Yhtään ei tee mieli katsoa, vai mitä?
Yhtään ei tee mieli katsoa, vai mitä?

Toimittaja Hanna Jensenin kolumnissa naapuriin vilkaistaan vahingossa säleverhojen välistä kukkia kastellessa.

Kun asuu kaupungissa, tottuu siihen, että toisten ikkunoista näkee sisään. Kuin sanattomasta sopimuksesta se hyväksytään, eikä ikkunoissa väijytä kiikarit kädessä kuikuilemassa muiden tekemisiä, kuten yleisesti luullaan. Meilläkin vastapäisen talon seinään on vain kolmiloikan verran, eikä ikkunoita ole peitetty siellä eikä meillä. Molemminpuolinen luottamus!

Vastapäinen kerrostalo on siis hiukan kuin Richard Scarryn kirjojen ystävällisen näköinen talo, jonka asukkaista ei ensivilkaisulla ole tietoa. Ainakaan tarkempaa tietoa.

Olen aamuihminen. On kodikasta, kun kuudelta aamulla myös vastapäisen talon noin viisikymppinen nainen on hereillä. Hän lukee yleensä lehteä talonpoikaispöytänsä ääressä. Enempää en tietenkään tiedä, ja tämäkin käy ilmi puolivahingossa, kun käyn jääkaapilla ja katseeni osuu sekunnin sadasosan verran hänen ikkunansa suuntaan.

Voi, hänellä on niin kaunis koti! Paljon viherkasveja ja upeita lamppuja. Hän pitää hyvää huolta pöydästään, pyyhkii sen aina rätillä ennen kuin lähtee töihin. Luulen, että hän on sairaanhoitaja. Hänellä on tiukat lihakset käsivarsissa. Ja joskus perjantaisin ystäviä syömässä. Ei ole yksinäinen. Sikäli mikäli kun katseeni on joskus osunut siihen suuntaan.

Hollannissa ei ikkunoissa ole juuri verhoja, eikä kotien elämää edes pidetä yksityisenä. Siitä pidän. Kadulta näkyy kadulle – ja saa katsoa! Sisustus jaetaan, ollaan yhteisöllisiä.

Ehkä juuri hollantilaisella hetkellä katsoin taannoin vastapäisen talon toiseen asuntoon, jossa asui vaaleanpunaisia veluurihousuja käyttävä kolmekymppinen nainen. Hänellä oli tapana romahtaa töitten jälkeen beigelle sohvalle, popcorn-kulho haarojen välissä (rekisteröin sen, kun välillä avasin ikkunan tuulettaakseni). Kuinka paljon ihminen voikaan katsoa televisiota. Nainen oli varsinainen nautiskelija. Röhnötti koivet ihanasti erikseen, selvästi asui yksin. Sai tehdä mitä halusi ilman, että kukaan näki.

Sitten hän muutti. Uusilla asukkailla on poikkeuksellisesti verhot. Mitä lie peittelevät.

Helsingin keskustassa asuu lapsiperheitäkin. Urbaanissa asumisessa on se hyvä puoli, että ketään ei kiinnosta, mitä muut tekevät.

Mutta onpas ollut ihanaa seurata seinän takana kasvavan koliikkivauvan lisäksi, kuinka vastapäisen talon pieni poika on saanut hiuksia! Heillä syödään aamiaista aina yhdessä. Sen huomaa, kun kastelee kukkia olohuoneessa. Kunnes jokin aika sitten putkiremontti tyhjensi talon kaikista asukkaista. Mikä tyhjyys laskeutuikaan kadullemme. Vauvaperhe ei palannut. Muuttivatko lähiöön? Tuliko ero? Asia vaivaa.

Uusilla asukkailla on poikkeuksellisesti verhot. Mitä lie peittelevät.

Meillekin näkee sisään. Keittiön ikkunassa ei ole verhoja, ja olohuoneen verhot on vedetty sivuun. Emme peittele mitään! Katsokoot ja nähkööt, kuinka syön illallista joskus seisten. Seuratkoot, kuinka seison sukimassa mattojen hapsuja suoriksi.

Sen nimittäin tietää, jos sattuu vastapäisestä talosta vilkaisemaan meille päin säleverhojen välistä, kun kastelee kukkia.

Kolumnin kirjoittaja on toimittaja Hanna Jensen.

Seuraa Hannaa Instagramissa @hannajenius.

Ria Hafren

Stalkkaatko sinäkin joskus ihan vähän naapureita? Lue Hanna Jensenin tarina

Juttusi on mainio! Minulla on vastapäiseen taloon n. 50 m ja puita välissä. Talvella sentään näkee keillä on valo ikkunoissaan. Viime talvena oli lohdullista, kun joka yö heräsin klo 01-03, ja vastapäisen talon yhdessä ikkunassa loisti ruusunpunainen pöytälamppu. Toinen talo on vinosti n. 30 m päässä. Koteihin näen sisään, kun menen parvekkeelleni tupakalle, ja satun vilkaisemaan sinne päin. Joskus harvoin katselen kiikarilla. En koskaan naapureille päin. Lähinnä katselen öisin jäniksiä ja...
Lue kommentti

Arkkitehti Eemil Luukka suunnitteli perheelleen avaran, valoisan kodin järvenpääläiseen karjanhoitokouluun.

Asukkaat: Käsityönopettajaopiskelija Maiju Luukka ja arkkitehti Eemil Luukka sekä lapset Nooa, Isla, ja Uuno.
Koti:126-neliöinen asunto vanhassa karjanhoitokoulussa Järvenpäässä. Vuonna 1927 rakennettuun koulu on arkkitehtiveljesten Jussi ja Toivo Paatelan suunnittelema.

Kaipuu kauniiseen ja uniikkiin kotiin sai Maiju ja Eemil Luukan remontoimaan perheelleen kodin vanhaan järvenpääläiseen karjanhoitokouluun. Vanhaan rakennukseen tuli kaikkiaan seitsemän asuntoa. Eemil suunnitteli Luukkien kodin toiseen kerrokseen, jossa muuton jälkeen ensi töiksi juhlittiin kuopuksen ristiäisiä.


Eemil, Uuno, Maiju, Isla ja Nooa Luukan kotitalon ulkoseinä on sementtitiiltä, joka on rapattu kalkkilaastilla ja kalkkimaalattu keltaiseksi. Rappausta on aikojen saatossa korjailtu, mutta nyt se on patinoitunut.


Miten päädyitte asumaan vanhaan kouluun?

Eemil: Onnellisten sattumien kautta. Etsimme serkkuni, arkkitehti Antti Heikkilän kanssa sopivaa taloa alueen vanhoista rakennuksista, kun vastaan tuli Järvenpään kaupungin myynnissä ollut koulukokonaisuus. Rakennus oli inspiroiva ja fiilikseltään houkutteleva.

Maiju: Kun ensi kerran näin rakennuksen ja kuljin pitkin talon käytäviä, en osannut hahmottaa kokonaisuutta. Talon arkkitehtuuri ja kouluhistoria kiehtoivat, mutta samaan aikaan tunsin itseni pieneksi. Yhteisen hankkeen ympärille kietoutunut porukka kuitenkin vahvisti uskoani remontin onnistumisesta.

En silloin ymmärtänyt, minkä kokoisesta projektista oli kyse. Jos olisin tiennyt, niin olisin varmaan pelästynyt ja perääntynyt. Olin vannonut, etten ikinä osta vanhaa, remontoitavaa taloa, ja yhtäkkiä löysin itseni betonipölyn keskeltä. Talon erityislaatuinen henki imaisi mukaansa. Arkkitehtuuri ja historia ovat aina merkinneet minulle paljon. Niiden vahva läsnäolo on tehnyt talosta rakkaan.


Vähäeleinen, vanerinen keittiö on Eemilin suunnittelema, ja sen toteutti Hollolan Puuosa. Työtasot ovat laminoitua vaneria. Vanha lääkekaappi on Eemilin lapsuudenkodista ja jäi väliaikaiselle paikalleen. Maiju ihastui oranssiin teepannuun Prahassa, Eemil salakuljetti sen Suomeen ja antoi Maijulle syntymäpäivälahjaksi.


Keittiön kaappeihin haluttiin kaunis punainen sävy, joka viittaisi talon rakennusvuosikymmenen värimaailmaan. Sopiva RAL 3012 -sävy löytyi Tikkurilalta.


Muutitte koulukäyttöön tarkoitetun rakennuksen kodiksi. Millaisia haasteita kohtasitte?

Eemil: Rajan vetäminen vanhojen säästettävien ja pois purettavien rakennusosien välillä oli vaativa ja usein kivulias prosessi. Jouduin punnitsemaan erilaisten vaihtoehtojen välillä. Halusimme korostaa rakennuksen tiettyjä ominaispiirteitä ja vaalia sen alkuperäistä henkeä mutta niin, että uudetkin pinnat saavat näkyä.

Koska teimme valtaosan töistä itse, parhaita olivat ne hetket, kun joku työvaihe tuli valmiiksi. Pitkiksi venyneet päivät ja purkujätteen loputon ulos kantaminen oli uuvuttavaa.

Maiju: Olin lähes yksinhuoltaja remonttiprojektin ajan, kun Eemil oli päivät töissä ja illat raksalla. Vaikka rakennusaika oli raskasta, nautin eniten siitä, kun sain tehdä jotain käsilläni. Putsasin ja hioin ikkunakarmeja, sekä maalasin listoja. Sukulaiset olivat isona apuna koko rakennusprojektin ajan. Tasoitustyöt tilasimme ulkopuoliselta, ja loppuvaiheeseen palkkasimme ulkopuolisen timpurin tekemään sisätöitä.


Kipsisiä lehmäpatsaita löytyi ullakolta useita, ja ne ovat talon vanhaa opetusmateriaalia. Taulu makuuhuoneen seinällä on kopio Eemilin lapsuudenkodin rakennuspiirustuksista.


Mikä on kotinne sisustuksen punainen lanka?

Eemil: Suhtaudun varauksella koko sisustus-sanaan. Elämässä syntyy aika ajoin uusi tarve, ja se pitää pyrkiä tyydyttämään mahdollisimman hyvin tarkoitukseen soveltuvalla asialla.

Usein huonekalun hankintaan liittyy etsimistä ja pohtimista. Toisaalta sattumalta vastaan tulevia löytöjä on vaikea vastustaa. Olemme innokkaita kierrättäjiä ja hankimme mielellämme käytettyjä kalusteita silläkin uhalla, että joudumme niitä kunnostamaan.

Taide merkitsee meille paljon. Taulut ovat ikkunoiden tavoin aukkoja ympäröivään maailmaan.

Maiju: Tykkään olohuoneen harmonisesta tunnelmasta. Pidän siitä, miten valo lankeaa ikkunasta eteisen kuvioidulle kaakelilaatalle. Koti ei kuitenkaan tule koskaan täysin valmiiksi. Asuminen ja sen tarpeet muuttuvat elämäntilanteiden mukaan.


Iso lasipullo on ostettu vanhan tavaran liikkeestä. Pullon muoto kiehtoi Maijua, koska se on poikkeuksellisen korkea ja hoikka. Viherkasvit ovat Maijun intohimo.

Juttu on tiivistelmä Glorian Kodin numerossa 2/2018 ilmestyneestä jutusta Lehmien jälkeen.

Tilaa Glorian Koti

Kitzenin keittiön  kaapistojen yläreuna myötäilee katon muotoa. Avohyllyt tarjoavat paikan asukkaiden värillisille lasiesineille.  Työtaso jatkuu käytännöllisesti seinälle.
Kitzenin keittiön kaapistojen yläreuna myötäilee katon muotoa. Avohyllyt tarjoavat paikan asukkaiden värillisille lasiesineille. Työtaso jatkuu käytännöllisesti seinälle.

Sininen sohva saneli Maaritin ja Timon kakkoskodin värimaailman. Luottosuunnittelija Mikko Toppala sisusti parille ullakkoasunnosta rauhallisen kaupunkikodin.

Asukkaat: Maarit ja Timo, jotka asuvat asunnossa Helsingissä käydessään.
Koti: vanhan talon ullakolle vuonna 2013 rakennettu 74-neliöinen asunto Korkeavuorenkadulla Helsingin keskustassa.

Maarit ja Timo olivat etsineet kakkosasuntoa Helsingin Kaartinkaupungin ja Ullanlinnan alueilta jo jonkin aikaa, kun vastaan tuli ullakkosaneerauskohde Korkeavuorenkadulta. Pariskunta ihastui asunnon avaruuteen, pohjaan, kattoikkunoihin ja urbaaniin näkymään. He pyysivät sisustussuunnittelija Mikko Toppalan mukaan katsomaan rakenteilla olevaa asuntoa. Toppala on sisustanut myös perheen muut kodit.


Kodin suunnitellut Mikko Toppala on helsinkiläinen sisustussuunnittelija, joka on tuttu MTV3:n Pientä pintaremonttia ja Pientä mökkiremonttia -ohjelmista.


Mikko Toppala, miten asunnon arkkitehtoninen ilme syntyi?

Asunnon rakentaneen Aarni Kiinteistöjen suunnitelmat ja materiaalivalinnat olivat niin onnistuneita, ettei suuria muutoksia tarvinnut miettiä. Valituilla rakennustavoilla saatiin hienoja, pelkistetyn tyylikkäitä yksityiskohtia. Esimerkiksi väliovien viisto yläreuna on rakentajan taidonnäyte, ja kiintokalusteet toteutettiin toiveestani ilman turhia peitelistoja.


Kimmo Kaivannon grafiikantyö toistaa asukkaiden lempivärejä: rantahiekan ja veden sävyjä.


Miten kodin rauhallinen väritys syntyi?

Sisustuksen lähtökohta oli asukkaiden edelliseen kotiin sinisellä verhoiltu sohva ja muut huonekalut, matot ja valaisimet, jotka yhdessä päätimme siirtää tähän kotiin. Sinistä löytyy myös tauluista, joiden paikat katsoimme yhdessä. Halusin pitää muun värimaailman rauhallisena, maanläheisenä ja vaaleana. Hankin kotiin sisustusta täydentäviä sisustustavaroita ja tekstiilejä, joissa toistuu sama sininen sävy ja skandinaavinen tyyli.

Oma suosikkini on keittiö ja oleskelutila suurien ikkunoiden ja korkean tilan vuoksi.


Novapakin tummansininen sohva muutti asukkaiden vanhasta kodista. Sitä täydennettiin vaaleanharmaalla rahilla. Vanha sarjapöytä maalautettiin mustaksi.

 


Viistoon tilaan sopivat matalat kalusteet. Aiemmin hankitut Artekin Tankki-tuolit tuotiin tähän kotiin. Tuolien kuviollinen verhoilukangas, samettipintainen vanha matto ja runsaat tekstiilit tuovat pelkistettyyn asuntoon kodikkuutta.

Juttu on tiivistelmä Glorian Kodin numerossa 1/2018 ilmestyneestä jutusta Sinistä & vaaleaa.

Tilaa Glorian Koti