”Hyvää kovuutta ja iskunkestävyyttä kannattaa treenata” – Anna Perho ei päästä itseään liian helpolla

Viime aikoina Anna Perho on pohtinut uskalluksen puutetta. Paljon. Hänestä naiset ujostelevat ihan turhaan toiveissaan ja mahdollisuuksissaan.

-Ihmiset elävät vähän pienemmin kuin haluaisivat. Miksi? Kenelle sitä elämää suoritetaan? Toivon, että voisin rohkaista ihmisiä: tee ja kokeile. Kokeilemisen ei tarvitse olla mullistava elämänmuutos, Anna opastaa.

Aluksi voi ottaa pienen askeleen, silloin riskitkin ovat pienemmät. Haaveilla on myös hintansa: aina kun valitsee elämäänsä jotain, valitsee myös uudet ongelmat.

Tyhjän päälle Anna ei kannusta ketään hyppäämään ja ajattelemaan, että kyllä elämä kantaa.

-Ei se aina kanna. Siksi täytyy rakentaa strategia. Voi mennä opiskelemaan, muuttaa tai rakentaa uusia suhteita.

Uuteen astuessa pitää myös niellä se, että palaa takaisin aloittelijaksi ja on taidoiltaan vajaa.

Itseään hän kuvaa "ryskääjäksi".

-Pidän epävarmuutta miellyttävämpänä olotilana kuin tyytymättömyyttä. Siksi riskien ottaminen on aina tuntunut minulle luontevalta.

Kun Anna osti "vanhan röttelön" lapsuuden maalaismaisemistaan Ypäjältä, ihmiset ihastelivat.

-Moni on sanonut, että voi kuinka rohkeaa - kunpa minäkin uskaltaisin. Ymmärrän, että kaikki eivät voi ostaa taloa tuosta vain. En tiedä, olisiko minunkaan kannattanut. Mutta oikeaa hetkeä tehdä vaikeita tai vähän vaarallisilta tuntuvia asioita ei koskaan tule. Uskallus ja monet vastaukset löytyvät vasta sitten, kun ensin antautuu tekemiselle.

Vanhan talon korjaamisessa on ollut valtava työ, ja rahaa on palanut suunniteltua enemmän. Anna paljastaa käyttäneensä miehensä Sami Tenkasen suostutteluun "alhaisia aseita": kiristämistä, murjottamista ja huokailua. Mutta mieluummin näin.

-Elämätön elämä on hirveän uuvuttavaa. Jos aina kaikki muu menee sen edelle, kuka oikeasti on ja mitä haluaa ja tarvitsee, ihminen väsyy ja alkaa oirehtia.

Voi tulla kehollisia tuntemuksia, väsymystä tai tyytymättömyyttä. Moni alkaa hakea ratkaisua helposti itsensä ulkopuolelta.

-Voi alkaa tuntua, että ongelmien syy onkin parisuhde. Tai vika on epämääräisessä suoritusyhteiskunnassa, työpaikassa tai muissa ihmisissä. Joskus näin onkin, mutta ensin kannattaa tarkistaa, mitkä omista haaveista viruvat odotushuoneessa ja minkä puute tekee elämästä valjua tai ahdistavaa. Tyytymättömyys on myrkkyä, joka lopulta värjää koko elämän.

Teesi 1: Elä omaa elämääsi, älä muiden

-Vapaus on elämäni tärkein arvo. Olin nuorempana aika ikävässä parisuhteessa. Kun se päättyi, minulle syntyi mieletön vapauden kokemus. Muistan ne tunteet vieläkin.

Omien arvojen mukainen elämä on tärkeää. Monen burnoutin ja oireilun takana on tilanne, jossa oma elämä ja arvot ovat pitkään ristiriidassa keskenään. On myös kuluttavaa olla roolissa, joka ei tunnu omalta. Ensimmäisen valmennuskirjani alaotsikko olikin: Elä oma omaa elämääsi, älä muiden. Olisi hemmetin raskasta olla näyttelijä omassa elämässään!

Vapauden vuoksi yrittäjyys sopii minulle. Olen tajunnut jo aikoja sitten, että en pysty sitomaan itseäni. Minua häiritsee pelkkä ajatuskin siitä, että joku määräisi, milloin pidän vapaapäivän. Toki asiakas on aina yrittäjän pomo, mutta muita päsmäreitä en työhöni kaipaa.

Teesi 2: Maksuton työ voi olla sijoitus

-Uralla minua on aina kiinnostanut eteenpäin meneminen ylöspäin menemisen sijaan. Olen mennyt arvojeni, uteliaisuuden ja hauskuuden perässä, en statuksen.

Olen käyttänyt paljon aikaa ja rahaa opiskeluun. Pohjakoulutukseltani olen agrologi: nuorempana ajattelin tehdä hevosista itselleni ammatin. Sittemmin opiskelin tv-tuottajaksi ja valmentajaksi.

Olen tehnyt paljon maksutonta tai huonopalkkaista työtä, koska olen ajatellut sen olevan sijoitus, joka maksaa itsensä takaisin. Olen hyötynyt niistä hommista muulla tavoin: olen oppinut jotain, saanut tutustua ihmisiin tai olla mukana hankkeissa, joihin en muuten olisi päässyt. Olen päässyt kokeilemaan, mitä kaikkea voin osaamisellani tehdä.

Tämä valinta on ollut merkittävä asia omalla polullani. Joustaa kannattaa, mutta ei tietenkään loputtomiin. Jostainhan rahan on tultava.

Tunnistan itsessäni työnarkomaanin piirteitä. Olen uhrannut työn vuoksi myös yksityiselämääni. Ihmettelen, että ystäväni ovat yhä ystäviäni, vaikka en ole ikinä heidän kanssaan. Kiitos heille!

Teesi 3: Älä ainakaan itse toitota ikäongelmaa

-Koen, että viisikymppisenä minulla on työ-elämässä mahdollisuuksia jopa aiempaa enemmän. Minulla ei ole enää pieniä lapsia, ja työelämästä on kertynyt paljon kokemusta.

Minusta tämän ikäiset voivat ottaa työssään riskejä - vanhaan työhön kun useimmiten pääsee takaisin.

Urarohkeuteen kannustavalla kurssillani näin, kuinka osa naisista pelkäsi olevansa liian vanhoja hakemaan ja saamaan uusia töitä. Sanoin yhdelle osallistujalle, että älä nyt ainakaan itse ikäongelmaa toitota. Anna työnantajan päättää, oletko vanha vai et. Jos työhaastatteluun menee asenteella, että "mää olen nyt tällainen vanha muija", se kyllä näkyy.

En väitä, etteikö ikäsyrjintää esiintyisi. Mutta sitä ei ole kaikkialla ja koko ajan. Kannattaako siis ottaa juuri se ajatus sydämeen? Voisiko ajatella, mitä kaikkea hyvää ja vahvaa minussa on?

Elämässä pelkään eniten paikalleen jäämistä. Pysyn valppaana ja vastaanottavaisena, kun en kuvittele olevani valmis ja täydellinen.

Teesi 4: Et tarvitse lupia muilta

-Elämme vuotta 2022, mutta vallalla on yhä paljon konservatiivisia ja varovaisia ajatuksia siitä, mitä nainen voi tai saa tehdä.

Miksi? Me elämme vapaassa maassa. Tasa-arvo ei ole koskaan valmis, mutta Suomessa se on aika hyvällä tasolla. Silti tuntuu, että ihmiset usein odottelevat jotain lupaa toteuttaakseen haluamaansa. Ihan kuin jostain virastosta tulisi kirje, että nyt saat tehdä noin. Sellainen on usein pohjimmiltaan hyväksynnän hakemista muilta.

Muu maailma ei koskaan tule olemaan sellaisessa asennossa, että jokainen kanssaihminen hyväksyy sinun ratkaisusi. Muutoksia tekevä kohtaa usein vähättelyä ja vastustusta, koska irtisanoutuminen tutuista kuvioista tekee kriitikoiden omat toiveet kipeän näkyväksi: nyt tuo toinen tekee sen, mistä minäkin haaveilen.

Kiltteys on ihana piirre ihmisessä, mutta miellyttäminen on sen ilkeä pikkuserkku: päältä kiva, sisältä toksinen. Kun sille antaa ohjakset, niin varmasti pettyy.

Minä en ole hirveästi lupia kysellyt, en kotonakaan. Onneksi lieka suhteessamme on pitkä. En usko, että kovin moni puoliso sietäisi sitä kun vaimo sanoo 'minäpäs vaihdan työtä - en tosin tiedä, onko minulla puolen vuoden päästä edes asiakkaita'. Meissä on Samin kanssa vakka ja kansi löytäneet toisensa.

Teesi 5: Villasukkailulla on riskinsä

-Väsymyspuhe on nykyään massiivista. Miksi kaikki ovat koko ajan niin loppu? Välillä minua riepoo villasukka-ajattelu, jossa hyvä elämä on sitä, että juodaan teetä fleeceen kääriytyneenä - nunnunnuu - ja käperrytään kotiin. Voisimmeko joskus puhua niistä, jotka eivät uuvu? Mikä sen mahdollistaa?

Merkittävimmät asiat elämässä tuottavat eniten stressiä. Siksi on valheellista myydä käsitystä siitä, että olisi olemassa jokin eldorado, jossa duunit eivät paina ja päivät menevät vain hengitellessä ja riemuitessa. Sanon näin väheksymättä kenenkään burnoutia tai kuormitusta. Ne ovat todellisia ongelmia, joiden syistä osa on yhteiskunnallisia.

Minusta tässä keskustelussa saisi olla enemmän varianssia. Väsymys ja stressi sysätään helposti työelämän syyksi. Tuntuu kuin työelämä olisi hyvän elämän vihollinen.

Ajattelen, että monen väsyjän sisällä on jotain kipeää käsiteltävää. Kyvyttömyys levätä voi versoa vaikkapa lapsuuden kokemuksesta, jossa rakkaus ja oma arvo pitää ansaita tekemällä. Turtumus voi myös liittyä siihen, että oman työn sisältö ei enää tunnu mielekkäältä tai tärkein ihmissuhde on aivan loppu.

Väsymykset kevenevät kummasti, jos ihminen saa täyttää arkensa asioilla, jotka ovat hänelle merkityksellisiä ja mielekkäitä.

Se ei tarkoita, että elämästä tulisi helpompaa. Mutta kun merkityksellisyys lisääntyy, se tekee elämästä tyydyttävämpää. Täytyy kuitenkin sietää epämukavuutta ja kipua. Siksi pidän villasukkailua myös riskinä. Illuusio pelkästä lepäilystä ja teenjuonnista hyvän elämän määreenä voi muodostua uudeksi ongelmaksi, jos se johtaa epämukavuuden tai ponnistelujen välttelyyn. Minusta itseään ei kannata päästää liian helpolla.

Teesi 6: Omasta kehosta saan ajatella mitä lystään

-Kuulin hyvän termin: kehorealisti. Olen varmaan sellainen.

Kehopositiivisuus on lähtökohtaisesti hyvä asia, koska se rentouttaa ulkonäkönormeja. Minua kuitenkin häiritsee, että taas joku muu on sanomassa, miten omaan kehoon pitää suhtautua. Kyllä minä saan omasta kehostani ajatella mitä vain. Kun astun peilin eteen ja sanon vaikka kuinka monta kertaa, että "oletpa upea", niin en kyllä ole. Kun en onnistu olemaan reipas ja positiivinen kuvani nähdessäni, kehosuhteeseeni tulee uusi kerros häpeää. Antakaa minulle kehorauha omien ajatusteni suhteen!

Vatvominen ulkonäöstäni unohtuu, kun avaan suuni. Puhe on vahvuuteni. Kun se moottori käynnistyy, unohdan miltä näytän. Aina kun saan liikuttua tarpeeksi, tykkään kehostani enemmän.

Teesi 7: Lopeta puhumasta itsellesi rumasti

-Olemme kauhean ankaria itsellemme. Sisäinen puhe itselle on karmeaa, minullakin.

