Glorian maaliskuun numerossa ihastuttava Merete Mazzarella toteaa, että meille kaikille tekisi hyvää pohtia elämän tarkoitusta eri elämänvaiheissa. On lohdullista ajatella, että ei olekaan yhtä fiksattua elämäntarkoituksen totuutta vaan sen on tarkoituskin muuttua elämän eri vaiheissa.
Tällä hetkellä tunnen, että elämäni tarkoitus on kehittyä ihmisenä. Se on suorastaan velvollisuuteni. Opin virheistäni, hyväksyn heikkouteni ja vahvistan hyviä puoliani. Otan surut ja ilot vastaan rauhallisesti hengitellen. Tasapainoilen ikään kuin näiden kaikkien elementtieni välissä – välillä taitavammin, välillä kömpelösti horjuen.
Viime viikolla oli kömpelö kausi. Eräänä iltana turrutin aivojani kissavideoilla ja törmäsin Youtubessa harvinaiseen, värilliseen filminpätkään Berliinistä vuodelta 1945. Kaupunki oli säälimättä murskattu. Runnotut kadut rapisivat rojua ja keskeltä halkaistut talot nojasivat hätäpäissään toisiinsa. Miljoonia oli tapettu, rakkaat erotettu toisistaan ja kodit tuhottu.
Siellä sitä erään rauniotalon keskellä, noin kolmannessa kerroksessa eräs tomera rouva puisteli menemään aniliininpunaisia täkkejään. Talossa ei ollut seiniä, eikä kyllä juuri mitään muutakaan. Mutta hänellä oli nätti mekko, tukkakin laitettu ja peitot piti puistella. Jostakin piti aloittaa.
Siitä tuli ihana olo. Kaikki voi olla mennyttä, mutta elämä jatkuu. Me heräämme ja kaivamme mekon kaapin periltä, puistelemme petivaatteet ja jotenkin vain kerta kaikkiaan selviämme. Sillä sellaista elämä on – jatkuvaa katkeransuloista tasapainoilua ruman ja kauniin, valon ja varjon välillä.
Hyvä ajatus
Monty Pythonin Elämän tarkoitus -elokuvassa elämän tarkoitus on jo paljastettu:
”Noh, ei se nyt ole mitään kovin erikoista. Yritä olla mukava ihmisille, varo syömästä liialti rasvaa, lue hyvä kirja silloin tällöin, kävele hieman, ja yritä elää rauhassa erilaisten ihmisten kanssa.”
