Monen kerroksen alta löytyneen lankkulattian pakkeloiminen oli kova työ, Eva-Marie Eriksson sanoo. Teos seinällä on Kuutti Lavosen Medeia.
Monen kerroksen alta löytyneen lankkulattian pakkeloiminen oli kova työ, Eva-Marie Eriksson sanoo. Teos seinällä on Kuutti Lavosen Medeia.

Sisustusarkkitehti Eva-Marie Eriksson karsii mieluummin neliöistä kuin kotinsa sijainnista.

Viisi minuuttia. Sen verran Eva-Marie Eriksson kävelee kotoaan työpaikalleen Helsingin Punavuoressa. Myös tyttären Myn päivähoitopaikka on matkan varrella. Ja vaikka isompi asunto tai laadukas 1970-luvun arkkitehtuuri välillä houkuttelisivatkin, arjen helppous vie voiton.

– Pidän siitä, että voin kävellä joka paikkaan. Mieluummin karsin neliöistä. Tämä on ihana rauhallinen kadunpätkä, Eva-Marie sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Juha-Pekka Laakion ruusuja esittävä valokuvateos heijastaa valoa ja on kuin toinen ikkuna olohuoneessa.

Ja kukapa ei viihtyisi kodissa, joka on keskellä kaupunkia ja vieläpä kahden leipomon vieressä. Sijainti oli tärkein kriteeri, kun Mytä odottava Eva-Marie ja silloinen puoliso vuonna 2013 etsivät isompaa kotia ja löysivät tiensä Kankurinkadulle. Kuolinpesän myymä asunto oli ollut pitkään tyhjillään ja remontin tarpeessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Jokainen kotini on ollut sellainen, että taloyhtiö ja talo ovat olleet hyvässä kunnossa, mutta asunto on vaatinut remontin.

Kodin seinien greige sävy on napattu HTH:n keittiökalusteista.

Nykyisten makuuhuoneiden tilalla oli alun perin yksi iso huone. Eva-Marie onkin kaikkein tyytyväisin siihen, että sai 58 neliöön mahtumaan kaksi makuuhuonetta ja erillisen keittiön. Myös huonekorkeus tekee paljon.

– Tässä kodissa on aikamoiset tehoneliöt.

Eva-Marie on pienten tilojen ekspertti. Työssään sisustusarkkitehtina hän suunnittelee paljon niukkaneliöisiä tiloja, kuten hotellihuoneita.

– Tärkeintä on, että kaikille tavaroille on paikkansa. Jos kaikki on esillä, tulee helposti levoton tunnelma. Mahdollisimman paljon ovien taakse, hän vinkkaa.

Seesteisessä makuuhuoneessa Eva-Marie tekee välillä töitäkin.

Eva-Marie on yksi sisustusarkkitehtitoimisto Fyran perustajista, ja hänen vastuullaan ovat hotelli- ja ravintolapuolen asiakkaat. Myös hotelleihin kaivataan hänen mukaansa nykyisin kodikkuutta ja persoonaa. Sitä etsivän kannattaa kiinnittää huomiota valaistukseen.

– Tunnelmallinen valaistus syntyy yhdistelemällä epäsuoraa valoa ja kohdevaloja. Liian platkulla yleisvalaistuksella saa tapettua hyvänkin sisustuksen.

Oma koti on Eva-Marien mukaan aina kaikkein vaikein sisustaa. Vuosien mittaan hän on löytänyt oman tyylinsä, johon ei kyllästy. Hänen mielestään kodin sisustus muodostuu parhaaksi kerroksittain ja luonnostaan, ei väkisin sisustamalla. Vaalea koti on vastapainoa työlle.

– Olen päivittäin sellaisen visuaalisen sekamelskan ympäröimä, Eva-Marie sanoo.

Kodin korkeat huoneet on hyödynnetty niin, että säilytystilaa on kaapeissa katonrajaan asti.

Kodin kaikissa seinissä on sama vaaleanharmaan ja beigen väliltä oleva sävy kuin keittiökalusteissa.

– Oliko se nyt G 485?

Ja onhan se: oikea Tikkurilan värikoodi tulee ammattilaiselta kuin apteekin hyllyltä. Kodin harvoja väripilkkuja on keraaminen sitruuna olohuoneen tasolla. Sen Eva-Marie toi Palma de Mallorcalta.

– Olen näköjään tullut siihen ikään, että olen alkanut ostaa koriste-esineitä, hän sanoo ja nauraa.

Mystä on sukeutumassa äitinsä kaltainen esteetikko.

Juttu on tiivistelmä Glorian Kodin numerossa 1/2019 ilmestyneestä jutusta Kaikki kotikulmilla. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla