Kun kiihkeästi tavoiteltu voitto ei tuntunut miltään, tankotanssin maailmanmestari Oona Kivelä, 33, oivalsi jotain tärkeää.
”Helmikuussa 2007 istuin lentokoneessa matkalla kohti New Yorkia. Olin harrastanut telinevoimistelua lapsesta saakka, ja olin menossa katsomaan Yhdysvaltoihin telinevoimistelukisoja. Silloin näin lentoyhtiön lehdessä jutun tankotanssista. Innostuin, ja perille päästyäni menin kokeilemaan sitä kuntoklubille Sohoon.
Tottumaton ihoni hankaantui tankoa vasten ja sattui helvetisti, mutta tunnin jälkeen päätin, että minusta tulee lajin huippu. Tein järkyttävän määrän töitä menestyäkseni.
Kun sitten seisoin Rio de Janeirossa palkintopallilla tankotanssin maailmanmestarina neljä vuotta myöhemmin, voitto ei tuntunutkaan miltään. Mietin, miksi minusta tuntuu niin kauhean tyhjältä, vaikka olin juuri saanut sen, mitä olin vuosia tavoitellut.
”Urheilusta oli tullut minulle addiktio, ja ystäväpiirini oli vähitellen jäänyt, kun olin mennyt niin syvälle treenaamiseen.”
Sitten tajusin: kukaan ei ollut iloitsemassa kanssani. Urheilusta oli tullut minulle addiktio, ja ystäväpiirini oli vähitellen jäänyt, kun olin mennyt niin syvälle treenaamiseen. En ollut jaksanut tavata ystäviäni, en edes soitella kenellekään.
Päätin, että minun on murtauduttava yksinäisyydestäni, opeteltava taas jakamaan asioitani. Vähensin treenin ja työn määrää. Kohtasin uusia ihmisiä, jotka inspiroivat minua ja tekivät minut iloiseksi. Monta vuotta elin sulkeutuneena itseeni, mutta nyt olen taas auki.”
30-vuotispäiviensä kunniaksi Gloria kysyi inspiroivilta naisilta, mikä on heidän tärkein oppinsa elämässä. Kaikki haastattelut löydät huhtikuun 2017 numerosta.
