Michaelin mielestä parasta musiikkia tehtiin 1960–1970-luvuilla, koska motiivit musiikin teke miseen olivat aidompia. ”Musiikki on kommunikaation keino. Sitä pitää tehdä tekemisen ilosta eikä siksi, että mietitään, mikä on kohderyhmä.”

Michael Monroe, 54, on vaivihkaa varttunut siihen ikään, jossa on varaa jo rauhoittua – ja vähän nostalgisoidakin. Vuodet ovat tuoneet ennen kaikkea tasapainoa. ”Luonteen ja taiteen vuoksi minun ei tarvitse enää kärsiä. Iän puolesta toivon jo vähän iisimpää menoa.”

”Onko sulla euroa?”

Michael Monroe, 54, syöksyy ulos kirpputoriliikkeestä Turun keskustassa. Hän on pukeutunut räätälöityihin, tiukkoihin mustiin housuihin, joiden lahkeissa leviävät valkoiset ja punaiset koristeompeleet. Samoja värejä ja niittejä toistava nahkatakki on yhtä pieni ja istuva eikä asuun mahdu lompakkoa mihinkään.

Euro löytyy, ja Monroe saa kirpputorilta tähtikuosisen, ohuen huivin, jonka hän kietoo heti kaulaansa – lähes samanlaisen entisen tilalle – ja lähtee harppomaan pitkin, ilmavin askelin kohti seuraavaa kirpputoria.

Tällaisen Michael Monroen tuntee Suomessa jo useampi sukupolvi. 1980-luvulta asti hän on heilunut suomalaisessa julkisuudessa lähes samoissa kajaleissa ja tukka sekaisin.

Vaikka tyyli on pysynyt kuin kiveen hakattuna, Michael Monroe on onnistunut sinnittelemään katu-uskottavana sekä keski-ikäisen rockväen että Idols-sukupolven silmissä ja on nyt viisikymppisenä viriili osa suomalaista kulttuurihistoriaa.

1980-luvulta asti Michael on heilunut suomalaisessa julkisuudessa lähes samoissa kajaleissa ja tukka sekaisin.

Tosin viriili sopii enemmän kuvailemaan lonkkavaivaisen hyvää päivää kuin Michaelia, joka kulkee suurissa kengissään kohti Aurajoen rantaa ja hädin tuskin navan peittävässä mustassa paidassaan hyppää yhtäkkiä rakennustelineelle.

Eikä ikä ole miehelle sen erityisemmin vielä mitään merkinnyt. Jalka nousee korkealle ja silmänaluset peittyvät mustilla aurinkolaseilla.

”Jos rupeaa huolestumaan, miten vanha on, se alkaa näkyä naamasta”, hän sanoo.

Michael Monroen elämä, tai sen alku, on osa suomalaisen rock-kulttuurin yhä uudelleen toistettua kansantarua. Monroen läpimurtoyhtye Hanoi Rocks oli olemassa vain reilut viisi vuotta 1980–1985 – Monroe on ollut lähes yhtä kauan mukana Voice of Finlandin tähtivalmentajana – mutta sen merkitys on paljon vuosiaan suurempi.

Hanoi Rocks oli todiste kansakunnalle siitä, että täällä peräpohjolassa osataan tehdä kansainvälisesti coolia musiikkia.

Ja se kiinnostaa yhä: hiljattain Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetystä Hanoi Rocks -aiheisesta valokuvanäyttelystä syntyi myös kirja, jossa Michaelkin poseeraa nuorena siloposkena.

Hanoi Rocks oli ensimmäinen todiste kansakunnalle siitä, että täällä peräpohjolassa osataan tehdä kansainvälisesti coolia musiikkia eikä vain maalaishumppaa.

Matti Fagerholmina syntynyt poika kasvoi Michael Monroeksi Helsingin Töölössä Sibeliuksenkadulla. Isä oli tuolloin ”Suomen kuuluisin radioääni” Pentti Fagerholm, ja äiti Marjatta Fagerholm oli Ylellä töissä äänitarkkailijana. Matilla, kavereiden kesken Makkella, on kaksi vanhempaa veljeä.

Ari Väntäsen kirjoittamasta elämäkerrasta Michael Monroe (Like 2011) voi päätellä, että Makke sai kasvaa vapaasti ja toteuttaa itseään niin kuin halusi. Äitiä ei haitannut, kun klassiset pianotunnit vaihtuivat rockiin, ja kymmenvuotiaana Makke pääsi jo ensimmäiselle rockkeikalleen katsomaan Sladea parin korttelin päähän Kisahallille.

