Kauniit pintamateriaalit ja harkittu valaistus luovat tilan, jossa on hyvä olla.Riittävän pieni amme löytyi Laattapisteen valikoimista, samoin kauniit hiekkakiveä muistuttavat laatat. Pienet syvennykset seinäpinnoissa lisäävät jonkin verran kuluja, mutta tuovat paljon käyttömukavuutta.
Kauniit pintamateriaalit ja harkittu valaistus luovat tilan, jossa on hyvä olla.Riittävän pieni amme löytyi Laattapisteen valikoimista, samoin kauniit hiekkakiveä muistuttavat laatat. Pienet syvennykset seinäpinnoissa lisäävät jonkin verran kuluja, mutta tuovat paljon käyttömukavuutta.

Pitkä ja kapea kylpyhuone Helsingin Töölössä muuttui taloyhtiön putkiremontin yhteydessä spa-henkiseksi monitoimitilaksi.

Kun helsinkiläispariskunnalle selvisi, että taloyhtiön putkiremontti alkaa, he päättivät tehdä kylpyhuoneestaan vihdoin omannäköisen.

-Emme halunneet tyytyä valmiiksi tarjottuihin perusvalintoihin, joten päätimme ottaa sisustusarkkitehdin avuksi huoneiston kokonaisvaltaiseen saneeraukseen. Huoneistoremontissa siirrettiin myös keittiön paikka osaksi isoa olohuonetta, jolloin saimme yhden makuuhuoneen lisää. Näin mittava muutos oli mutkattominta toteuttaa putkiremontin yhteydessä, asukas kertoo.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Muutos vanhaan on valtava. Putkiremontti tarjosi mahdollisuuden tehdä uudesta kylpyhuoneesta asukkaiden itsensä näköinen.

Pitkästä ja kapeasta kylpyhuoneesta otettiin kaikki tehot irti. Pariskunnan toiveissa oli saada monta toimintoa pieneen tilaan: amme, suihku, kapea allaskaluste, kodinhoitoalue, säilytystilaa ja wc. Lisäksi tarvittiin riittävästi tilaa, jotta pariskunnan koira olisi helppo pestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kodinhoito tiivistettiin tehokkaasti kahteen vierekkäiseen kaappiin. Toiselle puolelle sijoitettiin pesutorni ja toiselle likapyykin säilytys ja hyllytilaa pesuaineille sekä pyyhkeille.

-Toivoimme ylellisen kylpylähenkistä ja minimalistisen lämmintä tunnelmaa. Se saavutettiin monipuolisella valaistuksella, mutta myös oikeanlaisilla materiaaleilla ja yksityiskohdilla.

Allaskaluste on Svedbergsin ja vesikalusteet Tapwellin valikoimista.

Ylellisen spa-tyylin salaisuutena ovat iso laattakoko ja kalkkikivimäiset pinnat, aidot materiaalit sekä vaalea sävymaailma yhdistettynä tummiin murrettuihin sävyihin. Muunneltavat valaistusratkaisut mahdollistavat erilaisten tunnelmien luomisen helposti. Lempeä epäsuora valaistus antaa aamulla aikaa herätä rauhassa, ja valon määrää voi lisätä tarpeen mukaan.

Iso laattakoko ja kalkkikivimäiset pinnat sekä vaalea sävymaailma yhdistettynä tummiin murrettuihin sävyihin luovat ylellisen tunnelman.

Juttu on julkaistu Glorian Kodissa 8/2024.

Sisältö jatkuu mainoksen alla