Kolumnisti Hanna Jensen pitää verhoja pirun keksintönä. Niiden hankkiminen ei ole nimittäin mikään helppo homma.

Täydellisen kodin laatiminen on julmaa ja aikaa vievää puuhaa. On mietittävä, millaisia uhrauksia se vaatii: kenestä ystävästä on luovuttava, mitä on jätettävä elämässä tekemättä.

On kestettävä yksinäisiä öitä, kun istuu olohuoneessa ja tuijottaa ikkunasta ulos miettien, mikä on pielessä. Vai pitäisikö muuttaa kokonaan? Usein tuntuu, että olisi helpompaa vaihtaa kotia kuin kaapin paikkaa. Putkiremontti tuo aina uuden mahdollisuuden elämään, sillä kotihan luo silloin nahkojaan. Vesivahinko on siunaus, koska evakossa voi miettiä, miten oma koti näkee tulevan syksyn.

Näinä yön yksinäisinä hetkinä on hyvä tunnustaa, että huumorintaju on lopullisesti lähtenyt. Se on hyvä. Liika ilakoiminen hidastaa sairaalloista keskittymistä sisustamiseen. Ikkunasta voi sitten nähdä, kuinka huumorintaju on häipynyt vastapäisen naapurin juhliin, sinne, missä istutaan ikkunalaudalla ja läikytetään holtittomasti punaviiniä lattialle, vaikka lattia onkin silikaattikäsittelyllä kiillotettua betonia, sitä vastustamattoman upeaa materiaalia, joka suuntaa katseet alaspäin.

Tällaiseen harhaiseen olotilaan joutuu, jos on päättänyt hankkia verhot. Verhot ovat pirun keksintö. Myyjät ovat juonessa mukana. He kysyvät heti alkuun:

”Montako leveyttä?”

Siihen ei voi vastata, että yksi verho vasemmalle ja toinen oikealle.

Myyjät kävelevät verhokaupassa itsevarmasti ja pudottelevat sellaisia termejä kuin kuviokorkeus, kappa ja salusiini.

Kun kipitän perässä, yritän ymmärtää, mitä tarkoittaa se, että ”verhoihin saa näyttävyyttä kun ompelee keskelle verhoa palkin toista kangasta”. Miksi kukaan haluaisi tehdä niin?

Helpointa olisi mennä verhokauppaan ikkunanraamit mukanaan. Iskisi ne kassalle ja sanoisi, että näihin. Mutta sitten ne kuitenkin huomauttaisivat, että valinnan tekee asiakas, sillä verhoissakin on trendejä. Sanoisivat sen, mitä en halua kuulla:

”Tärkeintä on, ettei hanki verhoja hätiköidysti, vaan käyttää suunnitteluun riittävästi aikaa.”

Minä haluan hätiköidä. Haluan verhot ikkunaan heti. En kai minä turhaan roikota ikkunassa sinistä lakanaa.

Siinä vaiheessa kun myyjä pudottelee suustaan skenaarioita kuten ”jos ikkunaan halutaan kaksi tai kolme kerrosta verhoja” (APUA) ja valottaa, että laskostusnauhaa pitäisi miettiä ja lamellikaihdinkin tekee tuloaan, peruutan hitaasti ovelle ja tiedän, että tälläkin kertaa hankin valmisverhot.

En enää kuule, kun myyjä selittää, että potentiaaliseen kulmaikkunaan saa yhtenäisen tangon esimerkiksi lisäkappaleilla eli tangon liitoskohtaan pujotettavalla liitosjousella tai tangon sisään pujotetulla kulmamekanismilla liitoskohdassa…

Ei, siinä vaiheessa olen jo jossakin toipumassa ja läikyttämässä punaviiniä.

 

Tämäkin valmisverho mökillä on pelastanut elämäni.

 


Kirjoittaja on toimittaja Hanna Jensen, joka yrittää sisustaa mutta ei tahdo onnistua.

Seuraa Hannaa Instagramissa @hannajenius

riku

Hanna Jensen: Näin vaikeaa on verhojen hankkiminen

hyvät verhot kestävät aikaa, 5-15 vuotta. Panosta laatuun valitse tuhti kangas, sametti silkki tai paksu puuvilla tai pellava. Pyydä ammattilainen kotiisi, hän mittaa juuri oikean pituuden. Hanki vuori tai pimentävä kangas makuuhuoneeseen. Säästät vaivaa ja rahaa. Harkitse kiskokiinnitystä kattoon, luovu verhotangoista, saat huoneeseen korkeamman fiiliksen ja nätimmän ripustuksen jota voit tyytyväisenä katsoa vuosia. Mieti kokonaisuus joka sopii kotiisi, missä on arki missä juhla. Säästä isot...
Lue kommentti