Kuvat
Annabelle Antas
Poul Henningsenin suunnittelema PH Artisokka-valaisin on Mikon huutokauppalöytö, jonka valaisimen valmistajan, Louis Poulsenin, asentajat kävivät kiinnittämässä kattoon kunnostuksen jälkeen. Sohvapöydällä on Heinin Hexagon-taidekeramiikkaa.
Poul Henningsenin suunnittelema PH Artisokka-valaisin on Mikon huutokauppalöytö, jonka valaisimen valmistajan, Louis Poulsenin, asentajat kävivät kiinnittämässä kattoon kunnostuksen jälkeen. Sohvapöydällä on Heinin Hexagon-taidekeramiikkaa.

Taiteilija Heini Riitahuhdan kotona kauneus rakentaa arjelle raamit, joissa on tilaa vapaudelle.

1/ Kauneudesta tinkimättä

Olen ottanut sekä töissä että kotona ohjenuorakseni ruotsalaisen taidehistorioitsija Gregor Paulssonin vuonna 1919 lanseeraaman iskulauseen "vackrare vardagsvaror", eli kauniimpia käyttöesineitä. Alkujaan muotoilijoille suunnattu kehotus suunnitella laadukkaita astioita sarjatuotantoon toteutuu myös Kaj Franckin Kilta- ja Kartio-astioissa, joita keräsimme puolisoni Mikon kanssa jo ennen kuin tapasimme toisemme. Lasten myötä olemme hankkineet myös uudempia astioita tinkimättä koskaan kauneudesta. Lähtökohtaisesti kaikki esineemme ovat lempiesineitämme ja olemme hankkineet ne sillä periaatteella, että käytämme niitä koko loppuelämämme.

Ateljeehuoneiston ikkunat avautuvat kolmeen suuntaan. Luonnonvalo onkin Heinin mielestä tässä kodissa yksi ihanimmista asioista. Suuri-kokoinen valokuvateos on Anton Corbijin.
Olohuoneen takka on verhoiltu Heinin suunnittelemilla ja valmistamilla laatoilla. Modernia kaakeliuunia muistuttava takka on prototyyppi Heinin ja Tulikiven Taidetakka-konseptiin, joka lanseerataan syksyllä. Senkin päällä on Reima Nevalaisen teos.
Myös omalla designilla ja taiteella on kotona sijansa. Violetti senkki on Mikon käsialaa ja keraamiset kukot Heinin töitä.

2/ Taiteen ehdoilla 

Taide on luonnollinen osa kotiamme. Keräämme taidetta samalla spontaanilla ja vapaalla otteella kuin millä koko kotimme on rakentunut. Kun vastaan tulee teos johon ihastumme, hankimme sen, jos se suinkin on taloudellisesti mahdollista.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Aluksi ostimme valokuvataidetta, mutta viime aikoina olemme tykästyneet entistä enemmän maalaustaiteeseen. Teoksia ostamme useimmiten gallerioista ja huutokaupoista, toisinaan myös suoraan taiteilijoilta. Omat teokseni ovat nekin tärkeä osa kotiamme.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Heini ja hänen puolisonsa Mikko Järvenpää ovat molemmat taustaltaan muotoilijoita. Heidän mielestään kalusteiden ja käyttöesineiden toiminnallisuuden ja kauneuden tulee tukea toisiaan. Puuseppä Sakari Paanasen valmistama ruokapöytä on tavanomaista kapeampi, jolloin se asettuu luontevasti kapeaan keittiöön.

Heinin teos ylevöittää keittiön välitilan. Hexagoneista muodostuvassa reliefissä on lukuisia erilaisia koristekuviointeja ja lasitteita. Keittiön kaapistot ovat saarnea. Ne suunnitteli ja toteutti perheen entinen naapuri, Punavuoren puuhevosen perustaja, puuseppä Sakari Paananen. Koska myös rakennuksen alkuperäiset puuosat ovat Sakarin käsialaa.

3/ Rennosti yhdessä

Kotimme ei ole edustustila, vaan koko perheen yhteinen paikka, jossa jokainen voi olla vapaasti. Lasten ystävät ovat tervetulleita yökylään ja kutsumme Mikon kanssa kotiin myös omia ystäviämme.

Koti on käyttöä varten, eikä meillä kenenkään tarvitse miettiä, voiko sohvalle istua tai miten siinä pitää istua. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisimme tinkineet estetiikasta. Kun lasten ollessa pieniä suunnittelimme keittiöremonttia, moni kehotti meitä siirtämään sitä, jotta pikkulapset eivät sottaisi uutta keittiötä. Teimme remontin kuitenkin silloin, koska juuri siinä siinä elämäntilanteessa olimme paljon kotona. Kaunis ja toimiva keittiö toi päiviin iloa.

Portaikko johtaa ylimpään kerrokseen, joka on perheen lasten valtakuntaa. Portaikon teos on Reima Nevalaisen.

Heini Riitahuhta on helsinkiläinen muotoilija ja keramiikkataiteilija, jonka tiivis yhteistyö Arabian kanssa on kerryttänyt perheen vaikuttavaa astiakokoelmaa entisestään.

4/ Luonto tulee lähelle 

Asuimme aikaisemmin kerrostalossa, ja vaikka olemme asuneet täällä jo yli 11 vuotta, iloitsemme edelleen aktiivisesti siitä, miten elämä laajenee lämpimään vuodenaikaan ulos. Meillä on kuistilla pizzauuni, joka on ahkerassa käytössä.

Ateljeehuoneiston kahden kerroksen korkuisten ikkunoiden ansiosta luonto tulee lähelle myös sisällä. Kun puissa on lehdet, tuntuu kuin asuisimme metsän keskellä. Talvella lumiset puut saavat aikaan saman efektin.

Heinin Arabian taideosaston työhuone sijaitsee vain kivenheiton päässä kotoa. Kodin työhuonetta käyttää etupäässä Mikko, joka saa myös kodin ja pihan lukuisat viherkasvit kukoistamaan. Pariskunta kerää Aino ja Alvar Aallon suunnittelemia kalusteita, joissa heitä viehättää muotokielen lisäksi myös Aaltojen pioneerihenki suomalaisen muotoilun saralla.
Maija Isolan Bambu-kuosinen punainen päiväpeitto on kulkenut mukana jo monessa kodissa. Sen sävy toistuu Louis Poulsenin AJ-pöytävalaisimessa. Lukuvalot ovat samaa Arne Jacobsenin suunnittelemaa sarjaa. Valokuvateos on Ismo Hölttän.

5/ Onnekkaita värisattumia

Kuten töistäni voi päätellä, rakastan värejä - myös kotona. Joku on joskus nimittänyt kotiamme rohkeaksi ja viitannut nimenomaan värienkäyttöömme. En kuitenkaan itse pidä kotimme värikkyyttä rohkeana. Aivan kuten keramiikkatöissäni, haluan pitää tilan avoinna kaikille väreille. Kun vastaamme tuli Jasper Morrisonin suunnitteleman punaisen senkin houkutteleva mallikappale, emme ajatelleet, ettei meillä voi olla punaista huonekalua. Sen sijaan kysyimme, voisiko meillä olla punainen huonekalu? Vastaus oli tälläkin kertaa kyllä. Sattumanvaraisuudella on sijansa myös väriasioissa.

Puurivitalo sijaitsee Helsingin Toukolassa.

Juttu on julkaistu Glorian Kodissa 9/2024.

Fakta

Asukkaat
Arabian taiteilijana tunnettu keramiikkataiteilija ja muotoilija Heini Riitahuhta puolisonsa, muotoilija Mikko Järvenpään ja kahden lapsensa kanssa.
Koti
155-neliöinen kolmikerroksinen huoneisto Jaakob Sollan suunnittelemassa modernissa puurivitalossa Helsingin Toukolassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla