
Mikko Silvennoinen on innokas muuttaja, joka vaihtelunhalussaan tykkää säännöllisin väliajoin tutkailla uusia asuinympäristöjä. Nykyisessä kodissa on viihdytty kohta kahdeksan vuotta, syy siihen lienee sähäkän sininen keittiö sekä kodin keskeinen sijainti ja sisäpihan rauha.
1/ Sopivasti rosoa
Muutimme tähän kotiin vähän ennen putkiremonttia ja pohdimme huonejärjestystä. Keittiömme oli alun perin makuuhuone. Arvoimme keittiön siirtämistä, sillä halusimme kunnioittaa alkuperäistä mahdollisimman paljon. Remonttia odotellessa ajatus siirrosta kuitenkin kypsyi, ja se on ollut hyvä ratkaisu. Leivon paljon, ja työskennellessä näkee kahteen suuntaan ulos. Halusimme räväkän värin ja päädyimme mieheni Asmon yrityksen, Helno-keittiöiden indigon siniseen. Yläkaapit jätettiin tarkoituksella laittamatta, seinät tasoittamatta ja ikkunalautojen 1980-luvun laatat poistamatta. Roso ja vuosien kerrostumat saavat näkyä.
/gloria.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/101bfqbo.jpg?itok=G2ghCNcB)
2/ Kasveja & kalustekokeiluja
Viherkasveista on tullut minulle harrastus. Olen saanut niitä lahjaksi ja keräillyt pistokkaita reissuilta muun muassa Kanariansaarilta. Vinkkini kasvinhoitoon on: kastele vähemmän. Lapsuudesta muistan, että vanhojen ihmisten kodeissa oli paljon kasveja. Nyt olen itse sellainen!
Asmo on meistä kovempi sisustaja, hän hankkii taidetta ja bongaa jätelavoilta kalusteita kunnostettavaksi. Välillä myyn kirppissivuilla edellisiä pois. On mukavaa, että kotona näyttää kivalta, mutta en ole itsearvoisesti designin perään. Monet kalusteemme ovat Asmon suunnittelemia tai hänen lapsuudenkodistaan.
3/ Viileä vierashuone
Entisen keittiön paikalla on työ- ja vierashuone. Se on hyödyksi, sillä meillä käy tiuhaan sukulaisia yökylässä. Huoneessa on viileämpää kuin muualla asunnossa, koska säilytimme vanhan kylmäkaapin huoneen nurkassa. Työskentelen pääsääntöisesti kotona, joten vietän arkena työhuoneessa paljon aikaa. Tila on pieni, mutta ikkunasta tulee hyvä valo videoiden kuvaamista ja palavereja varten. Työhuoneen ikkunalaudalla kasvatan vielä kehitysvaiheessa olevia, rumia ja kärsineitä kasvejani muoviruukuissa, vähän kuin rescuekasveina. Pitkän seinän sisällä on tallessa keittiön putket, mikäli joku joskus haluaa palauttaa alkuperäisen huonejärjestyksen.
/gloria.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/101bfqbs.jpg?itok=-ORpNhrS)
4/ Pienen pieni puuterihuone
Lähtökohtaisesti wc:t sijoitetaan pienissä neliöissä kylpyhuoneisiin, mutta minusta erillinen wc on ihana asia. Nyt toinen meistä tai yövieraat voivat olla suihkussa ja käydä vessassa kaikessa rauhassa. Se helpottaa arkista elämää ja tuo yksityisyyttä. Putkiremontin yhteydessä olisi varmaan voitu lisätä toinen wc-istuin kylpyhuoneeseen, mutta se olisi tehnyt tilasta turhan ahtaan. Vessamme on todella pieni, suorastaan miniatyyrimäinen. Olen vitsaillut, että lentokoneissakin on isommat toiletit! Mutta kyllä tämä vallan hyvin kahdelle aikuiselle riittää. Asunnossa on kauttaaltaan jykevät, alkuperäiset ovet, joiden lohkeileva maalipinta on minusta söpöä.
/gloria.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/101bfqbv.jpg?itok=M0_Ne_tx)
5/ Rakkaus muuttamiseen
Olemme muuttaneet usein. Muutto itsessään on hirveää, ja koen luopumisen tuskaa, mutta rakastan silti prosessia: on pakko käydä nurkat läpi, siivota ja inventoida tavaroita. Se on puhdistavaa. Muuttaminen sopii levottomalle luonteelleni. Kaipaan uusia tuulia, reittejä ja kulmia, ja vaihtelunkaipuussani suorastaan haen muutosta. Tässä asunnossa olemme asuneet pidempään kuin missään aiemmista. Vähän alkaa jo tuntua, että olisiko aika laittaa taas hulinaksi ja katsoa jotain uutta. Olemme kuitenkin kiintyneet tähän kotiin. Sijainti vilkkaalla paikalla on liikenneyhteyksiltään mainio, sisäpihan suuntaan on hiljaista ja rauhallista, ikkunat kolmeen suuntaan antavat valoa ja pohja on meille tosi hyvä.
Juttu on julkaistu Glorian Kodissa 05/2023.
Fakta
Asukkaat
Televisiotuottaja, -juontaja ja -toimittaja, Ylen euroviisuselostaja Mikko Silvennoinen yhdessä puolisonsa muotoilija Asmo Norosen kanssa. Perheeseen kuuluu myös Lupu-koira.
Koti
84-neliöinen kolmio vuonna 1927 rakennetussa talossa Helsingin Töölössä.