Olen miettinyt onnellisuutta. Siksi filosofi Frank Martelan parin päivän päästä ilmestyvän kirjan nimi Älä etsi onnea – Epätyypillisiä elämänohjeita nykyihmiselle (Gummerus) herätti kiinnostukseni. Ajattelen, että käsitys onnesta riippuu elämäntilanteesta ja iästä.
Onnesta ei edes haaveile, jos elämässä on suuria murheita, sen tiedän kokemuksesta. Silloin vain sinnitellään päivästä toiseen. Vaikeat ajat opettavat suhteellisuudentajua. Kun omat ja läheisten terveys- ja talousasiat ovat siedettävällä tolalla, osaa olla kiitollinen arjestaan. Silloin kapasiteettia riittää myös unelmointiin ja haaveiden toteuttamiseen.
Nuorempana onni oli minulle romanttisia ulkomaanlomia luksushotelleissa, ihania illallisia tähtiravintoloissa, shoppailua ja hyviä keskusteluja. Kelpaisivat toki vieläkin.
Mutta romantiikka on nähtävästi mennyt menojaan eikä hyviä keskustelujakaan ole usein tarjolla. Kaiken muun voin toteuttaa, vaan kun nykyisin mikään tällainen ihanuus ei oikein tunnu miltään.
En ole tämän tunteen kanssa yksin. Vuosi sitten ns. etuoikeutettua elämää nykyisin viettävä lapsuudenystäväni kirjoitti minulle viestissään, että miksi tämän ikäisenä elämästä on hävinnyt taianomaisuus ja lumous, joita ennen saattoi tuntea. Mistä se johtuu; onko kaikki jo nähty ja koettu?
Kaikki ei varmaan ole nähty, minulle ja ystävällenikin tulee varmaan lisää kokemuksia, hyviä ja huonojakin. Mutta tunnehuippujen sijasta minusta tyytyväisyyskin on jo aivan riittävän mainio mielentila.
Frank Martela analysoi, miksi suomalaiset sijoittuvat maailman onnellisuuskärkeen: Suomi on hiljaisen tyytyväisyyden maa. Ihmiset hyväksyvät elämänsä sellaisena kuin se on. Taito hyväksyä elämänsä sellaisenaan onkin asia, jota opetetaan erilaisissa viisausperinteissä ympäri maailman stoalaisuudesta taolaisuuteen tai buddhalaisuuteen.
Ja jos romantiikka elämästä väljähtyykin, niin ystävyydestä taitaa tulla sitä väkevämpää.
En oikein osaa puhua omista huolistani. Eräänä päivänä oli vähän pelästynyt olo, ja juuri sinä päivänä sain yllättäen kolme soittoa luottoystäviltäni. (Nykyisin soitellaan liian vähän.) Puhua pulputin, mitä mielen päällä oli, ja olo keveni.
Olin taas tyytyväinen osa onnellista kansaa.
