Michaelin mielestä parasta musiikkia tehtiin 1960–1970-luvuilla, koska motiivit musiikin teke miseen olivat aidompia. ”Musiikki on kommunikaation keino. Sitä pitää tehdä tekemisen ilosta eikä siksi, että mietitään, mikä on kohderyhmä.”

Michael Monroe, 54, on vaivihkaa varttunut siihen ikään, jossa on varaa jo rauhoittua – ja vähän nostalgisoidakin. Vuodet ovat tuoneet ennen kaikkea tasapainoa. ”Luonteen ja taiteen vuoksi minun ei tarvitse enää kärsiä. Iän puolesta toivon jo vähän iisimpää menoa.”

”Onko sulla euroa?”

Michael Monroe, 54, syöksyy ulos kirpputoriliikkeestä Turun keskustassa. Hän on pukeutunut räätälöityihin, tiukkoihin mustiin housuihin, joiden lahkeissa leviävät valkoiset ja punaiset koristeompeleet. Samoja värejä ja niittejä toistava nahkatakki on yhtä pieni ja istuva eikä asuun mahdu lompakkoa mihinkään.

Euro löytyy, ja Monroe saa kirpputorilta tähtikuosisen, ohuen huivin, jonka hän kietoo heti kaulaansa – lähes samanlaisen entisen tilalle – ja lähtee harppomaan pitkin, ilmavin askelin kohti seuraavaa kirpputoria.

Tällaisen Michael Monroen tuntee Suomessa jo useampi sukupolvi. 1980-luvulta asti hän on heilunut suomalaisessa julkisuudessa lähes samoissa kajaleissa ja tukka sekaisin.

Vaikka tyyli on pysynyt kuin kiveen hakattuna, Michael Monroe on onnistunut sinnittelemään katu-uskottavana sekä keski-ikäisen rockväen että Idols-sukupolven silmissä ja on nyt viisikymppisenä viriili osa suomalaista kulttuurihistoriaa.

1980-luvulta asti Michael on heilunut suomalaisessa julkisuudessa lähes samoissa kajaleissa ja tukka sekaisin.

Tosin viriili sopii enemmän kuvailemaan lonkkavaivaisen hyvää päivää kuin Michaelia, joka kulkee suurissa kengissään kohti Aurajoen rantaa ja hädin tuskin navan peittävässä mustassa paidassaan hyppää yhtäkkiä rakennustelineelle.

Eikä ikä ole miehelle sen erityisemmin vielä mitään merkinnyt. Jalka nousee korkealle ja silmänaluset peittyvät mustilla aurinkolaseilla.

”Jos rupeaa huolestumaan, miten vanha on, se alkaa näkyä naamasta”, hän sanoo.

Michael Monroen elämä, tai sen alku, on osa suomalaisen rock-kulttuurin yhä uudelleen toistettua kansantarua. Monroen läpimurtoyhtye Hanoi Rocks oli olemassa vain reilut viisi vuotta 1980–1985 – Monroe on ollut lähes yhtä kauan mukana Voice of Finlandin tähtivalmentajana – mutta sen merkitys on paljon vuosiaan suurempi.

Hanoi Rocks oli todiste kansakunnalle siitä, että täällä peräpohjolassa osataan tehdä kansainvälisesti coolia musiikkia.

Ja se kiinnostaa yhä: hiljattain Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetystä Hanoi Rocks -aiheisesta valokuvanäyttelystä syntyi myös kirja, jossa Michaelkin poseeraa nuorena siloposkena.

Hanoi Rocks oli ensimmäinen todiste kansakunnalle siitä, että täällä peräpohjolassa osataan tehdä kansainvälisesti coolia musiikkia eikä vain maalaishumppaa.

Matti Fagerholmina syntynyt poika kasvoi Michael Monroeksi Helsingin Töölössä Sibeliuksenkadulla. Isä oli tuolloin ”Suomen kuuluisin radioääni” Pentti Fagerholm, ja äiti Marjatta Fagerholm oli Ylellä töissä äänitarkkailijana. Matilla, kavereiden kesken Makkella, on kaksi vanhempaa veljeä.

Ari Väntäsen kirjoittamasta elämäkerrasta Michael Monroe (Like 2011) voi päätellä, että Makke sai kasvaa vapaasti ja toteuttaa itseään niin kuin halusi. Äitiä ei haitannut, kun klassiset pianotunnit vaihtuivat rockiin, ja kymmenvuotiaana Makke pääsi jo ensimmäiselle rockkeikalleen katsomaan Sladea parin korttelin päähän Kisahallille.

Kun Michael Monroe astuu sisään kahvila Café Artiin Aurajoen rannassa, päät kääntyvät vaivihkaa, mutta kukaan ei jää tuijottamaan. Turkulaistunut muusikko on täällä tuttu näky, sillä hän on asunut Turussa ja sen liepeillä siitä asti, kun palasi pysyvästi Suomeen vuonna 1997.

Michael erottuu harmaana päivänä Turun keskustassa kuin sateenkaarenvärinen yksisarvinen ponitallissa.

Kahvilan ulkopuolella Turun keskustassa Michael ei saa kävellä kymmentä metriäkään ilman, että kumartuu ojentamaan The Voice of Finlandin nimikirjoituskortteja kymmenvuotiaille pojille ja pysähtyy poseeraamaan yhteiskuviin. Hän erottuu harmaana päivänä Turun keskustassa kuin sateenkaarenvärinen yksisarvinen ponitallissa, ja se näyttää naurattavan ihmisiä.

”Olisi suotavaa, että jokaisella olisi oma tyyli. Mutta tietysti useimmille sopivat farkut, t-paita ja siilitukka, ja se on ihan okei. Moni näyttäisi todella kummalliselta minun kuteissani”, Monroe sanoo.

Nykyartisteista tyylikehuja saa toinen turkulainen, Robin.

”Jos nyt ei puhuta pelkästä pukeutumisesta, niin Robinia ihailen hänen nuoruuden innokkuutensa, asenteensa ja huikean lava-esiintymisensä vuoksi. Ja onhan hänellä makea ja omanlainen pukeutumistyylikin.”

Nyt tuntuu oudolta, mutta Monroen meikkaaminen oli iso juttu vielä 1990-luvulla. Hän on suomalaisen miesmeikkauksen todellinen tienraivaaja. Etenkin Monroesta muistetaan legenda, ettei hän pese koskaan meikkejään vaan pelkästään lisää pakkelia aamulla. Läppä jäi elämään jostakin haastattelusta.

Lompakkoa Michaelilla ei ole mukana, mutta meikkipussi on.

Vuonna 1985 Michael Monroe sijoittui englantilaisen Sounds-lehden vuosiäänestyksessä neljänneksi suosituimmaksi mieslaulajaksi – ja naislaulajien listalla kuudenneksitoista.

Sen hän kertoo tietysti ylpeästi.

Yli viisikymppisen miesrockmuusikon pitäisi periaatteessa kuulua juuri siihen joukkoon, joka halveksii ”helppoa” tietä suosioon. Erityisesti niin voisi ajatella Michael Monroe.

Lompakkoa Michaelilla ei ole mukana, mutta meikkipussi on.

Hanoi Rocksin legenda on ollut mittapuu sille, millainen on oikea tapa nousta kuuluisaksi musiikkibisneksessä. Se on äärimmäinen vastakohta nykyajalle, jossa kuka tahansa voi tehdä musiikkia tietokoneella isin ja äidin luona, ladata sitä Youtubeen ja saada miljoonayleisön yhdessä yössä.

Michael olisi aivan liian norminmukainen setä, jos hän tuomitsisi nykynuorten tavan tavoitella haaveitaan.

”Se on syy, miksi lähdin aikoinaan mukaan Voice of Finlandiin. Haluan auttaa nuoria tukemalla ja rohkaisemalla, kuten Voicessa tehdään, enkä tuomitsemalla ja dissaamalla, kuten monissa vastaavanlaisissa formaateissa liian usein on tapana.”

Kun Helsinki oli reilut kolmekymmentä vuotta sitten liian ahdas paikka meikkaavalle, pörheätukkaiselle oppikoulupojalle, lähinnä suurta maailmaa oli Tukholma. Sinne Michael päätti jäädä koulun luokkaretkeltä. Kaupungissa oli jo ennestään Antti Hulkko eli Andy McCoy, johon Monroe oli tutustunut Helsingissä.

1970-luvun loppu ja 1980-luvun loppu Tukholmassa olivat vielä niitä aikoja, jolloin kaupungin ongelmana olivat maahanmuuttajat Suomesta. Slussenin sisseiksi kutsutut suomalaiset kodittomat alkoholistit ja narkomaanit parveilivat Slussenin asemalla, ja sekaan solahti vaivattomasti pari rock’n’roll-urasta haaveilevaa helsinkiläispoikaa.

”En suosittele tällaista reittiä muille, vaikka olihan se kasvattavaa aikaa”, Michael naurahtaa.

Rahaa Michael hankki kerjäämällä ja myöhemmin lyhyillä siivouskeikoilla. Ruokaa saatiin myös varastamalla. Vanhemmat eivät kuulleet 17-vuotiaasta pojastaan mitään yli puoleen vuoteen. On vaikeaa kuvitella nyt lähes samanikäisten Robinin tai Isac Elliottin aloittelevan uraansa näin.

Treenikämppä Hanoi Rocksilla kuitenkin oli, ja keikkoja, joista yhden sattui näkemään managerilegenda Seppo Vesterinen. Siitä lähti korkealta ja kovaa Hanoi Rocksin viisivuotinen lento Lontoon kautta Los Angelesiin.

”En suosittele tällaista reittiä muille, vaikka olihan se kasvattavaa aikaa”, Michael naurahtaa.

Jos Michael ei olisi muusikko ja tv-tähti, hän olisi epäilemättä loistava nuoriso-ohjaaja. Näkökulma on aina sen villin, nuoren ja erilaisen puolella.

”Lapset ovat todella luovia, kunnes vanhemmat tuputtavat heille omia, perinteisiin juuttuneita näkemyksiään, joista täytyy sitten pyristellä loppuelämä irti.”

”Onhan nykypäivän artisteilla ihan hyviäkin juttuja, mutta mielestäni tarvitaan enemmän kuin se että puhutaan rumpubiittiin.”

Mutta tietysti vuodet ovat jättäneet rokkariin muitakin jälkiä kuin silmäryppyjä, eikä hän ihan setänostalgiaksi tulkittavaa ajatteluakaan ole onnistunut välttämään.

”Onhan nykypäivän artisteilla ihan hyviäkin juttuja, mutta mielestäni tarvitaan enemmän kuin se että puhutaan rumpubiittiin. Musiikissa pitää olla melodiaa”, hän julistaa.

Nostalgisoiva asenne ei kuitenkaan näy siinä, miten Michael muistelee nuoruutensa rock’n’roll-elämää, eli kaunistelemattomasti sanottuna huumeita ja sekakäyttöä. Ne ovat niittäneet ympäriltä ystäviä ja tuttavia. Eripuraisa Hanoi Rocks hajosi, kun yhtyeen koossapitävä jäsen Razzle kuoli Mötley Crüe -solisti Vince Neilin rattijuoppokyydissä Los Angelesissa vuonna 1984.

Huumeiden kanssa sekoilu on Monroen elämässä siinä määrin bygones, ettei Monroe niin kauheasti siitä enää jaksa jauhaa. Hän sanoo silti, että siitä tuntui aikanaan olevan apua itseensä tutustumisessa ja ”sielunmatkalla”.

”En halunnut vetää mitään ollakseni sekaisin vaan katsoakseni asioita eri näkökulmista eri mielentiloissa. Me ollaan tällä planeetalla oppiaksemme ja kehittyäksemme. Sitten kun olin nähnyt tarpeeksi, lopetin.”

Muusikon oma suosikkitarina ei liity rock-piireihin ja huumeisiin vaan siihen, kuinka hän nilkka murtuneena lapioi kaksimetristä lumihankea Kiikalassa, jotta loka-auto pääsi tyhjentämään maalaismökin tukkeutuneen likakaivon. Vuosi oli 1999, ja nilkka oli murtunut edellisenä iltana Tavastian-keikalla.

Michael Monroe palasi New Yorkista Suomeen ensimmäisen vaimonsa Jude Wilderin kanssa vuonna 1997. New Yorkissa oli kallista ja ahdistavaa. Se oli raskasta etenkin vaimolle, joka kärsi masennuksesta. Pariskunta asettui maalle, lähelle Michaelin mummolaa, jossa hän oli viettänyt aurinkoisen kimaltavia lapsuuden kesiä.

Muusikon oma suosikkitarinaa kertoo siitä, kuinka hän nilkka murtuneena lapioi kaksimetristä lumihankea, jotta loka-auto pääsi tyhjentämään maalaismökin tukkeutuneen likakaivon.

Ihan yhtä kimaltavaa ei Kiikalassa ollut talvisin. Ensimmäisenä talvena aurinkoa ei Michaelin muistin mukaan näkynyt kolmeen kuukauteen.

Suurin muusikon elämän monista koettelemuksista oli vaimon kuolema vuonna 2001. Jude kärsi keuhkoahtaumasta ja sepelvaltimotaudista ja menehtyi aivoverenvuotoon 48-vuotiaana.

”Onneksi tapasin nykyisen vaimoni”, hän sanoo yhä edelleen Johannasta.

Se meinasi viedä mennessään myös Monroen, joka sortui vanhoihin huumetapoihinsa, mutta kuitenkin jälleen kerran pyristeli itsensä elämään.

”Onneksi tapasin nykyisen vaimoni”, hän sanoo yhä edelleen Johannasta, jonka kanssa on ollut naimisissa vuodesta 2003.

Johanna empi pitkään, uskaltaako lähteä Monroen matkaan, mutta uskoi lopulta, että tuleva aviomies aikoo jättää lopullisesti taakseen rockelämän kaikkein huonoimmat puolet.

”Luonteen ja taiteen vuoksi minun ei tarvitse enää kärsiä. Iän puolesta toivon jo vähän iisimpää menoa.”

Ne silmänalusten rypyt, ne vähän huolettavat. Kunnosta täytyy jo erikseen pitää huolta, ja muusikko haaveilee sen takia omasta uima-altaasta. Uiminen olisi mieluisaa, mutta julkiseen uimahalliin hän ei sentään astele tuijotettavaksi.

”Tykkään pitää itseni hoikkana, koska siten on kevyempi olla ja helpompi laittaa niin sanotusti napa selkärankaan eli syvät vatsalihakset tukemaan selkää. Niiden kunto on välttämättömän tärkeä selkäkivun helpottamiseksi, jos on luunkulumaa, kuten minulla alaselässä.”

”En ole koskaan halunnut jämähtää plösöksi sohvaperunaksi, joka lipittää päivittäin kaljaa.”

Myös ulkoisen Michael Monroe -tyylin ylläpitäminen on tärkeää.

”En ole koskaan halunnut jämähtää plösöksi sohvaperunaksi, joka lipittää päivittäin kaljaa ja syö makkaraa eikä välitä enää paljon mistään.”

Toisaalta, hän sanoo, ihmiset ovat paljon mielenkiintoisemman näköisiä vanhempina kuin nuorina.

”Viisikymppisenä sinulla on sellaiset kasvot kuin ansaitset”, hän kuvailee.

Ikä näkyy myös niin, että yli viisikymppisenä hän on vihdoin urallaan sellaisessa tilanteessa, että hänen tekemisiään on alettu arvostaa. Se tuntuu hyvältä.

”Television voima on valtava”, Michael sanoo.

Suosittu musiikkiviihdeohjelma on nostanut muusikkolegendan pintakuohuun, jollaisessa hän ei ole Suomessa oikeastaan aiemmin ollut. Tänä vuonna hän on bändeineen kiertänyt kesän ympäri Suomea, keväällä Japanissa ja Lontoossa, ja syksyllä vuorossa ovat Saksa, Espanja, Italia ja Pohjoismaat. Voice of Finland jatkuu ensi keväänä ja on taannut muusikolle elämän ensimmäisen kerran vakituista palkkaa.

Muita perinteisiä viisikymppisen miehen elämän tunnusmerkkejä ikirokkarin elämään ei kuitenkaan kuulu. Hän ei omista autoa, asuu vuokralla eikä suunnittele maratonin juoksemista sen paremmin kuin sijoitusasunnon ostoakaan.

Voice of Finland jatkuu ensi keväänä ja on taannut muusikolle elämän ensimmäisen kerran vakituista palkkaa.

Tv-julkisuus on tuonut yllättäviäkin tehtäviä. Aiemmin Michael Monroeta olisi tuskin kysytty esimerkiksi Roosa nauha -rintasyöpäkampanjan tunnuksen tekijäksi, kuten tapahtui tänä syksynä.

”En ole varsinaisesti koskaan odottanut mitään arvostusta tekemisilleni, mutta onhan se hienoa tulla tunnustetuksi artistina.”

Michael ei omista autoa, asuu vuokralla eikä suunnittele maratonin juoksemista sen paremmin kuin sijoitusasunnon ostoakaan.

Edellisenä viikonloppuna Monroe oli sanonut jollekin olevansa 55-vuotias, mutta vaimo oli korjannut, että et ole vielä.

”Yritän elää päiviä ennemmin kuin laskea vuosia. Haluan myös oppia uutta koko ajan, mieli toimii parhaiten avoimena kuin laskuvarjo.”

Juttu on alun perin julkaistu lokakuun 2016 Gloriassa.

Kuka?

Michael Monroe, 54, rock-muusikko. Syntymänimeltään Matti Fagerholm.

Syntynyt Helsingissä. Asunut myös Tukholmassa, Lontoossa ja New Yorkissa. Suomeen hän palasi vuonna 1997. Nykyään asuu Turussa.

Legendaarisen Hanoi Rocksin lisäksi soittanut lukuisissa bändikokoonpanoissa. Nykyään Monroen yhtyeen nimi on Michael Monroe.

Viime vuosina Monroe on tullut tunnetuksi The Voide of Finland -tv-ohjelman vakiovalmentajana.

 Vuonna 2011 hänen soolouransa comeback-albumi Sensory Overdrive äänestettiin Classic Rock -lehden lukijaäänestyksessä vuoden albumiksi.

Rosa Nenonen eli pitkään matkalaukkuelämää, eikä siksi kiinny kotinsa tavaroihin.

Asukkaat: Yrittäjä Rosa Nenonen, 32, ja suunnittelija Mika Nenonen, 39. Rosan Pilots-yritys tarjoaa positiiviseen psykologiaan perustuvia kursseja ja tapahtumia.
Koti: Loft-tyyppinen ullakkokaksio Helsingin Punavuoressa.Kodissa on 74 neliötä.

Kodissani parasta on

rauhallinen tunnelma ja aviopuolisoni Mika. Ihmiset tekevät kodin. Saatamme pyytää ystäviä syömään hyvin pienellä varoitusajalla. Ne illalliset ovat hyvän arjen parhaita hetkiä.

Olen metsästänyt kotiini

kaunista taidetta. Sitä etsin aina, eivätkä ne investoinnit mene koskaan hukkaan. Seinillämme on tällä hetkellä eniten valokuvataidetta, mutta myös perinteisemmistä maalauksista pidän paljon. Suosikkitaiteilijoitani ovat Karoliina Hellberg, Sergei Pavlov ja Kaapo Kamu.

Muuten välttelen ostamasta mitään, sillä etsimme parhaillaan uutta, pitkäaikaista kotia yhdessä. Nykyisen kotimme Mika osti ennen tapaamistamme.

Työpöytä on Mikan suunnittelema ja teettämä. Viherkasvit ovat Hayn betoniruukuissa, jotka ostettiin Formwerkistä. Eames DSR-tuoli on Vitran mallistosta. Valokuvateos on Sergei Pavlovin
Työpöytä on Mikan suunnittelema ja teettämä. Viherkasvit ovat Hayn betoniruukuissa, jotka ostettiin Formwerkistä. Eames DSR-tuoli on Vitran mallistosta. Valokuvateos on Sergei Pavlovin

En voisi kuvitella

asuvani kodissa, joka olisi ahdettu täyteen tavaraa. Pidän valosta ja avaruudesta. Koen, että ajatukseni hengittävät sellaisessa tilassa paremmin. Pidän siitä, että kotiin hankitaan kauniita esineitä ja huonekaluja, mutta niiden pitää olla huolella harkittuja. Näin tavaraa ei keräänny liikaa.

Kotonani ei ole

yhtäkään tavaraa, jota ilman en voisi elää. Kun muutin 18-vuotiaana Rovaniemeltä Helsinkiin, lähdin yhden matkalaukun kanssa. Yli kymmenen mallivuoteni aikana elin matkalaukkuelämää Euroopassa ja Amerikassa. Jouduin moneen kertaan muuttamaan ja luopumaan kaikesta. Enkä siksi edelleenkään ole tavaroihin kiintyjä.

Silti välillä mietin kaiholla kauniita huonekaluja ja tavaroita, kokonaista elämää, jonka jätimme taaksemme vuosi sitten, kun muutimme San Franciscosta Suomeen. Olimme tehneet mielettömiä löytöjä paikallisilta antiikkimarkkinoilta, mutta veimme kaiken kierrätykseen.

Keittiön Rosa ja Mika ovat halunnet pitää eleettömänä ja avoimena. Iso ruokapöytä on parista ehdoton, jotta ystävätkin mahtuvat sen ympärille. Hayn ruokapöydän yläpuolella on Tom Dixonin Beat-valaisimet. Ruokapöydän DKR- ja DSR-tuolit ovat Eamesien Vitralle suunnittelemat.
Keittiön Rosa ja Mika ovat halunnet pitää eleettömänä ja avoimena. Iso ruokapöytä on parista ehdoton, jotta ystävätkin mahtuvat sen ympärille. Hayn ruokapöydän yläpuolella on Tom Dixonin Beat-valaisimet. Ruokapöydän DKR- ja DSR-tuolit ovat Eamesien Vitralle suunnittelemat.

Illallisbravuurini on

ehdottomasti pororuoka. Olen kotoisin Lapista, ja saan äidiltä ja isältä joka vuosi yhden pakastetun poron vasan.

Valmistan siitä monipuolisesti erilaisia ruokia. Liha on hyvää ja tiedän, mistä pihvi lautaselleni on tullut. Jos valmistan ystävilleni jonkin varman ja hyvän aterian, teen poron sisä- tai ulkofilettä. Pororuoka yllättää vieraat aina iloisesti.

Säilytystilaa on

kotonani rajallisesti. Rakastan vaatteita, ja niitä minulta löytyisi varmasti enemmänkin, jos rekkejä olisi mielin määrin. Muotoilijamieheni silmä ei kuitenkaan kestä ylimääräisiä hyllyjä ja kaappeja.

Tärkeintä keittiössäni

ovat blenderi ja Ikean mutteripannu. Niiden avulla aamuni alkavat liki poikkeuksetta maistuvasti. Tänään, kun heräsin, tein itselleni tyrni­smoothien ja keitin pannullisen hyvää mantelimaitokahvia.

Oikeanlaista sohvaa pari etsi pitkään. Päiväunikelpoinen ja sopivan rento yksilö löytyi Boknäsilta.
Oikeanlaista sohvaa pari etsi pitkään. Päiväunikelpoinen ja sopivan rento yksilö löytyi Boknäsilta.

Rakkain esine kotonani on

jokin kirjahyllyni aarteista. Opiskelin Amerikassa asuessani positiivista psykologiaa ja innostuin kovasti sen teeseistä. Olen perustanut hyvän elämän akatemian Pilotsin, jossa teen työtä hyvinvointiin ja merkitykselliseen elämään liittyvien aiheiden kanssa.

Mielivärini sisustuksessa

on valkoinen, ja pidän myös harmaasta. Hempeä roosa ja vaalea sininen voisivat myös toimia kotonani. Pidän harmoniasta ja levollisuudesta, ne mielessäni valitsen sävyjä kotiini. Toisaalta viime aikoina olen haaveillut jopa kirkkaan keltaisesta.

Juttu on julkaistu Glorian Kodissa 11/2016 nimellä Vihdoin kotona.

Toimittaja Anna Perho on oppinut harkitsevaksi kuskiksi, jolle automatkat ovat ajanhallintakeino.

 

”Herään joka arkiaamu ennen kello viittä. Heräämisen hetki aina yhtä hirvittävä, mutta neljän espresson jälkeen olen parhaimmillani. Aamut ovat aivoilleni tehokasta aikaa, jonka käytän radio-ohjelman tekemiseen ja aika usein myös kirjoittamiseen tai ihmisten tapaamiseen.

Automatka Lohjalta Helsinkiin kestää kolme varttia. Kuuntelen ajaessani yleensä ammattiini liittyviä podcasteja tai äänikirjoja, ja mietin samalla edessä olevaa päivää. Olen saanut autossani monta uutta ideaa – muistan edelleen kohdan moottoritiellä, jossa keksin ensimmäisen kirjani idean.

Vaikka minulla onkin ihan hirveästi erilaisia projekteja meneillään koko ajan, tunnen itseni äärimmäisen harvoin kiireiseksi, sillä suunnittelen aikatauluni tarkkaan. Ajanhallinta on minulle sitoutumista itselleni merkityksellisiin asioihin. Saan itseni varmimmin uupumaan, jos mukaudun liikaa muiden toiveisiin ja vaatimuksiin.

”Ajoin kolme kertaa nopeuskameraan ja jouduin olemaan pari viikkoa ilman korttia.”

Nuorempana olin aggressiivisempi liikenneraivoaja. Ajoin kolme kertaa nopeuskameraan ja jouduin olemaan pari viikkoa ilman korttia. Se oli noloa, mutta olen nykyisin huomattavasti harkitsevampi kuski.

Autossa tärkeimpinä pidän käytännöllisyyttä, turvallisuutta ja luotettavuutta. Ajoin niin pitkään huonoilla romuilla, että arvostan jo sitä, että auto lähtee käyntiin. Hintaluokkaansa nähden autoni on hyvin varusteltu; peruutuskamera ja vakionopeuden säädin ovat hyviä toimintoja.

Auto varoittaa, jos ohitustilanteessa takana oleva auto on liian lähellä, turvaväli on liian lyhyt tai ajan liian lähellä tien vartta. Autossa on myös huumoritoiminto: sen voi laittaa lukemaan tekstiviestejä ääneen.

”Autossa tärkeimpinä pidän käytännöllisyyttä, turvallisuutta ja luotettavuutta.”

Aamun radiolähetyksen jälkeen minulla on usein vielä tapaamisia tai valmennuskeikka. Kotimatkalla en välttämättä enää jaksa tuottaa ajatuksia, joten kuuntelen fiktiivistä viihdettä tai meditatiivista musiikkia. Kun pääsen perille, laitan ensimmäiseksi kotivaatteet päälle ja vietän rauhallisen hetken, jolloin en tee mitään hyödyllistä. Illalla jaksan taas puuhastella tai tehdä töitä, mutta sängyssä olen viimeistään kymmeneltä, muuten ei arki suju.”

Juttu on alun perin ilmestynyt tammikuun 2017 Gloriassa

 

Kuka?

Anna Perho, 46, Radio Aallon Dynastia-ohjelman juontaja ja median sekatyöläinen.

Auto: Mazda CX3, vuosimallia 2016 Työmatka: Lohjalta Helsinkiin, n. 60 km.

Aina autossa: Tyhjiä kahvikuppeja ja pähkinöitä, joita on helppo napostella, jos ruokailuvälit uhkaavat venyä.

La La Landissa tunnelma vaihtuu mekon värin mukana.

Jo moneen kertaan elokuvafestivaaleilla palkittu ja Oscar-hitiksi povattu musikaali La La Land saattaa hyvinkin olla se elokuva, joka saa sinut (uudestaan) rakastumaan vanhan koulukunnan Hollywood-elokuviin. Se voitti peräti seitsemän palkintoa Golden Globe -gaalassa.

Katsomossa kysyy itseltään, miksi ihmeessä ei pukeudu useammin klassisen kauniisiin mekkoihin ja hameisiin.

Kertakaikkisen valloittavassa teoksessa on kaikki: tarttuva musiikki, sydämet sulattava rakkaustarina ja vieläpä komea Ryan Gosling. Kuitenkin se on myös elokuva, jonka katsomossa kysyy itseltään, miksi ihmeessä ei pukeudu useammin klassisen kauniisiin mekkoihin ja hameisiin.

Eikä kysymys ole ollenkaan pinnallinen: naispääosassa säkenöivän, tähtiin vimmatusti pyrkivää nuorta Mia-näyttelijää esittävän Emma Stonen puvustus on yksi elokuvan päähenkilöistä. Se elää Mian kehityksen mukana: alun tyttömäisiä, kirkkaanvärisiä mekkosia ja huolettomia farkkuja käyttää uraansa aloitteleva, vastarakastunut nainen, aikuisempi Mia taas nähdään esimerkiksi jäätävän tyylikkäässä, avoselkäisessä mustassa mekossa.

Tyylioppitunnin lisäksi elokuva tarjoaa leffahistorian kenties romanttisimman kädestäpitokohtauksen, joten tämän paremmin ei kahta pimeää talvituntia voi viettää.

La La Land elokuvateattereissa 13.1.

Muusikko Jussi 69 rakastaa kiertue-elämässään kaikkea muuta paitsi lentojen odottelua. Parhaat ideansa hän saa joko juoksulenkeillä eri puolilla maailmaa tai oluella ystävien kanssa.

A Access All Areas. Passi, joka minulla pitäisi olla mukanani, kun olemme rundilla. Takaa pääsyn kaikille alueille. Hukkaan sen kuitenkin lähes aina. Onneksi en ole joutunut lausumaan ”ettekö tiedä kuka olen”. Se olisi turhan noloa.

B Bändi. Iso osa identiteettiäni, koska olen elänyt sen kanssa yli puolet elämästäni. 69 Eyesin kanssa olen kiertänyt maailman moneen kertaan, kokenut ja nähnyt vaikka mitä. Nuorempana ainoa tavoitteeni oli, että saan soittaa elääkseni. Tavoitteeni on vaatinut uhrauksia, mutta olen saanut paljon. Olen kiitollinen.

C Cradle of Filth. Bändi, jonka kanssa teimme yhdentoista viikon rundin Jenkeissä. Sen jälkeen kiersimme vielä Australiaa, Eurooppaa, Kolumbiaa, Brasiliaa, Meksikoa ja Chileä. Kiertue kesti puolitoista vuotta, siihen kuului 200 keikkaa ja 27 maata. Tuli juhlittua aika paljon. Kun pääsin himaan, luin erään suomalaisbändin haastattelun, jossa he valittivat keikkojensa raskautta. He soittivat Suomessa perjantaina ja lauantaina niin, että vielä keskiviikkona oli krapula. Huvitti vähän.

D Duunit. Minulla on useita töitä. Kaksi bändiä, oma baari, radio-ohjelmat, televisioproggikset ja dj-jutut. Rakastan jokaista.

E Elämä. On ihanaa. La Dolce Vita.

F Fashion. Minulla on paljon frendejä muotialalla. Kaikki ovat kiehtovia ja luovia, joskus hullujakin, mutta siksi mielenkiintoisia. Diggaan käydä muotinäytöksissä, mutta minulla ei ole tarvetta seurata trendejä.

G Google. Muutti maailman. Hyvästi paperiset tietosanakirjat ja kartat.

H Hampuri. Asuin kaupungissa 2000-luvun alussa sen, mitä rundaamiseltani ehdin. Hampurista on paljon hienoja muistoja.

I Ideat. Saan parhaat ideat juostessani. Rakastan sitä. Juokseminen on omaa aikaani, jolloin ajatukseni kulkee ja ideoita pulppuaa. Harrastan juoksulomia, jolloin vedän lähes puolimaratonin päivittäin. Olen juossut Vietnamissa, Saharassa ja Miami Beachilla. Myös Barcelonan ja Rio de Janeiron rantabulevardit ovat mahtavia. Toinen tapani ideoida on ottaa bisseä frendieni kanssa. Ajatus omasta radio-ohjelmasta syntyi näin.

J Jussi, Jyrki ja Janne. Perheemme kolme broidia. Meitä on kolme veljestä, joista olen nuorin. Katsomme toistemme perään ja pidämme huolta. Monet luulevat, että bändimme laulaja Jyrki on veljeni, mutta hänellä vain sattuu olemaan sama etunimi .

K Koti. Ei merkinnyt mitään vuosina 2000–2015. Se oli paikka, jossa kävin vain joskus nukkumassa. Kiersimme ympäri palloa enkä kaivannut kotia. Hima oli matkalaukkuni. Nyt olen ostanut Helsingin keskustasta kattohuoneiston, jossa viihdyn loistavasti. Tuntuu hyvältä mennä kotiin ja olla kotona. Vaikka seuraavan puolen vuoden aikana en ole juurikaan Suomessa, on ihanaa tietää, että minulla on paikka, johon palata. Ehkä tämä on aikuistumista.

L Lentokentät. Ainoa seikka, josta en duunissani välitä, on loputon venailu. En halua laskea, kuinka monta tuntia olen elämässäni odottanut lentokentillä. Varmaan pari vuotta.

"Harrastan juoksulomia, jolloin vedän lähes puolimaratonin päivittäin."

M Mutsi. Opetti, miten elämässä pärjää. Rakastin häntä äärettömästi ja ikävöin joka päivä. Äiti kuoli syöpään vuosia sitten.

N Negatiivisuus. En siedä negatiivisia ihmisiä. He syövät kaiken energian ja ilon ympäriltään. Pyrin karsimaan kaikki sellaiset asiat ja ihmiset läheltäni.

O Onnellisuus. Olen todella onnellinen tyyppi ja kiitollinen kaikesta, mitä olen kokenut ja mitä minulla on.

P Perhe. Hurjan tärkeä. Pakko kuitenkin tunnustaa, että tapaamme valitettavan harvoin.

Q Q&A-sessiot eli fanien ja toimittajien kanssa järjestetyt haastattelutilanteet. Usein vaivaannuttavia. Faneja ja toimittajia jännittää niin, etteivät he saa sanaa suustaan. Sitten kun homma on ohi, kaikki ryntäävät pyytämään kuvia, ja kysymyksiä alkaa sadella.

R Rakkaus. Rakastuminen ja rakkaus ovat ihania.

S Stadi. Olen monennen polven stadilainen. Helsinki on rakas.

T The Riff. Baarini Helsingin Isolla Roobertinkadulla. Keksin baarilleni nimen, kun olin Niilin-risteilyllä. Tein listan maailman parhaista biiseistä ja riffeistä ja päätin, että jostakin niistä täytyy kehittyä nimi. Pyörittelin koko päivän, kunnes tajusin, että The Riff kattaa kaiken. Puoli vuotta myöhemmin Hollywoodissa avattiin samanniminen kuppila. Se oli imartelevaa. Lähetin onnitteluni ja kehuin nimeä nerokkaaksi.

U Uteliaisuus. Olen koko ajan kiinnostunut uusista kuvioista elämässäni. En todellakaan katsele taakseni ja haikaile menneiden perään.

V Ville Valo. Ystäväni. Kun Ville soittaa, hän sanoo: ”VV täs moi.” Mahtava nimi. Kuten mies itsekin.

"Olen ostanut Helsingin keskustasta kattohuoneiston, jossa viihdyn loistavasti. Tuntuu hyvältä mennä kotiin ja olla kotona."

W Whisky A Go Go. Maailman legendaarisin rock-klubi, jossa ovat soittaneet kaikki The Doorsista Guns N’ Rosesiin. Ahmin lapsena jokaisen kirjan ja jutun tästä maagisesta pyhätöstä. Oli mahtava tunne, kun esiinnyimme siellä ensi kertaa. Keikka oli loppuunmyyty. Good times.

X Levykauppa Äx. Valitettavasti yksi viimeisistä paikoista, jossa myydään fyysisiä äänitteitä.

Y Ystävät. Ovat tärkeitä. Tunnen olevani siunattu, koska minulla on hyviä ystäviä maailman jokaisessa kolkassa.

Z Zetor. Helsinkiläinen ravintola, jossa olen käynyt kerran, kun isännöin eteläafrikkalaisen matkailusarjan jaksoa. Tekijät halusivat käydä eksoottisissa paikoissa ja ajattelivat, että Helsinki sopii mukaan. Menimme Zetoriin syömään läskisoosia. Alkoi aggressiivinen huutelu juontajan ihonväristä. Häpesin silmät päästäni, raivostutti.

Å Åland. Ahvenanmaan paras baari on Dino's Bar & Grill. Nimi tulee Thin Lizzy -yhtyeen klassikkobiisistä The Boys Are Back In Town. Suosittelen burgeria.

Ä Äijät. Ystäväni Jone Nikula ja Jouni Hynynen. Molempien äijyys on viime aikoina karissut, koska Jone antaa haastatettuja kissanpennuistaan ja Hynynen puhuu naistenlehdissä rakkaudesta. Onneksi peli ei ole täysin menetetty, koska Jone on yhä innoissaan panssarivaunuista ja Hynynen tekee äijämusaa.

ÖÖöö. Turhaudun ihmisiin, jotka vastaavat kysymyksiin ööö. Minulla ei ole aikaa kuunnella ööö-vastauksilla varustettuja ihmisiä.

Jussi 69, 44, rumpali, joka kiertää maailmaa The 69 Eyes -bändinsä kanssa.

Asuu Helsingissä, perheeseen kuuluvat tytär ja veljet Jyrki ja Janne.

Soittaa The 69 Eyesin lisäksi lisäksi The Local Bandissa, tekee radio- ja televisio-ohjelmia sekä dj-keikkoja.

Luotsaa The Riff -baariaan Iso Roobertinkadulla Helsingissä.