Kun Michael Monroe astuu sisään kahvila Café Artiin Aurajoen rannassa, päät kääntyvät vaivihkaa, mutta kukaan ei jää tuijottamaan. Turkulaistunut muusikko on täällä tuttu näky, sillä hän on asunut Turussa ja sen liepeillä siitä asti, kun palasi pysyvästi Suomeen vuonna 1997.

Michael erottuu harmaana päivänä Turun keskustassa kuin sateenkaarenvärinen yksisarvinen ponitallissa.

Kahvilan ulkopuolella Turun keskustassa Michael ei saa kävellä kymmentä metriäkään ilman, että kumartuu ojentamaan The Voice of Finlandin nimikirjoituskortteja kymmenvuotiaille pojille ja pysähtyy poseeraamaan yhteiskuviin. Hän erottuu harmaana päivänä Turun keskustassa kuin sateenkaarenvärinen yksisarvinen ponitallissa, ja se näyttää naurattavan ihmisiä.

”Olisi suotavaa, että jokaisella olisi oma tyyli. Mutta tietysti useimmille sopivat farkut, t-paita ja siilitukka, ja se on ihan okei. Moni näyttäisi todella kummalliselta minun kuteissani”, Monroe sanoo.

Nykyartisteista tyylikehuja saa toinen turkulainen, Robin.

”Jos nyt ei puhuta pelkästä pukeutumisesta, niin Robinia ihailen hänen nuoruuden innokkuutensa, asenteensa ja huikean lava-esiintymisensä vuoksi. Ja onhan hänellä makea ja omanlainen pukeutumistyylikin.”

Nyt tuntuu oudolta, mutta Monroen meikkaaminen oli iso juttu vielä 1990-luvulla. Hän on suomalaisen miesmeikkauksen todellinen tienraivaaja. Etenkin Monroesta muistetaan legenda, ettei hän pese koskaan meikkejään vaan pelkästään lisää pakkelia aamulla. Läppä jäi elämään jostakin haastattelusta.

Lompakkoa Michaelilla ei ole mukana, mutta meikkipussi on.

Vuonna 1985 Michael Monroe sijoittui englantilaisen Sounds-lehden vuosiäänestyksessä neljänneksi suosituimmaksi mieslaulajaksi – ja naislaulajien listalla kuudenneksitoista.

Sen hän kertoo tietysti ylpeästi.

Yli viisikymppisen miesrockmuusikon pitäisi periaatteessa kuulua juuri siihen joukkoon, joka halveksii ”helppoa” tietä suosioon. Erityisesti niin voisi ajatella Michael Monroe.

Lompakkoa Michaelilla ei ole mukana, mutta meikkipussi on.

Hanoi Rocksin legenda on ollut mittapuu sille, millainen on oikea tapa nousta kuuluisaksi musiikkibisneksessä. Se on äärimmäinen vastakohta nykyajalle, jossa kuka tahansa voi tehdä musiikkia tietokoneella isin ja äidin luona, ladata sitä Youtubeen ja saada miljoonayleisön yhdessä yössä.

Michael olisi aivan liian norminmukainen setä, jos hän tuomitsisi nykynuorten tavan tavoitella haaveitaan.

”Se on syy, miksi lähdin aikoinaan mukaan Voice of Finlandiin. Haluan auttaa nuoria tukemalla ja rohkaisemalla, kuten Voicessa tehdään, enkä tuomitsemalla ja dissaamalla, kuten monissa vastaavanlaisissa formaateissa liian usein on tapana.”

Kun Helsinki oli reilut kolmekymmentä vuotta sitten liian ahdas paikka meikkaavalle, pörheätukkaiselle oppikoulupojalle, lähinnä suurta maailmaa oli Tukholma. Sinne Michael päätti jäädä koulun luokkaretkeltä. Kaupungissa oli jo ennestään Antti Hulkko eli Andy McCoy, johon Monroe oli tutustunut Helsingissä.

1970-luvun loppu ja 1980-luvun loppu Tukholmassa olivat vielä niitä aikoja, jolloin kaupungin ongelmana olivat maahanmuuttajat Suomesta. Slussenin sisseiksi kutsutut suomalaiset kodittomat alkoholistit ja narkomaanit parveilivat Slussenin asemalla, ja sekaan solahti vaivattomasti pari rock’n’roll-urasta haaveilevaa helsinkiläispoikaa.

