Pysähdyin katsomaan aamu-tv:n lähetystä, jossa kaksi naista, juontaja ja ohjelman vieras, silittivät toistensa käsiä. Vieressä seisoi Aivo Akademin edustaja, jolla oli kädessään pino kosketuskortteja. Eli kortteja, joissa oli kuvia erilaisista tavoista koskettaa.
Asiantuntija kertoi, että monella ihmisellä on kosketusvaje. Hän kehotti sopimaan säännöistä, mutta rohkaisi kosketteluun esimerkiksi työpaikoilla. Näissä kosketuksissa ei siis ole mitään seksuaalista vaan kyse on silittelystä ja halaamisesta.
Helsingissä sinkkutalouksien määrä oli 51 prosenttia kaikista asuntokunnista vuoden 2023 lopussa. Kuulun itsekin yksin asuviin. Olen kuitenkin sen verran vanhakantainen jäärä, että en uskoisi nauttivani, jos toisen ihmisen koskettamisesta pitäisi sopia ohjeiden mukaan. Halaan kyllä mielelläni spontaanisti tuttuja, mutta halausrinki työpaikalla tuntuisi aika teennäiseltä.
Todennäköistä kuitenkin on, että kosketukset vanhoilla päivilläni vain vähenevät. Jos pystyn elämään kotonani, apunani voi olla lääkkeenotosta muistuttava tekoälysovellus tai kävelyä avustava robotti.
Toistaiseksi en ole huomannut kärsiväni kosketusvajeesta. Yksinasumisessa on enemmän hyviä kuin huonoja puolia. Kallistahan se kyllä on, kun kukaan ei ole jakamassa pakollisia menoja. Vastapainona on vapaus päättää omista tekemisistään ja ajankäytöstä ilman selitysvelvollisuutta.
Mutta. Elämässä tulee vaiheita, jolloin turvallinen arki järkkyy. Silloin ei kaipaa niinkään omaa vapautta vaan toisten ihmisten tukea ja myötäelämistä. Jos ympärillä ei ole perhettä tai sukua, ystävien merkitys on näissä tilanteissa valtavan suuri.
Ystävien kanssa voi käydä pitkiä keskusteluja tai höpöttää puhelimessa aivan arkisia asioita. Tuntuu hyvältä tietää, että on jonkun mielessä.
Sydämiä sirotellaan viesteihin nykyisin hulvattomasti, mutta sydän oikeaan aikaan lähetetyssä WhatsApp-viestissä voi olla uskomattoman tärkeä. Älkää säästelkö sydämiä ja tsemppejä, ne voivat pelastaa vastaanottajan päivän.
Juttu on julkaistu Gloriassa 5/2025.
