Joku saattaa vielä luulla, että somevaikuttaminen on kynsien lakkaamista ja avokadoleipien kuvaamista, mutta Alexa Dagmar on markkinointi- ja pr-trendien huippuosaaja.

Alexa Dagmarin, 27, olohuoneen ikkunasta avautuu paraatinäkymä etelähelsinkiläisten kattojen ylle. Maisema on kuin tyylikäs sisustustaulu, johon on saatu mahtumaan niin Johanneksen- kuin Agricolan kirkonkin vihertävät tornit.

Alexan kannettava tietokone lepää pyöreällä marmoripöydällä. Sen ääressä Alexa on viime vuodet tehnyt töitään yhtenä Suomen tunnetuimmista sosiaalisen median vaikuttajista.

– Olemme juuri saaneet toimiston Katajanokalle. Ihanaa, että vihdoin on töille erikseen oma paikka. Toivon, että se auttaa myös paremmin pitämään päätöstä, ettei kotona tekisi koko ajan töitä, Alexa sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Blogi, josta tuli työ

Vuonna 2011, viikko ylioppilaskirjoitusten jälkeen, Alexa päätti aloittaa blogin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Tuommoisesta askartelusta ei voi tulla yhtään mitään, kommentoi Alexan silloinen poikaystävä, nykyinen aviomies Joachim.

– Tästä psyykkauksesta kiitän miestäni edelleen. Jos hän ei olisi väheksynyt bloggaamista, tuskin olisin niin määrätietoisesti halunnut näyttää, että onnistun tässä, Alexa nauraa.

Pari meni naimisiin toukokuussa 2018 Gardajärvellä Italiassa. Hääkuvat blogissa ovat kuin päivitetystä prinsessasadusta.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

The happiest moment of my life so far. ❤️ | 📸: @patrickkarkkolainen

A post shared by ALEXA DAGMAR (@alexadagmar) on

Kun Alexa aloitti bloginsa, niistä oli juuri tulossa Suomessa muutakin kuin pelkkä harrastus.

– Osuin hyvään saumaan. Siinä vaiheessa blogeihin alkoi tulla mainoslinkkejä, joista bloggaaja sai klikkausten tai linkistä tehtyjen ostosten perusteella rahaa. Sillä saattoi jo tienata tuhansia euroja kuussa.

Oma media

Ensimmäisen kuukauden aikana Alexan blogiin löysi 2000 lukijaa, seuraavana jo 20 000. Nykyään Alexan blogissa alexadagmar.com on 40 000 uniikkia kuukausikävijää.

Instagram tuntuu nykyään olevan some-vaikuttajien tärkein kanava, mutta Alexan mukaan blogien merkitys on yhä iso. Esimerkiksi hänen blogillaan on edelleen yhtä paljon lukijoita kuin blogien huippuvuosina ennen Instagramin yleistymistä. Suosituimpia tekstejä ovat arkiset kuulumiset ja henkilökohtaiset postaukset.

Opiskelemaan Alexa ei ole ehtinyt, mutta kymmenen vuotta yrittäjänä ovat opettaneet yhtä sun toista esimerkiksi sopimusneuvotteluista.

– Olen päässyt istumaan isojen pörssiyhtiöiden markkinointipalavereissa ja tapaamaan eri alan asiantuntijoita. Tekemällä oppii, tosin osaamisen syventäminen opiskelemalla kiehtoo myös. Kuluttajapsykologia ja palvelumuotoilu ovat sellaisia aiheita, joista haluaisin ehdottomasti oppia lisää.

Millaista yhteistyötä Alexa tekee äitinsä, yrittäjä Irene Lemmetin kanssa? Miten sujuu yhteistyö bloggaajakollega Linda Juholan kanssa? Millaiset kuvat nykyään saavat eniten tykkääjiä? Mikä on hänen näkemyksensä pr-alan tulevaisuudesta? Lue koko juttu helmikuun 2020 Gloriasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla