Viehätyn aina, kun pääsen tilaan, jossa sisustusta ei ole muutettu vuosikymmeniin. Viimeksi niin kävi Madridissa Barrio de las Letrasin kaupunginosassa sijaitsevassa ravintola Cervecería Alemanassa. Se oli yksi kirjailija Ernest Hemingwayn lempipaikoista 1920–60-luvuilla.
Tylyt tarjoilijat, kynä povitaskussaan ja pikkuruinen lehtiö kädessään, näyttivät siltä kuin olisivat tarjoilleet jo Hemingwaylle. Vuosikymmeniä vanhalta näytti myös miljöö: kuluneet, tummat pöydät, kolhiintuneet puulattiat ja ikkunapuitteet sekä valuvat pienet olutlasit, joita ei tietenkään kuulunut pyyhkiä.
Älkää muuttako mitään, teki mieli vannottaa. Jämähtänyt tuntui hyvältä.
/gloria.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/b881076740z.1_20180927095411_000gm01nk3h1.10.iptcstrip.jpg?itok=bE416-Mf)
Mutta miksi jämähtäneisyys ei tunnu hyvältä kotona? Miksi kotona paikat alkavat näyttää nuhjaantuneilta eivätkä positiivisella tavalla elämää nähneiltä?
Ehkä kotiinsa tottuu. Silmä kyllästyy. Vaihtelunhalua ruokkii ulkopuolinen paine.
Huomaan ulkoa tulevien sisustamisen signaalien vaikuttavan tehokkaasti. Alan pitää kauniina sitä, mitä näen Pinterestissä ja somessa. Juuri siksi tunsin viime kesänä erityistä tyytyväisyyttä, kun laskin lampaantaljan vanhalle rottinkituolille, jota oli hehkutettu joka paikassa. Samoin etsin tapettia, jossa oli viidakkokuosi, lintuja tai isoja kuvioita, ja käteni hakeutui vihreälle maalipurkille.
Haluan olla enemmän kuten mökkinaapurini, joka tavoittelee sitä, että kotona ei ole mitään heti aistittavaa, tiettyä tyyliä. Kutsuttakoon sitä sekatyyliksi tai ei-tyyliksi. Haluan olla myös enemmän kuin ystäväni, jonka ainoa ohjenuora kodin sisustamisessa on ollut se, etteivät tavarat ja huonekalut saa olla tuttuja muualta.
Nyt selvästi 1970-luvun tyyli viehättää taas sisustajien silmää. En ole kaivannut ruskeita samettisohvia ja oranssi-keltaisia kukkatapetteja, mutta haikailenko kohta? Ei. Haastan itseni olemaan matkimatta muita. Haluan kirkastaa omaa näkemystäni. Cervecería Alemanian kokemuksen vahvistamana jätän hankkimatta puuviiluisen kirjahyllyn ja pitäydyn barokkiruokapöydässämme, joka saattaa hetken aikaa olla todella out. Hyvä niin.
Toimittaja Hanna Jensen yrittää sisustaa, mutta ei tahdo onnistua.
Hanna Jensenin kolumni julkaistiin Glorian Kodissa 2/2018.