Olen miettinyt, mitä ne sisäiset tarinat ovat, joita itse kukin vaalii? Nehän meitä liikuttavat. Niitä kannattaa tutkia ja miettiä, ovatko ne minulle hyödyksi. Tuottaako tarinan vaaliminen minulle hyvää elämää?

Usein self helpiä ja coachaamista kritisoidaan siitä, että rakenteellisia ongelmia yritetään sysätä yksilöiden vastuulle. Voi olla. Minä ajattelen, että nopein apu löytyy, kun itse työstää itseään ja omia tarinoitaan.

Katson mieluummin itseeni kuin odotan maan hallituksen vaihtuvan ja elämäni muuttuvan yhtäkkiä paremmaksi. En laske elämääni sen varaan, että joku muu huolestuisi mikrotasolla minun asioistani ja toiveideni toteuttamisesta. Olen kyllä kiinnostunut yhteiskunnallisesta keskustelusta ja kehityksestä.

Omaan pimeyteen katsominen on tosi pelottavaa, ja omaa varjoaan on raskasta työstää. Jung sanoi, että kun varjon nostaa valoon, sen kanssa pystyy elämään. Se on parempi vaihtoehto kuin käyttää energia vikojensa piilossa pitämiseen.

Emme voi vaikuttaa, mitä esimerkiksi lapsuudessa on tapahtunut. Mutta tästä hetkestä eteenpäin saamme valita, mitä seuraavaksi tapahtuu. Joskus paremman tulevaisuuden muokkaaminen vaatii pitkää terapiaa, mutta usein paljon keveämmätkin tavat ja interventiot toimivat hyvin.

Koskaan ei ole liian myöhästä olla se, joka on aina halunnut olla.

Teesi 8: Käytä supernaisasentoa ja puhu hitaasti

-Hyvää kovuutta ja iskunkestävyyttä kannattaa treenata. Oikea kovuus sisältää inhimillisiä elementtejä: joustavuutta molempiin suuntiin.

Muistan vuosien takaa palaverin, jossa asiat olivat mielestäni menossa väärään suuntaan. Pidin muita osallistujia itseäni kokeneempina.

Mietin tarkkaan, voinko avata suutani, sillä en halunnut nolata itseäni. Tajusin, että jos en sano nyt mielipidettäni ja palaveri päättyy, tuloksena on se, että raivoan kotona typerästä päätöksestä.

Mieleeni nousi kuva miehestäni. Olin nähnyt, miten hän puhuu ja millaisen asennon ottaa, kun hän haluaa, että häntä kuunnellaan. Niinpä otin vähän teatraalisesti supernaisasennon: suoristin ryhdin, nostin leuan pystyyn ja katsoin silmiin.

Minulla on aika nopea puherytmi, joten hidastin puhettani. Kerroin mielipiteeni uutistenlukijaäänellä. Kaikki kuuntelivat ja totesivat pointtini olevan hyvä. Asiaa viilattiin ehdottamaani suuntaan.

Teesi 9: Kukaan ei valmistu itsevarmaksi kaapissa

-Rohkeatkin pelkäävät ja ovat epävarmoja. Kukaan ei valmistu itsevarmaksi kaapissa. Yksin nyhjöttämällä ei voi psyykata itseään rohkeaksi ja valmiiksi. Se tapahtuu tekemisen kautta. On pakko altistaa itsensä häpeälle. Siksi rohkeus on niin vaikea juttu.

Olen ollut aina reipas. Saan itsestäni eniten irti, kun olen vähän tiukassa paikassa ja joudun opettelemaan uutta paineen alla. Se tekee minulle hyvää, mutta sieltä täytyy päästä pois ja palautumaan.

Elämänkokemukseni ja iän myötä olen oppinut hyväksymään epätäydellisyyttä. Tajuan, että se on minussa ja kaikissa. Se on kauhean huojentavaa. Me kaikki olemme vajaita.

Pyrin siihen, että en ottaisi itseääni niin hirveän vakavasti. Itselleen nauraminen on kullanarvoista. Sillä pääsee eteenpäin. Aina voi nauraa - vaikka läpi kyynelten.

Juttu on julkaistu Gloriassa 12/2022.