Jenni Hiltusen Sunset kuljettaa lomatunnelmaan. Jennin taulut olivat Sannin pitkäaikainen haave. "Rakastan katselevia naisia kotini seinillä. Niiden ympärille rakennan loppuelämäni kodin." Artekin pöytä on Fasaani-antiikki-liikkeestä.
Jenni Hiltusen Sunset kuljettaa lomatunnelmaan. Jennin taulut olivat Sannin pitkäaikainen haave. "Rakastan katselevia naisia kotini seinillä. Niiden ympärille rakennan loppuelämäni kodin." Artekin pöytä on Fasaani-antiikki-liikkeestä.

Sanni Sydin kotona tunnelma on kuin lomalla. Taide, keramiikka ja kukat kuljettavat Välimeren saarille ja antavat lupauksen kesästä.

1/ Mielikuvamatkoja

Sanon aina, että sielunmaisemani on Välimeren saarilla. Normaalioloissa matkustamme mielellämme lämpimään. Yksi lempikohteistamme on Espanjan Baleaarit, etenkin Ibiza ja Formentera. Saarilla rakastan valoa, keramiikkaa ja elämän kepeyttä. Tästä maailmasta muistuttaa myös sitruunakulho, jonka sain puolisoltani Antilta viime vuonna. Hän löysi sen Artekin 2nd Cycle -liikkeestä ja tiesi heti, että pitäisin siitä. Kulho on alun perin Yhdysvalloista ja tehty 1980- tai 1990-luvulla. Se on kotonamme kunniapaikalla olohuoneen ruokapöydällä. Uskon, että kulho kulkee mukanamme aina.

Myös ruokapöydän yllä oleva taulu on Jenni Hiltusen. Svenskt Tennin kankaat ovat Sannin suosikkeja värikkäiden kuosiensa vuoksi. Pöytäliinan ompeli Sannin äiti.

2/ Naisenergiaa

Hankin mielelläni lahjakkaiden naistaiteilijoiden töitä, koska olen itsekin naisvaltaisella alalla. Dora Dalilan oliivitaulu vie ajatukseni etelän lämpöön. Eteiskäytävällämme Jenni Hiltusen maalausten hahmojen katseet seuraavat kulkijaa olohuoneeseen. Jennin siskon, keramiikkataiteilija Piia Hiltusen työt ovat minulle myös rakkaita. Piia on läheinen ystäväni, jonka uraa seuraan ylpeydellä. Hänen tekemänsä kulhot ja maljakko koristavat makuuhuoneemme ikkunalautaa. Onneksi Antti jakaa intohimoni keramiikkaan. Ensitreffeillämme hän vei minut EMMA-museoon katsomaan Rut Brykin töitä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silkkiasu on Klaus Haapaniemen. Kengät ovat second hand -löytö Vestiaire Collectivesta. Taustalla Dora Dalilan oliivitaulu.

3/ Sillä siisti

Lapsuudenkodissani äidilläni oli tapana siivota aina torstaisin viikonloppua varten. Perjantaina hän hankki tuoreita kukkia. Olen samanlainen. Antti nauraa iltaisin, kun pöyhin olohuoneen tyynyt yötä vasten - eihän kukaan niitä silloin katsele. Minulle se on kuitenkin tärkeää. Siistissä kodissa rauhoittuu paremmin ja on mukavampi herätä seuraavaan päivään. Olen aamuvirkku ja herään aikaisin, jolloin asuntoon lankeaa ihanan eteerinen valo. Silloin tuntuu kuin olisin lomalla. Samaa tunnelmaa kotiimme luovat Astier de Villatten huonetuoksut. Käytän niitä ympäri vuoden.

Yrjö Kukkapuron Ateljee-sohvaryhmä on Sannin puolison isovanhempien perintöä.

4/ Hemmottelua koti-spassa

Uudistimme kylpyhuoneen putkiremontin yhteydessä kolme vuotta sitten. Suunnittelusta vastasi sisustusarkkitehti Ilona Palmunen. Hän loihti kapeasta ja korkeasta tilasta mustan marmorin, viilupuun ja savilaattojen avulla juuri näköisemme. Ilona suunnitteli tilaan myös valaistuksen, joka loi rauhoittavan loppusilauksen. Nautin, kun teen kylpyhuoneessa iltaisin kauneudenhoitorutiinejani ja rauhoitun päivän päätteeksi. Rakastan ihonhoitoa, joten omistan paljon rasvoja ja seerumeja. Pidän purkkeja esillä, koska ne sopivat yhteen luonnonmateriaalien kanssa.

Kylpyhuone houkuttelee rauhoittaviin rutiineihin ennen nukkumaanmenoa.

Sanni tilasi Emmi Tavelan teoksen jo edelliseen asuntoonsa. Teklan raitalakanat ovat käytössä varsinkin kevät- ja kesäaikaan.

5/ Harkitut kokonaisuudet

Käytän mielelläni aikaa erilaisten asetelmien tekoon ja yksityiskohtien hiomiseen. Panostan myös teemallisiin kattauksiin. Kun teimme ystävieni kanssa makumatkan Italiaan, otimme käyttöön italialaisen Richard Ginori 1735 -merkin simpukka-astiat, joilta nautimme salviaspagettia. Simpukat ovat minulle tärkeitä, olen kerännyt niitä vuosia. Niiden muodot, sävyt ja merellisyys ins-piroivat. Ikkunalaudallamme on iso simpukka, jonka isäni toi nuoruusvuosinaan Portugalista. Se oli minusta lapsena maaginen. Olin esteetikko jo silloin ja tykkäsin järjestää ja miettiä kokonaisuuksia. Haluan, että koti on kauneudella täytetty paikka, jossa voi hengähtää ja rentoutua. Olla kuin lomalla.

Simpukkalautasten alla olevat kukkalautaset ovat Sannin mummon ja vaarin häälahja-astiastosta. Niitä Sanni käyttää vain harvoin, spesiaalitilanteissa.

Suuri simpukka on aina ollut Sannin kodissa. Hänen isänsä toi sen Portugalista vuonna 1977.
 

Juttu on julkaistu Glorian Kodissa 05/2021.

Fakta

Asukkaat: Sanni Syd, 35, kampaaja-hiusstylisti. Työskentelee Bob Hair Helsingissä, tekee myös muotinäytöksiä ja lehtikuvauksia. Puoliso Antti, 39, yksi Albina ja Alexis -ravintolan omistajista.

Koti: 73-neliöinen asunto Helsingin Kruununhaassa vuonna 1906 rakennetussa talossa.

Vierailija

Ihanan viihtyisä koti. Mukavaa että joku kliinisen valkoisessa Suomessa (tehosteväri harmaa) on mieltynyt Svenskt tennin kauniisiin tekstiileihin. Svenskt tennin Strandvägenin myymälä Tukholmassa on oikea sisustusparatiisi. Tästä asunnosta puuttuu se julkisen tilan tunne, jonka liiallinen Alvar Aallon kalusteiden käyttö värittömässä ympäristössä aiheuttaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla