Kuvataiteilija Jenni Vakkilainen jakaa työtilansa yhdessä puolisonsa kanssa: ”Voimme keskustella töistämme myös kyseenalaistaen ja ärsyttäen”

Taidemaalari Jenni Vakkilaisen työhuoneella Helsingin Vallilassa silmä kiinnittyy heti värien kylläisyyteen, etenkin vaaleanpunaiseen. Sama toistuu taiteilijan abstrakteissa maalauksissa. Runsaiden värien joukossa on aina pilkahdus hempeää pinkkiä.

– Mikään väri ei ole arvokkaampi kuin toinen, mutta sattumoisin vaaleanpunainen tuntuu hyvältä. Aina, kun lähden kokeilemaan johonkin toiseen suuntaan, ymmärrän, että haluan sittenkin pinkkiä teokseen, Vakkilainen nauraa.

Valoisa ja avara työhuone punatiilisessä tehdasrakennuksessa on Vakkilaiselle melko uusi. Hän sai tilan käyttöönsä samaan aikaan, kun sai tietää olevansa raskaana. Nyt taiteilija on vastikään palannut vanhempainvapaalta. Lattialla on muutamia duplopalikoita ja seinustoilla lähes lattiasta kattoon yltäviä keskeneräisiä töitä, jotka odottavat viimeistelyä. Sekalainen sarja parvekekalusteita ja sohvia on saanut koristeekseen pastellinsävyisiä tyynyjä. Vaikka kaikkialla on pieniä värikkäitä yksityiskohtia, tilassa on rauhaa. Yksi iso valkea seinä on riisuttu paljaaksi ja siinä komeilee tasan yksi iso keskeneräinen maalausprojekti.

– Lapsen saaminen on muuttanut maalaamistani. Elämän mittasuhteet ovat muuttuneet - se, mikä mikä on merkityksellistä ja mihin pieniin asioihin takertuu.

Vakkilainen on pitkään jakanut työtilansa taidemaalarimiehensä Risto Lehtisen kanssa. Kaksikolle on hitsautunut mutkaton kyky tehdä töitä yhdessä eikä Vakkilaista häiritse työskentely kumppanin katseen alla. Tuntemattoman läsnäolo murentaisi hänen keskittymiskykyään.

– Puolison kanssa olemme voineet keskustella töistämme välillä myös kyseenalaistaen ja ärsyttäen.

Vakkilainen ei ota maalaamista liian tosissaan. Hän antaa siveltimen ja maalin liikkua intuition johdattamina, nautintoa tavoitellen ja leikkisästi. Maalaukset ovat positiivisuuden sanansaattajia, mikä näkyi esimerkiksi Vakkilaisen Memory Game -näyttelyssä.

– Näyttelyn idea oli syvemmän tason tunteissa, jotka ovat tuttuja, mutta joita ei välttämättä tiedosta. Maalauksessa on jokin hyvältä ja tutulta tuntuva juttu, vähän niin kuin ihminen, jonka kanssa synkkaa heti.

Jos oikein tarkkaan katsoo, maalauksista voi löytää Vakkilaisen lemmikkien korvien muotoja tai erikoisia olioita, jotka kuitenkin häviävät nautinnollisen pinkillä kyllästetyn värimassan sekaan. G

Juttu on julkaistu Glorian numerossa 05/2021.