Vaikka Miia ei ole jakkupukutyyppi, Zaran jakkupuvun printti ja värikkyys viehättivät. Miia käyttää asua usein töissä.
Vaikka Miia ei ole jakkupukutyyppi, Zaran jakkupuvun printti ja värikkyys viehättivät. Miia käyttää asua usein töissä.

Miia Khan pukeutuu vaatteisiin, jotka korostavat persoonaa ja joilla on historiaa. Liian huoliteltu tyyli on hänelle kauhistus.

Kun Miia ja Uzair Khan päättivät mennä naimisiin, Miia tiesi heti, että hän ei pukeutuisi perinteiseen valkoiseen morsiusliikkeen pukuun.

Miia ei kuitenkaan ollut varautunut siihen, että puku tulisi vastaan kotikadulla sijaitsevan Ateljé Idylle -kivijalkaliikkeen ikkunassa. Puvun korkea kaulus, helmikirjailu, vartalonmyötäinen linja ja pohjepituus hurmasivat. Ystävän houkuttelemana Miia lupasi käydä myös morsiusliikkeessä. Kerta riitti. Olo oli ”kuin chihuahualla, jolla on päällään sirkusasu”.

”Prinsessajutut eivät tuntuneet omilta”, Miia kertoo.

Miia halusi hääasuunsa dramatiikkaa, joten hän suostutteli stylistiystävänsä Jasmin Mishiman hääasunsa hattutaiteilijaksi. Yhteistyönä syntyi valkoinen lintupäähine, jossa oli kasvoille laskeutuva harso.

”Halusin näyttää itseltäni, en morsiamelta. Oli ihanaa, että päässäni oli kiinnostava katseenvangitsija.”

”Olen ääripäiden tyyppi. Rakastan omituisuuksia, säröjä ja kummallista historiaa.”

Hääpuvun valinta kuvaa Miian asuvalintoja yleisestikin. Viestintätoimisto Milttonin johtajana työskentelevä nainen ihailee Ranskan Voguen entisen päätoimittajan Carine Roitfeldin tyyliä, joka on naisellinen, mutta sopivasti huoleton. Tukka hapsottaa hallitusti ja meikki on rento.

”Pidän lookista, jossa on ripaus sottapyttymeininkiä.”

Miia ei pidä itseään erityisen rohkeana pukeutujana. Hän vain haluaa, että kertoo hänestä itsestään.

”Kun mietin, ketkä jäävät mieleeni, pukeutumisella on merkitystä. Olen ääripäiden tyyppi. Rakastan omituisuuksia, säröjä ja kummallista historiaa.”

Miia tiesi jo lapsena, mitä haluaa pukea päälleen. Hän vietti tuntikausia äitinsä kampaamossa, selaili ulkomaalaisia muotilehtiä ja fanitti Dingoa.

Kun Miia oli seitsemänvuotias, äiti osti tyttärelleen kesäjuhliin kukkamekon hollolalaisesta putiikista. Tyyli ei ollut mieluinen.

”Otin sakset, menin huoneeseeni ja tein mekosta hameen. Haaveilin pitkään, että alan tehdä vaatteita työkseni. Harmi, että minulla ei ole lainkaan käsityötaitoja.”

Kuvaile tyyliäsi.

Klassisen rönsyilevä. Ostan vain vaatteita, joista tiedän, että käytän niitä ainakin kymmenen vuotta. Rakastan päähineitä, kenkiä, sormuksia ja laukkuja. Pidän teatraalisuudesta, Saksikäsi Edwardista, Liisa Ihmemaassa -elokuvan Hatuntekijästä ja Jali ja Suklaatehdas -leffan tunnelmasta.

Miksi asusteet ovat sinulle tärkeitä?

Maustan niillä tyyliäni. Käytän usein samaa kokonaisuutta, jonka päivitän vaihtuvilla hepenillä. Lempiasusteeni on Anna Dello Russon lintupäähine. Ostin sen ystävältäni ja olen tanssinut se päässäni Flow-festivaaleilla sekä juhlinut syntymäpäivääni. Myös 1920-luvun strassihäälaukkuni on rakas. Ostin sen yli kymmenen vuotta sitten Play it again, Sam -vintageliikkeestä. Päätin, että jos joskus menen naimisiin, se on laukkuni.

Mistä teet ihanimmat löytösi?

Olen aina viihtynyt vinteillä. Niiden pysähtynyt tunnelma kiehtoo. Siksi teen parhaimmat löytöni vintagekaupoista, kirpputoreilta ja basaareista. Rakastan käytettyjä vaatteita ja hetkeä, kun löydän roskan keskeltä aarteen. Haluan, että vaatteillani on historiaa.

Minkä ilmiön toivoisit palaavan muotiin?

Hulluttelevuuden ja 1920–1930-lukujen rönsyilyn. Skandinaavinen tyyli on tällä hetkellä kliinistä, löysää ja minimalistista. Olisi mahtavaa, jos panostaisimme enemmän laatuun. Siis siihen, että vaatteet jäisivät käyttöön eivätkä vain kävisi kaapissa. Sama ajatus kiehtoo arkkitehtuurissa. Kahdessa päivässä nousevat betonihirvitykset eivät puhuttele.

