Bongasin rakkaimman tauluni jalkakäytävältä. Kävelin vuonna 1998 Porissa kadulla, kun näin gallerian ikkunan läpi seinällä naisen hahmon. Metrin korkuisessa teoksessa naisen uumalla lepäsi miehen käsi. Pidin välittömästi teoksen jännittävästä, tummanpuhuvasta sävystä – ja naisen seeprakuosisesta mekosta.

Kävelin sisään, kysyin hinnan ja harmittelin, että en ollut saanut säästettyä äitiyslomarahoistani tarpeeksi. Jätin yhteystietoni.

Parin kuukauden päästä puhelin soi.

”Paljonko sinulla on säästössä?” galleristi kysyi. Kävi ilmi, että taiteilija oli ollut reissussa ja juhlinut yli varojensa. Nyt nainen on meillä olohuoneessa.

Ihastun tauluihin myös toisten kodeissa ja jopa lehtiin kuvattujen kotien seinillä. Olen haaveillut taiteilija Nanna Suden Italian-kauden töistä, koska mielestäni näin kerran hänen Italian-kotinsa kuvat ja hänen Italian-vuosina maalaamiaan värikkäitä teoksia. Tämä voi toki olla mielikuvituksen tuotosta.

Vähän aikaa sitten tuttava postasi Instagramissa kuvan taulusta, jonka hän oli ostanut. En saanut silmiäni irti Mona Hoelin teoksesta. Halusin sen itselleni. Tai Hoelin maailman, värit, utuisuuden ja kauneuden. Viipyilin hänen verkkosivuillaan kuin näyttelyssä.

Kotonani on taiteen sekatyyli. On lasten tekemiä teoksia, muutama klassinen perintötaulu, postikortteja ja valokuvateoksia. Osa tauluista ei enää saa sitä huomiota, joka taideteokselle kuuluu. Olen miettinyt, että voisin alkaa vaihdella taulujen paikkoja.

Tosin yksi on ja pysyy. Keittiön seinällä polttaa sikaria kuubalainen kitaristi, jonka valokuvaajaystävä ikuisti taannoin Havannassa. Baskeripäinen herra on vähän kuin osa perhettä. Mutta makuja on erilaisia. ”Jättikö edellinen asukas tuon seinälle”, kysyi yksikin vieras.

Taiteen syvempi merkitys avautui, kun ostin Museokortin.

Taiteen syvempi merkitys avautui, kun ostin Museokortin. Aloin piipahtaa taidenäyttelyissä arkisesti ostosten lomassa, yksinkin. Taiteen keskellä käveleminen on samalla tavalla rauhoittavaa kuin joogaaminen. Kuin terapiaa ilman puhetta, välillä hätkähdysten kera.

Ehkä tauluilla on sellainen vaikutus kotonakin.


"Tätä kolumnia tehdessä kävin Salvador Dalí -näyttelyssä Paraisilla.”

- Hanna Jensen, @hannajenius

Kolumni on julkaistu Glorian Kodissa 11/2017