Ei kiitos, sanoisi ammattileipuri mökkikeittiöstäni.

Kolumnisti  haaveilee uudesta keittiöstä, jossa olisi leivontasaareke juurileivän leipomiseen.

En tiedä, mitä jumalat ovat suunnitelleet kohdalleni, mutta viime kesänä muutuin aamuihmisestä iltaihmiseksi. Kun ennen saatoin puuhastella aamukuudelta keittiössä, nyt avaan toisen silmän puoli yhdeksältä ja suustani tulee vain korahduksia. Joudun pudottautumaan sängystä lattialle, jotta pääsen ylös. Laahaudun keittiöön, kohti kahvipannua enkä totisesti katso peiliin.

Tämä on kauheaa, tämä on pois kaikesta siitä minkä voisin saada aikaiseksi, mutta tämä on totta.

Samaan aikaan ympärilläni olevat ihmiset ovat saaneet energiapistoksen. Syytän ikää. Siinä missä minut löytää mökin keittiöstä silmät lasittuneina ulkona huojuvaan koivuun, kauempana naapurin tontilla seitsemänkymppinen mies leikkaa ruohon toiseen kertaan, vain saadakseen sen näyttäväksi.

Aina jostain tupsahtaa eteeni itseensä tyytyväinen, silmin nähden hikinen ihminen, joka huomannut, kuinka terapeuttista kaislojen niittäminen voi olla. Haahuilen kaftaanissani ja päädyn keittiöön.

Kesällä 2015 olen seissyt keittiössä enemmän kuin koskaan ennen. Olen löytänyt olotilaani sopivan harrastuksen: juurileivän leipomisen. Se vaatii insinöörimäistä tarkkuutta, jollaista minussa ei ennen ole ollut. Se sopii nyt minulle, koska ei tarvitse lähteä mihinkään.

Tästä syystä minulla on ollut enemmän kuin koskaan aikaa miettiä, millaisen keittiön todella haluaisin, jos joskus sellaisen saisin suunnitella itse. Haluaisin saarekkeen, joka olisi leivontasaareke, ei näyttävyyssaareke. En todennäköisesti ottaisi siihen kaasuliettä, vaikka sisustuslehdessä sanotaankin, että sitten saa tehdä ruokaa muiden kanssa, kun on saareke ja kaasuliesi. Mutta tarvitsisin laskutilan, jonka voi jauhottaa.

Keittiön vesialtaan pitäisi olla iso ja syvä. Sellainen, johon voi upottaa kolme kulhoa eikä tule edes tunku. Ikkuna pitäisi olla, jotta voi tuijottaa koivua. Uuneja pitäisi olla kaksi, höyrytoiminnoilla.

Avohyllyt olisivat keittiössäni hankala ratkaisu, koska päinvastoin, tavaraa pitäisi piilottaa. Keittiöni näyttää jo nyt siltä, että sen on suunnitellut Frida Kahlo. Tarvitsisin liukuoven, jonka takana oleville avohyllyille tavarat voisi piilottaa.

Näin pienet ovat toiveeni. Jos mitään tästä en saa, turvaudun äidin siskon ratkaisuun. Kun hän alkaa leipoa karjalanpiirakoita, hän vetäisee keittäjänmyssyn päähänsä, kääntää radion klassiselle ja vetää kaapista jättimäisen leivonta-alustan. Kun piirakat ovat valmiit, hän pesee alustan ja laittaa piiloon.

Koska myös jättimäinen leivonta-alusta vaatisi tilavan suihku-pesutilan, vahvistan, että unelmieni keittiön suurin täyttymys olisi pesuallas. Syytän tällaisesta insinööriajattelusta uutta aamu-unisuutta. Jään odottamaan, että jumalat huomaavat tehneensä virheen, että se olikin joku toinen, joka piti kääntää iltavirkuksi.

Toimittaja Hanna Jensen yrittää sisustaa, mutta ei tahdo onnistua.

Seuraa Hannaa Instagramissa: @hannajenius

 

Äitini ei ole kuullutkaan marittamisesta, mutta hän tyhjentää hyllyjään. Minulle.