Paras tyylivinkkisi?

Patsulituoksut viimeistelevät lookin. Toivoisin myös, että miettisimme enemmän persoonaamme ja toisimme sitä esiin. Muiden jäljitteleminen on tylsää. Mustat t-paidat ja farkut on nähty.

Kenen tyyliä ihailet?

Jorma Uotisen. Hän iskee kasvoilleen hulvattomat lasit ja pitää hauskaa. Jorma näyttää, että pukeutuminen ei ole vakavaa. Bisnestyylinkään ei tarvitse olla tylsää. Uskon, että asiakkaat nauttivat, kun he näkevät, millaisen persoonan kanssa ovat tekemisissä.

Mitä ostosta kadut?

Hätäisiä hankintoja, jotka eivät tunnu oikeilta. Onneksi teen harvoin huteja. Vaatteessa pitää olla sielua. Määrä ei myöskään korvaa laatua. Mottoni on, että mieluummin kahdet hyvät alus- ja sukkahousut kuin kymmenet sinne päin.

Minne matkustat mieluiten?

Pariisiin. Haluaisin tietää, mikä on pariisilaisten salaisuus, kun he saavat asunsa näyttämään aina seksikkäiltä ja persoonallisilta. He kantavat itsensä upeasti. Voisin kävellä tuntikausia kaupungin kaduilla ja ihailla vastaantulijoita.

Lempimatkamuistosi?

Häämatkamme Marokkoon viime keväänä. Kävimme Casablancassa, Marrakechissa, Fèsissä, Atlas-vuorilla ja Tangerissa, joka oli samaan aikaan ränsistynyt ja kaunis. Miesten tyyli inspiroi. Heillä oli isot olkihatut ja babouche-tossut. Mieheni nauroi, kun ostin samanlaisen hatun kotiin.

Mistä design-klassikosta haaveilet?

En mistään. Tykkään hulluista ja tuntemattomista hörhökkeistä, jotka tulevat eteeni odottamatta. En ole koskaan sisustanut kotiani sisustusliikkeiden valikoimilla.

Mitä sisustaminen merkitsee?

Kokemuksia ja persoonaa, samaa kuin vaatteet. Kodissa pitää olla ripaus vintin ja antiikkiliikkeen tuntua. Haaveilin käsin tehdystä villamatosta, mutta päätin odottaa. Se ei ole paras valinta lapsiperhearkeemme. Onneksi hiljaa hyvä tulee. Koti elää ja muuttuu mukanamme.

Kuka?

Miia Khan, 36, viestintätoimisto Milttonin johtaja ja osakas. Työskentelee kehitystehtävissä ja markkinointiviestinnässä.

Perhe: Puoliso Uzair Khan ja poika Ché, 7.

Lempikirja: Elämäkerrat. ”Rakastan tarinoita, jotka kertovat oikeista ihmisistä ja tapahtumista. Viimeksi luin Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan. Knausgård kirjoitti rohkeasti, puhtaasti ja leikkaamattomasti.”

Lempiravintola: ”Antto Melasniemen paikat, kuten Kuurna. Melasniemen ravintoloissa on jujua ja laadukkaita, kotimaisia raaka-aineita.”

 

Jaana Ukkola oppi jo mallivuosinaan maailmalla elämään niin, ettei tarvitse jossitella. Menestyvän mallitoimiston johtaja nähdään myös syksyn Gloria Fashion Show’n catwalkilla.

Lento Tunisiasta Pariisiin oli puolivälissä, kun Boeing 737:n kapteeni siirsi yhtäkkiä koneen pois kurssiltaan. Perämies katsoi hämmentyneenä vierestä, kun tämä luovutti ohjauksen nelipistevöissä istuvalle, vaaleatukkaiselle naiselle. Nainen lensi uhkarohkeasti minuutin, kaksi ja viisi, ja siirsi sitten koneen takaisin oikealle reitilleen.

Nainen oli 25-vuotias malli Jaana Ukkola, joka oli lentämässä kuvausmatkalta Djerban saarelta kotiinsa Pariisiin. Oli vuosi 1983, ja hän oli jo tottunut siihen, että mallina pääsi paikkoihin, joista ei nuorempana Espoon Tapiolassa osannut edes unelmoida.

”Kun kapteeni kysyi, haluanko ohjata, hyppäsin heti puikkoihin. Ai jännittikö? No ei tietenkään! Se ei kuulu luonteeseeni. Kuuluttelin vain ihan pokkana suomeksi matkustamoon”, Jaana sanoo ja nauraa käheästi päälle kotonaan Espoon Westendissä.

60-vuotias Jaana on mallitoimisto Modelboomin perustaja ja toimitusjohtaja, joka on aina uskaltanut elää vauhdikkaasti. Hänellä on takanaan 15 vuoden kansainvälinen mallinura, jonka ansiosta hän matkusti jo nuorena ympäri maailman.

”Nyt minua ei ujostuttaisi soittaa edes Trumpille.”

”Mallivuosina opin ajattelemaan, että voin tehdä mitä vain. En pelännyt ketään tai mitään, sillä minun oli pakko uskaltaa poseerata vaikka keskellä Champs-Élyséetä, jos niin haluttiin. Nyt minua ei ujostuttaisi soittaa edes Trumpille”, Jaana sanoo ja nauraa.

Jaana tunnetaan mallipiireissä räväkkyydestään. Hän laukoo asiat juuri niin kuin niistä ajattelee. Esimerkiksi näin:

Mallien mittavaatimuksista: ”Tietyt suunnittelijat haluavat, että tytöt ovat laihoja kuin tikut! Se on mielisairasta, enkä edes tajua, miten naiset ovat suostuneet siihen taisteltuaan ensin itselleen esimerkiksi oikeuden aborttiin. Omina malliaikoinani olin 173 senttiä pitkä ja painoin 50-52 kiloa. Nykyään 180- senttiset mallit painavat saman verran.”

Me Too -kampanjasta ja muotikuvaajista tehdyistä ahdistelupaljastuksista: ”Tiesinkin, että Terry Richardson on hyvin omalaatuinen. Jos hän olisi lähennellyt minua, olisin pitänyt hänet loitolla. Hyvä, että ahdistelutapaukset mallimaailmassakin on vihdoin nostettu esille.”

Huumeidenkäytöstä: ”Totta kai mallipiireissä jotkut käyttivät kamaa, ihan kuten millä muullakin alalla. Kerran yksi kollegani oli niin sekaisin, että nojaili minuun kuvauksissa ja pysyi hädin tuskin pystyssä. Hän kuoli aidsiin 80-luvulla.”

Ja elämästä ylipäänsä:

”Suurin osa ihmisistä pelkää muutoksia, ja jauhaa vielä vanhoinakin, että olisivat voineet tehdä sitä ja tätä. Minä en jauha. Olen elänyt itse valitsemani elämän. Mottoni on ollut se, että vähintään kerran päivässä pitää nauraa.”

”Hyvä, että ahdistelutapaukset mallimaailmassakin on vihdoin nostettu esille.”

Kiinnostus muotiin ja kauneuteen kumpuaa jo lapsuudenkodista. Jaanan äiti oli muotisuunnittelija Eila-Iiris Ukkola, joka työskenteli muun muassa Polalla, Carlinalla ja oli muotitoimittajana Hopeapeilissä. Jaana muistaa äitinsä itsenäiseksi, tyylikkääksi naiseksi, jonka hiukset oli tupeerattu palloksi, mekko istui kuin hansikas ja kaulaan oli suihkautettu hajuvettä.

”Äiti teki ihan koko ajan töitä ja oli aina matkoilla. Varsinkin matkustelu teki minuun suuren vaikutuksen. Kun hän tuli Pariisin muotiviikoilta ja avasi matkalaukun, sieltä leijui ihania tuoksuja silkkipaperien keskeltä.”

Jo pikkutyttönä Jaana oli mallina äitinsä järjestämissä muotikuvauksissa. Kotiin Tapiolaan tuli monia ulkomaisia muotilehtiä, esimerkiksi ranskalainen Elle. Ne olivat kutkuttavia kurkistusikkunoita kosmopoliittiin maailmaan, joka oli toista kuin harmaa YYA- Suomi. Jaana selaili lehtiä huumaantuneena. ”70-luvun muotikuvat olivat täynnä energiaa, iloa ja meininkiä. Ne henkivät ajan toiveikasta ilmapiiriä, kun ehkäisypilleri oli keksitty ja nainen vapautunut.”

Lapsena Jaanasta huolehti pääasiallisesti kotiapulainen, mikä ei ollut epätavallista, kun vanhemmat paiskivat paljon töitä. Hän kuvaa äitinsä kasvatustyyliä ”helvetin tiukaksi”.

”Varsinkin pöytätavat iskostettiin päähäni: en saanut esimerkiksi nostaa ranteita pöydälle. Pariisissa minulla ei ollutkaan koskaan vaikeuksia hienostoravintoloissa, sillä tiesin, mitä lusikkaa käytetään mihinkin ruokaan. Opin syömään kotona ostereitakin, vaikka 60-luvulla niitä ei saanut Suomesta. Äiti toi niitä kaksi kertaa vuodessa Pariisista. Muuten äitini oli hyvin liberaali ja ajattelussaan oman tiensä kulkija. Kotiintuloajoissa minulla tosin oli tiukat rajat.”

”70-luvun muotikuvat henkivät ajan toiveikasta ilmapiiriä, kun ehkäisypilleri oli keksitty ja nainen vapautunut.”

Malliksi Jaana päätyi 19-vuotiaana ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Oli toukokuu 1978, eikä hänellä ollut penniäkään rahaa. Hän soitti Finnairille ja ilmoitti itsevarmaan tyyliinsä tulevansa yritykseen kesätöihin. ”Nehän nauroivat minut pihalle.”

Silloin Jaana päätti mennä kokeilemaan, olisiko hänestä malliksi. Idean hän sai äidiltään, joka oli kehottanut Jaanaa viemään hyvännäköisen poikaystävänsä studiolle kuvattavaksi, sillä miesmalleista oli pulaa.

”Ensimmäinen fotari sanoi, että olen ihan nolla. Päätin kokeilla vielä toista kuvaajaa, mutta tiesin, että minun täytyy repäistä jotenkin.”

Jaana käveli Kai G. Lindholmin studiolle Katajanokalle, ja alkoi ”pomppia, pyöriä ja nauraa kuin mikäkin pöljä”.

”Kuvausten jälkeen jalkani eivät enää kantaneet, koska olin niin jännittynyt”, Jaana muistelee.

Heittäytyminen kannatti. Jaana valittiin Wranglerin farkkumainokseen, ja hänen uransa alkoi. Suunnitelmissa oli lähteä opiskelemaan kesän jälkeen Saksan vanhimpaan yliopistoon Heidelbergiin saksaa, mutta ensin hän tekisi rahaa. Vaateteollisuus oli Suomessa vielä voimissaan, ja joskus kuvauksia oli kolmekin päivässä.

”Alussa olin aivan pihalla. Suomessa ei ollut mallitoimistoja, ja mallien piti meikata kuvauksiin itse. Yritin matkia muita mimmejä ja näytöskävelyn opettelin missi Anneli Björklingiltä.”

”Ensimmäinen fotari sanoi, että olen ihan nolla.”

Jaana sai nopeasti nimeä, ja neljässä kuukaudessa maine kiiri ulkomaille saakka. Lokakuussa hän sai kirjeen pariisilaiselta Girl’s Model’s -mallitoimistolta. He lupasivat lähettää Jaanalle lentolipun, jos hän tulisi työskentelemään heidän listoilleen.

”Ajattelin että pyh, ostan oman lippuni. Halusin olla riippumaton ja vapaa lähtemään, jos jokin ei miellytä.”

Oli lokakuinen tiistai, kun Jaana maksoi lipun Pariisin. Saman viikon torstaina hän istui jo taksissa Charles de Gaullen lentokentällä. Suurkaupunki löi Tapiolan tytön ällikällä. ”En voinut käsittää, että kaupunki on niin iso, ettei se koskaan lopu.”

Jaana majoittui mallitoimiston asuntoon Bois de Boulognen metsän lähelle. Samassa asunnossa majoittui satunnaisesti muitakin tyttöjä – kuten aikansa huippumalli Susan Bevan, jonka kuvia Jaana oli muutamaa vuotta aiemmin katsellut Ellen kannesta.

Pariisissa Jaana huomasi, että muilla malleilla oli ammattimaiset portfoliot, mutta hänellä ei ollut kuvan kuvaa. Ero Suomeen oli kuin yöllä ja päivällä. ”Mutta en odottanutkaan, että maailmalla olisi helppoa. Piti vain nopeasti keksiä, mikä on se juttu, mistä minut muistetaan.”

Jaana päätti erottua iloisella asenteellaan ja kunnianhimollaan. Hän kävi joka päivä kuntosalilla ja balettitunneilla ja opetteli ranskan Paris Matchia lukemalla ja uutisia katsomalla.

”Kaksi ensimmäistä viikkoa ajoin castingeihin pelkästään taksilla, koska minua inhottivat metron hajut. Sitten rahat loppuivat, ja tuli kiire hankkia lisää”, Jaana sanoo ja nauraa taas.

”Maailmalla piti nopeasti keksiä, mikä on se juttu, mistä minut muistetaan.”

Neljässä kuukaudessa Jaana pääsi jaloilleen ja sai vuokrattua huoneen upporikkaan, hienostuneen vanhan herran lukaalista Parc Monceaun kupeesta. Pian hän työskenteli maailman trendeistä päättävien huippukuvaajien, -meikkaajien, -stylistien ja -kampaajien kanssa. Peter Lindberg, Hans Feurer, Gilles Tapie... Jaana luettelee kuuluisien kuvaajien nimiä.

”Joka ikinen heistä oli omintakeinen persoona, mutta ei koskaan ilkeä tai alentava. Maailman huippujen ei tarvitse paukutella henkseleitä”, Jaana kuittaa. Pituutensa vuoksi Jaana ei tehnyt näytösmallin töitä, mutta sen sijaan hän pääsi matkustamaan maailman ääriin.

Jaana oli asunut Pariisissa runsaan kuukauden, kun hänet buukattiin ensimmäiselle kuvausmatkalleen: kahdeksi viikoksi Saint-Martinsin saarille Karibialle. Jo ensimmäisellä pysähdyksellä New Yorkissa Jaana tiesi löytäneensä intohimonsa.

”Makasin jättihuoneessani luksushotellissa ja ajattelin, että ei hitsi, minähän en mihinkään Heidelbergiin lähde, jos saan mallina nähdä tällaisia paikkoja.”

Seuraavina vuosina Jaana lenteli milloin Bahamasaarille, milloin Martiniqueen ja Milanoon. Hän ui turkooseissa vesissä kirkkaiden korallien keskellä Guadeloupella. Välillä hänet lennätettiin helikopterilla Mont Blancin jäätikölle kuvaamaan hiihtomuotia Elleen.

