minulla on kärsivällinen ja näkemyksellinen mies. Hän tekee omaa tärkeää työtään hallitusneuvoksena sosiaali- ja terveysministeriössä, mutta arvostaa myös minun työtäni.

Meitä yhdistää intohimo työhömme, mutta olemme myös hyvin perhekeskeisiä. Olemme satsanneet paljon kotiin kaikissa arvovalinnoissamme.

Vaativat vuodet eivät ole satuttaneet meitä, vaan minua itseäni. Siksi minun pitää aloittaa siitä, että hoidan itseäni. Vain siten olen parisuhteessa parempi.

Välillä ajatus karkaa elämänvaiheeseen, jossa nyt 9- ja 4-vuotiaat poikamme Aarni ja Kaarlo olisivat jo isompia, eivätkä tarvitsisi meitä joka asiaan.

TEESI 6: MIELENRAUHA RAKENTUU LUOTTAMUKSESTA ELÄMÄÄN

Elämme kahden kodin elämää. Kaupunkikotimme on Espoossa, maaseutukotimme Varsinais-Suomessa Oripäässä. Se on rauhan tyyssija. Kun teen siellä pihatöitä, liikenteen ääniä tai muuta hälyä ei kuulu lainkaan.

Koen suurta mielenrauhaa aina Oripäähän tullessani. Sytytän kynttilät, laitan villasukat jalkaani, eikä minulla ole silloin kiire minnekään. Korkeintaan leipomaan, joka on harrastukseni.

Täydellistä rauhaa koin syksyllä viikonloppuretriitissä Haminassa. Menin sinne ystäväni, piispa Mari Leppäsen kanssa.

Minulla on vahva hengellinen tausta seurakuntanuorista. Retriitissä oleellisimmat asiat palasivat mieleeni niistä menneistä vuosista: luottamus elämään ja tyyneys.

Kun aloitan puheen jossakin tilaisuudessa, tuen jalkani vahvasti vasten maata. Nyt koen, että tyynen mielentilani takia minulla on vahvaa maata jalkojeni alla muutenkin. En hae tyyneyttä maailman ääristä.

TEESI 7: SOVINTO ON EHDOTTOMUUDEN VASTAVOIMA

En ole pitkävihainen. Kotona olen valmis valvomaan koko yön, jos on ollut riitaa. Politiikassa meinaa pää välillä hajota, kun näkemykset ovat niin kaukana toisistaan.

Kyky sopia ei ole tällä hetkellä kovin muodissa, vaan sitä pidetään linjattomuutena ja kyvyttömyytenä. Minä ajattelen ihan toisin. On kyettävä kompromisseihin ja siedettävä pettymykset.

Sovinto on ehdottomuuden vastavoima. Se on minulle iso periaate, johon en aina kykene, mutta sitä kohti pyrin. Ei ole sellaista sotaa, jota ei voisi rauhaksi sopia, kuten edesmennyt presidentti Martti Ahtisaari sanoi.

Olen nähnyt työssäni, miten kaikkia ei voi miellyttää ja asioista ollaan aivan eri mieltä. Niistä tilanteista minuun ei ole kuitenkaan jäänyt avohaavoja. Sellaiset hetket ovat raastavia, ja vaikka päällään seisoisi, ne on siedettävä. 

Juttu on julkaistu Gloriassa 2/2024. Annika Saarikko ilmoitti helmikuussa jättävänsä Keskustan puheenjohtajuuden kesäkuussa 2024.