Pyhimyksiä, tauluja ja pikkumiehiä – Tommi Toija asuu teostensa keskellä taiteilijakoti Lallukassa

1/ Ystävien seurassa

Työskentelin nuorena kuvanveistäjä Kain Tapperin apulaisena kolmen vuoden ajan hänen ateljeessaan Lallukassa. Silloin ajatus taiteilijakodissa asumisessa tuntui hyvin kaukaiselta. Tapperin ateljeeasunto oli samassa kerroksessa kuin nykyinen kotini, mutta käytävän toisessa päässä. Tämän huoneiston ensimmäinen asukas oli Viktor Jansson, Tove Janssonin isä. Ennen minua tässä asui Laila Pullinen. Taiteilijakoti on valmistunut vuonna 1933 ja sen ovat perustaneet Maria ja Juho Lallukka. Lallukassa on yhteisiä tapahtumia: kirjallisuuspiirejä, joogaa, juhlasalissa ennakkoesityksiä ja yhteiset joulujuhlat. Kaikki täällä tuntevat toisensa. Parasta tällaisessa taiteilijakodissa asumisessa on se, että tietää naapurien olevan samanhenkisiä, vaikka ei tietenkään ole olemassa yhtä taiteilijahenkeä.

2/ Rauhan tyyssija 

Kun pääsimme muuttamaan taloon kahdeksan vuotta sitten, se oli juuri peruskorjattu. Tämä huoneisto oli entisöity alkuperäisillä väreillä ja keittiön kaapit oli rakennettu vanhaan tyyliin. Muutimme tänne isommasta kodista, joten jouduimme luopumaan osasta huonekalujamme. Asunnossa on vain kaksi huonetta keittiön ja ateljeen lisäksi, mutta lapsetkin innostuivat ja olivat valmiita jakamaan huoneen. Nykyään asun täällä tyttäreni kanssa ja tilaa on hyvin.

Minulle on tärkeää se, miltä ympärilläni näyttää. Opiskelin sisustussuunnittelua Taikissa, mutta hyvin nopeasti huomasin siellä olevan paljon rajoitteita. En jaksanut esimerkiksi miettiä, mitkä ovat parhaat ruuvit johonkin jakkaraan.

Olen tykännyt sisustamisesta pienestä pitäen. Halusin nuorena saada New Yorkin Manhattan-tapetin huoneeseeni ja metsästin sitä kissojen ja koirien kanssa. Kaikki muu voi heilahdella ympärillä - voi tuulla ja tuivertaa vaikka kuinka paljon - mutta kotona saan olla rauhassa.

3/ Sen pitää kolahtaa

Esineellä pitää olla luonne, ja jos siihen liittyy vielä jokin tarinakin, niin sitä hauskempaa. Kierrän kirpputoreja, ja aikaisemmin tein löytöjä myös roskalavoilta. Ihan jokaista roskalavaa ei tarvitsisi kurkistella ja olenkin yrittänyt päästä siitä tavasta eroon.

Harvalla tavaroistani on pelkästään funktionaalista arvoa. Minulla ei ole sellaisia huonekaluja, joihin olisin kiintynyt esimerkiksi sukurasitteen vuoksi. Sillä, että jokin tavara on isoisän tekemä, ei ole minulle merkitystä. Esine voi olla vaikka kiinalaisen isoisän tekemä. Sen pitää kolahtaa, jotta kiinnyn siihen.

4/ Aina työn äärellä 

Myös ateljee eli työhuone oli restauroitu alkuperäiseen asuunsa muuttaessamme tänne. Koko huoneiston sydän onkin juuri työhuone. Jos minulle tulee vieraita, istumme ensin keittiössä ja sitten siirrymme työhuoneen sohvanurkkaukseen. Siellä on toimiva takka ja poltan siinä usein puita.

Sanotaan, että työn ja kodin välillä pitäisi olla ero, ja onhan se välillä haastavaa, kun sitä ei ole. Mutta kun on aina töissä, tämä on kätevää. Tykkään työskennellä ilta-aikaan. On kiva, kun voin työnteon lomassa tulla juomaan iltakahvit. Ei tarvitse lähteä minnekään, ja sitten innostun taas uudestaan jatkamaan töitä.

En voi olla tekemättä taidetta viikkoa pidempään. Sen jälkeen tulee syyllinen olo. En odota inspiraatiota vaan lähden tekemään ja useimmiten työ alkaa viedä minua. Ajattelen itseäni ennemminkin käsityöläisenä kuin taiteilijana. Tykkään käsillä tekemisestä ja siitä, miltä savi tuntuu käsissä. Teen täällä pienempiä töitä, ja Somerolla minulla on isompi työhuone suuria töitä varten. Jos haluan lähteä pois töiden äärestä, minun on lähdettävä matkalle.

5/ Hallittu kaaos

Minulla on seinillä taiteen lisäksi enkeleitä. Pidän katolilaisesta runsaudesta, kullasta ja kimalluksesta. Se on näin luterilaisen silmin erilaista, esineen tarina ja kokonaisuus ovat kiinnostavia.

Aloitin Jeesus ristillä -kokoelman keräämisen vuonna 2008. Olin Ranskassa Grez-sur-Loingissa Kulttuurirahaston residenssissä ja kävin läheisien pikkukylien kirpputoreilla. Ostamani Jeesus-hahmot olivat asunnossa levällään, kun perheeni tuli käymään. Kymmenenvuotias poikani kysyi, että olenko tullut uskoon. En ollut tullut uskoon, mutta sieltä se innostus lähti. Vanhin "jesseistäni" on 1700-luvulta. Yhdeltä puuttui käsi, mutta sain tehtyä sille uuden. Uusimman sain, kun naapurillani Lotta Kuusistolla oli yksi "jesse", joka ei sopinut heille. Hän laittoi viestiä, että jättää sen oveni taakse. Se on nyt seinällä muiden joukossa.

Juttu on julkaistu Glorian Kodissa 05/2024.