Sisusta Sisusta "Olimme päättäneet jo edellisen remontin jälkeen, ettei ikinä enää" – kurkista juontaja Tuija Pehkosen uuteen kotiin
Ihmiset Ihmiset Muotikuvissa hurmaava juontaja Anni Ihamäki: "Ajattelen, että kenenkään menestys ei ole minulta pois"
Tyyli Tyyli "Välillä ihmisen pitää hakea uutta näkökulmaa ja seikkailla", sanoo kansanedustajan työt jättänyt Jaana Pelkonen
Sisusta Sisusta Euroviisuselostaja Mikko Silvennoinen on innokas muuttaja – Töölön-kodissa häntä viehättää räväkkä keittiö
Ihmiset Ihmiset Juontaja Ellen Jokikunnas: ”Vain laiskuuteni voittaa loputtoman kiinnostukseni asioita kohtaan”
Juontaja Anni Hautala kertoi Gloria Fashion Show'ssa syksyn suunnitelmistaan: "Häät eivät ole nyt ajankohtaiset, koska töitä on niin paljon"
Ihmiset Ihmiset Artisti Ellinoora saa voimaa pinkistä ja on heikkona Gucciin – "Musiikkiin suhtaudun tosissani, mutta pukeutuminen on leikkiä"
Sisusta Sisusta Herätä suuret pinnat ja kalusteet eloon koristelistoilla – näillä ammattilaisen vinkeillä onnistut!
Sisusta Sisusta Tekstiilitaiteilija Inka Kivalo on väri-ihminen, jonka kodissa näkyvät patina ja perheen jäljet
Ihmiset Ihmiset "Johtajana ujoudesta on myös hyötyä", sanoo Tukholman kaupunginteatterin johtaja Maria Sid
Sisusta Sisusta Yövy vintagevaunussa, ihmettele kristallikaurista ja nauti suklaakakkua – kokosimme ihanimmat vinkit Wienin-matkalle!
Kauneus Kauneus Toimitus testasi vesiliukoiset 38-maskarat – paras ripsiväri selviää sateesta ja sopii herkillekin silmille
Ihmiset Ihmiset Tamperelaisen INCH"-liikkeen kauppias Anu Bergholm luottaa rentoon mutta huoliteltuun tyyliin
Sisusta Sisusta Rohkeista väreistä tunnettu ruotsalaissuunnittelija Tekla Severin pyrkii sisustuksessa arkipäivän surrealismiin