Kriisikonsultti Harri Saukkomaa: "Suositukseni kaikille ikätovereille on se, että tässä vaiheessa kannattaa kokeilla ihan kaikkea"

Mies ja salkku. Näky on tullut tutuksi myrskynsilmään joutuneille yritysjohtajille, kun maan kovimpana pidetty maineenhallinnan konsultti Harri Saukkomaa on soitettu paikalle apuun.

Salkusta Keuruun korvesta tullut maatilan poika tunnettiin jo koululaisena. Valtavan salkkunsa kanssa hän matkusti säännöllisesti Helsinkiin ensin keskustanuorten sitten Teiniliiton asioissa.

Kun Harri valittiin 17-vuotiaana Keskisuomalaiseen kesätoimittajaksi, se oli menoa. Oma ala oli löytynyt. Puoluepolitiikka jäi. Miehestä tuli palkittu - pelättykin - tutkiva journalisti. Uraa hän on tehnyt myös Punaisen Ristin valistusdelegaattina Jerusalemissa, tv-tuotantoyhtiön perustajana ja mediapomona. Nyt hän on perheineen viestintätoimisto Tekirin enemmistöomistaja ja yhtiön korkeahintaisin konsultti.

-Pitkiä kaaria kun katsoo, niin ihmisten auttaminen on aina ollut takana kaikissa toimissani.

Näin sanoo mies, joka tunnetaan tiukkana ja suorasukaisena ihmisenä. Arroganttiuttakin hän toteaa harrastaneensa. Mutta kyynisyyttä vastaan hän on taistellut aina. Niin ihmisenä kuin toimittajanakin.

-Ydinasia journalismissa ja myös nykytyössäni on maailman parantaminen, tavalla tai toisella.

Kriisikonsulttina hän tulee usein tilanteeseen, jossa johtaja vapisee pöydän alla sikiöasennossa - symbolisesti.

-Ihminen on siinä tilanteessa todella yksin, ja tuntuu, että koko yhteiskunta tai media on vastapuolella. Menen hänen luokseen ja kysyn mitä voin tehdä, jotta sinä selviät.

Vapissut on Harrikin. Nuorena Kansallispankin Kouri-kauppoja tutkineena Suomen Kuvalehden toimittajana, kun sitä koskeva oikeusprosessi kesti kaikkiaan neljä vuotta. Tai kun omaa työtä tai yritystä vastaan on hyökätty.

-Epäreiluus ja -oikeudenmukaisuus, väärät tiedot ja pahanhaluisuus, jotka kohdistuvat itseeni tai omiin yrityksiin, ovat herkkiä kohtia.

Uutisointi Keskustan ex-ministeri Katri Kulmunin tapauksessa veivät jaloista voimat. Eräästä toisesta muistoksi jäi tinnitus.

Siviilissä salkkumies on naimisissa turkkilaissyntyisen taiteilijan Melek Mazicin, 67, kanssa. Pariskunnalla on kolmekymppinen poika, Selim, joka työskentelee Marimekolla kansainvälisissä markkinointitehtävissä.

Vapaa-ajallaan Harri tarttuu nokkahuiluun. Viulu jäi toimittajakouluvuosina. Nokkahuilua hän harjoitteli lapsena niin ahkerasti, että samaa huonetta jakanut veli, sittemmin valokuvaajana palkittu Heikki Saukkomaa, kyllästyi ja täytti isoveljensä soittimen muovailuvahalla.

TEESI 1: TITTELIÄ TÄRKEÄMPI ON IHMINEN

Lapsuudenkotini oli keskikokoinen maatila metsien ympäröimänä, kauniin Huhkojärven rannalla. Lähimmälle bussitielle oli seitsemän kilometriä ja Keuruun keskustaan 18 kilometriä.

Vanhempani olivat joutuneet jättämään koulunsa kesken, mistä he olivat katkeria. Isäni ei voinut jatkaa opintoja rahapulan vuoksi. Äiti taas joutui 15-vuotiaana tarttumaan maatilan töihin, koska hänen äitinsä kuoli nuorena, ja hänen isänsä ilmoitti, että oppikoulu saa jäädä.

Meillä arvostettiin lukemista ja sen myötä kirjoittamista. Kirjoja oli paljon. Ruokapöydässä meillä keskusteltiin yhteiskunnallisista asioista. Isäni oli aktiivinen kunnallispolitiikassa ja äiti hyvin kiinnostunut kulttuurista.

Istuin pienestä pitäen joka sunnuntai kuuntelemassa, kun isoisäni ja hänen veljensä puhuivat sodasta. Väittely oli toisinaan kovaakin, ja välillä toinen lähti ovet paukkuen ulos. Seuraavana sunnuntaina keskustelu jatkui. Sieltä opin väittelyn taidon, hyvässä ja pahassa.

Äitini ja isäni katsoivat ihmisiä silmien tasolta, tasa-arvoisesti. Toimittajana minun oli helppo ajatella samoin: arvoasetelmat eivät ole tärkeitä, vaan se, millaisia ihmiset ovat.

Kotona meille kolmelle pojalle ei asetettu valtavia paineita. Muistan tosin hetken, kun kerroin ajattelevani toimittajan ammattia. Laskeutui syvä hiljaisuus, sillä tuolloin se oli vanhempieni mielestä boheemien ja viinaa juovien ryysyläisten ammatti. Samaa luokkaa oleva hiljaisuus syntyi, kun kerroin lähteväni siviilipalvelukseen. Ehkä itsevarmuuteni on peruja sieltä.

Lähes 200 vuotta vanha talomme, taiteilija Onni Ojan syntymäkoti, oli iso, ja kesäisin meille saapui Helsingistä kesävuokralaisia. Se oli mahtava tuulahdus toisesta maailmasta ja toi happea keskelle metsää. Sittemmin talo toimi Keuruun kaupungin taiteilijatalona, jossa muun muassa taiteilija Hannu Väisänen asui ja työskenteli.

Elimme Serlachiuksen suvun suuren maatilan naapureina. Siksi järvemme rannalla asui aikoinaan myös Akseli Gallen-Kallela, suvun suojatti. Hän maalasi siellä yli 40 teosta. Vajaa vuosikymmen sitten nyt 89-vuotias äitini oli jäljittämässä paikkaa, jossa Gallen-Kallela maalasi Kullervon kirouksen. Se löytyi toiselta puolen järveämme. Nyt kivi ja sen ympäristö on suojeltu äitini aloitteesta.

TEESI 2: ROHKEUS ON VALINTA

En pysty laskemaan itseäni erityisen rikkaaksi, mutta raha on helpottanut elämää. En ole rahaton, kuten nuorena. Olen aina tehnyt paljon töitä, sunnuntaitkin. Työt ovat ohittaneet usein kaiken muun elämän. Se ei ole herättänyt perheessä suurta innostusta ja ylistystä. Kysymys on ollut varmaan rahasta, mutta myös oman kestokyvyn viemistä äärirajoille. Piirre on rakennettu minuun jo lapsuudessa, kun vanhempani tekivät työtä seitsemän päivää viikossa.

Yrittäjä minusta tuli 1996, kun perustimme Liisa Akimoffin ja Markus Leikolan kanssa A4 Median. Haimme Suomen neljännen televisiokanavan toimilupaa, mikä johti potkuihin Yleisradiosta. Sanoma voitti luvan. Liisan kanssa perustimme tv-tuotantoyhtiö Production Housen.

Sittemmin olin kuusi vuotta Yhtyneissä Kuvalehdissä julkaisujohtajana ja varatoimitusjohtajana. Se olisi voinut olla loppuelämän paikka, mutta 2007 tunsin olevani tienhaarassa ja pohdin, valitsenko turvallisuuden ja lokoisat olot vai epävarmuuden yrittäjänä.

Yrittäjyys oli pelottava loikka, mutta yrittäjyyden myrkky oli jo suonissani. Ensimmäiset vuodet olivatkin hirveitä. Konkurssi uhkasi. Oli aikoja, jolloin en juurikaan nukkunut, ja tyhjä pankkitili tuli hikisiin uniin. Minulla oli kova tarve näyttää, että onnistun.

Viestintäkonsultti minusta tuli vähän vahingossa vuonna 2008, kun Jukka Kurttila pyysi konsultoimaan Henki-Sammon muutoksessa Mandatum Lifeksi. Sanoin, että minusta viestintäkonsultit ovat alkulimasta seuraava olomuoto - eikä ylös- vaan alaspäin - ja toiseksi: en ymmärrä viestintäkonsultoinnista mitään. Menin kuitenkin. Jostakin jumalan ihmeestä jo seuraavana keväänä saimme Tekirin kokoon nähden suuria asiakkaita. Alkoi näkyä, että tämä voi kannattaa ja pitää minut ja perheen hengissä.

Jos haluaisi vetää mutkia suoraksi, sanoisin, että rohkein vaihtoehto kannattaa aina. Ainakin jälkeenpäin katsottuna. Mutta rohkeus pitää valita.

TEESI 3: UNI JA HENGITYS OVAT TÄRKEIMMÄT

Jo vuonna 1995 tein päätöksen, että en tingi unesta. Jos aivan erityistä syytä ei ole, menen nukkumaan viimeistään kello 23, mielellään lähempänä kymmentä. Tarvitsen 7-8 tuntia unta. Nukun myös päiväunia - usein autossakin. Kerran parkkeerasin hautausmaan viereen Hietaniemessä ja otin torkut. Poliisi teki paikalle tilapäisen ratsian, kun ajatteli, että joku kännipää se siinä lepää.

Meditaatio tuli elämääni jo aikaisin. Olin siviilipalveluksessa Valamon luostarissa, jossa meditatiivinen rukoilun perinne tuli tutuksi. Ortodoksi olen ollut jo 40 vuotta.

2000-luvun alkupuolella innostuin Eckhart Tollesta. Hänen ajatuksensa hetkeen ja läsnäoloon keskittymisestä tempaisivat mukaansa. Nykyään miellän meditaation mukanani kulkevina työkaluina ja hengitysharjoituksina, joilla saan rauhoitettua itseni ja tyhjennettyä pääni. Rukoilen myös Valamon luostarissa oppimillani tavoilla. Aikoinani olen käynyt terapiassa ja psykoanalyysissa.

En ole koskaan ollut mikään himoliikkuja tai urheilija. Olen juossut kymmenen maratonia, en sen enempää. Kuusi vuotta sitten löysin painonnoston. Vaimoni meni ensin omien selkävaivojensa takia lajin pariin. Seurasin, mitä tapahtuu, ja menin perässä.

Painonnoston tärkein lihas on aivot. On pakko keskittyä täysin siihen muutamaan sekuntiin, kun painoa nostetaan. Tekniikka on tärkeä - totta kai voimakin - mutta nostamaan et pysty, jollet kykene tyhjentämään aivojasi.

Laji on myös hyvä kannattajalihasten kannalta - tässä iässä kun pitäisi taistella kaikkea surkastumista vastaan. Lisäksi painonnosto tuottaa paljon endorfiineja. Jos on kurja olo, se menee ohi endorfiinimyrskyssä.

TEESI 4: ERI TAUSTAT TUOVAT HYVIÄ KIERTEITÄ

Vaimoni Melek on luottoihmiseni. Ystävyyssuhteita en näköjään ole kovin hyvä pitämään yllä. Sekin vaatii aikaa.

Olen yrittänyt tuoda työasioita aiempaa vähemmän kotiin, mutta valitettavasti paljon kaatuu yhä vaimon niskaan. On huippuhienoa, että Melek tekee aivan toisenlaista työtä kuin minä ja tulee toisesta kulttuurista. Se tuo hyviä kierteitä keskusteluihimme. Meitä yhdistää myös arkipäivän huumori.

Olin kiinnostunut Turkista jo ennen kuin tapasimme ja opiskellut kieltä toimittajana Helsingin Sanomissa. Syksyllä 1987 eräs Kuvataideakatemiassa opiskellut nainen pyysi minua opiskelijajuhliin ja tuli epäonnekseen mainostaneeksi minulle turkkilaista tyttöä, joka on hirveän kaunis ja mielettömän hyvä tekemään ruokaa. Tavatessani Melekin vedin kaikki osaamani turkin sanat yhteen lauseeseen. Hän oli vaikuttunut.

Melek oli innokas sopimaan kanssani treffit, mikä hieman huolestutti minua. Treffeillä hän aloitti aika aggressiivisen puheen, kuinka Helsingin Sanomat eli minä olen kirjoittanut jutun, jossa on vääriä tietoja turkkilaisten naisten asemasta. Hän kävi juttua läpi, kunnes sain pysäytettyä hänet ja sanoin, etten ole jutun kirjoittaja. Niin putosi pohja tältä väitteeltä - ja paljastui syy hänen treffi-innokkuuteensa. Seuraavatkin treffit sovittiin. Naimisiin menimme 1989, ja poikamme Selim syntyi 1990.

Suomi on perheemme dominoiva kieli, mutta välillä kieli saattaa kääntyä turkiksi. Mila-koirallekin meillä puhutaan sekä turkkia että suomea. Syömme usein turkkilaisperäistä ruokaa, mutta pidämme muistakin hienoista ruokakulttuureista. Sianlihaa ei pöydässämme ole. Kun edesmennyt anoppini asui meillä useita kertoja vuosien mittaan, meillä huomioitiin myös ramadan.

Toinen kotimme on Istanbulissa alueella, joka muistuttaa hieman San Franciscoa. Siellä on hyvin vihreää, vanhaa asutusta, kivoja ravintoloita ja kylämäinen tunnelma. Vieressä on viisi kilometriä pitkä, Turkin kuuluisin ostoskatu, josta voi heräteostoksena hankkia Ferrarin.

Naapurustomme pitää huolta toisistaan. Jos joltakin kuolee omainen, naapurit tuovat ruokaa viikon ajan, kun tietävät, etteivät omaiset jaksa kokata. Naapurimme myös auttaa, jos asunnosta pitää tarkistaa jotain Suomessa ollessamme. Meillä on myös mahtava instituutio: talonmies. Hän ostaa perusruokamme. Koputtaa aamuyhdeksältä oveen, kysyy mitä tänään ostetaan ja tuo tavarat puoliltapäivin. Myös pesula käy hakemassa pyykit kotoa.

TEESI 5: RAKKAUS ON TÄRKEIN

Ihailen vaimoni vahvaa intuitiivisuutta. Luotan siihen melkein enemmän kuin omaani. Hän on myös tosi nopea ja tehokas. Minulla taas on taipumusta rauhallisuuteen - eli pitääkö asia tehdä nyt vai vasta huomenna. Melek innostuu ja ilahtuu pienistäkin valoisista ideoista. Se tarttuu. Rakastamme oopperaa, kahviloita ja matkustelua.

Vaimolleni estetiikka on ammattinsakin vuoksi keskeinen asia. Välimerellisessä kulttuurissa on tärkeää pitää itsestään huolta. Hän ei lähde koskaan Suomessa, puhumattakaan Istanbulista, röntsävaatteissa ulos. Hänellä ei edes ole vaatteita, jollaisia tuolla kaduilla keskimäärin näkee. Myös turkkilaisen eliittityttökoulun kohteliaisuuskasvatus on hyvin vahva.

Vaikka meillä on ollut kaikenlaisia vaiheita avioliitossa, Melek on aina ollut minulle todella lojaali monella tavalla ja antanut myös anteeksi. Olen yrittänyt tehdä asioita viime vuodet toisella tavalla ja ehkä onnistunut muutoksessa. En kuitenkaan panisi itseäni aviomiesten parhaaseen A-ryhmään. En usko, että Melekkään panisi. Veikkaan korkeintaan B-ryhmää. Mutta on myös hienoa ja tärkeää, että asioita voi ja ehtii parantaa elämässään.

TEESI 6: MUISTA, ETTÄ OLET KUOLEVAINEN

Luopumisen teema on tässä iässä lähempänä kuin koskaan: Mistä kaikesta joutuu luopumaan, miten se tapahtuu ja miten sen kestää. Loppupeleissä täytyy luopua itsestään. Mieleeni ovat jääneet erään yritysgurun sanat: ihminen ymmärtää kaiken muun maailmassa, mutta omaa kuolemaansa ihminen ei voi ymmärtää.

Kuten monet ikäisemme pariskunnat, myös me keskustelemme kuolemaan liittyvistä käytännön asioista: jos ja kun toinen kuolee, mitä sitten tapahtuu.

Töistä en ole lähiaikoina luopumassa, mutta tässä iässä totta kai pitää miettiä, kuinka pitkään on hyödyllinen. Johtajien mentorointi sekä johtajien mieli ja mielettömyys kiinnostavat minua yhä enemmän.

Omat unelmani ovat aika käytännöllisiä: haluan pystyä ajattelemaan, kirjoittamaan ja lukemaan loppuun asti.

Isäni kuoli Alzheimerin jälkitauteihin, joten minulla on se geeni jossain muodossa. Kirjoja rakastaneen miehen lukeminen loppui vähitellen. Lopulta jäljellä ei ollut muuta kuin musiikki. Siihen tilanteeseen en haluaisi. Minulle kirjat ovat intohimo. Ne merkitsevät minulle monenlaista turvallisuutta, innoitusta ja maailmassa olemisen tapaa. Varsinkin tässä lyhytjänteisessä maailmassa.

Ajan rajallisuudessa on toinenkin puoli. Tässä iässä ja tästä eteenpäin pystyy heittäytymään asioihin aika helposti, kun ei enää kauheasti välitä siitä, mitä muut minusta ajattelevat. Voi vaikka soittaa televisiohaastattelussa yllätysvetona nokkahuilua, kuten taannoin tein.

Suositukseni kaikille ikätovereille onkin se, että tässä vaiheessa kannattaa kokeilla ihan kaikkea. Jos elämässä aikoo tehdä jotain uutta tai haluamiaan asioita, eteenpäin niitä ei kannata siirtää. Asiat pitää tehdä nyt. 

Juttu on julkaistu Gloriassa 11/2024.