Kuvausmatkoilla vietettiin useimmiten yli viikko, kun nykyään mallit saattavat käydä vain kääntymässä kaukokohteissa. ”Ensimmäinen ja viimeinen päivä olivat aina vapaata, ja niistäkin maksettiin. Ensin rusketuttiin, sitten tehtiin töitä”, Jaana muistelee.

Matkat olivat suuria elämyksiä, jotka laajensivat maailmankuvaa. Esimerkiksi Afrikasta Jaana oli saanut Suomesta käsin kuvan maanosana, joka on pelkkää nälänhätää.

”Sitten Dakar olikin täynnä pilvenpiirtäjiä. Mutta matkat Afrikkaan loppuivat kuin seinään, kun aids alkoi levitä.”

”Makasin jättihuoneessani luksushotellissa ja ajattelin, että ei hitsi, minähän en mihinkään Heidelbergiin lähde, jos saan mallina nähdä tällaisia paikkoja.”

Matkoilla oli hurjiakin tilanteita. Meksikon Oaxacassa Jaana poseerasi Ranskan Voguelle, kun kolmemetrinen käärme yhtäkkiä luikerteli hänen jalkansa vierestä. Kerran hän oli Karibianmeressä uimassa, kun luksusjahdin henkilökunta huusi hänet äkkiä vedestä: ”Barracudat ovat tulossa!”

Filippiineillä, Cebun saarella luksushotellin pihalla alettiin ammuskella, ja monta ihmistä kuoli paikallisten terroristien hyökkäyksessä.

Kommunistisessa Madagaskarissa kuvauksiin mukaan tullut mainostoimiston art director pidätettiin, koska hän oli vaihtanut rahaa laittomasti kadulla. ”Olin varoittanut häntä, mutta hän ei uskonut. Hänet vietiin lentokentältä pois käsiraudoissa, kun olimme jo lähdössä, ja hän joutui pariksi kuukaudeksi vankilaan.”

Jaanan malliaikoina tytöistä pidettiin aina huolta. He asuivat parhaissa hotelleissa ja söivät upeimmissa ravintoloissa. Luksukseen kuitenkin tottui, ja mieleenpainuvimmat elämykset Jaana sai huterissa vajoissa syrjäisillä Filippiinien saarilla, joissa ei ollut nähty aiemmin eurooppalaisia.

”Se oli paljon makeampaa kuin asua jossain viiden tähden palatsissa. Paikalliset nostivat meille kalat suoraan merestä ja paistoivat ne nuotiolla.”

Pariisissa Jaana eli normaalia nuoren naisen arkea. Hän pukeutui cowboybootseihin, farkkuihin ja nahkarotsiin, kävi elokuvissa ja juoksemassa.

”Vapaa-ajallani minua ei kiinnostanut pukeutua Pradan mekkon, ellei jollain ollut häitä. En ollut valokuvamalli yksityiselämässäni.”

”Mallina pitää kestää arvostelu. Oma hyvä itsetuntoni tulee tietysti kotoa.”

Jaanaa ei stressannut, vaikkei koskaan voinut varmasti tietää töiden jatkumisesta. Itsetunto kesti, vaikka hänkin sai kropastaan ”triljoonat haukut”.

”Mallina pitää kestää arvostelu. Oma hyvä itsetuntoni tulee tietysti kotoa. Vanhemmat ovat rakastaneet minua mutta eivät kasvattaneet pumpulissa.”

Ahdisteluun Jaana törmäsi silloin tällöin, mutta uskaltautui lopettamaan sen alkuunsa.

”Minulle ei tuottanut vaikeuksia sanoa, että näpit irti. Moni ei uskalla sanoa mitään ahdistelijoille, koska pelkää uransa vaarantuvan. Mutta minä olen jäärä luonne. Ei minua kiinnostanut, loppuvatko hommat.”

Pariisissa Jaana viihtyi kymmenen vuotta, ja muutti sitten Helsinkiin opiskelemaan Markkinointi-instituuttiin.

”Suomessa kaikki tuntui ihanan helpolta Pariisin jälkeen. Päätin jäädä tänne.”

Jaana jatkoi mallintöitä, kunnes pari tuttua mallia tuli pyytämään Jaanaa perustamaan oman toimiston. Vuonna 1989 syntyi Modelboom. ”Olin itse työskennellyt hyvissä toimistoissa ja tiesin, millainen kullanarvoinen buukkaaja on. Halusin ajaa mallin etua, neuvoa ja manageerata, mitä töitä kannattaa ottaa ja mitä ei.”

”Moni ei uskalla sanoa mitään ahdistelijoille, koska pelkää uransa vaarantuvan.”

Suojattien lähettämisessä ulkomaille auttoivat vanhat kontaktit sekä viiden kielen sujuva kielitaito – Jaana puhuu suomen ja ruotsin lisäksi ranskaa, saksaa ja englantia.

Suomen eturivin malleista muun muassa Maryam Razavi on ollut uransa alusta asti Modelboomilla. ”Kun hän käveli toimistooni sisään 18-vuotiaana, sanoin, että teetän hänelle heti testikuvat ja taisin lähettää hänet pariksi kuukaudeksi Etelä-Afrikkaan. Maryam on nyt 35, yhä tosi kova tsemppaaja ja aivan fantastinen luonne.”

