Piispa Mari Leppänen ei pelkää ilmaista mielipidettään, kun sille on tarvetta – "Hiljaisuus auttaa tunnistamaan oikean hetken, jolloin puhua"

Mari Leppänen arvostaa menneiden sukupolvien jälkiä, ja täällä ne totisesti näkyvät.

Leppästen satavuotias kotitalo on osa Suomen parhaiten säilynyttä tehdasmiljöötä. Parhaimmillaan Littoisten verkatehdas oli maamme suurin työnantaja, joka imuroi väkeä ympäri maata ja synnytti ympärilleen vireän kyläyhteisön.

Kun lehdet putoavat, pihalta näkyy järvenselkä. Mari kävelee pihojen poikki rantaan usein kylpytakki päällä ja pulahtaa naapurin tekemään avantoon talvellakin.

-Elämä tapahtuu joka päivä, muovaa ja muuttaa meitä, hän toteaa.

Kotiin päin kävellessä saattaa olla niin hyvä olo, että laulattaa. Mielessä voi soida vaikkapa Edu Kettusen hitti Tavallinen päivä:

Voi kun huomenna ois ihan tavallinen päivä

Ja sanojen alla olis ilmaa taas

Ja sillois sellanen fiilis et elämä on tässä, eikä joku hetki vuoden päästä.

Turun arkkihiippakunnan ensimmäiseksi naispuoliseksi piispaksi Mari vihittiin kolmisen vuotta sitten. Ensi töikseen hän vieraili kaikissa vastuullaan olevissa seurakunnissa, joita on 40. Olemukseltaan lämpimänä ja helposti lähestyttävänä hän juuttui joka paikkaan iltaan asti. Ja juuttuu helposti vieläkin.

Piispan virka on elinikäinen, mutta Mari mittaa aikaa vuosi kerrallaan.

-Elämään kuuluu hauraus ja yllätyksellisyys. Uskon, että minulla on tietty polku kuljettavana, mutta minun ei tarvitse pakonomaisesti pyrkiä mihinkään.

Osallistumisen julkiseen keskusteluun hän kokee tärkeäksi tehtäväksi. Taannoin Helsingin Sanomissa julkaistiin hänen kolumninsa, joka käsitteli niin sanottuja eheytyshoitoja. Kirjoitus edustaa avarakatseista Maria, joka ottaa pelottomasti kantaa havaitsemiinsa epäkohtiin. Tällä kertaa siihen, että "hyvää tarkoittavaa" henkistä väkivaltaa tapahtuu työpaikan kahvihuoneissa ja käytäväkeskusteluissa. Myös kirkon piirissä.

Reaktio kolumniin oli tyypillinen. Kiitosten lisäksi ilkeitä kommentteja X-viestipalvelussa.

-Moni kaipaa mustavalkoisen "turvallista" maailmaa, ja haluaa sulkea pois kaikki, jotka ajattelevat eri tavalla. Helpommalla pääsisin, jos väistäisin tiettyjä aiheita. Mutta meidän ei pidä alistua uhkailuun.

Taannoin eräs tuttu kysyi Marilta, että mitä se armo oikein on?

-Se on vähän niin kuin marraskuu. Kotona ei tarvitse tehdä mitään, on niin pimeää, että sotkut eivät näy ja virheet peittyvät. Voi vain olla. Se ei poista ihmisen vastuuta. On sotkuja, joiden jäljet on siivottava itse. Se ei vähennä armon merkitystä.

Teesi 1: Hiljaisuus on taito ja tärkeä työkalu

Hiljaisuus ei ole vaikenemista eikä hyssyttelyä kynttilänvalossa. Se on radikaali vastavoima sille, ettei kaaos ja kohina vie mennessään.

Vaikeneminen näännyttää ja katkeroittaa, mutta hiljaisuus auttaa tunnistamaan suunnan. Seisonko oikean oven takana ja ymmärränkö sittenkään, mitä vailla syvimmältäni olen.

Kyky olla itsensä kanssa on elämän tärkeitä taitoja.

Hiljaisuus auttaa tunnistamaan myös oikean hetken, jolloin puhua. Antaa siihen rohkeutta.

Hiljaisuus ja oman tilan tarve eivät ole pakoa maailmasta, vaikka koen tärkeäksi vetäytyä säännöllisesti omiin oloihini. Saariston luotsitaloihin tai luostarien retriitteihin. Jo matkat näihin paikkoihin ovat eräänlaisia pyhiinvaelluksia.

Opin jo lapsena matkanteon merkityksen, kun retkeilimme vanhempieni kanssa katsomassa kalliomaalauksia, seitakiviä ja muita pyhiä paikkoja.

Mystikoista yksi suosikkini on Abba Ammonas, egyptiläinen erakko, joka eli 300-luvulla. Uskomatonta, miten hyvin monet hänen ajatuksistaan sopivat lohdullisiksi neuvoiksi somemaailman uuvuttamille. Ettei koko ajan puututa joka asiaan ja kommentoida kaikkea.

Sauna alkaa on ainoita paikkoja, joihin ei oteta kännykkää.

Tulevaisuuden haaveissani on iso vanha talo, jonka voisimme kunnostaa mieheni kanssa retriittejä varten.

Teesi 2: Joistakin menetyksistä ei koskaan toivu

Hylätyksi tuleminen ja yhteisöstä erottaminen kuuluvat avainkokemuksiini. Tutkimusten mukaan sellainen jättää aivoihin syvemmän jäljen kuin sotatrauma, koska se osuu niin syvälle ihmisen sisäisiin maailmoihin. Menetysten kanssa oppii elämään, mutta kipu koteloituu mieleen kuin taistelussa osuneet sirpaleet.

Vartuin Helsingin Käpylässä tutkijaperheessä. Kuuluimme vanhoillislestadiolaisiin, mutta sain avaran ja vapaan kasvatuksen. Televisiota ei ollut, muuten lapsuus oli ihan tavallista. Pikkusiskon kanssa leikimme Barbeilla.

Kerran sisko meni leikkimään naapuriin ja vaihtoi Barbien pinkin avoauton pieneen ruumisarkkuun. Naapuriperheen sukulaisilla oli hautaustoimisto, josta arkku oli peräisin. Sen arkun kanssa leikimme innoissamme myös kuolemista ja hautajaisia, luonnollisena osana elämää.

Lapsuusajalta minulla on turvallisia ja hauskoja muistoja myös seuroista. Vieläkin koen, että herätysliike oli minulle hyvä kasvualusta, vaikka jouduin kokemaan yhteisöllisyyden pimeät puolet. Minut sysättiin ulos yhteisöstä, koska halusin papiksi.

Kokemani syyllistäminen ja tuomio vaikuttavat yhä minäkuvaani. Siihen, miten helposti koen ulkopuolisuutta. Mitä asioita koen tärkeäksi nostaa esille ja miten tunnistan vallankäytön mekanismeja.

Teesi 3: Paratiisi ei ole paikka, jossa kaikki tarpeet on tyydytetty

Paratiisi on paikka, jossa elämälle löytyy merkitys ja tarkoitus. Minulle se tarkoittaa tavallista hyvää arkea. Hitautta ja yksinkertaisuutta.

Sitä, että muistan levätä. Uuteen kalenteriin merkitsen aina ensimmäiseksi lomajaksot. Muuten ne jäävät pitämättä.

Kierrän kotijärven useita kertoja viikossa. Rantaviivaa on virallisesti kuusi kilometriä, polkuja vaihtelemalla enemmän.

Kävellessä koen, miten metsä ottaa hoitoonsa. Sumua rakastan, koska silloin hiljaisuus on vielä tiiviimpää. Kunnon talvina järvellä pääsee luistelemaan ja hiihtämään ristiin rastiin. Lumi tuntuu aina lahjalta.

Eräänä syksyisenä viikonloppuna meloin Uudenkaupungin saariston edustalla. Maisema oli kuin sadusta, yön pimeydessä erottui huikaisevan hieno tähtitaivas. Teltan oviaukosta ihmettelin maailman täydellisyyttä. Oma elämäkin asettui hetkeksi kohdalleen.

Onneksi olen taas ehtinyt keskittyä ikonien maalaamiseen. Se on sellaista haastavaa ja pikkutarkkaa piiperrystä, johon on pakko keskittyä täysillä. Kolmen tunnin jälkeen pään sisällä on erilainen olo ja uutta tilaa.

Joskus parasta lepoa on koko kropassa tuntuva tekeminen. Parhaiten se onnistuu mökillä.

Kun kaksi vanhinta lasta lähti maailmalle, sydäntä kivisti ikävä ja huoli. Nyt nautin kasvaneesta omasta ajasta. Siitäkin, että miehen kanssa tulee taas tehtyä enemmän asioita, lähdettyä leffaan ja pitkille kävelyille. Varsinkin nyt, kun hänellä on muutaman kuukauden virkavapaus kirjaprojektin takia.

Teesi 4: Huoli ei vie asioita eteenpäin - Tarvitaan tekoja

Maailma on yhä kaoottisempi, mutta en ole turhautunut. Kirkon piirissäkin tapahtuu paljon hyvää ruohonjuuritasolla. Varsinais-Suomeen on tullut runsaasti pakolaisia Ukrainasta. Olemme osoittaneet, että meillä on kykyä myös akuutin kriisin hoitoon.

