Trikoista, lenkkareista ja sporttitopeista on tullut hyvän tyylin vakiovarusteita. Miksi kuntosalityyli karkasi pukuhuoneista näytöslavoille ja kaduille?

”Collegehousut ovat tappion merkki. Ne kertovat siitä, että olet menettänyt elämänhallintasi.” Vielä viime vuosikymmenellä Karl Lagerfeld huvitti seuraajiaan haukkumalla rennot urheiluhousut, mutta enää jumppavaatteet eivät naurata. Nyt myös Chanelin housujen lahkeita koristavat Lagerfeldin parjaamat reippaat resorit, ja niiden pariksi voi pukea vaikkapa merkin lippalakin, repun ja kevätmalliston sandaalit, jotka ovat lainanneet muotonsa trekking-jalkineista. Urheiluvaikutteista on tullut niin elimellinen osa nykymuotia, ettei edes vannoutunut tyylielitisti voi vältellä niitä. Ja miksipä välttelisi. Sporttisuuden hiipiminen arkipukeutumiseen on tehnyt siitä hieman rennompaa, huomattavasti mukavamman tuntuista – ja muuttanut myös tapaamme elää.

Muoti ja urheilu ovat yhdistyneet viime vuosina ennennäkemättömällä tavalla. Bomber-takit, collegepuserot, trikoot ja lenkkitossut ovat nykytyylin klassikoita. Käänteentekevä hetki oli vuosi 2005, jolloin Adidas lanseerasi ensimmäisen Stella McCartneyn suunnitteleman urheiluvaatemalliston. Malliston söpöt asut eivät päätyneet ainoastaan kuntosaleille ja lenkkipoluille, vaan ne sopivat hyvin myös kaupungille ja työpaikoillekin.

Ei enää kirosana

“Aiemmin urheilumerkeille muoti, fashion, oli kirosana, se f-sana, jota ei sopinut käyttää. Me keskityimme tuotteiden toiminnallisten ominaisuuksien parantamiseen. Ja kuitenkin noin 80 prosenttia ihmisistä käytti vaatteita ihan muualla kuin urheillessaan,” kertoo Gantin toimitusjohtaja Patrik Nilsson puhelimitse Yhdysvalloista.

Kello on seitsemän aamulla, ja hän vastailee kysymyksiin ennen lähtöä golfkentälle. Nilsson on seurannut alan muutosta aitiopaikalta, sillä ennen siirtymistään Gantin johtoon syksyllä 2014 hän työskenteli 23 vuotta Adidaksella. Sinä aikana hän johti muun muassa Adidas Originalsia ja merkin Pohjois-Amerikan toimintoja.

Trendi on edennyt kahdella rintamalla. Urheilupuolella suuret sporttimerkit, kuten Nike, Adidas ja Puma, ovat tilanneet erikoismallistoja etabloituneilta muotisuunnittelijoilta. McCartneyn lisäksi esimerkiksi Raf Simons, Mary Katrantzou ja Sacai-merkin Chitose Abe ovat lainanneet estetiikkansa sporttiasuille. Tätä voi toki pitää myös kulttuuritekona, sillä suunnittelijoiden omat asut maksavat useita tuhansia ja urheiluversion saa parilla satasella.

Perinteiset muotitalot puolestaan ovat omaksuneet kilvan sporttivaikutteita ja perustaneet jopa omia urheilubrändejä. Klassisista asuistaan ja ballerinoistaan tunnettu Tory Burch on saanut rinnalleen Tory Sportin, ja toimistokelpoisia vaatteita suunnitteleva Theory tekee urheiluasuja Theory+-nimellä. Eikä elegantteja urheiluvarusteita enää shopata alan myymälöistä, vaan niitä myydään muotiliikkeissä. Esimerkiksi Net-a-porter tarjoaa tuttujen luksusmerkkien rinnalla joogatrikoita ja tennishameita, jotka yllä voi tehdä paljon muutakin kuin joogata tai pelata tennistä.

Megatähtien hommaa

Urheilutyylin vallankumous on synnyttänyt uudenlaisia muoti-ilmiöitä. Rajat eivät hälvene vain muodin ja urheilun välillä, vaan myös kulttuurialojen rajat tutisevat. Musiikkimaailmassa kannuksensa hankkineet Kanye West ja Beyoncé ovat vastikään perustaneet ikiomat sporttimerkkinsä.

Kanye Westin Yeezy-luksusmerkki on syntynyt yhteistyössä Adidaksen kanssa, ja sen asuille leimallisia ovat katutyyli- ja urheiluvaikutteet. Suomalaisista vaatesuunnittelijoista Sasu Kauppi on tullut tunnetuksi sporttisesta kädenjäljestään. Huhutaan, että hän olisi myös yksi Westin Yeezy-merkin suunnittelijoista. Kauppi ei ota kantaa huhuihin, mutta kertoo kyllä nykyään työskentelevänsä ”yhdysvaltalaiselle merkille”. Kauppi ymmärtää hyvin sporttitrendiä.

“Tällä hetkellä ihmiset ovat kiinnostuneita hyvinvoinnistaan. Tämä heijastuu ostopäätöksiin, mikä taas vaikuttaa vaatemallistojen painotuksiin tiettyjen tuotteiden tai estetiikan kohdalla ja siihen, mitä on seuraavilla kausilla saatavilla,” Kauppi arvioi.

Urheilullisuus on eittämättä in. Maratonit ja naistenkympit kasvattavat osallistujamääriään vuosi vuodelta ja taviksetkin mittaavat puhelimessa raksuttavalla mobiilisovelluksella arkipäivän askelia. Terveysinnostukselle on esitetty monia syitä. Yhtäältä omaan hyvinvointiin on helppo ja mukava keskittyä, kun maailma ympärillä kuohuu taloudellisissa ja humanitäärisissä kriiseissä. Toisaalta kuntoilu on nostanut profiiliaan, sillä työelämässä arvostetaan hyväkuntoisia jaksajia. Sporttisuus antaa vaikutelman, että ihminen kyllä pärjää.

“Yksi syy trendille on varmasti se, että ihmiset haluavat näyttää nuorilta ja aktiivisilta. Urheilullisilla vaatteilla voi antaa itsestään tervehenkisen kuvan. Ja tietenkin itsestään täytyykin pitää huolta, jotta voi elää hyvää elämää,” Nilsson mietiskelee.

Melkein urheilua

Sporttimuoti ei pakota kantajaansa treenaamaan. Itse asiassa Nilssonin esittämä 80-prosentin sääntö pätee myös trendikkäissä sporttivaatteissa, jotka päällä ei tarvitse – tai välttämättä voikaan – hikoilla. Tärkeintä on näyttää reippaalta ja virtaviivaiselta.

Trenditoimisto WGSN:n urheilumuodin asiantuntija Clare Varga on kuvaillut ilmiötä nimellä fake athlete, eli feikkiurheilija. Termi tarkoittaa henkilöä, joka satsaa tyylikkäisiin sporttivaatteisiin, vaikka inhoaisi liikuntaa. On hauska näyttää urheiluvaatemainosten kiiltäväihoiselta atleetilta, vaikka todellisuudessa olisikin matkalla kirjakauppaan. Siinä sportti-trendi ei eroa muista muodin kulttuurilainoista. Ihmiset voivat omaksua jonkin alakulttuurin visuaalisen tyylin omakseen, vaikka eivät muuten eläisi sen mukaisesti.

Urheilutrendi ei pelkisty yksinomaan helposti bongattaviksi lainoiksi kuntosalilta tai tenniskentältä. Vargan jaottelussa feikkiatleetin vastinparina on muotiurheilija, fashion athlete, joka pukeutuu sporttimuotiin niin salakavalan tyylikkäästi, ettei vaatekappaleita ensisilmäyksellä tunnista urheilullisiksi.

Kevään mallistoissa tällaisia viitteitä näkyi esimerkiksi Chloén malliston teresomisteisissa housuissa, Acnen energisissä sahalaitaprinteissä tai Bossin eleganteissa mekoissa, joiden pääntiet ja hihansuut muistuttavat painijan paitaa. Uusi reippaus näkyi myös Célinen näytösmallien tiukasti letitetyissä poninhännissä ja hyvässä ryhdissä. Osan sporttivaikutteista huomaa vasta, kun vaatteita hypistelee. Erilaiset tekniset materiaalit ovat löytäneet paikkansa silkin, nahan ja villan rinnalla.

Sasu Kauppi luotsasi viime syksyyn asti omaa vaatemerkkiään, jonka asuissa yhdistyivät taidokas räätälintyö ja joukkueurheilulajien asuista tutut muodot ja materiaalit.

“Kun olin perustamassa merkkiäni vuonna 2011, tarkoituksena oli luoda geneeristen urheiluvaatteiden estetiikasta ammentava high fashion -kokonaisuus. Tekniset materiaalit ja yksityiskohdat toimivat alun perin ainoastaan visuaalisina elementteinä ilman sen suurempaa funktionaalista virkaa.”

Hauskimmillaan urheilumuoti liikuskelee juuri tällä alueella, jossa liikuntalajeista tutut elementit muuttuvat muotiin törmätessään joksikin muuksi. Silloin ei pelkästää lainata treenaajilta, vaan keksitään aidosti uutta.

Sporttihenki yhdistää

Iso osa urheilutrendistä on puhdasta matematiikkaa ja kuluttajatutkimuksia. Suuret urheilujätit ovat tottuneet ottamaan selvää, mitä heidän asiakkaansa kaipaavat merkin tuotteilta ja sitten valmistamaan sellaisia. Siksi urheilumerkit ovat porskuttaneet läpi taantuman, vaikka monet muotiyritykset ovat kamppailleet olemassaolostaan.

“Muotimerkit ovat perinteisesti keskittyneet taiteeseen ja tunteeseen. Urheilumerkit taas analysoivat asiakkaitaan. He miettivät, mitä tarpeita asiakkaalla on ja mitä tuotteita hän voisi tarvita. Tällä sektorilla muodilla on paljon opittavaa urheilusta. Taidetta olisi hyvä tasapainottaa tieteellä,” Nilsson pohtii.

Nilssonin selvitys kuorii sporttitrendin ympäriltä kerroksen innostusta. Suunnittelijat tietävät, että sisimmässään varsin moni on haaveillut aktiivisesta elämäntyylistä, ja sitten se elämäntyyli myydään meille yhteistyömallistoina ja merkkilenkkareina.

Ihan koko trendi ei onneksi tyhjene tähän selitykseen. Urheilun ytimessä kun asuu sielläkin paljon tunnetta: juoksulenkin jälkeistä euforiaa on vaikea saada mistään muualta, suosikkijoukkueen voitto tuntuu puhtaasti hyvältä, ja voi sitä riemua, kun saa napattua itselleen limited edition -malliston lenkkarit.

“Urheilu on yksi harvoista yhteisöllistä asioista, joita meillä on jäljellä. Tv-ohjelmat voi striimata itselleen sopivana ajankohtana, ja uutiset lukea netistä ehtiessään. Urheilutapahtumat on kuitenkin nähtävä juuri silloin, kun ne tapahtuvat. Ja se on hauskinta tehdä yhdessä,” Nilsson summaa.

Urheilukatsomoon voi sonnustautua vaikka niihin Chloén terehousuihin ja kauniiseen silkkipaitaan.

Ele hankki Célinen mekon vuosia sitten alerekistä New Yorkissa. Materiaali ja väri puhuttelivat. Käsikoru on Guardian of the Baltic Sean Pohjanlahti-kokoelmaa.
Ele hankki Célinen mekon vuosia sitten alerekistä New Yorkissa. Materiaali ja väri puhuttelivat. Käsikoru on Guardian of the Baltic Sean Pohjanlahti-kokoelmaa.
Elellä on kolmekymmentä laukkua, jotka sopivat eri tilanteisiin.  Lempivaatteet ovat rekillä Samujin kesähattu muistuttaa lämmöstä ja sointuu yhteen Hermèsin huivin kanssa.
Elellä on kolmekymmentä laukkua, jotka sopivat eri tilanteisiin. Lempivaatteet ovat rekillä Samujin kesähattu muistuttaa lämmöstä ja sointuu yhteen Hermèsin huivin kanssa.

Yrittäjä Ele Lepik pukeutui toimitusjohtajavuosinaan Steve Jobsin oppien mukaan. Nyt pelkistetyn puvuston tilalle on tullut värien loistoa ja katseet kääntäviä yksityiskohtia.

Kun Ele Lepik oli lapsi, vaatteissa ei ollut valinnanvaraa. Neuvostoaikana Virossa puettiin päälle sitä, mitä oli tarjolla.

Eleä ei myöskään kiinnostanut, miltä hän näytti. Tärkeintä oli, että vaatteissa pystyi kiipeämään puissa ja johtamaan lähialueen taloista koottua poikalaumaa. Ystävien pehmolelu- ja prinsessaleikit eivät innostaneet.

”Mieluummin olin tekemässä koiruuksia. Se oli hauskempaa”, Ele sanoo.

Pitkään Elen lempiasu oli keltainen uimapuku ja valkoiset tennistossut. Ne päällä oli hyvä juosta pelloilla ja metsissä.

”Olin pitkään tätimäisesti pukeutuva hammastikkupoikatyttö.”

Vaatteita Ele sai äidiltään ja tädiltään, jotka ompelivat niitä lapsilleen. Vaatteet tehtiin ajatuksella, että niiden pitää kestää aikaa. Kun suomalaiset perhetutut tulivat kylään, he toivat farkkuja ja t-paitoja. Kouluun Ele pukeutui täysvillaiseen koulupukuun.

”Olin pitkään tätimäisesti pukeutuva hammastikkupoikatyttö.”

Muutos tapahtui 25-vuotiaana, kun lakia Tarton yliopistossa opiskellut Ele aloitti perintäyhtiön toimitusjohtajana. Työhön liittyi matkustamista. Ele päätti panostaa vaatteisiin, jotka toimivat kaikissa tilanteissa.

”Vaatekaappini perustui vuosikausia koulupukuajatukselle eli sille, että perusasiat riittävät.”

Ydin koostui mustasta housupuvusta, valkoisista t-paidoista, korkokengistä ja laukusta, johon mahtuivat paperit ja myöhemmin tietokone. Mukana kulkivat myös kotelomekko, farkut, tennistossut ja korut.

”Ajattelin kuin Steve Jobs, että en halua tuhlata energiaa ulkonäköni miettimiseen. Lähtemisen piti olla nopeaa ja vaivatonta.”

Nykyään Ele pukeutuu niin kuin haluaa. Sillä, mitä muut ajattelevat, ei ole merkitystä. Tärkeintä ovat laadukkaat materiaalit, kuten villa, silkki, puuvilla ja pellava.

”Nuorempana hain pukeutumisellani myös uskottavuutta, enää en.”

Tällä hetkellä Ele ei tiedä, missä on vuoden päästä. Hän saattaa asua Helsingissä tai toisella puolella maailmaa. Viroon hän ei usko palaavansa. Vapaus lähteä tai jäädä tuntuu kutkuttavalta.

”Nuorempana hain pukeutumisellani myös uskottavuutta, enää en.”

”Ehkä olen jossain lämpimässä. Uimapuku ja tennistossut ovat yhä yksi suosikkiasuistani.”

Kuvaile tyyliäsi.

Näyttävän ja käytännöllisen välimaasto. Yksi tärkeimmistä tekijöistä pukeutumisessani on mielialani. Valitsen fiilikseni mukaan hulmuavan mekon tai mustat maiharit, farkut ja hupparin. Suomessa olen usein ylipukeutunut. Varsinkin vanhemmat rouvat toteavat, että onpa hieno kokonaisuus.

Mistä teet ihanimmat löytösi?

Jos olen päättäväisellä mielellä liikenteessä ja haluan löytää jotain, tarkastan Helsingissä Samujin, Max Maran ja lempikenkäkauppani Minimal Nordicin tarjonnan. Myös Filippa K. ja Acne ovat hyviä. Vaatteeni ovat peruspellavaisia t-paitoja tai katseenkääntäjiä, joissa on jujua.

Minkä ilmiön toivoisit palaavan muotiin?

Haluaisin, että palaisimme aikaan, jossa jokainen huomioi edes vähän, miten pukeutui. Tennissukat vaellussandaaleissa, reisitaskuhousut, läpinäkyvät leggingsit ja tuulipuvut pitäisi kieltää. On mahtavaa katsoa ihmisiä, jotka näkevät vaivaa ulkonäkönsä eteen. Se on muiden kunnioittamista.

Paras tyylivinkkisi?

Riippuu päivästä. Joskus otan Coco Chanelin hengessä yhden asusteen pois, kun lähden ulos, ja toisinaan lisään viisi. Tärkeintä on kuunnella itseään.

Mitä ostosta kadut?

En kadu hankintojani. Saatan ostaa vaatteen, jota en ala heti käyttää vaan jätän sen odottamaan parempaa hetkeä. Tällä hetkellä olen asettanut itselleni mustien villapaitojen ostokiellon. Uusia en tarvitse kymmeneen vuoteen. Jos huomaan, että en käytä jotain asua, annan sen ystävälleni.

Miten pukeudut juhlaan?

Koska tyylini on valmiiksi melko juhlava, juhla-asuni tarkoittaa usein vain näyttävämpiä korkokenkiä, enemmän koruja, pienempää käsilaukkua ja punaista huulipunaa. Olen valmis kymmenessä minuutissa. En omista iltapukua, vaan tuon kokonaisuuteen särmää muilla keinoilla. Pukeudun juhlavasti myös silloin, kun lähden ulos syömään. Se on osa illan viehätystä.

"Saatan ostaa vaatteen, jota en ala heti käyttää vaan jätän sen odottamaan parempaa hetkeä."

Mistä asusteesta et luopuisi?

Furlan ikivanha kirjekuorilaukku on yksi rakkaimmista asusteistani. Lisäksi sormus, jonka ostin täyttäessäni 25, on ahkerassa käytössä. Hopeinen obsidiaani on hurmaava.

Lempimatkakohteesi?

Kun olin lapsi, kesät olivat pitkiä ja kuumia. Samaan tunnelmaan pääsen Etelä-Ranskassa ja Italiassa. Lisäksi käyn mielelläni Amsterdamissa, Roomassa ja Lontoossa. Kaupungeissa on hyvä fiilis ja ruoka. Vietän myös vuosittain kaksi viikkoa Cannesissa, jota kutsun kesämökikseni. Seuraavaksi matkustan Bangkokiin ja Bhutaniin.

"Unelmoin Birkinin laukusta, Valentinon punaisesta cocktail-mekosta ja Yves Saint Laurentin Le Smoking -puvusta."

Ihanin matkamuistosi?

Viides yhteinen reissumme ex-mieheni kanssa. Meillä oli Toscanassa oma huvila, uima-allas ja näkymä viinitarhalle. Lämpö, ruoka, ihmiset ja nuori rakkautemme jäivät mieleeni.

Mistä design-klassikosta haaveilet?

Huonekalupuolella en mistään. Asuste- ja vaatepuolella unelmoin Birkinin laukusta, Valentinon punaisesta cocktail-mekosta ja Yves Saint Laurentin Le Smoking -puvusta. Sen hankin viimeistään silloin, kun täytän viisikymmentä.

Mitä sisustaminen merkitsee sinulle?

Hyvää tunnelmaa. Viihdyn yksin, mutta rakastan myös kutsua läheisiäni kylään. Kotini tärkeimmät paikat ovat keittiö ja höyrysauna. Myös huonekorkeus on tärkeä. Nyt se on yli kolme metriä. Kun ystäväni saapuvat, valmistan heille Hans Välimäen reseptillä kania, pho-keittoa tai massaman currya. Illan kruunaavat viini ja keskustelu

Kuka?

Ele Lepik, 45. Työskentelee yrittäjänä, sijoittajana ja konsulttina.

Oikeustieteiden maisteri Tarton yliopistosta, EMBA-tutkinto Aalto-yliopistosta. Asuu yksin Helsingin Kruununhaassa. Kotoisin Tallinnasta.

Lempikirjani: Luin W. Somerset Maughmanin Elämän kahleen, kun erosin edellisestä pitkästä suhteestani. Kirja vaikutti ajatusmaailmaani.

Lempiravintolani: Syön viikoittain ulkona, kokkaan mielelläni ja rakastan ruokaa. Suosikkini on rantaravintola VegaLuna Cannesissa. Tyyli-idolini: Mustavalkoelokuvien daamit. Myös Carolyn Bessette-Kennedy oli upea.

Kiva elämä

Yrittäjä Ele Lepik tunnetaan värikkäästä tyylistään: ”Tennissukat vaellussandaaleissa, reisitaskuhousut ja tuulipuvut pitäisi kieltää”......

Ja ilmeisesti narsisteja suututtaa ihmiset, jotka osaavat pukeutua kivasti. Eivätkä käytä kamalia tennissukkia sandaaleissa. Hyvä että jotkut sentään ymmärtävät ottaa kanssaeläjät huomioon, mutta sitä narsisti ei osaa, kun oma napa ja minä-minä lähempänä. Elen koti myös yksi Helsingin kauniimmista..
Lue kommentti

Lateksia, haarniskakoruja ja ylellisiä seksileluja – erotismi on nyt muotia. Fetissien kanssa flirttailevat asut kertovat naisellisen tyylin paluusta.

 

"Minusta ihoa pitää kohdella hellästi. Siksi nämä piiskat ovat pehmeää poronnahkaa,” suunnittelija Emanuele Coppari sanoo ja juoksuttaa mustaa nahkatupsua pitkin kämmenselkäänsä. Piiskojen vieressä on nahasta ja metallista punottuja elegantteja rannerenkaita, jotka muistuttavat Chanelin 2.55-laukun hihnaa. Ne voi kytkeä yhteen käsiraudoiksi tai, kuten suunnittelija täsmentää, penisrenkaaksi.

Copparin Les Jeux du Marquis on italialainen asustemerkki, joka valmistaa ylellisiä seksileluja. Osa niistä, kuten juuri mainitut rannerenkaat, taipuvat myös arkikäyttöön. Tänä vuonna Les Jeux De Marquis on raivannut tiensä Pariisin muotiviikkojen Premiere Classe -messuille Borsalinon hattujen, Jeremy Dreyfussin laukkujen ja Minna Parikan kenkien joukkoon. Tuileriesien puistossa muotiliikkeiden sisäänostajat hypistelevät niitä kiinnostuneina.

Rannerenkaat muistuttavat Chanelin 2.55-laukun hihnaa ja ne voi kytkeä yhteen käsiraudoiksi.

Eikä Coppari ole ainoa suunnittelija, joka miettii nyt ihoa. Christopher Kane esitteli syysnäytöksessään puhvihihaisia, kiiltävänmustia PVC-takkeja ja hopeastrasseista ommeltuja harness-vartalokoruja, jotka ovat saaneet innoituksensa seksitarvikkeiden maailmasta. Kanen tyyliin ne oli yhdistetty herkällä kädellä valkoiseen pitsiin, kukkakuvioituun sifonkiin ja villatakkeihin. Shayne Oliverin ensimmäinen Helmut Lang -mallisto ammensi samasta kuvastosta, mutta käänsi sen mittasuhteiltaan vinksahtaneiksi, leikkisän fetisistisiksi asuiksi.

Suunnittelijat ovat kautta aikojen ammentaneet ideoita fetissikuvastosta, mutta nyt tulkinnoissa on uutta, puoleensavetävää lämpöä. Kyse on pikemminkin sensuaalisuudesta ja erotismista kuin fetisseistä.

Suunnittelijat ovat kautta aikojen ammentaneet ideoita fetissikuvastosta.

”Eroottiset vivahteet kertovat feminiinisyyden paluusta muotiin. Olemme eläneet pitkää unisex-tyylin kautta, mutta nyt käännymme kohti glamouria, haute couturea, detaljeja ja eleganssia”, Premier Classen johtaja Sylvie Pourrat analysoi.

Ensimmäiset fetissivaikutteet murtautuivat peruspukeutumiseen varsin erilaisina kuin nyt. 1970-luvun punkkaripariskunta Vivianne Westwood ja Malcolm McLaren myivät lontoolaisessa SEX-putiikissaan myymälän nimen mukaisia vaatteita, joiden tarkoitus oli hämmentää ja ärsyttää.

”Westwoodin tyylissä kiinnostavaa oli se, että vaatteet olivat seksikkäitä, mutta ihmiset eivät pukeutuneet niihin näyttääkseen seksikkäiltä. Se oli vaihtoehtoinen tyyli, joka haastoi myös vallalla ollutta moraalikäsitystä,” Manchesterin yliopiston tekstiilitaiteen professori Alice Kettle selvittää Skype-puhelussa. Kettle ja professori Lesley Millar ovat tutkineet tekstiilien ja eroottisuuden suhdetta helmikuussa ilmestyvässä tietokirjassaan Erotic Cloth: Seduction and Fetishm in Textiles (Bloomsbury).

Lateksi, bondage-vyöt ja ylipolvensaappaat ovat tulleet muotiin tasaisin väliajoin erilaisina versioina.

Sittemmin lateksi, bondage-vyöt ja ylipolvensaappaat ovat tulleet muotiin tasaisin väliajoin erilaisina versioina. Nyt suunnittelijat eivät tarjoile kireitä korsetteja vaan ihoa hiveleviä materiaaleja ja kaunista käsityötä.

”Pariisin Pigalle on täynnä seksikauppoja, joissa on rumia tavaroita. Halusin tehdä jotakin kauniimpaa ja laadukkaampaa – ja hauskempaa,” muotisuunnittelija Bastien Beny selvittää. Hän on ansainnut kannuksensa Hermèsin asustesuunnittelijana, ja nyt hän luotsaa omaa Domestique-merkkiään. Sen klassiset asusteet ovat saaneet inspiraationsa Pigallen kauppojen maailmasta.

Christopherkanet ja domestiquet kääntävät tutun eroottisen kuvaston arkipäiväiseksi kauneudeksi. Ne muistuttavat, että olemme ruumiillisia olentoja – ja että pukeutuminen voi olla sensuellia. Ruumillisuus ja viehättävä pukeutuminen eivät kuitenkaan koskaan ole naisille ongelmattomia juttuja.

 

Eiffel-tornin kupeessa sijaitseva Le Crazy Horse -tanssiteatteri on yhdistänyt muotia, leikkisyyttä ja sensuelliutta jo kuudenkymmenen vuoden ajan. Jokaisessa sen show’ssa on Jean-Paul Gaultierin tai Christian Louboutinin kaltaisen nimekkään suunnittelijan laatima koreografia ja puvustus. Taiteellisen johtajan Andrée Deissenbergin sanoja lainaten kaikkien asujen pitää mahtua kenkälaatikkoon, eli tanssijoiden iho on enimmäkseen paljaana.

”Show ei pyri viettelemään ketään. Viettelevyys on sivutuote tai oikeastaan sivuvahinko.”

Siksi Deissenberg kavahtaa, kun kuulee sanan erotismi.

”Show ei pyri viettelemään ketään. Esiintyjämme kertovat tarinoita vartaloillaan. Ne ovat hassuja tarinoita ja traagisia tarinoita. Viettelevyys on sivutuote tai oikeastaan sivuvahinko,” Deiswsenberg sanoo.

Hän istuu tanssiteatterin pikkuruisessa takahuoneessa, jonka puukehyksiset viininpunaiset sohvat täsmäävät teatterin lattioita peittävään kokolattiamattoon. Tunnin kuluttua viereiseen saliin alkaa virrata ranskalaisia pariskuntia, pieniä aasialaisia turistiseurueita ja kolmekymppisiä naisia ystävineen. Seinään ruuvattu taulu kertoo, että aikaisemmin yleisössä ovat istuneet Rihanna, Beyoncé ja Sonia Rykiel. Paikalla ei näy hämäräperäisiä tiirailijoita. Silti Deisenberg puhuu naisista ja alastomuudesta kieli keskellä suuta.

”Alastomuus voidaan helposti käsittää väärin. Raja viihteen ja jonkinlaisen ’hutsahtavuuden’ välillä tulee helposti vastaan”, Deisenberg selittää.

”Naisten alastomuuden ei pitäisi olla vulgaaria. Sen ei pitäisi olla ’hutsahtavaa’. Miesten katse tekee naisvartalosta sellaisen. Niin kauan kuin naisten pitää olla varovaisia, että he eivät näytä halvoilta, miehet säilyttävät valtansa.”

The Curen Lullaby alkaa soida ja kimaltava esirippu nousee. Pimeällä lavalla voi juuri ja juuri erottaa divaanilla makaavan naisen si-luetin. Kapea valokeila leikkaa salin ja sytyttää hänen ääriviivansa kimallukseen. Nainen alkaa tanssia, ja valokeila piirtää hänen iholleen tulimeren, tähtitaivaan ja kieppuvan avaruuden.

”Naisten alastomuuden ei pitäisi ’hutsahtavaa’. Miesten katse tekee naisvartalosta sellaisen.”

Seksuaalisesta ahdistelusta syytetyn Hollywoodin elokuvamogulin Harvey Weinsteinin tapaus on tuore esimerkki siitä, kuinka helposti naisia yhä syyllistetään vartalostaan ja pukeutumisestaan. Muotisuunnittelija Donna Karan puolusti Weinsteinia ehdottamalla, että vika on kuitenkin naisten vaatetuksessa.

”Miten esitämme itsemme naisina? Haemmeko ongelmia kaikella tällä sensuaalisuudella ja seksuaalisuudella?” hän pohdiskeli Cine Fashion-elokuvagaalassa juorulehti Daily Mailille.

