”Kotimme on rakentunut pala palalta, hitaasti vuosikymmenten aikana, ja ehkä siksi olen niin kiintynyt näihin esineisiin. Seinien ja tekstiilien sävyt vaihtuvat, mutta muuten koti tuntuu valmiilta”, Leena Kouhia sanoo. Carl Malmstenin sohva on vanhan käsityötaidon taidonnäyte. Se on löytö Bukowskis Marketista.
”Kotimme on rakentunut pala palalta, hitaasti vuosikymmenten aikana, ja ehkä siksi olen niin kiintynyt näihin esineisiin. Seinien ja tekstiilien sävyt vaihtuvat, mutta muuten koti tuntuu valmiilta”, Leena Kouhia sanoo. Carl Malmstenin sohva on vanhan käsityötaidon taidonnäyte. Se on löytö Bukowskis Marketista.

Asukas: Visualisti ja Raaka Rå -keramiikan tekijä Leena Kouhia ja muusikko Tapani Rinne.

Koti: 100-neliöinen asunto Helsingin keskustassa, erillisessä sisäpihan rakennuksessa.

Leena Kouhian ja Tapani Rinteen kodin rosoisilla, värikkäillä seinillä on aina tilaa vielä yhdelle taideteokselle. Leena kertoo kotinsa tyylistä:

Leena: Kotimme rakennettiin alun perin metalliverstaaksi. Se oli yhä alkuperäisessä asussaan, kun ostimme sen 15 vuotta sitten. Ihastuimme rouheisiin betonipintoihin ja tilassa kulkeviin I-palkkeihin. Emme halunneet ylikunnostaa kotiamme ja remontoidessamme jätimme osan rakenteista esille. Alkuperäinen verstashenki elää täällä edelleen vahvasti. Rosoinen katto ja tiiliseinät, valetut ikkunalaudat sekä harmaat palkit viehättävät edelleen.

Helsinkiläisen poliisilaitoksen vanhan arkistokaapin Leena löysi vuosia sitten vanhojen tavaroiden liikkeestä. Leena haaveili pitkään Hans J. Wegnerin CH25-tuolista, kunnes löysi sen suhteellisen edulliseen hintaan tanskalaisesta nettihuutokaupasta. Mobile on Leenan ystävän Aleksi Pehmusteen käsialaa. Suurikokoisia valkeita valaisimia kodissa on kolme. Ne on pelastettu itä-helsinkiläisen kirkon roskalavalta.
Helsinkiläisen poliisilaitoksen vanhan arkistokaapin Leena löysi vuosia sitten vanhojen tavaroiden liikkeestä. Leena haaveili pitkään Hans J. Wegnerin CH25-tuolista, kunnes löysi sen suhteellisen edulliseen hintaan tanskalaisesta nettihuutokaupasta. Mobile on Leenan ystävän Aleksi Pehmusteen käsialaa. Suurikokoisia valkeita valaisimia kodissa on kolme. Ne on pelastettu itä-helsinkiläisen kirkon roskalavalta.

Leena: Jos Tapani ei toppuuttelisi, ripustaisin pikku hiljaa kaikki seinämme täyteen taideteoksia. Onnekseni kotonamme on jo nyt paljon taidetta. Mielestäni ilman sitä kodista puuttuu jotain olennaista.

Suurin osa teoksista on ystäviemme ja tuttaviemme tekemiä, minkä vuoksi ne ovat kaksin verroin tärkeämpiä. Taiteessa ei ole kyse sisustamisesta, vaan siitä, että taideteoksilla on parhaimmillaan syvä merkitys: ne herättävät tunteita ja ajatuksia.

Taide ei pelkästään näy, vaan myös kuuluu kodissamme. Tapani on muusikko, ja hänen työnsä luo kotiimme oman äänimaailmansa.

Käsityötaito kulkee Leenan suvussa. Isä nikkaroi asunnon henkeen sopivat vaatekaapistot Leenan piirustusten mukaan.
Käsityötaito kulkee Leenan suvussa. Isä nikkaroi asunnon henkeen sopivat vaatekaapistot Leenan piirustusten mukaan.

Leena: Minulla on tarve nähdä värejä ympärilläni. Kotimme sävyt olen valinnut täysin intuitiivisesti, ajattelematta sopivatko ne yhteen vai eivät. Aiemmin täällä oli valkoiset seinät, mutta jokin aika sitten kyllästyin niihin ja maalasin jokaiseen huoneeseen yhden värillisen seinän.

Olen tehnyt koko ikäni töitä värien kanssa ja miellän värin ennen kaikkea materiaaliksi, jota voi muokata loputtomasti. Samankin värin voi nähdä erilaisena sen mukaan, missä materiaalissa se on tai mihin muihin sävyihin se on yhdistetty.”

Juttu on tiivistelmä Glorian Kodin numerossa 7/2017 ilmestyneestä jutusta Värien verstas.