Viime viikolla 12-vuotiaat kissamme vaativat perhepalaverin. Ne kysyivät, miksi kotia ei ole sisustettu enemmän heidän tarpeisiinsa.

Kissojen näkökulmasta meillä pitäisi olla korkealle kohoavia viidakkomaisia tasoja, erilaisia liaaneja ja köysisiltoja. Ne valittivat, ettei meiltä löydy pehmeitä sänkyjä vaatekaapeista ja -huoneista, vaan kissat ovat joutuneet etsimään makuupaikan jumppavaatteitteni päältä sekä pehmeän matkakassin uumenista.

”Myös pyykkikori käy oleskelutilaksi, jos asukkaat ymmärtäisivät jättää kannen useammin auki”, nuorempi kissa huomautti.

Kissat kertoivat arvostavansa sitä, että unohdamme pellavaisen laudeliinan lauteille. Kun valitin, että kauheinta kaikista on löytää löylyssä kissankarvoja suusta ja iholta, ne nousivat, venyttelivät ja astelivat palaverista pois iltapalalleen.

”En vielä ehtinyt sanoa omaa näkemystäni”, huusin herrojen perään.

Selitin, että olen lopen kyllästynyt siihen, että nuorempi herra on ymmärtänyt laakean, suuren aikakauslehtikorin käyttötarkoituksen väärin. Se ei ole vessa. Pyysin myös, että uskaltaisimme keskustella arasta aiheesta ilman, että syöksyisimme konfliktiin.

”Puhutko matosta?” vanhempi kissa kysyi.

Ihana, viisimetrinen hamppumattomme odotti rullalla pesulaan pääsyä. Se oli peittänyt lähes koko olohuoneen lattian. Mutta kissoille matto oli ollut vatsalaukun tyhjennysalusta – ja he tähtäsivät mieluiten sen keskiosaan. Kun valitin tästä, kissat katsoivat ikkunasta ulos.

”Miksei meillä ole eläinkaupassa myytäviä kissojen kiipeilypuita, jotka kiertävät koko asunnon?”

”Miksei meillä ole eläinkaupassa myytäviä kissojen kiipeilypuita, jotka kiertävät koko asunnon?” kissat kysyivät yhteen ääneen.

Irvistin.

”Koska ne ovat niin rumia”, myönsin.

Nuorempi kissa muljautti silmiään.

”Estetiikka on suhteellinen käsite”, hän näpäytti, hypähti ruokapöydän tuolille ja teroitti kyntensä sen Tricia Guildin kankaalla päällystettyyn selkänojaan.


Kissojemme raapimispuut.


Toimittaja Hanna Jensen yrittää sisustaa, mutta ei tahdo onnistua.
Hanna Jensenin kolumni julkaistiin Glorian Kodissa 1/2018.

Vierailija

Hanna Jensen: Jos kissat puhuisivat

Ihana kolumni! Pystyn niin samaistumaan tähän keskusteluun ja miten oivaltavasti kirjoitettu. Hankin uuden sohvan, joka kissan väritystä silmälläpitäen valikoitui väriltään tummanharmaaksi niin kovasti kaipaamani valkoisen sijaan. Ja kissan kanssa elävät ymmärtävät sen katseen, kun kissaa komentaa lopettaa raapimisen. Se paljon puhuva tuijotus seinään raapimisen jatkuessa vielä intensiivisemmin... Tätä keskustelua kissojen kanssa lukisi vaikka kirjan verran lisää! Kiitos Hanna :)
Lue kommentti