Tällainen on sohvien sohva

Mikään huonekalu ei herätä perheessä yhtä paljon tunteita kuin sohva. Meillä se herätti niin paljon tunteita, että olimme jonkin aikaa ilman.

Vanha sohva sai lähteä, koska siihen painautui istuessa jättimäinen kuoppa. Painaumat saivat minut hulluuden partaalle. Jos olisin tiennyt, että netissä on sohvien viharyhmä, olisin liittynyt siihen. Mutta en ehtinyt, koska piti pöyhiä sohvasta kuoppia pois.

Uuden sohvan tärkein kriteeri oli se, että sohvalla piti pystyä makaamaan. Tällä kriteerillä valikoimasta rajautuivat pois 1920–50-lukuja henkivät sohvat, koska silloin ei rötkötetty.

Sitten piti valita kangas. Opin, että kankaan hankauskestävyys mitataan Martindale-luvulla, jonka pitäisi olla vähintään 25 000. Martindale kuulosti uudelta drinkiltä.

Sohvan anatomian seuraava vääntö koski väriä. Turkoosi tai sammaleenvihreä aiheutti huutoreaktion yhdessä perheenjäsenessä, joten hylkäsin toiveeni. Mielestäni sohvan tuli miellyttää kaikkia, ja sen ostoprosessin tuli olla demokraattinen ja ruotsalaisen diskuteeraava.

Ilmoitin kuitenkin, että en halunnut kompromissisohvaa. En esimerkiksi Ikean Ektorpia. Pelkäsin, että se kuluisi käytössä liian nopeasti eikä jousitus kestäisi.

Mutta Ektorp tuli mökille. Jälkipolven mielestä se on sohvien sohva, täydellinen unelma, jonka voisi päihittää vain amerikkalaistyylinen 30 hengen sohvaryhmä jättimäisen television edessä.

Lopulta meksikolaishenkinen sohva löytyi pienestä sisustusliikkeestä. Sen kangas on laadukasta pellavaa, jousitus maailmanluokkaa ja päädyt makuunkestävät. Se ei ole liian matala, ja väriltään se on beige.

Sohva ei herättänyt kenessäkään valtavia tuntemuksia. Se ei ollut ”wow”. Mutta siinä on maattu, nukuttu, syöty, eikä siihen tule painaumia.

Voiko tätä kutsua onnistumiseksi?

Sohvamme on myös haluttu sairaspeti.

Toimittaja Hanna Jensen yrittää sisustaa, mutta ei tahdo onnistua.
Hanna Jensenin kolumni julkaistiin Glorian Kodissa 12/2017.