Anni ja Saku ovat onnellisia suuresta elämänmuutoksestaan ja päätöksestä muuttaa kaupungista maalle Haminan Metsäkylään.
Anni ja Saku ovat onnellisia suuresta elämänmuutoksestaan ja päätöksestä muuttaa kaupungista maalle Haminan Metsäkylään.

Vaatesuunnittelija Anni Ruuth muutti miehensä kanssa hurmaavaan hirsitaloon Haminaan ja perusti sen yläkertaan tunnelmallisen kotiateljeen. Koti ja ateljee tuoksuvat ruusulle, näyttävät karkille ja huumaavat kaikki aistit.

1/ Paluumuuttajat

Olemme molemmat Sakun kanssa kotoisin Kouvolan seudulta, mutta muuttaneet opintojen ja töiden takia aikoinaan Helsinkiin. Ajatus paluumuutosta alkoi tuntua houkuttelevalta. Päätimme myydä yhteisen kotimme Helsingissä ja muuttaa aluksi vuokralle Kouvolaan. Etsimme tonttia tai vanhaa taloa, josta saisimme remontoimalla meille sopivan. Tämä talo oli vähän kauempana Kouvolasta kuin olimme ajatelleet, mutta ihastuimme heti hurmaavaan pihapiiriin. Saku piti etenkin siitä, että talo oli sekoitus uutta ja vanhaa, ja varustettu moderneilla mukavuuksilla. Minä ihastuin uuneihin ja tilaviin huoneisiin.

Kivipestyllä pellavalla verhoiltu sohva hankittiin Kustom.fi-yritykseltä mittatilaustyönä. Vasemmalla oviaukko keittiöön ja oikealla ruokasaliin. Anni ihastui talon lukuisiin uuneihin, joita pariskunta käyttää talvisin päivittäin lämmittämiseen.

2/ Valmiiksi perheelle

Vauvan takia tuntui helpolta ratkaisulta ostaa talo, jossa pintaratkaisut oli vastikään päivitetty ja isommat remontit tehty. Selvisimme maalaamalla ja tapetoimalla, lisäksi vaihdoimme yläkerran laminaatin parkettiin. Saimme tilan remontoitua juuri sopivasti kesän kynnyksellä ja ehdin jo ennen vauvan syntymää ottaa asiakkaita vastaan uusissa tiloissa. Alakerrassa meillä on suuri aula, valtava tupamainen olohuone, kaksi makuuhuonetta, keittiö ja ruokatila, sekä kylpyhuone ja kodinhoitohuone. Tilat ovat hienosti muunneltavissa ja voisimme kuvitella asuvamme täällä aina. Alhaalla on kaksi makuuhuonetta ja ylhäällä kaksi, joten taloon mahtuisi isompikin perhe.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valkoinen ruokapöytä ja penkki hankittiin mittatilaustyönä puusepältä. Tuolit, valaisin ja ikkunan pitsikappa löytyivät käytettyinä. Ruokasalin tapetin pariskunta valitsi Tapettitaivaan mallistosta.
 

Annin ateljeehen kuljetaan portaita kodin suuresta eteisaulasta nousten toiseen kerrokseen. Kodin tilat on mahdollista pitää privaatteina sulkemalla olohuoneeseen johtavat ovet.

3/ Ateljee-unelma todeksi

Mielessäni oli pitkään kytenyt ajatus Anni Ruuth Home Ateljésta, ja oivalsin heti tämän talon olevan siihen täydellinen. Kotiateljeeni sai ruhtinaallisen paikan yläkerrasta, joka on suurta ja avaraa tilaa. Ateljeen sivuilla on vielä kaksi makuuhuonetta, joista toiseen saimme työhuoneen Sakulle. Pidän siitä, että saamme koko alakerran pidettyä yksityisenä kotinamme, vaikka ateljee samassa rakennuksessa onkin. Nyt haaveilen, että löytäisin Haminasta osaavia ompelijoita brändini tuotteiden valmistajiksi. Olisi hienoa työllistää paikallisia ammattilaisia. Haaveisiin kuuluu myös pienimuotoisen kahvilatoiminnan aloittaminen ateljeen yhteydessä.

Annin haave kotiateljeesta toteutui, kun talon yläkertaan remontoitiin avara ja valoisa toimitila. Seinät saivat vaaleanpunaisen maalin pintaansa ja asut roikkuvat kattoon ripustetuilla rekeillä.

4/ Pellavaa ja puuteria

Sisustamisen tyylini kulkee käsi kädessä brändini tyylin kanssa ja kotimme värimaailma jatkaa luontevasti Anni Ruuth-brändin sävyjä: vaaleanpunaista, valkoista ja utuista puuteria. Kulta sopii myös palettiin. Värit saavat olla pehmeitä, rauhoittavia ja ajattomia. Ne sopivat moneen käyttöön, esimerkiksi Kustom.fi:n valmistama sohvamme on verhoiltu Lauritzonsin kivipestyllä, hempeän vaaleanpunaisella pellavalla.

Suosin luonnonmateriaaleja: pellavaa, puuvillaa, villaa sekä puuta. Hurmaava villaryijy ja kirpputorilta löytämäni gobeliiniseinävaate ovat todisteita siitä, kuinka luonnonmateriaalit kestävät aikaa.

Makuuhuone sai seiniinsä puuterisen maalisävyn ja vuode ylleen häälahjaksi saadun, käsinvirkatun pitsipeitteen. Valaisin ja vihreä penkki ovat löytöjä kirpputorilta. Pyjama on vintageaarre ja mekot rekillä pääosin Anni Ruuthin omasta mallistosta.

5/ Kierrätys kunniaan

Sisustamme mieluiten vanhoilla kalusteilla, ja etsin aina ensin antiikkia, vintagea ja second handia. Rakastan sitä tunnetta mikä elämää nähneissä tavaroissa on. Tähän kotiin hankimme uutena vain sohvan, koska halusimme että se on juuri tilaan sopiva ja toisaalta niin laadukas, että kestäisi meillä tulevat vuosikymmenet. Tuunailen löytöjä, viimeksi tein vauvan sängyn ylle katoksen vanhasta rukin pyörästä ja pitsikankaasta.

Maalle muuttaminen oli elämässämme iso askel, mutta ei missään nimessä kompromissi. Saimme kaiken mistä Helsingissä asuessa haaveilimme, ja ehkä vielä enemmän kuin edes osasimme toivoa.

Tunnelmallisessa pihasaunassa saa aika näkyä. Saunan seinät ovat käsitelty hämyisän tummiksi.

Juttu on julkaistu Glorian Kodissa 05/2022.

 

Fakta

Koti

Haminan Metsäkylässä 1907 rakennettu hirsitalo, jota on 2000-luvulla laajennettu.

Tilaa on nyt noin 230 neliötä: 7 huonetta, keittiö, aula, kph ja wc sekä saunarakennus.

Asukkaat

Vaatesuunnittelija Anni Ruuth, 31, miehensä Saku Kaarnan, 34, myyntipäällikkö, kanssa.

Perheeseen syntyi vauva kesällä 2021. Anni Ruuth Home Ateljén ovet ovat avoinna sopimuksen mukaan. Instagram @anniruuthofficial ja www.anniruuth.com

Sisältö jatkuu mainoksen alla