”En suosittele tällaista reittiä muille, vaikka olihan se kasvattavaa aikaa”, Michael naurahtaa.

Rahaa Michael hankki kerjäämällä ja myöhemmin lyhyillä siivouskeikoilla. Ruokaa saatiin myös varastamalla. Vanhemmat eivät kuulleet 17-vuotiaasta pojastaan mitään yli puoleen vuoteen. On vaikeaa kuvitella nyt lähes samanikäisten Robinin tai Isac Elliottin aloittelevan uraansa näin.

Treenikämppä Hanoi Rocksilla kuitenkin oli, ja keikkoja, joista yhden sattui näkemään managerilegenda Seppo Vesterinen. Siitä lähti korkealta ja kovaa Hanoi Rocksin viisivuotinen lento Lontoon kautta Los Angelesiin.

”En suosittele tällaista reittiä muille, vaikka olihan se kasvattavaa aikaa”, Michael naurahtaa.

Jos Michael ei olisi muusikko ja tv-tähti, hän olisi epäilemättä loistava nuoriso-ohjaaja. Näkökulma on aina sen villin, nuoren ja erilaisen puolella.

”Lapset ovat todella luovia, kunnes vanhemmat tuputtavat heille omia, perinteisiin juuttuneita näkemyksiään, joista täytyy sitten pyristellä loppuelämä irti.”

”Onhan nykypäivän artisteilla ihan hyviäkin juttuja, mutta mielestäni tarvitaan enemmän kuin se että puhutaan rumpubiittiin.”

Mutta tietysti vuodet ovat jättäneet rokkariin muitakin jälkiä kuin silmäryppyjä, eikä hän ihan setänostalgiaksi tulkittavaa ajatteluakaan ole onnistunut välttämään.

”Onhan nykypäivän artisteilla ihan hyviäkin juttuja, mutta mielestäni tarvitaan enemmän kuin se että puhutaan rumpubiittiin. Musiikissa pitää olla melodiaa”, hän julistaa.

Nostalgisoiva asenne ei kuitenkaan näy siinä, miten Michael muistelee nuoruutensa rock’n’roll-elämää, eli kaunistelemattomasti sanottuna huumeita ja sekakäyttöä. Ne ovat niittäneet ympäriltä ystäviä ja tuttavia. Eripuraisa Hanoi Rocks hajosi, kun yhtyeen koossapitävä jäsen Razzle kuoli Mötley Crüe -solisti Vince Neilin rattijuoppokyydissä Los Angelesissa vuonna 1984.

Huumeiden kanssa sekoilu on Monroen elämässä siinä määrin bygones, ettei Monroe niin kauheasti siitä enää jaksa jauhaa. Hän sanoo silti, että siitä tuntui aikanaan olevan apua itseensä tutustumisessa ja ”sielunmatkalla”.

”En halunnut vetää mitään ollakseni sekaisin vaan katsoakseni asioita eri näkökulmista eri mielentiloissa. Me ollaan tällä planeetalla oppiaksemme ja kehittyäksemme. Sitten kun olin nähnyt tarpeeksi, lopetin.”

Muusikon oma suosikkitarina ei liity rock-piireihin ja huumeisiin vaan siihen, kuinka hän nilkka murtuneena lapioi kaksimetristä lumihankea Kiikalassa, jotta loka-auto pääsi tyhjentämään maalaismökin tukkeutuneen likakaivon. Vuosi oli 1999, ja nilkka oli murtunut edellisenä iltana Tavastian-keikalla.

Michael Monroe palasi New Yorkista Suomeen ensimmäisen vaimonsa Jude Wilderin kanssa vuonna 1997. New Yorkissa oli kallista ja ahdistavaa. Se oli raskasta etenkin vaimolle, joka kärsi masennuksesta. Pariskunta asettui maalle, lähelle Michaelin mummolaa, jossa hän oli viettänyt aurinkoisen kimaltavia lapsuuden kesiä.

Muusikon oma suosikkitarinaa kertoo siitä, kuinka hän nilkka murtuneena lapioi kaksimetristä lumihankea, jotta loka-auto pääsi tyhjentämään maalaismökin tukkeutuneen likakaivon.

Ihan yhtä kimaltavaa ei Kiikalassa ollut talvisin. Ensimmäisenä talvena aurinkoa ei Michaelin muistin mukaan näkynyt kolmeen kuukauteen.

Suurin muusikon elämän monista koettelemuksista oli vaimon kuolema vuonna 2001. Jude kärsi keuhkoahtaumasta ja sepelvaltimotaudista ja menehtyi aivoverenvuotoon 48-vuotiaana.

”Onneksi tapasin nykyisen vaimoni”, hän sanoo yhä edelleen Johannasta.

Se meinasi viedä mennessään myös Monroen, joka sortui vanhoihin huumetapoihinsa, mutta kuitenkin jälleen kerran pyristeli itsensä elämään.

”Onneksi tapasin nykyisen vaimoni”, hän sanoo yhä edelleen Johannasta, jonka kanssa on ollut naimisissa vuodesta 2003.

Johanna empi pitkään, uskaltaako lähteä Monroen matkaan, mutta uskoi lopulta, että tuleva aviomies aikoo jättää lopullisesti taakseen rockelämän kaikkein huonoimmat puolet.

”Luonteen ja taiteen vuoksi minun ei tarvitse enää kärsiä. Iän puolesta toivon jo vähän iisimpää menoa.”

Ne silmänalusten rypyt, ne vähän huolettavat. Kunnosta täytyy jo erikseen pitää huolta, ja muusikko haaveilee sen takia omasta uima-altaasta. Uiminen olisi mieluisaa, mutta julkiseen uimahalliin hän ei sentään astele tuijotettavaksi.

”Tykkään pitää itseni hoikkana, koska siten on kevyempi olla ja helpompi laittaa niin sanotusti napa selkärankaan eli syvät vatsalihakset tukemaan selkää. Niiden kunto on välttämättömän tärkeä selkäkivun helpottamiseksi, jos on luunkulumaa, kuten minulla alaselässä.”

”En ole koskaan halunnut jämähtää plösöksi sohvaperunaksi, joka lipittää päivittäin kaljaa.”

Myös ulkoisen Michael Monroe -tyylin ylläpitäminen on tärkeää.

”En ole koskaan halunnut jämähtää plösöksi sohvaperunaksi, joka lipittää päivittäin kaljaa ja syö makkaraa eikä välitä enää paljon mistään.”

Toisaalta, hän sanoo, ihmiset ovat paljon mielenkiintoisemman näköisiä vanhempina kuin nuorina.

”Viisikymppisenä sinulla on sellaiset kasvot kuin ansaitset”, hän kuvailee.

Ikä näkyy myös niin, että yli viisikymppisenä hän on vihdoin urallaan sellaisessa tilanteessa, että hänen tekemisiään on alettu arvostaa. Se tuntuu hyvältä.

”Television voima on valtava”, Michael sanoo.

Suosittu musiikkiviihdeohjelma on nostanut muusikkolegendan pintakuohuun, jollaisessa hän ei ole Suomessa oikeastaan aiemmin ollut. Tänä vuonna hän on bändeineen kiertänyt kesän ympäri Suomea, keväällä Japanissa ja Lontoossa, ja syksyllä vuorossa ovat Saksa, Espanja, Italia ja Pohjoismaat. Voice of Finland jatkuu ensi keväänä ja on taannut muusikolle elämän ensimmäisen kerran vakituista palkkaa.

Muita perinteisiä viisikymppisen miehen elämän tunnusmerkkejä ikirokkarin elämään ei kuitenkaan kuulu. Hän ei omista autoa, asuu vuokralla eikä suunnittele maratonin juoksemista sen paremmin kuin sijoitusasunnon ostoakaan.

Voice of Finland jatkuu ensi keväänä ja on taannut muusikolle elämän ensimmäisen kerran vakituista palkkaa.

Tv-julkisuus on tuonut yllättäviäkin tehtäviä. Aiemmin Michael Monroeta olisi tuskin kysytty esimerkiksi Roosa nauha -rintasyöpäkampanjan tunnuksen tekijäksi, kuten tapahtui tänä syksynä.

”En ole varsinaisesti koskaan odottanut mitään arvostusta tekemisilleni, mutta onhan se hienoa tulla tunnustetuksi artistina.”

Michael ei omista autoa, asuu vuokralla eikä suunnittele maratonin juoksemista sen paremmin kuin sijoitusasunnon ostoakaan.

Edellisenä viikonloppuna Monroe oli sanonut jollekin olevansa 55-vuotias, mutta vaimo oli korjannut, että et ole vielä.

”Yritän elää päiviä ennemmin kuin laskea vuosia. Haluan myös oppia uutta koko ajan, mieli toimii parhaiten avoimena kuin laskuvarjo.”

Juttu on alun perin julkaistu lokakuun 2016 Gloriassa.

Kuka?

Michael Monroe, 54, rock-muusikko. Syntymänimeltään Matti Fagerholm.

Syntynyt Helsingissä. Asunut myös Tukholmassa, Lontoossa ja New Yorkissa. Suomeen hän palasi vuonna 1997. Nykyään asuu Turussa.

Legendaarisen Hanoi Rocksin lisäksi soittanut lukuisissa bändikokoonpanoissa. Nykyään Monroen yhtyeen nimi on Michael Monroe.

Viime vuosina Monroe on tullut tunnetuksi The Voide of Finland -tv-ohjelman vakiovalmentajana.

 Vuonna 2011 hänen soolouransa comeback-albumi Sensory Overdrive äänestettiin Classic Rock -lehden lukijaäänestyksessä vuoden albumiksi.

Laulaja Sanni Kurkisuo, 23, murehtii jo nyt ajan nopeaa kulumista.

 

A Aurinko. Huomaan auringonpuutteen varsinkin syksyisin. Se vaikuttaa fiilikseeni, kahvia alkaa taas kulua enemmän. Vedän d-vitamiinia ja muistelen Australiaa, jonne tein puolentoista kuukauden reppureissun pari vuotta sitten. Pelkäsin, että peppuni palaa.

B Barbi. Nykyaikana kaikkialta halutaan eliminoida pienetkin virheet. Erityisesti tämä näkyy somessa, jossa barbius ja filtteröinti ovat vitsaus. Haluan esimerkilläni vaikuttaa siihen, että aina ei tarvitse olla täydellinen. Julkaisen Snapchatissa videoita, joissa röllötän menemään. Se on vapauttavaa. Varsinkin naisia määritellään yhä voimakkaasti ulkonäön perusteella.

C Cupsolo. Käytän kahvimasiinaa päivittäin. Kesän festareilla join mieluummin limpparia, mutta nyt huomaan, että kahvia kuluu taas vanhaan malliin. Aamuisin tarvitsen pari kuppia.

”Varsinkin naisia määritellään yhä voimakkaasti ulkonäön perusteella.”

D Darude. Toivon, että Darudelta tulee taas pian uusi, mieletön biisi. Sandstorm oli mahtava. Kuuntelin nuorempana myös The Rasmusta ja Apulantaa. Sanni 8–12 vuotta oli kova fani.

E Essi. Kolme vuotta vanhempi siskoni, maailman ihanin rakkaustyyppi. Uusimmalla levylläni on kappale Trampoliini, joka kertoo Essistä ja minusta. Usein Essi aavistaa, mitä ajattelen, ennen kuin olen itsekään varma. Hän näkee suojamuurieni taakse, mutta ei koskaan tuputa näkemyksiään. Essi on viisas.

F Family. Minulle perhe tarkoittaa myös läheisimpiä ystäviäni ja bändini jätkiä. Mitä enemmän ympärilläni tapahtuu, sitä tärkeämmäksi tukiverkostoni muodostuu. Kun jalkani meni syksyllä poikki, minua kuskattiin tapaamisiin ja puolestani käytiin kaupassa. Oli liikuttavaa, kuinka läheiseni välittivät.

G Gmail. Paukkuu koko ajan. Aina, kun avaan sähköpostini, siellä odottaa kymmenen uutta viestiä. Tykkään vastata meileihin. Se on ihanan mekaanista verrattuna luomiseen.

H Homo. Olin lukiossa, kun Ajankohtaisessa kakkosessa käytiin homokeskustelu. Katsoimme lähetyksen äidinkielentunnilla. Muistan, kuinka fiiliksissä olin, kun asiasta alettiin puhua. Tuntuu, että homous ei ole enää niin suuri tabu kuin vaikka viisi vuotta sitten. Se on loistavaa

I Inhimillisyys. Tässä epävarmuutta kylvävässä Kardashian-maailmassa näkee paljon aitouden ja herkkyyden peittämistä. Se on sääli. Ihminen, joka uskaltaa näyttää itsensä kokonaan kaikkine inhimillisine virheineen, on rohkea ja kaunis.

”Tuntuu, että homous ei ole enää niin suuri tabu kuin vaikka viisi vuotta sitten. Se on loistavaa.”

J Jari Sarasvuo. Olen iloinen, että voin kutsua Jaria ystäväkseni. Hän on yksi mielenkiintoisimmista ja mageimmista tyypeistä, joita olen Suomessa tavannut. Hän on epävirallinen mental coachini. Viimeksi puhuimme puhelimessa eilen.

K Kanasalaatti. Otan lähes aina lounaaksi. Iisi ratkaisu ja helppo lähestyttävä, harvoin saa huonoa.

L Lepo. Olen aina elänyt nuorena jaksaa -meiningillä ja ajatellut, että rajani eivät tule vastaan. Kun jalkani meni poikki, olin pakotettu lepäämään. Tämä oli käänteentekevää. Huomasin paremman fiiliksen kaikessa, vaikka aluksi paikallaan olo tuntui vanhanaikaiselta. Nyt pidän itsestäni parempaa huolta. Yritän nukkua enemmän ja olla kehoni puolella

M Mojito. Olen ollut viime kuukausina todellinen streittari. Välillä muutama mojito tekee kuitenkin hyvää. On vapauttavaa ottaa kaulapanta kokonaan pois ja antaa olla. Kohtuus kaikessa on äitini viisas opetus.

N Nainen. Olen fiiliksissä, kuinka girlpower nousee koko ajan voimakkaammin esiin. Nykyään naiset painavat ympäri kainalokarvoissa, ajavat päänsä kaljuksi tai värjäävät hiuksensa miten haluavat. Naisilla on käynnissä hyvä, sukupuolesta riippumaton draivi.

O Opetus. Luulen, että lähes jokaisessa vastoinkäymisessä piilee opetus. Harmittaa, kun joillekin vastoinkäyminen on pelkkää valittamista ja negatiivisen energian lisäämistä. Yritän itse aina miettiä, mitä voin oppia tilanteesta enkä vain pyöriä syväjäässä.

P Paljas. Ihmiset yrittävät usein peittää paljauttaan. Keskitymme siihen, että elämä näyttää virheettömältä ulospäin. Titteleiden, saavutusten ja merkkivaatteiden alla olemme kuitenkin kaikki samalla tavalla auki. Biisinkirjoittajana en enää pelkää paljaana olemista.

Yritän itse aina miettiä, mitä voin oppia tilanteesta enkä vain pyöriä syväjäässä.

Q Quasimodo. Minulta on kysytty, mikä on seksikkyyden määritelmä tai miltä unelmakumppanini näyttää. Nämä ovat turhia kysymyksiä, koska minulla ei ole ihanteita. Olen aina ollut se, joka ihastuu mielenkiintoiseen tyyppiin, jolla on särmää ja kulmaa. Viehätysvoima ei ole kiinni ulkonäöstä.

R Reissu.Olen lähes koko ajan tien päällä. Tämä sopii minulle, sillä olen tottunut liikkumaan. Kun muutin Helsinkiin kuusitoistavuotiaana, vedin siksakkia eri kämppien välillä. En jää mihinkään jumiin liian pitkäksi aikaa. Kotini on tilanteesta riippuen keikkabussi tai hotellihuone.

S Sanni. Levyni, jonka kunniaksi otin tatuoinnin, vaikka pelkään piikkejä.

T Tanssi.Ihailen ihmisiä, jotka osaavat käyttää kehoaan ja tanssia. Minä vain meuhkaan. Kehoni liikkeiden motoriikka on välttävä.

U Uskonto. Olen huolissani, kuinka paljon uskonnon nimissä tehdään hirveyksiä. Kyse on kuitenkin pitkälti käsitteiden määrittelemisestä. Uskonnon harjoittamisessa arvotetaan liian usein yksilön egoa ohi aidon tarkoitusperän, joka on tulkintani mukaan rakkaus.

V Vanhuus. En ole vielä vanha, mutta sanon jo nyt, että aika kuluu koko ajan nopeammin ja nopeammin. Söpö-kappaleessani laulan, että juhannus tuli ja joulu meni, pussailla pitäis, mutta en ehi. Se on juuri näin.

En ole vielä vanha, mutta sanon jo nyt, että aika kuluu koko ajan nopeammin ja nopeammin.

W Wolt. Tilaaminen on helppoa ja nopeaa. Tällä hetkellä tykkään vegejutuista. Lisäksi pitsat ja pastat toimivat aina. Kuuntelen kehoani ja syön sitä, mikä tuntuu kullakin hetkellä parhaalta. Teen ruokaa todella harvoin.

X Xylitol. Kun menen keikalle, pesen sitä ennen hampaat. Se on rituaalini.

