
Luonnonkosmetiikan guru Katja Kokko päätti jättää pakkopullan syömättä ja rakentaa nyt kauneusimperiumia omilla ehdoillaan.
Oli aurinkoinen pakkasaamu. Katja Kokko istui bussissa matkalla töihinsä pankkiin.
-Tunsin, miten mieletön maailma huusi jossain nimeäni. Mutta minä olin taas menossa vankilaan: toimistoon, jossa en edes nähnyt päivänvaloa, vaan pyöritin päivät pitkät exceleitä. Tauoilla lätkin vessassa itseäni naamaan, että pysyisin hereillä. Mietin, että tällainen elämä ei ole elämisen arvoista. Minusta oli pelkästään haittaa itselleni ja muille.
Siitä bussikyydistä alkoi pitkä matka, jonka varrella Kokosta tuli luonnonmukaisen kosmetiikan guru Suomessa. Kaikki alkoi Joliesta, luonnonkosmetiikan kaupasta ja spasta, jonka Kokko perusti ystävänsä kanssa vuonna 2012, heti irtisanouduttuaan työstään pankissa.
-Luonnonkosmetiikka oli silloin Suomessa ihan hippeilytasolla. Aloimme visioida jotain ihan muuta: Pariisi-henkistä putiikkia ja ylellistä spata.
Jolie myytiin suomalaiselle maahantuonnin ja markkinoinnin yritykselle Transmerille vuonna 2018, mutta siinä vaiheessa Kokko oli jo toisaalla.
-Paloin Jolie-vuosieni aikana loppuun. Tein ihan liikaa töitä ja olin lopulta työkyvytön. Kun jäin pois Joliesta, kirjoitin blogiini ylös lupauksen: Tästä eteenpäin menestykseni mittari on oma fyysinen ja henkinen hyvinvointini. Mikään ei mene sen edelle, ei edes raha.
Joliesta luopuminen oli Kokon elämän suurin katastrofi, mutta kivuliaan elämänvaiheen keskellä hän tunsi käsittämätöntä rauhaa.
-Tiesin, että asioiden tuli mennä juuri näin. Aavistin myös, että edessä olisi vielä jotain vähintään yhtä merkittävää. Olen ylpeä siitä, että uskalsin hypätä pankkimaailmasta ja egokeskeisestä suorittamisesta. Ja vaikka lässähdin nenälleni, nousin uudestaan ylös.
Uskallus palkitaan
Kokon blogi on ollut vuosia luonnonkosmetiikasta kiinnostuneiden raamattu, mutta kirjoittajalleen se oli väliaikainen projekti.
-Tiesin aina, että halusin mennä asioissa bloggaamista syvemmälle. Minulle ei riittänyt asioista kirjoittaminen, ja postausten tuottamisesta tuli jossain kohtaa liukuhihnahommaa. Onneksi pystyin bloggaamisen sivussa rakentamaan jotain ihan uutta.
Kokko aloitti tuotekehittelyn intohimoistaan: joogasta ja ihonhoidosta. Syntyi Yin Your Skin -workshop, jossa Kokko yhdisti meditaatiota ja lempeää yinjoogaa. Päivän aikana osallistujat tekivät itselleen myös hemmottelevan ihonhoitorutiinin ja kasvohieronnan. Vuosien varrella Yin Your Skin kasvoi verkkokurssiksi ja ihonhoitosarjaksi, hoitoloissa tehtäväksi ammattilaishoidoksi ja gua sha -välinesarjaksi.
Kokon sisäinen palo ei kuitenkaan sammunut siihen. Lähes kymmenen vuoden ajan hän on unelmoinut omasta kosmetiikkasarjasta ja kirjoittanut ylös tulevien purnukoidensa tuotesisältöjä.
-Olen tuntenut, että minussa on potentiaalia tekemään jotain ihan uutta, myös kansainvälisille markkinoille, ja samalla tiennyt, ettei sellaista tehdä yksin. Välillä olin jo luovuttaa, kun sopivaa yhteistyökumppania ei löytynyt. Sitten keksin Suomen Luonnonkosmetiikka Tukun ja Mirazin tyypit, jotka olen tuntenut kymmenen vuoden ajan. Heti ensimmäisen puhelun jälkeen tuli tunne, että tässä se on. Nämä ihmiset ovat jalat maassa olevia ja kasvunhaluisia ammattilaisia.
Ihonhoitosarjan suunnittelu alkoi bränditoimistosta. Kokko ja kumppanit selasivat taidekirjoja, muotilehtiä ja matkailulehtiä, skannasivat puhuttelevia kuvia ja kiteyttivät tärkeimpiä arvojaan.
-En halunnut inspiroitua mistään jo olemassa olevasta tuotesarjasta vaan tehdä jotain sellaista, mitä ei ole ikinä nähty.
Nopeasti piirtyi esiin Djusie: mehukas, kekseliäs ja erottuva luonnonkosmetiikkabrändi. Värikkäät purnukat löysivät paikkansa influenssereiden feedeistä, ja purkkien sisältö vakuutti kauneustoimittajatkin. Kevään aikana Djusie alkaa ottaa askelia ulkomaan markkinoille, ja kehittelyssä on jo lukuisia uusia tuotteita.
-Kun lanseeraus oli ohi ja tuotteet kaupoissa, tuntui kuin pato olisi avautunut. Rakensimme Djusieta kolme vuotta, ja se oli melkoista rykimistä: aivan kuin olisi ajanut autoa käsijarru päällä. Tuotantoketjussa on tietenkin aina jotain pientä viilattavaa, mutta nyt liikumme jo sulavasti virran mukana.
Kahvia ja suukkoja aamutuimaan
Onnistuneen lanseerauksen jälkeen Kokolla on mahdollisuus keskittyä toiseen intohimoprojektiinsa: akupunktion opiskeluun. Takana on kaksi vuotta Kiinalaisen lääketieteen Akatemiassa, jossa Kokko myös opettaa kosmeettista gua shaa. Nyt opinnoissa on vuorossa käytännön työharjoittelua opettajan ohjauksessa, oikeilla asiakkailla, ja oman vastaanoton avaaminen.
-Olen hoitanut aiemmin asiakkaita kosmetologina, ja vuorovaikutus ihmisten kanssa on minulle tärkeää. Energiani ei kuitenkaan kestä päivittäistä asiakastyötä. Kun valmistun, hoidan todennäköisesti asiakkaita Lontoossa ja Helsingissä silloin tällöin.
Kokko valmistuu akupunktiohoitajaksi ensi vuonna, ja silloin suunnitelmissa on muutto Lontooseen, Kokon englantilaisen puolison Richard Isaacin kotimaahan.
-Alun perin ajattelin opiskella osittain Lontoossa, mutta korona muutti suunnitelmat ja pakotti meidät muuttamaan Helsinkiin. Ennen koronaa Lontoo tuntui äärettömän inspiroivalta kaupungilta, mutta nyt huomaan kaipaavani luontoyhteyttä.
Pari unelmoikin Lontoon kodin myymisestä ja muutosta Walesiin, lähemmäs Isaacin vanhempia.
-Näen meidät pienessä maalaistalossa jonkin pienen kylän laidalla. Visioissani meri on lähellä ja meillä on kaksi koiraa, kissa ja kanoja. Katsotaan, miten kauan siihen menee. Korona-aikana olen yrittänyt luopua kontrollista ja asioiden liiallisesta järkeistämisestä. Olemme Richardin kanssa päättäneet keskittyä nyt tähän hetkeen.
Käytännössä se tarkoittaa ihanalla tavalla rutinoitunutta arkea pariskunnan Töölön-kodissa. Kokko herää joka aamu puolisonsa keittämään kahviin ja pusuihin. Myös lounas syödään yhdessä.
-Olemme käytännössä katsoen aina yhdessä. Olemme molemmat vähän erakkoluonteita, joten näemme muita ihmisiä varmaan liiankin vähän. Riksuli on paras ystäväni. Emme kyllästy ikinä toistemme seuraan. Etäsuhde ei ollut meille vaihtoehto, joten hän seurasi minua Suomeen, kun opintoni alkoivat.
Kokon rakkausstoori on inspiroinut monia ikisinkkuja. Pari tapasi nelisen vuotta sitten joogaretriitillä Italiassa.
-Olimme aluksi ystäviä: makoilimme uima-altaalla ja keskustelimme kaikesta. Kun myöhemmin tapasin Richardin Lontoossa työmatkallani, tunnelmat olivatkin yllättäen täysin toiset. Seuraavalla Lontoon-reissullani päätin kysyä hänen fiiliksiään suoraan ja saman tien, sillä en halunnut viettää Lontoossa kahta viikkoa epämääräisissä energioissa ja toiveissa. Tunteet olivat molemminpuoliset, mutta herrasmiehenä Richard ei ollut halunnut ehdottaa mitään.
Onnekas joogaretriitti
Kokko oli ollut sinkku pitkään, oikeastaan koko elämänsä.
-Ihastuminen johti aina ihmeellisiin virityksiin. Toistin käyttäytymismallia, jossa yritin miellyttää toista ja saada hänet tykkäämään minusta. Taustalla oli varmaankin se, että minua koulukiusattiin nuorena ja kaipasin sitä, että olisin pidetty.
Kokko ei koskaan katkaissut virityslankoja ja luovuttanut. Mitä tyytymättömämpi hän oli, sitä enemmän hän yritti miellyttää toista.
-Lopulta tulin aina jätetyksi. Viimeinen käsittämätön viritykseni päättyi siihen, että ystäväni pakotti minut soittamaan miehelle ja päättämään jutun. Se oli todella voimauttavaa. Päätin lakata etsimästä ketään ja keskittyä asioihin, joista nautin: ratsastin, uin ja matkustin.
Kun vuosi 2018 alkoi, Kokko oli joogaopettajansa ja tämän vaimon kanssa Teneriffalla. Puheeksi tulivat uusiseelantilaisen joogaopettajan John Scottin retriitit, joista Kokko kiinnostui.
-Varasin paikan kesän retriitistä saman tien. Enpä tiennyt silloin, että Richard oli tehnyt samoin. Kun kohtasimme, minulla ei ollut mitään odotuksia tai taka-ajatuksia, sillä en etsinyt ketään. Osasin olla täysin oma itseni ilman miellyttämisen tarvetta. Saimme tutustua toisiimme ensin ystävinä ja tajusin, että hän on maailman kiltein ihminen. Nyt suunnittelemme häitämme.
Juttu on julkaistu Gloriassa 05/2022.
Kuka?
Katja Kokko, 38
Kosmetologi ja holistisen ihonhoidon asiantuntija.
Perustanut Djusie-kosmetiikkamerkin ja Yin Your Skin -kauneudenhoitokonseptin. Opiskelee akupunktiohoitajaksi. Asuu Helsingissä kihlattunsa Richard Isaacin ja shetlanninlammaskoira Maunon kanssa. Toinen koti Lontoossa.