Björn Weckströmin pitkä ura on kestänyt yhden loppuunpalamisenkin.

 

Vaikka korutaiteilija ja kuvanveistäjä Björn Weckströmin omakotitalosta Espoon Soukanniemessä avautuu upea merimaisema, huomio kiinnittyy 300-neliöisen Villa Weckströmin taidekokoelmaan.

Olohuoneen katosta roikkuu dramaattinen, yli kaksimetrinen Ikaros-veistos, jonka sormista työntyvät siipimäiset ulokkeet. Huoneen laidalla seisoo valtava hevospatsas, jolla on linnun nokka. Sen vieressä tuijottaa kaapuun pukeutunut hahmo kuin suoraan avaruudesta. Tuhansien kilojen painoiset pronssipatsaat on nostettu nostokurjella ikkunasta sisään erikoisvahvistetulle lattialle.

”Se kestää 1000 kiloa per neliö. Näin veistokseni eivät mene lattiasta läpi”, Björn sanoo.

Eteishallin vitriinissä on esillä laaja valikoima Björnin korutaidetta, muun muassa Tähtien sota-elokuvassa prinsessa Leian yllä nähdyt Planetaariset laaksot-kaulakoru ja Darina-rannekoru.

Yli kolmenkymmenen vuoden ajan Björn on viettänyt valtaosan vuodestaan Toscanassa.

82-vuotias Björn on Suomen korutaiteen uudistaja ja kuvanveistäjä, jonka yli 60 vuotta kestänyt ura jatkuu edelleen. Edellisiltana hän on palannut Italian-kodistaan ja studiostaan Pietrasantasta, jossa hän sai valmiiksi Helsingin Kaivopihalle tilatun julkisen veistoksen. Toscanassa sijaitsevan kaupungin Björn löysi tukikohdakseen vuonna 1979, kun hänen pronssiveistoksensa oli palautettu takaisin Yhdysvalloista: ostaja oli tyytymätön Suomessa tehtyyn valuun. Kun Björn oli luennoimassa Pisan yliopistossa, hän valitteli asiaa kollegoilleen, ja nämä lupasivat viedä hänet Italian parhaaseen valimoon Pietrasantaan.

Yli kolmenkymmenen vuoden ajan Björn on viettänyt valtaosan vuodestaan Toscanassa työskennellen ja käynyt Suomessa vain kesälomillaan.

”On ollut suuri lahja saada nauttia kahdesta kulttuurista. Välimeren myytit ovat tulleet minulle hyvin läheisiksi, mutta kesäisin Toscanassa on melkein liiankin kuuma. Suomessa taas talvet ovat vähän vaikeita, mutta kesät sitäkin parempia”, hän sanoo.

”Vanhempani kammoksuivat ajatusta, että joutuisivat elättämään minut, ja kompromissina menin kultaseppäkouluun.”

Nuorena Björn oli koulussa huono oppilas. Hän maalasi päivisin ja soitti jazzia iltaisin – ja suunnitteli opintoja Suomen Taideakatemian koulussa. Virkamiesisä kuitenkin torppasi poikansa suunnitelmat.

”Vanhempani kammoksuivat ajatusta, että joutuisivat elättämään minut, ja kompromissina menin kultaseppäkouluun.”

 

Aluksi Björn suunnitteli uniikkikoruja. Hänen tyylinsä oli muiden modernien koruntekijöiden tapaan skandinaavinen ja minimalistinen, mutta 60-luvun alussa hän päätti alkaa lähestyä koruja muunakin kuin käyttöesineinä. ”Halusin nostaa korut taiteen ja modernin kuvanveiston tasolle.”

Björn ystävä ja kultaseppäkollega Pekka Anttila oli vastikään perustanut Lapponian, ja Björn teki yritykselle pienen kokoelman. ”Töitäni ei kuitenkaan otettu aplodein vastaan Suomessa. Minulla oli huono omatunto Pekan puolesta, kun korut eivät kelvanneetkaan jälleenmyyjille.”

Kaikki kuitenkin muuttui, kun Björn voitti vuonna 1965 kansainvälisen korumuotoilukilpailun Rio de Janeirossa. Hänen kaulakorunsa Kukkiva muuri palkittiin grand prix -palkinnolla 20 000 korumuotoilijan työn joukosta.

”Stressi oli niin kovaa, etten saanut enää unta öisin. Olin romahduksen partaalla, ja itsemurhakin kävi mielessä.”

