Pääkirjoitus: Kuuntelenko saman kirjan kuin luen?

Kuvat
Marica Rosengård

Lapsena asuin kivenheiton päässä kirjastosta. Opin lukemaan nelivuotiaana, ja Imatrankosken kirjastosta tuli yksi lempipaikoistani. Tunsin kaikki kirjaston tädit (setiä ei ollut) ja erityisesti mieleen on jäänyt Anneli. Muistan, kun hän paljasti minulle, pikkuvanhalle lapselle, että kirjallisuudessa häntä kiinnostivat erityisesti juopot papit. Arvostin, että hän jakoi asian kanssani.

Lastenosaston kirjat oli luettu muutamassa vuodessa, ja kahdeksanvuotiaana sain luvan lainata alakerrasta, aikuisten osastolta. Moni klassikko tuli luettua vailla suurta ymmärrystä. Annelin kesäloman aikana toki myös Herra Jackin ihmeellinen huone ja muita sen lajityypin edustajia.

Olen siis aina ollut lukija, mutta suhteeni kirjoihin on muuttunut. Ennen kesäloma alkoi nautinnollisella vaelluksella kirjakaupassa, josta haalin paksun pinon kirjoja lomalukemiseksi. Sitten tulivat e- ja äänikirjat. Jonkin aikaa kakistelin, mutta nykyisin olen äänikirjojen suurkuluttaja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

On kuitenkin kirjoja, jotka haluan edelleen lukea kirjoina, en kuunnella. Esimerkiksi Elizabeth Stroutin Tell Me Everythingin tahdoin lukea, koska arvasin haluavani viipyillä joissain kohdissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Äänikirjojen ihanuus taas on siinä, että samaan aikaan, kun lenkkeilen, käyn kaupassa, istun raitiovaunussa tai teen ruokaa, voin siirtyä ihan toiseen maailmaan. Joku varmaan sanoo, että se on väärin, pitäisi olla läsnä hetkessä, mutta en oikeastaan halua. Äänikirja on tavallaan myös pakopaikka.

Kirjakaupoissa vaeltelua äänikirjapalvelu ei korvaa. Palvelun suositukset ovat usein liian ennalta-arvattavia ja algoritmit jotenkin litistävät valintojani. Siksi kannattaa välillä poiketa fyysisten kirjojen keskelle ja vaeltaa täysin vapaana kirjahyllyjen välissä. Sieltä löytää yllätyksiä, joita algoritmi ei ikinä hoksaisi suositella.

En asettaisi äänikirjaa ja painettua kirjaa vastakkain. Kunneltavaksi ehkä valitsen hitusen kevyempää, juonivetoisempaa kirjallisuutta, joka ei vaadi täydellistä keskittymistä. Sitä voi jopa kuunnella hieman nopeutettuna. Oma maksimini on tosin vain 1,05-kerroin. Jos kirja vaatii vielä lisää nopeutta, se on huono ja sen voi hylätä. Välillä haluan kuitenkin vastapainoksi fyysisen kirjan ja sen ylellisen ajan, etten tee mitään muuta kuin luen.

Tähän Gloriaan on haastateltu peräti kolmea upeaa kirjailijaa, joiden tuotantoon kannattaa tutustua.

Hyviä hetkiä kirjojen parissa lokakuun iltoihin.

kristiina.raitala@sanoma.com

Juttu on julkaistu Gloriassa 10/2026.

Sisältö jatkuu mainoksen alla