Rakkaus on kekseliäs. Se, joka jakaa kotinsa, saa enemmän kuin antaa. Saman keittiönpöydän ääressä ei ole enää meitä ja muita.

Joitakin vuosia sitten majoitin omaan kotiimme vajaaksi vuodeksi syyrialaisen pakolaisen, nuoren miehen. Se kokemus opetti paljon, muutti minua ja rikastutti koko perheemme elämää.

Ajan kanssa mies sai turvapaikan ja perheensä Suomeen. Nyt hän on valmistumassa ammattikorkeakoulusta. Vaimo työskentelee hoiva-avustajana vanhusten palvelutalossa. He ovat ystäviäni, perhettäni, jota tapaan usein illallisen merkeissä.

Tämän perheen kautta olen konkreettisesti huomannut myös sen, miten usein Suomessa törmää rasistisiin rakenteisiin. Huivi tai erikoisempi nimi riittävät torjuntaan.

Teesi 5: Olemme samaa ainetta kuin maa

Ihminen kuvittelee olevansa luomakunnan kruunu. Ei ole, vaan kohtalomme on sidottu maan, ilman ja veden hyvinvointiin. Kuitenkin olemme jo kuluttaneet itseämme ja maailmaa aika loppuun.

Kirkon tehtävä on julistaa hyvää sanomaa, mutta se sanoma ei kuulu vain ihmisille. Se kuuluu koko luomakunnalle. Luonnon lajikadon pysäyttäminen on yhtä tärkeä asia kuin kärsivien ihmisten auttaminen. Aikamme suurin seurakunta rakentuu yksinäisistä.

Äitini mummun rukouskirjaa selatessa huomasin, että hän tajusi liittää rukouksen piiriin myös kotieläimet.

Tämän päivän tehotuotanto on kestämätöntä. Syyttely ja vastakkainasettelu eivät kuitenkaan auta.

Vierailin hiljattain Paraisilla, Kuitian kartanossa. Siellä kuulin, että rohkaisevia ratkaisujakin on näköpiirissä. Qvidja Gårdin historia ulottuu 1400-luvulle. Piispa Mauno Tawastille aikanaan kuuluneen tilan sadat hehtaarit ovat nyt Ilkka Herlinin ja Saara Kankaanrannan ekologista koealuetta, jossa pelloista kehitetään metsän kaltaisia hiilinieluja. Hiilen palauttaminen maahan on ainoita tunnettuja keinoja kääntää ilmastonmuutos.

Vaatimus vastuullisesta ja kestävästä kehityksestä ei ole pelkkää niukkuuden jakamista. Kun kuluttaminen ei ole enää olennainen osa identiteettiä, moni muu asia elämässä vahvistuu.

Kun turha riisutaan pois, olo kevenee.

Omien elämäntapojen muuttaminen ei ole helppoa. Olen jo vähentänyt matkailua, mutta en aio jatkossakaan kokea syyllisyyttä, että käyn silloin tällöin tapaamassa Madridissa ja Tukholmassa opiskelevia lapsiamme.

Teesi 6: Tabuja riittää vielä rikottavaksi

Moni vanha tabu on purettu ja puhuttu auki. Itsekin olen tutkinut ja kirjoittanut lestadiolaispiireissä peitellystä lasten hyväksikäytöstä.

Taitaa olla niin, että kunkin ajan vaietut asiat tajuaa vasta matkan päästä. En usko, että olemme sen suhteen nyt yhtään kypsempiä tai viisaampia.

Osallistuin jokin aika sitten maanpuolustuskurssille. Suomen huoltovarmuutta ja sisäistä turvallisuutta analysoitaessa ei mainittu sanallakaan Suomessa - tasa-arvon mallimaassa - yleisestä naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Euroopan ihmisoikeusviraston mukaan Suomi on Euroopan toiseksi turvattomin maa naisille. Onko tosiaan niin, ettemme pysty sen asian suhteen parempaan!

Surut ja murheet kuuluvat elämään, niiltä ei välty kukaan. Fyysisen ja henkisen väkivallan ei tulisi kuulua. Ne vaikuttavat niin olennaisesti ihmisen kokonaisvaltaiseen turvallisuudentunteeseen ja suorituskykyyn.

Kommentoin asiaa jo kurssilla ja lähetin siitä Puolustusvoimille palautetta.

Väkivalta ei ole jotakin, joka kohdistuu vain huono-osaisiin. Sitä on kaikkialla, mutta valitettavan usein se on piilossa.

Juttu on julkaistu Gloriassa 11/2023.