"Välillä ihmisen pitää hakea uutta näkökulmaa ja seikkailla", sanoo kansanedustajan työt jättänyt Jaana Pelkonen

Maaliskuun lopussa Jaana Pelkonen laittoi 12 kansanedustajavuoden jälkeen Eduskuntatalon ovet säppiin. Uusi työ konsulttitoimisto Ellun Kanoissa on jo alkanut.

- Haikeutta, iloa ja kiitollisuutta, Jaana kiteyttää tunnelmansa muutoksen kynnyksellä.

- En sano eduskunnalle hyvästejä, vaan ennemminkin näkemiin.

Jaanasta koskaan ei kannata sanoa ei koskaan. Ikinä ei tiedä, mitä tapahtuu ja mitä edestään löytää.

Mutta nyt on oikea aika lähteä Arkadianmäeltä. Siitäkin huolimatta, että välillä Jaana on miettinyt, miten ihmeessä hän voi jättäytyä sivuun tällaisessa maailmantilanteessa: juuri nythän hänen pitäisi olla mukana päättämässä asioista!

Syitä elämänmuutokseen on kaksi. Oman kuplan puhkaisu ja perhe.

- Ihmiselle tekee hyvää katsastella asioita tutun kuplan ulkopuolelta. Haluan olla hyvä siinä, mitä teen. Välillä ihmisen pitää hakea uutta näkökulmaa ja seikkailla - ja tulla takaisin uudella palolla ja uusilla näkemyksillä.

Ellun Kanojen pestin lisäksi Jaana toimii yrittäjänä. Alalla arvostettu juontaja aikoo jatkaa juontamista ja toivoo pääsevänsä tekemään muitakin tv-töitä.

Työläisperheen lapsesta kokoomuksen kansanedustajaksi noussut ei pelkää sekoittaa työrooleja. 12 vuoteen on mahtunut yhtä lailla Euroopan neuvoston jäsenyys ja Euroviisujen juonnot maailmalla kuin työ tasa-arvoisen avioliiton ja Natoon liittymisen toteutumiseksi. Viinejä maitokauppaan hän ei saanut.

- Minulla on sama pää, mutta eri hattu eri tilanteissa. Olen halunnut näyttää esimerkilläni, että nainen voi olla uskottava poliitikko ja samalla - toivottavasti - pidetty viihdemaailman esiintyjä. Yhteen roolin ei tarvitse jäädä. Ajattelen, että mitä enemmän asioita ihminen tekee, sitä enemmän hänellä on annettavaa.

Ajuri uuteen arkeen on ollut myös oma esikouluun syksyllä menevä tytär.

- Niin tärkeä kuin työ minulle onkin, perhe on peruskiveni ja tärkein asiani. Tyttäremme on ollut suuresti odotettu ja toivottu. Haluan olla läsnä hänen kasvussaan ja elämässään, Jaana toteaa.

- Vuodet vierivät kovaa vauhtia. Siksi toivon, että voisimme perheenä nauttia ja tehdä asioita, emmekä lykätä niitä hamaan tulevaisuuteen. Emme tiedä, mitä huomenna tapahtuu.

TEESI 1: KETÄÄN EI SAA JÄTTÄÄ YKSIN

"Minulla on ollut nuoresta pitäen haave olla mukana hoitamassa yhteisiä asioita. Siihen on vaikuttanut suuresti se, olen karjalaissuvun kasvatti Lahdesta.

Nuorena en ollut ulkopuolisilla töissä, vaan tehtäväni oli huolehtia isovanhemmistani: viedä heitä lääkäriin, hoitaa veroasioita, kotiaskareita ja siivota. Pidin itsestään selvänä, että omista huolehditaan. Pikkuhiljaa silmäni avautuivat sille, että kaikilla asiat eivät suinkaan olleetkaan samoin. Isovanhempieni naapurissa asui hyvin yksinäisiä ikäihmisiä, joilla ei ollut ketään, joka välittää. Ajattelin, että eihän tämä näin voi mennä. Moni ihminen tekee kovasti töitä ja kantaa kortensa kekoon yhteiskunnan eteen, mutta sitten kun he eivät pysty enää huolehtimaan itsestään, kukaan ei välitä. Näkemäni synnytti palon vaikuttaa asioihin.

Nykyään yksinäisyys koskettaa kaikenikäisiä, myös nuoria. Onneksi yksinäisyys on tehty aiempaa näkyväksi, mutta se ei yksin riitä. Sille myös pitää tehdä jotain. Olenkin itse ollut vuosia mukana Helsinki Mission toiminnassa."

TEESI 2: VARO ITSESI HUIJAAMISTA!

"Vaikka olen puhelias ja nautin ihmisten kanssa olemisesta, olen myös tosi erakko.

Tykkään olla yksin. Se on ehkä vastapaino kaikelle sosiaalisuudelleni. Välillä olen jopa miettinyt, olenko halunnut olla liikaakin yksin. Ajatus on tullut mieleeni, kun olen nähnyt muita tekemässä asioita porukalla ja itse teen vastaavaa yksin.

Liikunta on ollut henkireikäni koko ikäni. Haluan mennä hiihto- tai juoksulenkille vailla seuraa. Se on omaa aikaani.

Olen aina hakenut metsästä rauhaa. Isäni asuu yhä Lahdessa talossa, johon minut on sairaalasta kannettu. Sen lähimetsä on ollut minulle tärkeä paikka lapsesta lähtien. Se on ollut myös paikka, jossa olen surkutellut omia asioitani.

Nykyään kuuntelen entistä tarkemmin omia motiivejani: miksi teen mitäkin ja mihin lähden mukaan. Haenko johonkin paikkaan siksi, että näytän sillä jollekin jotain - vai onko se oikeasti minun juttuni? Teenkö asioita enemmän aidosta palosta ja rakkaudesta kuin pelosta?

Kun toimii pelosta käsin, on helppo huijata itseään ja ajatella tekevänsä asioita jostain muusta syystä. Välillä meille saatetaan tarjota asiaa, joka hämää ja houkuttelee. Joskus joku saattaa kyseenalaistaa asioita, joita valitsemme. Omaa sydäntä kannattaa kuunnella, sillä pelosta käsin asiat menevät väärään suuntaan.

Minun on luonteeni vuoksi tärkeä osata erottaa nämä motiivit: jos päätän tehdä jotakin, minä myös teen - vaikka lopulta olisin se, joka kärsii.

Siksi minun pitää välillä käydä katselemassa tähtitaivasta, kävellä metsässä tai katsella merta. Miettiä, mikä tässä elämässä on tärkeää ja mikä ei."

TEESI 3: MIKÄÄN EI PUTOA TAIVAALTA SUORAAN SYLIIN

"Äidin kuolema on ollut isoin menetys elämässäni. Häneltä opin, että tyttö pystyy siihen mihin poikakin. Hän kielsi vähättelemästä ja aliarvioimasta itseäni ja sanoi, että titteleitä tai kuvia ei pidä kumartaa. Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, ja muita on kohdeltava kuten itseä toivoisi kohdeltavan.

Äitini myös kannusti minua opiskelemaan ja hankkimaan kunnon ammatin. Hän ei maalaistalon tyttönä saanut mahdollisuutta opiskella. Hän olisi halunnut lääkäriksi. Siihen ammattiin hän minuakin usutti. Jälkikäteen olen katunut, kun en hakenut.

Pitäisiköhän minun nyt mennä lääketieteelliseen? Sitten minulla olisi aina taito, jolla voisin auttaa ihmisiä missä tahansa maailmassa.

Toivon, että tyttäreni olisi tavannut äitini, enkelimummin, kuten häntä kutsumme. Nyt on minun tehtäväni jakaa äidin ja suvun oppeja hänelle.

Omalla esimerkilläni olen halunnut näyttää ahkeruuden merkityksen. En ole saanut mitään elämässä ilmaiseksi. Kaikki mitä olen tehnyt, on vaatinut päättäväisyyttä ja paljon työtä.

Välillä tarkkailen, tuntuuko nykymaailman lapsista, että kaikki saadaan helpolla. Tyttärelle sanon, että äiti ja isä tukevat sinua kaikessa, mutta jos jotain haluaa, se vaatii itseltä palon ja halun tehdä. Mikään ei putoa taivaalta suoraan syliin."

TEESI 4: ARJEN LUOTTOIHMISET OVAT KULLANARVOISIA

"Mieheni on sotilas ja viikot töissä Tampereella. Suhteen alkuaikoina kuljin Helsingin ja Tampereen väliä tiuhaan. Tyttären syntymän jälkeen arki on ollut Helsinki-painotteista.

Olen halunnut viedä ja hakea tyttäreni päiväkodista sekä pitää hoitopäivät kohtuullisina myös kansanedustajavuosinani. Karsin tilaisuuksia, jotka eivät edistäneet eduskunnassa tehtävää työtä.

Toki minulla on ollut viikoilla välillä yksinäistä, mutta se ei ole ollut ylitsepääsemätöntä. Nykyään on niin helppo pitää yhteyttä ja kulkea.

Vietämme kaiken mahdollisen ajan perheenä yhdessä. Se on vaatinut omanlaista aikatauluttamista. Olen harjaantunut siinä hyväksi. Muuten tämä ei toimisi.

Välillä olemme miettineet, olisiko meillä jokin toinen tapa järjestää arki, mutta meille on ollut tärkeää, että me molemmat saamme tehdä haluamaamme työtä isänmaan eteen.

Meillä oli tyttären syntyessä aika pieni tukiverkko. Isäni on luottoihmiseni, mutta hän asuu Lahdessa. Anoppi muutti vasta kolme vuotta sitten Helsinkiin. Apuna ovat olleet lapsen kummitäti ja naapurin Helena, entinen lastentarhanopettaja. Hän on ollut varamummi ja kullanarvoinen ihminen tyttären syntymästä asti.

Naimisissa emme ole. Ennen kuin tasa-arvoinen avioliittolaki toteutui, totesin, että en voisi mennä naimisiin niin, että hyvät ystäväni istuisivat häissämme ilman, että heillä on samaa oikeutta. Laki toteutui, mutta sen jälkeen elämä on pitänyt meidät kiireisenä.

Jonain päivänä haluan järjestää ihanat häät, mutta nyt kaikki on hyvin näin. Naimisiinmeno ei muuttaisi perhettämme mitenkään."

TEESI 5: PAREMPI KERTOA ASIAT SUORAAN

"Olen ollut huono puhumaan omista murheistani. Halusin nuorena olla se, joka ei tuota muille taakkaa ja harmia, koska minusta tuntui, että niitä on ollut lähipiirin elämässä ja maailmassa ihan tarpeeksi.

Iän myötä olen yrittänyt opetella puhumaan avoimesti tunteistani. Tajusin jossain vaiheessa, että eiväthän ystäväni ymmärrä mitä yritän heille rivien välissä sanoa. Miten he tietäisivät ajatusteni taustoja, kun en ole koskaan niitä heille kertonut?

Juuri eilen neuvoin tytärtäni, että älä pidä sisälläsi asioita, vaan anna kaiken tulla. Ihmisillä on kauheasti ongelmia aikuisena, jos kaiken patoaa sisälleen. Sanoin, että älä häpeile, vaan kerro ja itke, minä ja isä olemme täällä siksi.

Ikä on tuonut mukanaan myös sen, että en yhtään jaksa arvailla toisten tarkoitusperiä. En politiikassa enkä muutenkaan.

Pyydän ihmisiltä, että asiat kerrottaisiin suoraan. Myös ystäviltä ja perheeltä. Vaikka vähän loukkaantuisimme, pääsisimme kuitenkin vähemmällä. Näin vältettäisiin myös isommat loukkaantumiset. Väärinkäsityksiä on elämässä kuitenkin aika monia, ja useimmat niistä ovat turhia.

En siedä epäreiluutta, vähättelyä enkä luottamuksen pettämistä.

TEESI 6: PITÄÄ OPETELLA HIDASTAMAAN

"Olen aina iloinnut, että minulla on kroppa, joka palautuu kolhuista ja rasituksista. En tiedä kiittääkö geenejä vai mitä. Onneksi olen myös aika hyvä nukkuja. En toimi, jos en nuku. Välillä kova stressi vaikuttaa uneen.

Vaakaa en omista. Kun käyn omalla vaatekaapilla, tiedän kiristääkö tai puristaako. Vaatteita minulla on aika vähän, ja toivon, että ne mahtuisivat ja kestäisivät loppuelämän. Siksi ostan laadukasta.

Mietin mitä syön. Olen vähän sokerihiiri. Jos minulla on hyvä olo, en halua karkkia ja herkkuja, mutta stressaantuneena voisin kauhoa kahdella kädellä sokeria ja hiilihydraatteja. Syömisen säännöllisyydessä minulla olisi skarpattavaa.

Päänsärky ja hartioiden jumiutuminen ovat vaivanneet minua nuoresta asti. Joskus olen joutunut hakemaan lääkäriltä apua, kun pää ei ole enää kääntynyt.

Näihin vaivoihin olen löytänyt avun kuumajoogasta. Kun venyttelen ja hikoilen 90 minuuttia, kokoan samalla itseäni. Lajin ansioista kroppani on notkempi kuin nuorena.

Haasteeni onkin se, että kun korvien välissä menee lujaa, en aina ymmärrä, kuinka väsynyt olen. Kroppani on kestävä, enkä tajua, että pitäisi hidastaa. Olen aika huono vain olemaan.

Olen myös tottunut pitämään langat liikaakin omissa käsissäni. Vaikka minulla oli ilo työskennellä eduskunnassa loistavien avustajien kanssa, olen vastannut yksin aikatauluistani ja sähköpostistani - joka päivä, 12 vuotta.

Minulle on myös hyvin tuttua olla jatkuvassa hälytysvalmiudessa, mikä ei ole ihan tervettä. Välillä olen ollut väsynyt, mutta itsehän olen tilanteeni luonut. Olisin myös voinut ulkoistaa asioita.

Toivon, että jatkossa oppisin puskemisen sijaan kunnioittamaan omia rajojani paremmin.

Toivon myös, että olisimme terveitä, viettäisimme tasapainosta perhe-elämää ja pääsisimme myös koko perhe seikkailemaan. Kun vähän seikkailee, on ihana tulla takaisin kotiin."

Juttu on julkaistu Gloriassa 05/2023.