Hukkatilana olleen vanhan varastohuoneen seinät avattiin ja saatiin paikka oleskeluhuoneelle. Sisalmatto ja sohva ovat Ikeasta.Hukkatilana olleen vanhan varastohuoneen seinät avattiin ja saatiin paikka oleskeluhuoneelle. Sisalmatto ja sohva ovat Ikeasta.
Hukkatilana olleen vanhan varastohuoneen seinät avattiin ja saatiin paikka oleskeluhuoneelle. Sisalmatto ja sohva ovat Ikeasta.Hukkatilana olleen vanhan varastohuoneen seinät avattiin ja saatiin paikka oleskeluhuoneelle. Sisalmatto ja sohva ovat Ikeasta.

Asukkaat: Finlaysonin omistaja Petri Pesonen ja Kikka Pesonen sekä lapset Peppiina ja Vihtori. Koirat Rusty ja Rose.
Koti: Kynnargårdin tilan 300-neliöinen päärakennus on rakennettu 1700-luvulla ja 1980-luvulla. Tilalla on 140 hehtaaria, 20 hevosta ja kanoja.

Petri Pesosen oli vierailulla hevostilalla Siuntiossa, kun kuuli surkeassa kunnossa olevasta tilasta naapurissa, jota pankki oli pakkohuutokauppaamassa. Petri ja Kikka-vaimo tarttuivat tilaisuuteen ystävien varoitteluista huolimatta.

Petri, miten päädyitte hevostilallisiksi?

– Olemme olleet vaimoni Kikan kanssa yhdessä ikuisuuden ja elämässämme on aina ollut hevosia. Haaveilimme pienestä hevostilasta ja pidimmekin sellaista ensin Espoon Kauklahdessa. Aloimme kuitenkin himoita isompaa tilaa. Tulette paluupostilla takaisin, ystävämme kommentoivat muuttoamme. Usein tällaiset hankinnat aiheuttavat vähintään taloudellisen katastrofin tai avioeron.
Minulle sopii valitsemamme elämäntyyli. En nimittäin pidä säännöistä, ja taloyhtiön kokous saisi minut todennäköisesti sekoamaan. Täällä maalla lääniä on juuri sopivasti ympärillä, ja voimme itse valita sosiaaliset kanssakäymiset.

Petri ja Kikka Pesosen tallissa viettää eläkepäiviään Jenni Dahlmanin Maximus-ori.
Petri ja Kikka Pesosen tallissa viettää eläkepäiviään Jenni Dahlmanin Maximus-ori.

Miten olette kunnostaneet tilaa ja kotianne?

– Aluksi remontoimme päärakennuksen, tallin ja maneesin. Vuosien varrella olemme jatkaneet remontointia ympäri tilaa. Muutokset ovat funktionaalisia ratkaisuja, mutta myös esteettisiä. Vaimollani Kikalla on kolmiulotteista hahmotuskykyä, hän pitää sisustamisesta ja on hyvä siinä. Hän myös organisoi ja hoitaa tekijät paikalle. Kikka sanookin: elämä ei ole sisustamista varten, vaan sisustaminen on elämää varten.

Miten elämäntapanne on vaikuttanut sisustusratkaisuihinne?

– Talomme alkuperäinen osa on rakennettu 1700-luvulla, eli se määrittelee jo paljon sisustusta. Kotimme ei ole näyttökoti vaan käyttökoti. Sisustus on tullut elämänvarrelta mukaan.
Kissat, koirat ja ihmiset tulevat ja menevät talossa edestakaisin. Liikumme kengät jalassa, ja pyykkikone laulaa taukoamatta. Sohvien päälle on heitelty erilaisia peittoja suojaamaan kissanluukusta ulos ja sisään vaeltelevien koirien sotkuja. Kotimme on kaikessa elävyydessään epätäydellinen paikka. Rakastan hotelleja, mutta en halua asua sellaisessa.

Tupakeittiön katto oli juuri sopivan hauska sellaisenaan, leivinuuni on edelleen toiminnassa ja keittiö hankittiin Ikeasta. Vanha ruokapöytä on Petrin vanhempien, ja sen ympärillä on kokoelma talonpoikaistuoleja.
Tupakeittiön katto oli juuri sopivan hauska sellaisenaan, leivinuuni on edelleen toiminnassa ja keittiö hankittiin Ikeasta. Vanha ruokapöytä on Petrin vanhempien, ja sen ympärillä on kokoelma talonpoikaistuoleja.

Miten alanvaihdos ja Finlayson ovat vaikuttaneet ajatuksiisi sisustamisesta?

– Olen aina ollut suhteellisen kiinnostunut sisustamisesta. Nyt kun se on osa työtäni, sen merkitys on toki kasvanut. Suomalaisten suhtautuminen sisustamiseen on minusta aivan liian vakavaa ja kaavamaista. Kodin hankintojen pitää olla yleisesti hyväksyttyjä. Kodin persoonallisin kohta on ehkä taideteos, joka sekin on jossain arvopaperilehdessä määritelty järkeväksi hankinnaksi.
Jos asukas ei laita persoonallisuuttaan peliin, kodista tulee hiljainen ja tylsä. Kaipaan arjen iloa ja leikkiä koteihin – oli rahaa paljon tai ei. Koti on minulle elämäni tärkein paikka ja turvasatama, joka ei todellakaan ole mikään mausoleumi. Kotimme sisustus ei ole brändiuskollinen, vaan sen kerroksellisuus on positiivinen asia. Suloinen sekakäyttö sisustuksessa on minusta suositeltavaa. Mitä enemmän olen päässyt vaikuttamaan Finlaysonin tekstiileihin, sitä enemmän niitä on myös päätynyt kotiimme.

Makuuhuoneen jatkona on pukeutumis- ja kylpyhuone. Ammeen alaosa maalattiin siniseksi. Seinien alaosa laatoitettiin valkoisella laatalla diagonaalilinjaan.
Makuuhuoneen jatkona on pukeutumis- ja kylpyhuone. Ammeen alaosa maalattiin siniseksi. Seinien alaosa laatoitettiin valkoisella laatalla diagonaalilinjaan.

Juttu on tiivistelmä Glorian Kodin numerossa 7/2017 ilmestyneestä jutusta Ilon kautta.
 

Olohuone on  kodin suurin huone, ja sen ikkunat aukeavat kahteen suuntaan. Vanha ruokapöytä on löytö Mångfaldens hus -liikkeestä  Ruotsin Strängnäsistä. Valaisimet pariskunta löysi Fiskarsin antiikkimarkkinoilta, jossa vieraillaan joka kesä. Vihreät, vanhat tuolit Varpu osti  tamperelaisesta Antiikkiliike Anna-Stiinasta. Ruskeat tuolit pöydän päissä ovat löytö Ruotsin Pelastusarmeijan kirpputorilta.
Olohuone on kodin suurin huone, ja sen ikkunat aukeavat kahteen suuntaan. Vanha ruokapöytä on löytö Mångfaldens hus -liikkeestä Ruotsin Strängnäsistä. Valaisimet pariskunta löysi Fiskarsin antiikkimarkkinoilta, jossa vieraillaan joka kesä. Vihreät, vanhat tuolit Varpu osti tamperelaisesta Antiikkiliike Anna-Stiinasta. Ruskeat tuolit pöydän päissä ovat löytö Ruotsin Pelastusarmeijan kirpputorilta.

Hiominen on väkivaltaa pinnoille, Varpu Valkeinen ajattelee ja sisustaa kotiaan boheemin tyylikäästi.

Asukkaat: Hyvinvointialan yrittäjä Varpu Valkeinen, 42, ja account director Timo, 49, sekä pariskunnan poika Samuel ja Milli-kissa.

Koti: Kerrostaloasunto vuonna 1905 rakennetussa talossa Tampereen keskustassa. Tilaa kodissa on 129 neliötä, neljä huonetta ja keittiö.

Vuosikymmenen alkupuolella Varpu Valkeinen, puoliso Timo ja poika Samuel asuivat vanhassa, suuressa hirsitalossa Nokian Siurossa. Ympärillä oli pieni kyläyhteisö, mutta Varpun työ, Samuelin koulu ja harrastukset pakottivat taittamaan parinkymmenen kilometrin matkan Tampereelle päivittäin. Pari mietti, miten kulkemista voisi helpottaa, kun netissä tuli vastaan ilmoitus Tampereen ydinkeskustassa sijaitsevasta asunnosta. Asunto täytti kaikin puolin perheen toiveet, ja niin muuttokuorma suunnattiin kohti Tamperetta vuonna 2014.


Ruutulattia , vanha, musta samettisohva, opetustaulu ja marokkolainen matto määrittelevät eteisen tyylin. Ulko-ovella seinät ovat hennon harmaat ja jatkuvat aulassa mustina.

 


Varpu ja Timo tekevät molemmat töitä myös kotona, ja siksi erillinen työhuone on ollut hyvä ratkaisu.

– Kotiuduimme tänne siltä seisomalta. En jumiudu asuinpaikkoihin, ja kaupunkilaisuus on osa minua. Olemme aiemmin asuneet kymmenkunta vuotta eri puolilla Tukholmaa, Varpu sanoo.


Mustavalkoinen värimaailma jatkuu keittiössä. Perhe säästi vanhat kaapistot ja remontoi keittiöstä omannäköisen poistamalla toisen seinällisen kaappeja.

 


Eteisaula on pitkulainen ja kulkee läpi asunnon. Edellinen asukas maalasi seinät mustiksi ja valitsi lattiaan mustavalkoista ruutua. Ovilasien kuviot ovat asunnon pitkäaikaisen asukkaan maalaamia. Hänen tekemänsä sabluuna on vieläkin tallella.

Asunto oli hyvässä kunnossa ja muuttovalmis. Aiempi omistaja oli maalannut aulan mustaksi ja laittanut aulaan sekä keittiöön mustavalkoruutuisen lattian. Kodin sisustus on runsas ja kerroksellinen, boheemi mutta tyylikäs. Lähes kolmimetrinen huonekorkeus antaa huoneille huimasti avaruutta. Lähes kaikki kalusteet ovat vanhoja ja suurilta osin antiikkia. Varpun silmää miellyttää kulunut pinta.

– Elämä saa näkyä, hiominen on väkivaltaa pinnoille. Rakastan ruosteisia, kuluneita ja kolhuisia tavaroita. Ulkomailla asuessamme naapurit tiesivät tämän ja toivat elämää nähneitä löytöjä meille. Perintöesineetkin ovat saanet meiltä uuden kodin. On ihana ajatella, että Ruotsista ostamamme vanhan ruokapöydän ääressä on aikanaan istunut moni muukin perhe, Varpu sanoo.


Olohuoneesta aukeaa näkymä Samuelin huoneeseen. Howard-sohvan ja divaanin Varpu on vuorannut tyynyin, taljoin ja filtein pehmeiksi pesiksi. Opetustaulu on kirpputorilöytö.

 


Varpun ja Timon vaaleassa makuuhuoneessa huima huonekorkeus tuntuu erityisesti. Antiikkikaappi tuo lisätilaa säilytykselle. Pyöreät virkatut matot kodin monissa huoneissa ovat Varpun kesälomaterapiaa.

Juttu on tiivistelmä Glorian Kodin numerossa 9/2017 ilmestyneestä jutusta Hiomaton timantti.

Taiteilija Jarmo Mäkilän ja lavastaja Päivi Kettusen paritalossa parasta on tila, taide ja kerrostumat.

Asukkaat: lavastaja Päivi Kettunen ja taiteilija Jarmo Mäkilä sekä Päivin poika Otso Kettunen, 13.

Koti: 1970-luvulla rakennettu nelitasoinen paritalo Itä-Helsingissä. Talossa on noin 300 neliötä.

Epäyhtenäisyys ja kontrastit muodostavat Päivi Kettusen ja Jarmo Mäkilän kodissa kokonaisuuden, joka on kiinnostava ja kodikas. Vieraan on käytettävä kaikki tahdonvoimansa keskittyäkseen keskusteluun, kun kaikkialla on niin paljon kutkuttavaa ja mielenkiintoista katsottavaa.

Jarmo ja Päivi, mikä kodissanne on parasta?

Päivi: Parasta täällä on tila. Kun on tarpeeksi tilaa, siivoamisesta ei tule stressiä. Pienet sotkut ikään kuin vain katoavat avaruuteen. Poikani Otson ystävät viihtyvät meillä, ja he voivat pitää paljonkin ääntä pelatessaan ja musiikkia kuunnellessaan. Tähän kotiin voi upota paljon toimintaa, ääntä ja hauskanpitoa ilman, että muut häiriintyvät.

Jarmo: Olen asunut tässä kodissa 1980-luvulta lähtien. Hankin tämän talon alunperin siksi, että halusin perheelleni kodin kävelymatkan päähän silloisesta ateljeestani. Nykyinenkin ateljeeni sijaitsee aivan lähellä. Alue on vehreä ja mukavan kylämäinen. Täällä asuu paljon taiteilijoita ja monista naapureista on tullut ystäviäni.


Jarmo Mäkilän ja Päivi Kettusen koti on täynnä kerrostumia ja väriä. Jarmolle tärkeää ovat esineiden tuomat muistot. ”Päivi ymmärtää jo työnsäkin kautta esineistä ja niiden arvosta huomattavasti enemmän”, Jarmo sanoo.

 


Olohuoneen seinällä on Jarmon Lasten ristiretki -teos. Suuri puinen teos on Outi Heiskasen, samoin kuin teos sen päällä. Kultainen, puinen enkelilapsi katossa on Jarmon hankinta venetsialaisesta puusepänverstaasta. Lukunurkkauksen muodostavat huutokaupasta hankittu alkuperäinen Karuselli-tuoli, Habitatin sarjapöytä sekä Ritva´s -antiikkiliikkeestä ostettu Tapio Wirkkalan valaisin.


Teette työksenne taidetta, mutta mikä sen merkitys on kodissanne?

Jarmo: Taide on olennainen osa elämäämme, ja kavahdan tyhjiä valkoisia seiniä. Taulut vaihtuvat meillä usein. Omat työni lähtevät näyttelyihin, ja vaihtelen töitä kollegoideni kanssa tai ostan niitä. Heidän teoksissaan on läsnä minulle tärkeitä ihmisiä ja heihin liittyviä muistoja. Hankin sellaista taidetta, joka koskettaa minua ja mistä pidän. Oma tunne on kaikkein tärkein kriteeri.

Päivi: Käyn työni puolesta hyvin erilaisten ihmisten kodeissa. Usein minulle tulee tunne, että vaimot ovat sisustaneet kodin ja hankkineet sinne myös taiteen. Olisi hyvä, että myös miehet osallistuisivat, niin kodeista tulisi elävämpiä ja kaikkien asukkaidensa näköisiä. Miehet suhtautuvat usein taiteeseen ennakkoluulottomammin ja tunteenomaisemmin kuin naiset. Siten valittu taide voi tuoda sisustukseen paljon enemmän tasoja ja mielenkiintoa. Meillä molemmat osallistuvat päätöksiin, ja yhdessä mietimme mihin taulut sijoitetaan.

Koen, että olemme onnistuneet luomaan inspiroivan kodin, kun Otson ystävät pysähtyvät maalausten eteen pohtimaan niitä. Tai kun pieni tyttö huudahti ihastuneena: ”Teillä on enkeli katossa ja tiikeri matossa!”

Onko sohvatyynyn sävyttäminen taiteeseen rikos?

Jarmo: Ei missään nimessä, siitähän syntyy sommitelma! Harva kulkee taideostoksilla sohvatyyny mukanaan, siinä ehkä menee raja. On tärkeää, että taulu hankitaan ennen sohvatyynyä.


Yläkerran vierasmakuuhuoneeseen on sijoitettu Rauha Mäkilän pastellinsävyisiä töitä tuomaan väriä pelkistetysti kalustettuun tilaan.

 


Alakerran saunan yhteydessä olevassa oleskelutilassa on säilytetty autenttinen 1970-luvun tunnelma. Kalusteet ovat Artekin ja matto on valmistettu purjeesta. Se toimii siksi hyvin kosteassa tilassa.

Juttu on tiivistelmä Glorian Kodin numerossa 1/2018 ilmestyneestä jutusta Tilaa & Taidetta.