Siitä alkoi valtava pyöritys, jonka myötä muutaman hengen Lapponiasta tuli vienti-yritys. Björn hallitsi suomen ja ruotsin lisäksi italian, saksan ja englannin kielet, joten hän alkoi ravata ulkomaanneuvotteluissa Anttilan tulkkina.

”Stressi oli niin kovaa, etten saanut enää unta öisin. Olin romahduksen partaalla, ja itsemurhakin kävi mielessä.”

Tilanne rauhoittui, kun Lapponiaan saatiin palkattua lisää ihmisiä. ”Pääsin taas maan tasalle. Olin nuori ja toivuin.”

 

Ponnistelut kannattivat. Björnin koruihin ihastuivat kuuluisuudet ympäri maailmaa. Yoko Ono esiintyi Kivettynyt järvi -akryylisormus sormessaan The Dick Cavett Show -televisio-ohjelmassa vuonna 1972, ja Iranin keisarinna Farah Diba yritti ostaa Björnin kolmesta kultahipusta tekemän uniikkisormuksen omistajansa sormesta maaherran illallisilla Rovaniemellä.

”Ruhtinatar Grace osti Norjassa niin paljon korujani, että hänen platinakorttinsa luotto ei riittänyt. Hän joutui lainaamaan prinsessa Carolinen korttia”, Björn muistelee.

Suurin läpimurto oli kuitenkin vasta edessä. Keväällä 1976 Björn sai puhelun Lontoosta. Tuntematon elokuvaohjaaja George Lucas halusi hänen suunnittelevan hopeakoruja tämän valmisteilla olevaan tieteiselokuvaan. Suunnitteluaikaa luvattiin kuusi viikkoa, mutta kun kohtausten kuvausjärjestys muuttui, korut tarvittiinkin viikossa. Silloin Björn sopi, että elokuvaan valittaisiin korut hänen jo Lapponialle suunnittelemastaan Avaruushopea-sarjasta.

”Ruhtinatar Grace osti Norjassa niin paljon korujani, että hänen platinakorttinsa luotto ei riittänyt. Hän joutui lainaamaan prinsessa Carolinen korttia."

Björnille ei kerrottu elokuvan nimeä, ja hän epäili kyseessä olevan jokin b-luokan avaruusseikkailu.

”Ajattelin, että se on vain yksi filmi, joka tulee ja unohtuu.”

Toisin kävi. Björnin korut nähtiin Carrie Fisherin näyttelemän Prinsessa Leian yllä ensimmäisen Tähtien sota -elokuvan loppukohtauksessa, jossa Leia ojentaa mitalit Han Sololle ja Luke Skywalkerille. Lapponian ja Björnin maine räjähti. 80-luvulla Björnin koruja myytiin vuosittain 100 000 kappaletta, niistä 85 prosenttia vientiin.

Björnin korut nähtiin Carrie Fisherin näyttelemän Prinsessa Leian yllä ensimmäisen Tähtien sota -elokuvan loppukohtauksessa.

Kansainvälinen ura on onnistunut siitä huolimatta, että Björn kuvaa itseään epäsosiaaliseksi ja huonoksi verkostoitumaan. Mieluiten hän viettää aikaansa juristivaimonsa kanssa, jonka tapasi 13 vuotta sitten Taidehallin portailla.

”Olimme kumpikin muutaman minuutin etuajassa ennen museon avautumista. Seisoimme auringonpaisteessa ja odotimme, että ovet avautuisivat.”

Kaksikko alkoi jutella, kulki Ahti Lavosen näyttelyn yhdessä läpi teoksista keskustellen, ja rakastui.

Björnille avioliitto on kolmas, ja hänellä on kolme lasta aiemmista liitoistaan.

”Minulle ei kannata antaa kovin suuria pinnoja isänä, sillä työni on dominoinut elämääni. Olisi pitänyt olla enemmän kotona. Mutta kovin suuria moitteita en ole saanut”, hän sanoo.

”Minulle ei kannata antaa kovin suuria pinnoja isänä, sillä työni on dominoinut elämääni.”

Vapaa-ajallaan Björn käy taidenäyttelyissä, lukee tiedelehtiä ja kaunokirjallisuutta. Nyt hänellä on kesken Paul Austerin jättiromaani 4321. Aamunsa hän aloittaa lukemalla sanomalehdet suomeksi, ruotsiksi ja italiaksi.

”Ensimmäisenä avaan Hufvudstadsbladetin ja luen kuolinilmoitukset. Jos en ole niissä mukana, nousen ylös sängystä ja alan tehdä töitä.”

Kuka?

Björn Weckström, 82. Korutaiteilija ja kuvanveistäjä, palkittu muun muassa Pro Finlandia-mitalilla, professorin arvonimellä ja Kaj Franck -muotoilupalkinnolla. <

Suunnitellut koruja muun muassa Lapponialle. Käyttää veistosmateriaaleinaan pronssia, marmoria, akryylia ja lasia.

Asuu juristivaimonsa kanssa Espoossa. Kakkoskoti ja studio Italian Pietrasantassa.

Vaikka Miia ei ole jakkupukutyyppi, Zaran jakkupuvun printti ja värikkyys viehättivät. Miia käyttää asua usein töissä.
Vaikka Miia ei ole jakkupukutyyppi, Zaran jakkupuvun printti ja värikkyys viehättivät. Miia käyttää asua usein töissä.

Miia Khan pukeutuu vaatteisiin, jotka korostavat persoonaa ja joilla on historiaa. Liian huoliteltu tyyli on hänelle kauhistus.

Kun Miia ja Uzair Khan päättivät mennä naimisiin, Miia tiesi heti, että hän ei pukeutuisi perinteiseen valkoiseen morsiusliikkeen pukuun.

Miia ei kuitenkaan ollut varautunut siihen, että puku tulisi vastaan kotikadulla sijaitsevan Ateljé Idylle -kivijalkaliikkeen ikkunassa. Puvun korkea kaulus, helmikirjailu, vartalonmyötäinen linja ja pohjepituus hurmasivat. Ystävän houkuttelemana Miia lupasi käydä myös morsiusliikkeessä. Kerta riitti. Olo oli ”kuin chihuahualla, jolla on päällään sirkusasu”.

”Prinsessajutut eivät tuntuneet omilta”, Miia kertoo.

Miia halusi hääasuunsa dramatiikkaa, joten hän suostutteli stylistiystävänsä Jasmin Mishiman hääasunsa hattutaiteilijaksi. Yhteistyönä syntyi valkoinen lintupäähine, jossa oli kasvoille laskeutuva harso.

”Halusin näyttää itseltäni, en morsiamelta. Oli ihanaa, että päässäni oli kiinnostava katseenvangitsija.”

”Olen ääripäiden tyyppi. Rakastan omituisuuksia, säröjä ja kummallista historiaa.”

Hääpuvun valinta kuvaa Miian asuvalintoja yleisestikin. Viestintätoimisto Milttonin johtajana työskentelevä nainen ihailee Ranskan Voguen entisen päätoimittajan Carine Roitfeldin tyyliä, joka on naisellinen, mutta sopivasti huoleton. Tukka hapsottaa hallitusti ja meikki on rento.

”Pidän lookista, jossa on ripaus sottapyttymeininkiä.”

Miia ei pidä itseään erityisen rohkeana pukeutujana. Hän vain haluaa, että kertoo hänestä itsestään.

”Kun mietin, ketkä jäävät mieleeni, pukeutumisella on merkitystä. Olen ääripäiden tyyppi. Rakastan omituisuuksia, säröjä ja kummallista historiaa.”

Miia tiesi jo lapsena, mitä haluaa pukea päälleen. Hän vietti tuntikausia äitinsä kampaamossa, selaili ulkomaalaisia muotilehtiä ja fanitti Dingoa.

Kun Miia oli seitsemänvuotias, äiti osti tyttärelleen kesäjuhliin kukkamekon hollolalaisesta putiikista. Tyyli ei ollut mieluinen.

”Otin sakset, menin huoneeseeni ja tein mekosta hameen. Haaveilin pitkään, että alan tehdä vaatteita työkseni. Harmi, että minulla ei ole lainkaan käsityötaitoja.”

Kuvaile tyyliäsi.

Klassisen rönsyilevä. Ostan vain vaatteita, joista tiedän, että käytän niitä ainakin kymmenen vuotta. Rakastan päähineitä, kenkiä, sormuksia ja laukkuja. Pidän teatraalisuudesta, Saksikäsi Edwardista, Liisa Ihmemaassa -elokuvan Hatuntekijästä ja Jali ja Suklaatehdas -leffan tunnelmasta.

Miksi asusteet ovat sinulle tärkeitä?

Maustan niillä tyyliäni. Käytän usein samaa kokonaisuutta, jonka päivitän vaihtuvilla hepenillä. Lempiasusteeni on Anna Dello Russon lintupäähine. Ostin sen ystävältäni ja olen tanssinut se päässäni Flow-festivaaleilla sekä juhlinut syntymäpäivääni. Myös 1920-luvun strassihäälaukkuni on rakas. Ostin sen yli kymmenen vuotta sitten Play it again, Sam -vintageliikkeestä. Päätin, että jos joskus menen naimisiin, se on laukkuni.

Mistä teet ihanimmat löytösi?

Olen aina viihtynyt vinteillä. Niiden pysähtynyt tunnelma kiehtoo. Siksi teen parhaimmat löytöni vintagekaupoista, kirpputoreilta ja basaareista. Rakastan käytettyjä vaatteita ja hetkeä, kun löydän roskan keskeltä aarteen. Haluan, että vaatteillani on historiaa.

Minkä ilmiön toivoisit palaavan muotiin?

Hulluttelevuuden ja 1920–1930-lukujen rönsyilyn. Skandinaavinen tyyli on tällä hetkellä kliinistä, löysää ja minimalistista. Olisi mahtavaa, jos panostaisimme enemmän laatuun. Siis siihen, että vaatteet jäisivät käyttöön eivätkä vain kävisi kaapissa. Sama ajatus kiehtoo arkkitehtuurissa. Kahdessa päivässä nousevat betonihirvitykset eivät puhuttele.

Paras tyylivinkkisi?

Patsulituoksut viimeistelevät lookin. Toivoisin myös, että miettisimme enemmän persoonaamme ja toisimme sitä esiin. Muiden jäljitteleminen on tylsää. Mustat t-paidat ja farkut on nähty.

Kenen tyyliä ihailet?

Jorma Uotisen. Hän iskee kasvoilleen hulvattomat lasit ja pitää hauskaa. Jorma näyttää, että pukeutuminen ei ole vakavaa. Bisnestyylinkään ei tarvitse olla tylsää. Uskon, että asiakkaat nauttivat, kun he näkevät, millaisen persoonan kanssa ovat tekemisissä.

Mitä ostosta kadut?

Hätäisiä hankintoja, jotka eivät tunnu oikeilta. Onneksi teen harvoin huteja. Vaatteessa pitää olla sielua. Määrä ei myöskään korvaa laatua. Mottoni on, että mieluummin kahdet hyvät alus- ja sukkahousut kuin kymmenet sinne päin.

Minne matkustat mieluiten?

Pariisiin. Haluaisin tietää, mikä on pariisilaisten salaisuus, kun he saavat asunsa näyttämään aina seksikkäiltä ja persoonallisilta. He kantavat itsensä upeasti. Voisin kävellä tuntikausia kaupungin kaduilla ja ihailla vastaantulijoita.

Lempimatkamuistosi?

Häämatkamme Marokkoon viime keväänä. Kävimme Casablancassa, Marrakechissa, Fèsissä, Atlas-vuorilla ja Tangerissa, joka oli samaan aikaan ränsistynyt ja kaunis. Miesten tyyli inspiroi. Heillä oli isot olkihatut ja babouche-tossut. Mieheni nauroi, kun ostin samanlaisen hatun kotiin.

Mistä design-klassikosta haaveilet?

En mistään. Tykkään hulluista ja tuntemattomista hörhökkeistä, jotka tulevat eteeni odottamatta. En ole koskaan sisustanut kotiani sisustusliikkeiden valikoimilla.

Mitä sisustaminen merkitsee?

Kokemuksia ja persoonaa, samaa kuin vaatteet. Kodissa pitää olla ripaus vintin ja antiikkiliikkeen tuntua. Haaveilin käsin tehdystä villamatosta, mutta päätin odottaa. Se ei ole paras valinta lapsiperhearkeemme. Onneksi hiljaa hyvä tulee. Koti elää ja muuttuu mukanamme.

Kuka?

Miia Khan, 36, viestintätoimisto Milttonin johtaja ja osakas. Työskentelee kehitystehtävissä ja markkinointiviestinnässä.

Perhe: Puoliso Uzair Khan ja poika Ché, 7.

Lempikirja: Elämäkerrat. ”Rakastan tarinoita, jotka kertovat oikeista ihmisistä ja tapahtumista. Viimeksi luin Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan. Knausgård kirjoitti rohkeasti, puhtaasti ja leikkaamattomasti.”

Lempiravintola: ”Antto Melasniemen paikat, kuten Kuurna. Melasniemen ravintoloissa on jujua ja laadukkaita, kotimaisia raaka-aineita.”

 

Sitran strategia- ja ennakointijohtaja Paula Laineelta häneltä kannattaa kysyä, miten käy suomalaisen työn ja demokratian.

Paula Laine pyrkii yhdessä tiiminsä kanssa luomaan toimivampaa yhteiskuntaa, ja juuri nyt hän on erityisen huolestunut demokratian tilasta.

”Autoritääriset suuntaukset ovat saaneet jalansijaa jopa Euroopassa. Demokratian säilymistä ei takaa se, että me tykkäämme siitä”, hän aloittaa.

”Monet ongelmat ovat tällä hetkellä viheliäisiä, eikä demokratia ole pystynyt niitä ratkaisemaan. Kiinan tyyppiset toimijat nauravat mahat kippurassa demokratian kompuroinnille eri puolilla. Kansanvalta vaatii suurta uudistamista. Suurin osa sen toimintamalleista ja rakenteista on pysynyt ennallaan yli sata vuotta.”

Laine arvioi, että demokratialla on aikaa 15 tai 20 vuotta näyttää kyntensä. Se tarvitsisi piristyäkseen uutta puhtia, tavallisten kansalaisten osallistumista, kouluttautumista ja valppautta.

Laine arvioi, että demokratialla on aikaa 15 tai 20 vuotta näyttää kyntensä.

”Puolustan demokratiaa intohimoisesti. Sen keskellä on usko ihmiseen. Voi olla, että tulevaisuudessa juuri demokratia onkin se kestävin malli. Kun tulee tekoäly, ihmisiltä tarvitaan entistä enemmän empaattisuutta ja luovuutta, eli niitä asioita, jotka toteutuvat parhaiten, kun ihmisillä on mahdollisimman suuri vapaus.”

 

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto eli Sitra on eduskunnan alainen rahasto, joka työllistää noin 150 ihmistä. Sitran tavoite on edistää Suomen kehitystä, talouden kasvua ja kansainvälistä kilpailukykyä tutkimuksen ja kokeilujen avulla. Laineen luotsaamassa ennakointitiimissä syntyvät muun muassa visio Pohjoismaisen mallin tulevaisuudesta ja Sitran Megatrendit. Strategiatiimissä tehdään Sitran omaa strategiaa ja arvioidaan toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

41-vuotias Laine tunnetaan suurten kokonaisuuksien ymmärtäjänä ja johtajana, joka osaa kuunnella.

”Tärkein tehtäväni johtajana on sparrata ja auttaa. En halua välttämättä johtaa puhetta. Tiimi kertoo, mitä tarvitsee.”

Tänä keväänä tekeillä on muun muassa projekti, jonka avulla järjestetään asiantuntijoita ja tietoa päättäjien avuksi. Informaa-tioähky uhkaa poliitikkoja siinä missä tavallisia ihmisiäkin. Projektissa on kokeiltu lupaavin tuloksin työpajoja, joissa uudet kunnanvaltuutetut, opiskelijat ja asiantuntijat ratkovat yhdessä yhteiskunnallisia ongelmia. Niistä valtuutettu saa omalle työlleen oleellista tietoa.

 

Moni muistaa pääministeri Juha Sipilän heiton ”kaiken maailman dosenteista”, joita hän ei välittäisi kuunnella päätöksiä tehdessään. Laine näkee työssään sekä tutkijoiden että poliitikkojen maailman ja ymmärtää molempia osapuolia.

”Mitä enemmän olen oppinut tuntemaan päättäjien työtä, sitä enemmän olen ruvennut sitä arvostamaan. Se on hyvin vaikea duuni. Poliitikot näkevät aika hyvin maailman muutoksen ja ymmärtävät, mitkä haasteet ovat. Ne ovat vaikeita kysymyksiä eikä niihin ole helppoja ratkaisuja. Vanhat rakenteet ja tavat eivät enää toimi.”

Suomen ja koko maailman vakavimpana ongelmana Laine pitää ilmastonmuutosta. Sen ratkaiseminen vaatisi poliitikoilta hyviä ja nopeita päätöksiä.

”Koko ihmiskunnan historian ajan nousseet hiilidioksidipäästöt pitäisi saada noin kymmenen vuoden aikana laskuun. Se on muutos, jota ei ole kertaakaan tehty. Maapallolla ei ole yhtään maata, jolle tämä ei olisi nyt akuutti asia.”

 

Suomen suurimpiin haasteisiin Laine lukee myös työelämän murroksen. Teknologian kehitys ja eliniän kasvu on muuttanut työn luonteen.

”Ennen muutos tarkoitti sitä, että poika ei seurannut isäänsä pellolle vaan suuntasi tehtaaseen. Nyt muutos tapahtuu yksilön näkökulmasta yhden elämän aikana. Ensin työskennellään pellolla ja sitten tehtaassa. Sitten pitäisi vielä opetella koodaamaan. Elinikäisestä oppimisesta puhutaan paljon, mutta miten se tehdään?"

”Jotkut ovat töissä kahdeksasta kahdeksaan aina, mutta minä en jatkuvasti.”

Laineen oma työelämä on hektistä ja useimmiten tiukasti aikataulutettua. Töiden vastapainona hän harrastaa ratsastusta, hoitaa kolmea kääpiösnautseria ja nauttii miehensä kanssa kotielämästä Sipoossa.

”Jotkut ovat töissä kahdeksasta kahdeksaan aina, mutta minä en jatkuvasti. Lounaan syön joka päivä, siitä en tingi. Ruoka on tärkeää hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta. Yritän myös tehdä yhden etäpäivän viikossa. Silloinkin voi olla kokouksia, mutta hoidan ne Skypellä. Olen oikeastaan aina tavoitettavissa, mutta en uhriudu tai harmittele. Se on minulle luonteva olemisen tapa. Olen on line koko ajan paitsi silloin kun olen ratsastamassa tai rakentamassa.”

Laine rakentaa miehensä kanssa Sipooseen pientä hevostilaa. Tarkoitus on käydä pian Tanskassa etsimässä sopivaa hevosta talliin.

”Suunnittelemme tallia kolmelle hevoselle, ja parasta olisi jos saisimme hoitajan, joka voisi pitää myös omia hevosiaan siellä.”

Puoliso on armeijatavaran erikoisliikkeen Varustelekan toimitusjohtaja Jari Laine. Pariskunnan työt ja työmatka tarkoittavat usein pitkiä päiviä. Koiria hoitamaan on palkattu kodinhoitaja-koiravahti.

”En halua, että koirat ovat yksin, ja päädyimme palkkaamaan hoitajan. Monet suhtautuvat kriittisesti kotiavun palkkaamiseen, ja mekin harkitsimme sitä pitkään. Se on osoittautunut hyväksi järjestelyksi.”

Laineen esikuvia ovat hänen omat vanhempansa. Isä työskenteli armeijassa upseerina, ja perhe muutti isän työn perässä ympäri Suomea. Äiti onnistui järjestämään uuden työpaikan itselleen jokaisesta uudesta kaupungista.

”En halua, että koirat ovat yksin, ja päädyimme palkkaamaan hoitajan.”

” En todellakaan ajattele, että kaikkien olisi helppoa muuttaa työn perässä. Meidän perheessämme se onnistui. Muutimme lapsuudessani monta kertaa, mutta siitä on hyvät muistot. Armeijan alueella elettiin omassa pienessä yhteisössä. Hiekkalaatikolle otettiin aina uudet tulijat lämpimästi vastaan. Perheet tulivat ja menivät.”

Laine kertoo viihtyvänsä työssään Sitrassa, mutta arvelee, että jossain vaiheessa siirtyy taas uusiin tehtäviin.

”Haluan tehdä aina jotakin hyvää. Olen Diakonissalaitoksen säätiön hallituksessa. En kuulu kirkkoon, mutta ne arvot, heikoista huolta pitäminen, ovat kaikkein tärkeimpiä.”

Kuka?

Paula Laine, 41, Sitran strategia- ja ennakointijohtaja.

Työskennellyt aiemmin Nokian johtotehtävissä.

Syntynyt Miehikkälässä. Asuu Sipoossa miehensä ja kolmen koiran kanssa.

Näin johdan

1) Tiimi ratkaisee. Rakenna ja kehitä toimiva tiimi.

2) Kuuntele – älä oleta.

3) Luo tiimille onnistumisen edellytykset, resurssit ja yhdessä sovitut tavoitteet.

4) Auta ihmisiä saavuttamaan heille merkityksellisiä asioita. Herätä sisäinen motivaatio.

5) Kanna vastuu – ole tukena vaikeissa paikoissa.