Professori Lesley Millar ottaa asian puheeksi haastattelun aluksi ja tuohtuu Skype-yhteyden toisessa päässä.

”Naiset eivät ole koskaan vastuussa miesten tekemisistä. Ikivanha keskustelu on herännyt jälleen”, hän napauttaa.

”Vaate herättää tunteita itsensä ja kantajan välillä ja voi tehdä niin myös kahden ihmisen välillä.”

Hän palaa tekstiilien ja sensuaalisuuden väliseen suhteeseen.

”Vaatteen ja vartalon suhde on fyysinen ja usein aistillinen. Vaate herättää tunteita itsensä ja kantajan välillä ja voi tehdä niin myös kahden ihmisen välillä.”

Millarille ja Kettlelle tekstiilien eroottisuus tarkoittaa herkkyyttä kankaan liikkeille iholla, kykyä ihailla tanssijoiden asuja tai sitä, miten kangassuikaleet kehystävät alastomia vartaloita Titianin maalauksissa tai antiikin jumalveistoksissa.

Kettle ja Millar ovat ensimmäisiä tekstiilitaiteen tutkijoita, jotka pureutuvat aiheeseen. Heidän työlleen on tilausta: konferenssit myydään nyt loppuun muutamassa vuorokaudessa ja teoksesta on jo runsaasti ennakkotilauksia, vaikka ilmestymispäivään on vielä kuukausia.

Brittiläinen kenkäsuunnittelija Jessica Beecham on vastikään lanseerannut omaan nimeään kantavan merkin, joka valmistaa asusteita nilkoille ja kenkien koristeiksi: leveitä, silkkinauhoilla nilkan ympäri solmittavia hopeapantoja, höyheniä, ketjuja ja lyhyitä kultakoristeisia säärystimiä.

 

”Luuletko, että nämä voisivat myydä Suomessa,” Beecham kysyy uteliaana.

Rehellinen vastaus kysymykseen on ”tuskin”. Kotimaiset menestyjät ovat marimekkoja, samujeja ja riiheläinen-hernesniemiä. Ne luottavat unisex-tyyliin, väljään minimalismiin, sporttivaikutteisiin tai sitten tyttömäiseen mekkotyyliin. Lehtien pukeutumisvinkeissä mainitaan usein, että korkkarit kannattaa pukea vaikka farkkujen kanssa ja mekon pariksi sopii rento pilotti. Feminiinisen tyylin vähäisyys voi olla makukysymys mutta se voi myös kertoa suomalaisen kulttuurin suhteesta naisiin. Varsinkin nuorempiin naisiin saatetaan suhtautua työpaikoilla vähättelevästi, jos he pukeutuvat perinteisen naisellisesti. Neutraali tyyli saattaa lisätä uskottavuutta.

Feminiinisen tyylin vähäisyys voi olla makukysymys mutta se voi myös kertoa suomalaisen kulttuurin suhteesta naisiin.

”Onpa kiinnostavaa! Pukeutuminen kertoo kyllä paljon yhteiskunnasta, jossa elämme ja siitä, mitä ajattelemme toisistamme”, Kettle innostuu.

Erotismitrendi rakentuu pehmeälle aistillisuudelle ja kauniille yksityiskohdille – siis perinteisesti naisellisina pidetyille elementeille. Niiden ottaminen osaksi omaa tyyliä voi siis hyvinkin olla yhtä radikaalia kuin punkkarien pukeutuminen Westwoodin seksihaarniskoihin. Ja jos ne eivät ole oma juttu, niitä voi ainakin ihailla toisten asuissa.

Vanha Maskuliini

Seksilelut nousivat catwalkeille – näin eroottisesta muodista tuli valtavirtaa

Ylierotisoitunut kulttuurimme on ongelma. Niin miehillä kuin naisillakin. Miesten ongelma on käytös, josta toivottavasti oikaisemme pian ja ahdistelut siirtyvät menneisyyteen, kun vaikkapa tupakointi. Naisille tarjotaan yliseksualisoitunutta viestintää ("Oletko aina masturboinut väärin."), mikä on ehkä ok, mutta on tyyliltään huonon ja naurettavan välillä ja, uskaltaisin sanoa, ei kuulu lasten saatavilla olevaan materiaaliin. Mutta, minkäs teet.
Lue kommentti