Taiteilija Riitta Nelimarkka ei jaksa pitkäveteistä taidetta, vaan näkee elämässä huumoria: "Ylivakavuus ei kuvaa elämää itseään"

Bongan linnan lattialle on levitetty suuret ja värikkäät villareliefit. Firenzen biennaalissa 2021 palkitun My very determined grandma -reliefin päällä saavat maata vaikka lapsenlapset. Villa on helppo puhdistaa.

Taiteilija Riitta Nelimarkka ja hänen puolisonsa Jaakko Seeck eli Jaska ostivat Bongan linnan vuonna 1987, kun Riitta kaipasi näyttely- ja varastotilaa töilleen sekä mahdollisuuden toteuttaa isoja teoksia. Suuressa tilassa on syntynyt seitsemän metriä pitkä mattoreliefi presidentin virka-asuntoon Mäntyniemeen.

-Bonga on kuin pieni tehdas, josta teokset ovat lähteneet koteihin ja näyttelyihin Los Angelesista Tokioon, Riitta kuvailee.

Kun kutsun urallaan palkintoja kahminutta taiteilijaa menestyneeksi, hän tarttuu sanavalintani.

-En tiedä, mitä on menestys. Jos näen hyvän elokuvan, minulle tulee tarve tehdä jotain yhtä laadukasta.

Riitan mukaan taiteilija ei voi koskaan olla hirveän itsevarma. Hän toivoo nöyrtyneensä haastavista nuoruusvuosista, jolloin mieli hyppeli ylimielisyyden ja epävarmuuden välillä. Kritiikin hän näkee hyödyllisenä, mutta vanhetessa on tullut myös suhteellisuudentajua.

-Taiteilija kilpailee itsensä kanssa. Minua ei enää samalla tavalla satuta, jos joku arvostelee teoksiani täysin ymmärtämättömästi.

Riitta ei jaksa pitkäveteistä tai löysää taidetta. Hän näkee elämässä särmää ja huumoria, lempeyttä, rakkautta ja iloa.

-Ylivakavuus ei kuvaa elämää itseään. Pidän ranskalaisesta kulttuurista, jossa annetaan hilpeydelle tilaa. Se tekee siitä nokkelaa mutta ei höpöhöpöä.

Ukin innoittamana

-Syvyys, se syvyys, Riitta muistaa isoisänsä eli ukkinsa, taidemaalari ja professori Eero Nelimarkan neuvoneen nuorta taiteilijaa maisema-akvarellien tekemisessä.

Riitan varhaisin muisto maalaamisesta on tärpätin haju hänen ukkinsa työhuoneella taiteilijakoti Lallukassa.

-Ukki oli hyväntahtoinen, rakastettu ihminen eikä ollenkaan diiva. Hänessä oli pohjalaista suoruutta ja perusteellisuutta.

Teräväkieliset pohjalaiset tuntuvat Riitasta tutuilta. Toimiessaan 35 vuoden ajan Nelimarkka-Rahaston puheenjohtaja hän matkusti usein Pohjanmaalle Nelimarkka-museoon, jonka Eero perusti 1960-luvulla kotikonnuilleen.

-Olen aina pitänyt itseäni kaupunkilaisena, mutta ymmärrän, miksi lakeus ja pelkistetty maisema puhuttelivat ukkia.

Taiteilijasukuun kuuluminen ei ole tuonut Riitalle paineita, mutta hänen opiskellessaan Taideteollisessa oppilaitoksessa Ateneumissa kilpailu oli kovaa.

Samoin Sibelius-Akatemiassa, jossa Riitta opiskeli yhdeksän vuotta pianonsoittoa. Munkkiniemen yhteiskoulussa lukiota käynyt Riitta vietti illat pianon äärellä, kun luokkatoverit lähtivät koulupäivän jälkeen kahvila Riikinkukkoon.

-Sibelius-Akatemiassa oli 60-70-luvulla hieman elitistinen meininki ja turhan paljon paineita, vaikka pieni kilpailuhenki onkin hyvästä.

Tasavertainen liitto

Riitta ja Jaska ovat olleet naimisissa jo 52 vuotta.

-Meitä yhdistää paitsi rakkaus, myös huumori ja samanlainen tapa katsoa maailmaa. Emme ole koskaan riidelleet arkisista asioista.

Parin yhteisprojekti, Suomen ensimmäinen pitkä animaatio Seitsemän veljestä julkaistiin 1979. Kolmen vuoden aikana Riitta ehti tuskin kauppaan omistautuessaan animaatiolle ja lapsilleen.

Riitta ja Jaska ovat aina olleet tasavertaisia kumppaneita ja työntekijöitä. 1980-luvun Italiassa kulttuuri oli kuitenkin konservatiivisempi, minkä Riitta tajusi Giffonin elokuvafestivaaleilla. Siellä palkittiin Seitsemän veljestä, jonka Riitta oli itse ohjannut.

-Italian yleisradioyhtiö RAI:n naistoimittaja totesi meitä haastatellessaan, että menestyneen miehen takana on aina fiksu nainen.

Riitta on suhtautunut sukupuolestaan johtuvaan syrjintään lähinnä huvittuneena.

-Kannustan naisia aina, kun siihen on mahdollisuus. En kuitenkaan usko, että tasa-arvo onnistuu miehiä leimaamalla tai sortamalla.

2000-luvun alussa kohua herättäneessä väitöskirjassaan hän ei usko sukupuolellaan olleen merkitystä.

-Mutta kenties luonteellani. Minulla oli erinomaiset ohjaajat. Hylkäyspäätös, joka tosin pian kumottiin, ei perustunut työhön. Sen verran tuntosarvia minulla on päässäni.

Poikien punaiset vaatteet

Riitalla ja Jaskalla on tiiviit suhteet kolmeen poikaansa Akiin, Joonakseen ja Maxiin ja heidän perheisiinsä. Kuopus Max Seeck tunnetaan erityisesti dekkarikirjailijana.

Vaikka pojat ovat luoneet uraa muilla aloilla, lapsena opitut kuvataide- ja soittotaidot ovat heillä edelleen hallussa. Riitta uskoo visuaalisen hahmotuskyvyn ja sävelkorvan tulevan geeniperimässä.

-Pojat kertovat välillä mielipiteensä teoksistani. He ovat hyvin teräviä ja suorapuheisia mutta kannustavia.

Riitta ei koe heidän lapsiperhearkensa olleen niin boheemia kuin monet ovat kuvitelleet. Koulunkäyntiin olisi hänen mielestään voitu kannustaa enemmän, mutta mihinkään muottiin ei painostettu.

Poikien suurimmat traumat liittyvät pukeutumiseen. He ovat jälkeen päin kertoneet, kuinka lapsena harmitti pukeutua punaiseen ja keltaiseen, kun kavereilla oli tummansiniset ja mustat vaatteet.

-Kerran kaverit kysyivät yhdeltä pojista, miksi äitisi teokset ovat niin pornografisia. Vastasin, että ne ovat enemmänkin eroottisia.

Perheen ruokapöydässä näkyi Jaskan metsästys- ja kalastusharrastus, sillä tarjolla oli yleensä hirveä tai kalaa. Avotulella paistettu siika on yhä Riitan bravuuri.

-Olen syönyt aina terveellisesti. Alkoholi ei ole koskaan sopinut keholleni, mutta juon mielelläni seurajuomana lasin kuohuvaa.

Nykyään ruoanlaitossa aikaa säästää kotiinkuljetuspalvelu. Kun pojat ovat kylässä, Woltista tilataan aasialaista. Lapsenlapset toivovat McDonaldsin pikaruokaa, mutta sitä ei mummolassa syödä.

Riitta on aina nauttinut lasten seurasta, mutta on viisaampi kasvattaja nyt 75-vuotiaana. Hän haluaa opettaa jälkipolvelleen ennakkoluulotonta asennetta ja muiden ihmisten huomioimista.

Lasten kanssa Riitta ei ehdi murehtimaan turhia. Hän kertoo hetkestä, kun jäätelökioskin myyjä antoi heidän maistaa lähes kaikkia makuja ennen yhden valintaa.

-En jaksa hermostua lapsenlapsille, vaan keskityn mummina olemisen ihanuuteen. Heidän seurassaan elän täyttä elämää.

Toimintaa selittelyn sijaan

Riitta katsoo elämässä eteenpäin. Kun hän innostuu jostain, hän ryhtyy saman tien toimeen. Riitta on vähän yllytyshullu. Suuren kunnostuksen vaatinut Bonga on siitä esimerkki.

-Jos joku sanoo, ettei kannata, innostun vain enemmän. En selitä asioita itselleni, vaan toimin.

Innostuneisuuden huono puoli on, että sana ei on vaikea sanoa. Taiteen teko vaatii omaa tilaa, mutta Riitta nauttii sosiaalisista tapaamisista.

Riitta ja Jaska järjestivät aikoinaan paljon suuria mutta rentoja juhlia. Nykyään aika taiteen ja läheisten kanssa on Riitalle juhlaa.

-Äitini kehotti pitämään hyvää huolta ystävistä. Hänellä oli "käsityökerho", johon kuului joukko hauskoja insinöörinaisia. Käsitöiden sijaan he keskustelivat.

Riitta uskoo, että taiteilija tarvitsee ihmisiä ympärilleen niin tueksi kuin inspiraatioksi. Ilman keskusteluja oma perspektiivi jää kapeaksi ja köyhäksi.

-Liian pitkiä rupatteluja ja kahviloissa notkumista en jaksa.

Riitta käy ystävineen konserteissa, lenkeillä ja joskus jopa ostoksilla. Hän rakastaa Pariisia, josta ostaa aina kenkiä ja huiveja, koska ne mahtuvat matkalaukkuun.

Värikkäissä vaatteissa viihtyvä Riitta ei halua käyttää pukeutumiseen liikaa aikaa tai ottaa sitä turhan vakavasti.

-Liian sliipattu tyyli voi karkottaa ihmiset.

Ulkonäköpaineitakaan taiteilija ei enää pode.

-Nuorena minulla oli otsatukka, koska kuvittelin otsani olevan liian korkea.

Inhimillisyyden puolesta

Loviisan leppoisuudesta huolimatta Riitan pääkallonpaikka on Helsingin Marjaniemessä, jonne perhe rakennutti talon lähes 40 vuotta sitten.

Seiniä koristavat Eero Nelimarkan maalaukset, kirjapinon päällä lojuvat Max Seeckin menestysdekkarit ja pöydät ovat täynnä perhekuvia eri vuosisadoilta. Flyygelin vierellä makaa joogamatto. Pianonsoitto ja jooga kehittävät keskittymistä, jota tarvitaan Riitan työssä.

Marjaniemessä on myös ateljee. Joka aamu ennen töitä Riitta pulahtaa mereen ja laittaa klassista musiikkia soimaan radiosta. Inspiraatio teokseen voi iskeä fyysisestä kokemuksesta, kuten miellyttävästä olosta uimisen jälkeen, unenpätkästä tai kollegan hymystä.

-Työskentelyssäni on epärationaalisuutta. Teen kymmenittäin luonnoksia, vaikka ensimmäinenkin olisi jo riittävän hyvä.

Jo 20 kirjaa kirjoittanut taiteilija julkaisee syyskuussa uuden teoksen, jolle hän on omistanut viimeiset pari vuotta. Hän kuvailee kirjaa erikoiseksi surrealistiseksi lemmentarinaksi.

Riitta itse pitää kirjoista, jotka purevat kritiikillään ja sarkasmillaan, kuten Milan Kunderan romaanit.

-Jopa 2000 vuotta vanhoista kirjoista voi saada ratkaisuja nykypäivän ongelmiin.

Yksi Riittaa mietityttävistä asioista on ilmastonmuutos. Metsä ja meri ovat taiteilijalle hyvinvoinnin ja inspiraation lähteitä. Hänen mielestään taide ei ehkä kuitenkaan ole oikea kanava ympäristökysymysten ratkomiseen.

-Se voi helposti olla liian tarkoituksenhakuista ja manipuloida katsojaa.

Silmiään ei kuitenkaan saa sulkea, varsinkaan tässä maailmantilanteessa.

-Myönteisyyden avulla jaksaa toimia vakavien asioiden puolesta. Aivot toimivat silloin lennokkaammin kuin synkkyydessä.

Kirjoissaan ja taiteessaan Riitta haluaa välittää inhimillisyyden sanomaa. Hän on huomannut samojen teostensa koskettavan yli kulttuurirajojen Perun Limasta Tukholmaan.

-Taidetta on vaikea sanallistaa. Teosta ei tarvitse ymmärtää, mutta on hienoa, jos pystyn tavoittamaan ihmisen tunnetasolla. 

Juttu on julkaistu Gloriassa 09/2023.