Kun hän tulee kylään, hänellä on mukanaan nyssykkä. Viimeksi siinä oli puiset, juustoon kiinnitettävät napit, pakastuspusseja, kahvipaketti ja pari terävää veistä.

Kun menen hänelle kylään, teemme kotikierroksen, jonka aikana hän etsii lisää pois annettavaa tavaraa. Aina samassa kohdassa kierrosta, olohuoneessa, sanon kuitenkin äidille: näistä et luovu.

Äidillä on nimittäin vanha, aikoinaan apteekista ostettu iso kaappi, jonka hän on maalauttanut kiiltävän mustaksi. Sen edessä pysähdymme. Kaapin yläosan lasiovet suojaavat kauniita astioita. Mitään uutta kaappiin ei ole tullut sitten 1980-luvun. Astiakaappi on kuin valokuva-albumi.

Kaapiston keskellä ovat kermanvalkoiset, kultareunaiset kupit, jotka äiti juoksi ostamaan 1960-luvun lopulla juuri ennen kuin tuoreen avioparin ensimmäiset vieraat olivat tulossa kylään. Tämän tarinan äiti kertoo aina.

Oikeassa reunassa ovat vihreäjalalliset, Saara Hopean suunnittelemat, Nuutajärven Traviata-viinilasit ja vihreät, ”kuplivaa” Humppilan lasia olevat lautaset, joilta söimme ja syömme vieläkin kesäsalaatit.

Hopeinen kahviastiasto on Teheranista. Näen mielessäni arabisheikin ojentavan sen 1980-luvulla isälleni, joka kotiin palattuaan laski sen eksoottisena nähtävyytenä arkiselle, lohjalaiselle kahvipöydälle.

Emme uskotelleet edes itsellemme, että käyttäisimme sitä. Mutta kaunis se on.

Oma astiakaappini on vaatimattomampi kuin äitini kaappi. Mutta on siinäkin lasistorivejä enemmän kuin tarpeeseen. Edesmenneet appivanhempani keräsivät laseja ja aterimia.

Pelkästään Timo Sarpanevan suunnittelemien Arkipelago-lasien jalkojen katsominen on esteettinen elämys. Muistan aina kertoa sen tyttärilleni, kun esittelen kaappia kuin valokuva-albumia.

Marjatta-laseista juomme valkoviiniä kesällä, ja saman sarjan kapeat lasit pääsevät vesilaseiksi juhlapöytään. Ruotsalaiset, Bertil Vallienin Kosta Bodalle suunnittelemat Chateau-viinilasit ovat meidän ”iittalamme”. Ihailen niiden aaltoilevaa pintaa ja sitä, että suunnittelija halusi tehdä lasit, jotka saattoi valmistaa vain käsin.

Minäkään en aio luopua astioista. Marokkolaisista lautasista ja puolalaisista posliinikupeista on varmasti jäänyt jo muistijälki tyttärille.

Toimittaja Hanna Jensen yrittää sisustaa, mutta ei tahdo onnistua.
Hanna Jensenin kolumni on julkaistu Glorian Kodissa 3/2017.

Lifestyleliike Olkkarin Janine Miettunen on aktiivinen kirpputorikävijä. Videolla Janine näyttää, miten kokoaa löytämistään aarteista mielenkiintoisen asetelman. Mukana menneiden vuosien klassikko: konjakkipiippu!

Keramiikkataiteilija Marita Lybeckin entisestä talosta ja ateljeesta tuli lapsiperheen koti vuonna 2015. Avara, 400-neliöinen kivitalo on arkkitehti Lars Sonckin suunnittelema ja se valmistui vuonna 1927. Uusista asukkaista talo ei kaivannut kuin vähän pintaremonttia. Laadukkaasti rakennetun talon pinnat olivat kuluneet kauniisti ja luovat yhä lämmintä tunnelmaa.

Ruokailutilaa koristaa Ingo Maurerin suunnittelema Zettel'z-valaisin. Tunnelma on rento, mutta tilan materiaali- ja väriyhdistelmät ovat tarkkaan harkitut. Ruokapöydän tuolit hankittiin Cobellosta ja matto Salista. Sisutuksessa auttoi Bang Interiors.
Ruokailutilaa koristaa Ingo Maurerin suunnittelema Zettel'z-valaisin. Tunnelma on rento, mutta tilan materiaali- ja väriyhdistelmät ovat tarkkaan harkitut. Ruokapöydän tuolit hankittiin Cobellosta ja matto Salista. Sisutuksessa auttoi Bang Interiors.

Eteisaulan vaaleaksi maalattu puulattia saa kontrastia tummista, vanhoista argentiinalaistuoleista, jotka ostettiin aikoinaan Casuarinasta. Katseenvangitsijana tilassa on Kaj Söderholmin maalaus.
Eteisaulan vaaleaksi maalattu puulattia saa kontrastia tummista, vanhoista argentiinalaistuoleista, jotka ostettiin aikoinaan Casuarinasta. Katseenvangitsijana tilassa on Kaj Söderholmin maalaus.

Juttu on tiivistelmä Glorian Kodissa maaliskuussa 2017 julkaistusta jutusta Parempi kuin puutalo. Visiitti-sarjassa kurkistetaan lehdessä esiteltäviin koteihin.

Unohda turha kikkailu ja panosta kunnon materiaaleihin.

1. Katse historiaan

Suunnittelun lähtökohtana on aina toimiva keittiö. Tyyliä taas voi miettiä asunnon rakennusaikakauden hengessä. Millainen koti on mittasuhteiltaan? Millaisia materiaaleja ja sävyjä muissa pinnoissa on käytetty?

Kun kiinteät sisustusratkaisut mukailevat talon arkkitehtuuria, uusikin keittiö tuntuu tilassa luontevalta. Maalaisromantiikka ei sovi 1970-luvun taloon.

2. Ammenna luonnosta

Ajattomassa keittiössä on luonnonläheisiä sävyjä ja materiaaleja. Valkoinen ja beigen sekä harmaan sävyt ovat klassisia valintoja.

Aitoja materiaaleja, kuten kivi- ja puupintoja, voi huoltaa ja kunnostaa. Ne saavat ajan kuluessa pintaansa kauniin patinan. Laminaatti- ja melamiinipinnat taas näyttävät vain kuluneilta.

Tasoissa erilaiset kivi- ja komposiittipinnat ovat kestäviä. Hanoissa aikaa kestävät parhaiten klassiset kromatut tai harjattu teräs.

3. Varaudu muutoksiin

Jos tiedät makusi muuttuvan ajan kanssa, varaudu muutoksiin. Sileät mdf-ovet ovat silloin hyvä valinta. Ne on suhteellisen vaivatonta maalauttaa uudelleen.

Vetimet kielivät keittiön iästä. Valitse sellaiset, joiden ruuviväli on standardi, ja ne on helppo päivittää. Kodinkoneissa aikaa kestävät parhaiten rosteripinnat. Niihin on helppo myöhemmin yhdistää keittiön mahdollisesti muuttuva tyyli.

4. Panosta tasoihin

Eniten keittiön hintaan vaikuttavat ovien materiaali, kaappien sisukset ja taso. Täyspuiset kaapin­ovet ovat kestäviä ja niitä voi kunnostaa sekä maalata tarvittaessa samoin kuin mdf-ovia.

Suurimmalla kulutuksella ovat tasot. Kivi- ja komposiittitasot ovat kestäviä, helppohoitoisia ja ne kestävät kuumuutta. Sävyissä kannattaa suosia vaaleita ja murrettuja värejä.

5. Kierrä trendit kaukaa

Mitä suositumpi ja trendikkäämpi jokin tyyli tai väri on, sitä nopeammin se muuttuu vanhanaikaiseksi. Mikään ei kieli oman aikansa tyylistä enemmän kuin liesikupu. Mieti myös kiinteiden koneiden, kuten kahvi- ja jääpalakoneiden tarpeellisuutta – tekniikka vanhenee nopeasti ja käyttö voi jäädä vähäiseksi.

Sisustusarkkitehti Laura Räihä paljastaa ammattilaisten parhaat sisustussalaisuudet.