Irene Lemmetti-Haarasen kotona sisustus rakentuu taiteen ympärille. Maalaus on Outi Pienimäen.
Irene Lemmetti-Haarasen kotona sisustus rakentuu taiteen ympärille. Maalaus on Outi Pienimäen.

Sisustusliike Zarron omistaja Irene Lemmetti-Haaranen rakastaa sisustuspulmia ja sisustaa taiteen ehdoilla.

1/ Vaihtuva ripustus

Meillä on paljon taidetta, eivätkä kaikki teokset valitettavasti mahdu samaan aikaan esille. Siksi kierrätämme teoksia ja ne vaihtavat usein myös paikkaa. Olen erityisen viehättynyt isokokoisiin, värikkäisiin ja ekspressiivisiin maalauksiin. En voisi ajatellakaan, että meillä olisi tyhjät seinät. Kun muutimme tähän kotiin yli 20 vuotta sitten, ensimmäinen asia, jonka laitoin paikoilleen, oli Marjatta Tapiolan suurikokoinen maalaus. Muu sisustus rakentui sitten sen ympärille. Edelleen sisustus menee usein uusiksi, kun ripustus muuttuu. Viimeksi Outi Pienimäen maalaus mullisti makuuhuoneessa kaiken. Sen voimakkaan värimaailman rinnalla beigen sävyiset tekstiilit eivät enää näyttäneet miltään, joten sen seuraksi oli hankittava uusi matto, päiväpeitto ja tyynyt.

Marjatta Tapiolan teoksen värimaailma toistuu itämaisessa matossa. Keraamisaet teokset ovat Timothy Personsin käsialaa. Nojatuoli &Traditionin Little Petra.

2/ Eiffelin lumo

Eiffel-torni on jostain syystä aina kiehtonut minua. Se on yksinkertaisesti mielettömän hieno arkkitehtoninen taidonnäyte. Olen käynyt Pariisissa lähes 40 kertaa, mutta itse tornissa vain kahdesti. Riittää, että saan ihailla sitä kauempaa. Tornin rautaisessa rakenteessa pultteineen on jotakin todella vaikuttavaa. Portugalissa asuvilla ystävilläni on Eiffelin suunnittelemat ikkunanpuitteet, mistä olen heille avoimen kateellinen. Itse olen ostanut Eiffel-tornin pienoismalleja sitä mukaa, kun hienoja on tullut vastaan.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Irenen päivä ei ala ilman tummaa kahvia. Leena Kouhian Raaka Rå -kuppi on olennainen osa aamurituaalia.

3/ Inspiroivaa ongelmanratkaisua

Rakastan kontrasteja ja tahdon ratkaista dilemmoja. Vaikka olen ollut sisustusalalla puolet elämästäni, ei sisustaminen suinkaan ole aina helppoa. Oikeastaan juuri haasteet tekevät koko jutusta kiinnostavan. En halua tehdä omassa kodissani varmoja valintoja. Saan suunnatonta nautintoa siitä, kun saan epätavalliset yhdistelmät toimimaan - kun esimerkiksi löydän voimakasvärisen ja vahvan teoksen rinnalle kuviollisen maton, jossa on samat värit. Vaikka kotimme on runsas ja värikäs, myös minimalismi kiehtoo minua. Itsestäni ei kuitenkaan ole minimalistiksi, ja tyylini on kehittynyt iän myötä vain entistä runsaammaksi.

Koko makuuhuoneen värimaailma meni Outi Pienimäen öljyvärityön myötä uusiksi. Matto löytyi Bukowskilta. Kalla-valokuvateos on Irenen miehen, Pasi Haarasen, käsialaa.

4/ Kukkamaniaa

En voi vastustaa kukkia. Olen usein naureskellut, että minulla menee tuloihin suhteutettuna varmasti saman verran rahaa leikkokukkiin kuin Elton Johnilla. Bulevardin Form & Flora tuo minulle joka torstai näyttävän viikkokimpun. En koskaan anna heille neuvoja, koska he tietävät täsmälleen mistä tykkään. Viikkokukkien lisäksi ostan kukkia Fredan torin kukkakojusta ja jopa marketista, jos sopiva kimppu tulee vastaan. Kesällä tosin pidän kukkaostoksista taukoa ja poimin kukkani itse joko siirtolapuutarhastani tai tienpientareelta.

Irenen ystävän, kuvataiteilija Petri Salon, maalauksen mystinen tunnelma ja tumma värimaailma puhuttelevat Ireneä.

5/ Ei tosikoille

Kodistani varmasti näkyy, ettei täällä asu tosikko. Sisustuksessa minulla ei ole rajoja siinä, mikä on sopivaa ja mikä ei. Tärkeintä on, että itse tykkäämme niistä asioista, joilla itsemme ympäröimme. Yritän toisinaan hieman pidätellä itseäni, mutta homma räjähtää kuitenkin käsiin, ja haalin kotiin muotoja ja värejä. Kun perheeseen kuuluu pari koiraa karvoineen, niin meno menee senkin puolesta välillä aika boheemiksi. Siihen on kuitenkin pakko sopeutua, koska eläimet tuovat niin paljon iloa elämään, ja itselleni on aina ollut tärkeää, että kotona on elämää.

Juttu on julkaistu Glorian Kodin numerossa 8/2020.

LindaJ

Irenen koti on niin upea, en kestä miten mieletön värisilmä hänellä on ja taito tehdä jännittäviä ja kauniita kokonaisuuksia😍

  • ylös 15
  • alas 10
Sisältö jatkuu mainoksen alla