Y Ymmärrys. Varsinkaan somemaailmassa ei edes pyritä ymmärtämään toisten näkökantoja. Kaikille on tärkeää saada vain oma mielipide läpi. Toisia pitäisi kuunnella enemmän. Tämä olisi huomattavasti konfliktittomampaa toimintaa.

Z Zalando. Tilaan mielelläni netistä vaatteita, ja Zalando on yksi parhaista. Ihailen Instagramissa monia pukeutujia, kuten Baddie Winkleä, joka on lähes 90-vuotias mummo. Hänellä on sairaan upea tyyli. Myös Cara Delevingne on ihana. Olen hullaantunut häneen. Omalla pukeutumisellani haluan viestittää, että on ok olla sellainen kuin on.

Toisia pitäisi kuunnella enemmän. Tämä olisi huomattavasti konfliktittomampaa toimintaa.

Å Åå se kun oot. Sinkkuni. Suomenkielen sanoilla on hauskaa kikkailla. Siksi rakastan tekstittämistä. Olen myös äikkäfriikki, joka pitää kieliopista. Voi olla, että joskus minusta tulee vielä äidinkielenopettaja.

Ä Ärräpää. Suomalaiset ovat kiroilleet kautta aikojen. Suomi-filmeissäkin kuuluu perkelettä. Kun tein Että mitähän vittua -biisini, oli huvittavaa huomata, että yhtäkkiä olikin hurjaa, kun nainen kiroilee. Eihän siihen olisi voinut laittaa, että mitähän kummaa.

Ö Örinä. En ole koskaan osannut öristä oikeaoppisesti. Ihailen rokkikukkoja, jotka hanskaavat taidon ilman, että heidän äänihuulensa tuhoutuvat.

Kuka?

Sanni Kurkisuo, 23. Laulaja-lauluntekijä, joka on palkittu kolmella Emma-patsaalla.

Julkaissut kolme levyä,

Asuu Helsingissä.

 

 

Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön professori ja näyttelijä Elina Knihtilä, 45, ei enää häpeä puhua tasa-arvoasioista.

”Kun opiskelin Teatterikorkeakoulussa 1990-luvulla, tunsin, että sukupuoleni takia en päässyt samalle viivalle miespuolisten opiskelukavereideni kanssa. Tunsin, että minua kohdeltiin epäoikeudenmukaisesti. Minusta tuli hyvin vihainen ja mustavalkoinen feministi.

Kun valmistuin, tasa-arvovaateeni alkoivat kuitenkin hävettää. Syynä oli pelko: pelkäsin leimautuvani hankalaksi ja huumorintajuttomaksi ihmiseksi, jolle kukaan ei halua tarjota töitä. Lopetin tasa-arvosta puhumisen moneksi vuodeksi.

2000-luvun alussa luin Anna Kortelaisen kirjan Levoton nainen, joka käsitteli hysterian kulttuurihistoriaa. Kirjassa kerrottiin, kuinka viisaat herrat tohtorit keksivät, että naiset ovat arvaamattoman oikukkaita silloin, kun mystinen kohtu eli latinaksi hystera lähtee liikkeelle heidän kehossaan. Muun muassa Ellen Edelfelt leimattiin tällä keksityllä sairaudella.

”Pelkäsin leimautuvani hankalaksi ja huumorintajuttomaksi ihmiseksi, jolle kukaan ei halua tarjota töitä.”

Nykyihmisen korviin hysterian oireet kuulostavat paniikkihäiriön tai ahdistushäiriön oireilta, enkä yhtään ihmettele, että Ellen Edelfeltiä on ahdistanut. Hän joutui alistumaan miehisen yhteiskunnan vaatimuksille. Tajusin, miten paljon sadassa vuodessa oli tehty työtä, ettei minun sukupolveni naisten tarvinnut kokea mitään vastaavaa.

Kirjan lukeminen palautti minulle ajatuksen, että taistelua ei saa lopettaa ja meidän kaikkien on jaksettava tehdä tasa-arvotyötä. Vanhemmiten olen kuitenkin omalla kohdallani ymmärtänyt, että parhaiten se onnistuu keskustelemalla, ei rintsikoita polttamalla.

Tekemistä on edelleenkin. Esimerkiksi fiktiossa maailmaa katsotaan edelleenkin lähinnä valkoisen heteromiehen näkökulmasta. Naispuoliset teatteriohjaajat ohjaavat isolle näyttämölle paljon harvemmin kuin miehet. Itselleni käänteentekevää oli tajuta, että minun on turha odottaa muiden kirjoittavan itselleni mieleisiä rooleja. Siksi aloimme tehdä  Pirjo Longan  ja Mari Perankosken kanssa omia sketsisarjoja, joissa olimme subjekteja emmekä objekteja.”

30-vuotispäiviensä kunniaksi Gloria kysyi inspiroivilta naisilta, mikä on heidän tärkein oppinsa elämässä. Kaikki haastattelut löydät huhtikuun 2017 numerosta.

Kun kiihkeästi tavoiteltu voitto ei tuntunut miltään, tankotanssin maailmanmestari Oona Kivelä, 33, oivalsi jotain tärkeää.

”Helmikuussa 2007 istuin lentokoneessa matkalla kohti New Yorkia. Olin harrastanut telinevoimistelua lapsesta saakka, ja olin menossa katsomaan Yhdysvaltoihin telinevoimistelukisoja. Silloin näin lentoyhtiön lehdessä jutun tankotanssista. Innostuin, ja perille päästyäni menin kokeilemaan sitä kuntoklubille Sohoon.

Tottumaton ihoni hankaantui tankoa vasten ja sattui helvetisti, mutta tunnin jälkeen päätin, että minusta tulee lajin huippu. Tein järkyttävän määrän töitä menestyäkseni.

Kun sitten seisoin Rio de Janeirossa palkintopallilla tankotanssin maailmanmestarina neljä vuotta myöhemmin, voitto ei tuntunutkaan miltään. Mietin, miksi minusta tuntuu niin kauhean tyhjältä, vaikka olin juuri saanut sen, mitä olin vuosia tavoitellut.

”Urheilusta oli tullut minulle addiktio, ja ystäväpiirini oli vähitellen jäänyt, kun olin mennyt niin syvälle treenaamiseen.”

Sitten tajusin: kukaan ei ollut iloitsemassa kanssani. Urheilusta oli tullut minulle addiktio, ja ystäväpiirini oli vähitellen jäänyt, kun olin mennyt niin syvälle treenaamiseen. En ollut jaksanut tavata ystäviäni, en edes soitella kenellekään.

Päätin, että minun on murtauduttava yksinäisyydestäni, opeteltava taas jakamaan asioitani. Vähensin treenin ja työn määrää. Kohtasin uusia ihmisiä, jotka inspiroivat minua ja tekivät minut iloiseksi. Monta vuotta elin sulkeutuneena itseeni, mutta nyt olen taas auki.”

30-vuotispäiviensä kunniaksi Gloria kysyi inspiroivilta naisilta, mikä on heidän tärkein oppinsa elämässä. Kaikki haastattelut löydät huhtikuun 2017 numerosta.

Esikuvani, Glorian ensimmäinen päätoimittaja Riitta Lindegren kertoo 30-vuotisjuhlanumerossamme, huhtikuun Gloriassa lehden synnystä ja urastaan. Riitta on suomalaisen mediakentän visionääri, joka kulki tienraivaajana miehisellä alalla – paljon aikaansa edellä. Ilman häntä ei tätä lehteä olisi.

Haastattelussa Riitta muun muassa toteaa, että Suomen pitäisi ottaa enemmän pakolaisia, sillä se on tässä ajassa oikeanlaista kansainvälisyyttä. Hienosti sanottu. Voimme toki yrittää sulkea silmämme ja rajamme, mutta se ei vie Suomea tai elämää eteenpäin. Hyvyys, luottamus ja monimuotoisuus sen sijaan vievät.

Gloria on aina ollut kansainvälisyyden ja kehityksen äänenkannattaja.

Gloria on aina ollut kansainvälisyyden ja kehityksen äänenkannattaja. Lehti on ilmestynyt läpi 1980-luvun lopun nousu-kauden, lamavuosien, IT-kuplan ja sosiaalisen median nousun. Kaikkina vuosikymmeninä olemme nostaneet ensimmäisten joukossa esiin ajan kiinnostavimmat ilmiöt ja maailmaa muuttavat ihmiset.

Nyt meille kuuluu erittäin hyvää. Viime vuoden aikana levikkimme kasvoi, ja te lukijat lähetätte jatkuvasti tärkeää palautetta, jonka pohjalta lehteä on hyvä kehittää. Uusia ideoita muhii parhaillaankin. Syyskuun alussa on myös erityisen juhlavan ja näyttävän Gloria Fashion Show’n aika.

Onnea, 30-vuotias Gloria!