Tsemppaamisesta huolimatta malli ei voi elättää itseään tekemällä töitä pelkästään Suomessa, sillä vaateteollisuutta ei meillä juuri enää ole.

”Mutta jos haluaa mennä ulkomaille, pitää olla exceptional. Rajojen aukeamisen jälkeen Venäjältä, Tsekeistä ja Puolasta on tullut armeija sellaisia mimmejä, että herranjumala. He ovat sisukkaita, heidän jalkansa ovat kolme metriä pitkät eivätkä he ikinä liho.”

Kilpailua on koventanut myös se, että yhä useammin mainoksissa käytetään julkkiksia.

Jaana myöntää suoraan, ettei pidä ollenkaan nykymallien riutuneesta ulkomuodosta suurissa muotikaupungeissa. ”70–80-luvun muotilehtien naiset olivat terveitä, iloisia ja energisiä. He ansaitsivat omat rahansa ja heidän asenteensa oli että I own my fucking body, minun vartaloni kuuluu minulle.”

Kaikki muuttui Jaanan mukaan 1990-luvulla, kun aneeminen heroin chic -tyyli syntyi.

”Sen jälkeen mallien paino on pudonnut dramaattisesti. Katsoin viimeisen näytökseni Pariisissa vuonna 2006 enkä sen jälkeen ole suostunut menemään niihin. Mimmit kävelivät lavalla apaattisina .”

”70–80-luvun muotilehtien naiset ansaitsivat omat rahansa ja heidän asenteensa oli että I own my fucking body, minun vartaloni kuuluu minulle.”

Viime aikoina tilanne on kuitenkin parantunut, sillä tammikuusta 2017 lähtien mallitoimistot Ranskassa ovat voineet saada 75 000 euron sakot, jos he käyttävät alipainoisia malleja.

Suomessa ongelmia ei juurikaan ole Jaanan mukaan ollut, sillä asiakkaat haluavat terveen näköisiä malleja.

Kauneusleikkaukset ovat toinen trendi, joihin Jaana ei ole halunnut lähteä mukaan.

”Itsevarmuus on paras asuste. Have charisma, have charm. Sitä ei voi saada millään leikkauksella”, hän sanoo.

Sen sijaan trendi, josta Jaana mallibisneksessä iloitsee, on yli 35-vuotiaiden mallien kysynnän nousu. ”Onneksi se tuli vihdoin Suomeenkin! Olin ihmetellytkin jo kymmenen vuotta sitten, miksi kukaan täkäläinen mainostaja ei halua myydä ikäisilleni mitään. Nytkin minulla on juuri 50-vuotias malli Deutche Bankin kampanjan kuvauksissa Lissabonissa, ja itsekin olen tehnyt taas mallintöitä.”

Yksi tulevista töistä on syksyn Gloria Fashion Show, jonka catwalkilla Jaana kävelee.

Uudet mallikyvyt Jaana löytää usein sattumalta, esimerkiksi tavaratalosta, golfkentältä tai bussipysäkiltä. Tärkeintä hyvän siluetin ja kuvauksellisten kasvojen lisäksi on asenne. Erityisen korkea työmoraali on hänen mukaansa muun muassa 20-vuotiaalla lupauksella Fransilla, joka on kävellyt viime aikoina Dolce&Gabbanan näytöksen

”Nykyään moni nuori haluaa tehdä mallin töitä hauskana pikku kokeiluna. Se on ihan fine, mutta ei minun kanssani. Yritykseni ei ole mikään viihdykekerho.”

Have charisma, have charm. Sitä ei voi saada millään leikkauksella.”

Vapaa-ajallaan Jaana golfaa niin Sarfikissa, Cannesissa kuin Biarritzissakin.

”Golf on pitkäjännitteisyyttä vaativa peli, eikä pitkäjännitteisyys ole minulle kovin luonteenomaista. Mutta golfissa olen aika hyvä. Saimme yli 50-vuotiaiden naisten joukkueessa SM-hopeaa viime vuonna. Olen saavutuksesta sairaan ylpeä."

Lisäksi Jaana pelaa tennistä, juoksee, käy salilla, ja on pari vuotta sitten ruvennut taas laskettelemaankin.

”Olin talvella yksin Ischglissä Itävallassa laskemassa. Matkustan usein yksin ja nautin siitä. Totuin yksinoloon jo malliaikoina.”

Jaana olisi mielellään reissussa vaikka pari päivää joka viikko. Matkojen ohjelmaan kuuluu aina jokin museo ja balettiesitys. ”Olen balettifriikki.”

Monesti Jaanan matkakaverina on hänen aviomiehensä. Rakkaus syntyi aikoinaan Kaivohuoneen kesäterassilla, ja pari meni salaa naimisiin maistraatissa. Lapsia Jaanalla ei ole. ”En ole koskaan halunnut omia”, hän sanoo.

Ikääntymisestä Jaana ei ota stressiä, vaikka onkin omien sanojensa mukaan ”30 vuotta ja 11 000 päivää” vanha eikä kuusikymppinen.

”Niin kauan kuin vanhenen, olen elossa. Ikääntymisen vaihtoehtohan on kuolla”, hän sanoo ja virnistää. G

Kuka?

Jaana Ukkola, 60, Mallitoimisto Modelboomin toimitusjohtaja.

Työskenteli nuoruudessaan mallina Pariisissa.

Asuu Espoon Tapiolassa miehensä kanssa.

Harrastaa golfia,laskettelua ja matkustamista. Viihtyy museoissa ja on suuri baletin ystävä.

”Suhtaudun vaateketjuihin samoin kuin supermarketteihin. Jos on mahdollisuus valita, suosin mieluummin pieniä brändejä.” Housut Lemaire. Paita H&M. Sandaalit Samuji.
”Suhtaudun vaateketjuihin samoin kuin supermarketteihin. Jos on mahdollisuus valita, suosin mieluummin pieniä brändejä.” Housut Lemaire. Paita H&M. Sandaalit Samuji.

Yrittäjä Sara Karlsson viettää kesät ilmavissa vaatteissa Italian maaseudulla. Tyylissään hän satsaa silittämiseen ja sydämelliseen käytökseen.

Sara Karlsson on työskennellyt koko työelämänsä ajan muodin, designin, estetiikan ja luovuuden parissa. Siksi hän tietää, että vaate, joka tuntuu päällä helpolta ja ylelliseltä, on aina pitkän suunnittelu- ja tuotantoprosessin tulos.

”Loppuun asti mietityt ideat ovat yksinkertaisia niin designissa kuin elämässäkin. Jos jokin idea on monimutkainen tai tilanne tuntuu sekavalta, se on vielä kesken ja sen täytyy saada vielä kehittyä. Elämää ei voi hoputtaa.”

Sara innostuu luovasta ajattelusta, hyvästä suunnittelusta, hyvistä raaka-aineista ja taidokkaasta käsityöstä. Muodissa Saraa kiehtovat erityisesti pienet ja omaääniset brändi, kuten Deitas, The Row, Lemaire, Samuji, Ryan Roche ja Juslin Maunula. Hän ompelee vaatteita myös itse.

”Siinä oivaltaa, miten monta vaihetta laadukkaan vaatteen valmistamisessa on.”

Sara on aina pukeutunut vähäeleisesti, meikannut vähän ja tuntenut olonsa kotoisaksi epämuodollisissa tilanteissa, vaatteissa ja ympäristöissä.

”Lapsuudenkodissani kaikki oli konstailematonta mutta samaan aikaan rakkaudella laitettua ja jotenkin raikasta. Vietimme kesät saaristossa, söimme itse kalastettua kalaa joka päivä, poimimme metsämansikoita ja uimme meressä, joka ei oikeastaan koskaan ollut kovin lämmin.”

”Japanissa lääkäri voi määrätä potilaalleen lääkkeeksi metsässä oleskelua. Minusta se on innostava ajatus.”

Nykyään Sara viettää kesät maalla Italiassa.

”Teen töitä ulkona, syön ulkona, luen ulkona, torkun ulkona. Ulkoilmassa kaikki on parempaa. Uskon että ihmiselle tekee hyvää etsiä ympäriltään kauneutta: katsella kukkia, taidetta, kauniita maisemia, pilvenhattaroita. Olla lähempänä kaikkea sitä, mistä elämä syntyy. Viljellä jotain syötävää itse, vaikka vain salaattia ja yrttejä parvekelaatikoissa. Japanissa lääkäri voi määrätä potilaalleen lääkkeeksi metsässä oleskelua. Minusta se on innostava ajatus.”

Saran kesätyyli on mutkaton: asut ovat usein bikineitä ja uimapukuja, joiden ylle on heitetty jotain väljää ja viileää. Illalliselle hän pukeutuu kuitenkin aina rauhassa ja ajatuksella.

”Se antaa päiville ryhtiä ja juhlistaa yhdessä syömistä. Vaatteiden merkitystä maailmassa on helppo vähätellä, mutta minun mielestäni pukeutuminen on yksi niistä arkisista rutiineista, jotka ankkuroivat päivän.”

Saran mielestä tyyliä on vaikea erottaa ympäristöstä ja käytöstavoista.

”Tyyli on sanoissa, jotka päästämme suustamme, lahjoissa, joita annamme muille, tavassamme asetella hedelmät kulhoon ja kattaa – tai olla kattamatta – pöytä ateriaa varten. Sillä, viitsimmekö pitää huolta itsestämme ulkoisesti, on valtavan suuri vaikutus siihen, miten kannamme itsemme ja kohtaamme toiset ihmiset.”

Kuvaile tyyliäsi.

Vähäeleinen, konstailematon, inspiroitunut. Sensuellit kaapuvaatteet ovat erikoisalaani. Ylläni voi nähdä usein valkoisen eri sävyjä, vajaamittaisia housuja, laadukkaita neuleita ja villakangastakkeja, väljiä silkistä valmistettuja housuja, kimonoita ja mekkoja. Rakastan hyvin tehtyjä kenkiä ja vaatteita, jotka saavat käyttäjänsä rentoutumaan ja loistamaan. Ostan harvoin uutta, ja käytän samaa asua usein.

Millainen on luottoasusi?

Miellyn helposti erilaisiin univormuihin, joita saatan käyttää vuoden tai pari, ihan jatkuvasti. Musta ohut pooloneule yhdistettynä Stella McCartneyn valkoisiin vajaamittaisiin farkkuihin ja Célinen tennareihin on esimerkki tällaisesta. Kesällä käytän Samujin mekkoja ja silkkihousuja ja Stella McCartneyn silkkihaalareita.

Ketkä ovat vaikuttaneet tyyliisi?

Luonto, taide, kirjat, elokuvat, musiikki. Perheeni, ystäväni ja kaikki ihanat ihmiset, joiden kanssa saan työskennellä ja viettää aikaa. Ajan ilmiöt ja oman minän kirkastuminen vaikuttavat nekin olemiseen ja pukeutumiseen. Uskon, että mitä paremmin oppii hyväksymään itsensä sellaisena kuin on, sitä kauniimmalta sekä oma naama että muut ihmiset ja maailma alkavat näyttää. Silloin ei tarvitse tyylin tai meikin avulla yrittää olla jotain enemmän kuin on.

Tärkein tyylioivalluksesi?

15-vuotiaana tärkein asia maailmassa saattoi hetkellisesti olla jonkun tietyn kenkäparin hankkiminen, mutta tätä nykyä pidän isoimpana tyylisaavutuksena mielenrauhaa. Mietin palaveriin mennessäni ja sähköpostia lähettäessäni, mitä annan muille ihmisille. Aina kun mahdollista, tahtoisin sen olevan mieluummin näkemystä ja kirkkaita ideoita kuin sameaa vatvomista tai oman egon pönkitystä.

Mikä on rakkain vaatteesi?

Jokainen on sitä jollain hetkellä. Rakastan parasta mahdollista laatua kaikessa. Laatu tarkoittaa minulle taiturimaista suunnittelua, käsityötä ja hyviä raaka-aineita, mutta myös luovuutta, vapautta, aikaa ja hauskuutta. Siksi pidän erityisesti sympaattisista ja mukavista vaatteista, joita on tuotettu hyvässä ilmapiirissä maltilliseen tahtiin maltillinen määrä. Uskon, että vaatteiden kauneus ja viehätys on seurausta tästä.

Paras tyylivinkkisi?

Hyvä tyyli ei vaadi jatkuvia hankintoja. Hyvien yöunien, kynsiharjan, silitysraudan, teippirullan ja sydämellisen käytöksen avulla pääsee pitkälle. Silitän jopa valkoisen t-paidan. Pieni vaiva, suuri merkitys.

Mistä asusteesta et luovu?

Rimowan alumiinisista matkalaukuista. Ne ovat ikitavaraa. Jos niihin tulee lommo, niitä voi oikoa vasaralla.

Minne matkustat mieluiten?

Tutuista paikoista Italiaan, Kaliforniaan ja Japaniin. Seuraava uusi kohde voisi olla Uusi-Seelanti, Kuuba tai jokin Afrikan maa.

Mitkä ovat rakkaimmat muistosi matkoiltasi?

Kesät Italiassa. Aurinko! Sää on hyvä, samoin ruoka. Luontoon ja mutkattomaan tunnelmaan ei kyllästy ikinä: sirkkojen siritykseen ja tulikärpäsiin illalla, tai siihen miltä jasmiini tuoksuu, turkoosiin mereen, italialaiseen kiireettömään elämänrytmiin, siihen että ateriat voi syödä ulkona, että pääruoan ja jälkiruoan välissä syödään vihreää salaattia, että koiran voi ottaa mukaan kaikkialle ja tuntemattomat ihmiset puhuvat sille kauniisti.

Mistä design-klassikosta haaveilet?

En mistään. Tarkoituksenmukainen suunnittelu on minusta kiehtovinta. Haaveilen kauniista ja käytännöllisistä hyttysverkoista ikkunoihin ja suihkulähteestä puutarhaan.

Mitä sisustaminen merkitsee sinulle?

Tila vaikuttaa hurjan paljon siihen, miten me ihmiset käyttäydymme, viihdymme ja voimme. Kirjoitan kirjaa kodin ja kodikkuuden vaikutuksesta hyvään elämään. Se ilmestyy tammikuussa. Olen kiinnostunut paikoista, joissa ihmiset rentoutuvat ja uskaltavat olla itsensä kokoisia. G

Kuka?

Sara Karlsson, 34, on yrittäjä, joka kirjoittaa kirjaa, päivittää Minutes-sivustoaan ja tekee tekstejä ja kuvia suomalaisille brändeille. Asuu miehen, tytärpuolen ja koiran kanssa Ullanlinnassa Helsingissä.

Lempimatkakohde: ”Italia, Kalifornia ja Japani. Meillä on Keski-Italiassa talo, jossa vietämme kesät.”

Lempiruoka ja juoma: ”Simppeli kotiruoka. Hyvä vihreä salaatti on bravuurini, vesi ja viini ovat lempi-juomiani. Juomme viiniä päivittäin mutta vähän kerrallaan. Rakastan arkiviinejä. ”