Tyttäristäni toinenkin on muuttamassa omilleen. Kummankin tytön huone on kohta tyhjillään, ja olemme mieheni kanssa alkaneet miettiä muuttoa pienempään kotiin. Koko pääkaupunkiseutu on potentiaalista muuttokohdetta. Kysymme itseltämme, keitä me olemme. Syväjuuriltamme city-ihmisiä vaiko kenties luontoa kaipaavia pikkukaupungin kasvatteja? Mennäkö metron reitille vai taloon, jonka kivijalassa on kukkakauppa ja kahvila?

Näkemäni keittiömainos kertoi, että tulevaisuuden keittiö on vieraiden viihdyttämistä ja kodin tapahtumia varten. Itse olen toisissa tunnelmissa. Tekee mieli rakentaa uusi koti, jossa ei ole lainkaan viihdytyspaikkoja eikä näyttämöä vieraille. Tekee mieli palata opiskelija-aikaan, jolloin saattoi tehdä samassa tilassa lähes kaiken ja unohtaa sohvapöydät sekä pitkät ruokapöydät.

Kollegani oli muuttamassa Tampereelta Helsinkiin ja kyseli Facebookissa vinkkejä mukavista asuinalueista. Hän ennakoi, ettei Helsingin-kodissa olisi olohuonetta lainkaan. Siksi hän toivoi, että sellainen löytyisi kotitalon kivijalasta. Samastuin tähän. Ystäviä voisi hyvin nähdä vaikka taidenäyttelyssä. Sosiaalista kotielämää harrastaisin mökillä. Tekee mieli rikkoa kaikki sisustamiseen ja vieraiden viihdyttämiseen rakennetut kuviot ja huolehtia vain siitä, että tyttärillä on uudessa kodissamme nukkumispaikat.

Kun muuttaa, joutuu tosissaan miettimään, millainen ihminen on ehkä tulevaisuudessa. Kaipaanko sohvapöytää hetken päästä, vaikka juuri nyt siitä luopuminen tuntuisikin hyvältä?

Tytär kuuli suunnitelmistamme. Hän parahti ja pyysi odottamaan, että hän ehtisi rikastua niin paljon että voisi vuokrata hänen mielestään ihanan kotimme.

Vilkaisimme miehen kanssa toisiamme.

“No eihän meillä tästä nyt niin kiire ole pois”, mieheni sanoi.

“Ei todellakaan”, minä vakuutin.

Jos tekisi toisesta ylimääräisestä huoneesta vierashuoneen ja toisesta työhuoneen.


 

Toimittaja Hanna Jensen yrittää sisustaa, mutta ei tahdo onnistua.
Hanna Jensenin kolumni julkaistiin Glorian Kodissa 3/2018.