Pääkirjoitus: Mitä, jos alettaisiin rupatella
Yritän joka vuosi muistuttaa itselleni, että vaikka loma onkin ohi, elokuu on ihan täysivaltainen kesäkuukausi. Mutta vähän vaikeaa se on, kun elokuussa teemme innoissamme tätä syksyn muotinumeroa. Syysmuoti näyttää niin houkuttelevalta ja omat kesävaatteet jo niin nähdyiltä. Nahka ja saappaat kutsuvat ohuiden mekkojen ja sandaalien sijaan.
Katsokaapa sivulta 36 alkavaa muotijuttuamme. Eikö myös miljöö näytä upealta? Ihan heti ei tajua, että se on kuvattu Helsingin Kalasatamassa ja kauppakeskus Redissä.
Mutta nyt palaan vielä kesään. Loman jälkeen aina kysytään, että oliko hyvä loma. Olen vastannut, että oli kyllä, oikein mukava, muttei mitenkään glamöröösi. Parasta oli tietysti ystävien kanssa vietetty aika, mutta viihdyn myös hyvin yksin – tai ventovieraiden seurassa. Sellainen tilanne kannustaa kummasti olemaan normaalia itseäni sosiaalisempi.
Tuttaville tuli este, joten lähdin yksin oopperaristeilylle Kuressaareen. Laiva oli lastattu oopperan harrastajilla. Osa oli aiheeseen hyvinkin perehtyneitä, osa varmaan samanlaisia diletantteja kuin minäkin. Päätin jutella kaikille, jotka tulivat pitemmäksi aikaa lähietäisyydelle. Kevyttutustuin mukaviin ihmisiin ja tunsin ylpeyttä, kun uudet tuttavuuteni loistivat laivan karaokessa koulutetuilla äänillään.
Nuoruudessani interreilasin, mutta Suomessa en ole tehnyt pitkiä junamatkoja pitkään aikaan. Lähdimme opiskelukaverien kanssa kulttuuripääkaupunki Ouluun siinä kuuluisaksi tulleessa Extra Rento -luokassa. (Kukaan meistä ei ollut junasta poistettu mummo, joista heinäkuussa uutisoitiin.) Luokassa ei ollut mitään ekstraa eikä rentoa ellei ilmaista vettä lasketa. Yksi konduktööreistä oli erityisen äksy, jalkatilaa oli vähän ja valkoviini oli loppu koko junasta jo Helsingistä lähdettäessä. Samoin kasvispyörykät. Plussaa siitä, että junassa oli ehtaa samppanjaa.
Mutta kiinnostavinta junamatkoissa oli ristikkoilmiö. Isäni oli kiihkeä ristikoiden ratkoja, mutta se oli kauan sitten. En ollut tajunnut, miten suosittuja ristikot ovat nyt. Menomatkalla istuin kolmihenkisen aikuisperheen kanssa. Äiti ja tytär ratkoivat ristikkoa vuorovetona ja houkuttelivat välillä minutkin mukaan. Tarjosivat myös lakritsaa. En ollut hoksannut, että ristikoita voi harrastaa näin sosiaalisesti.
Paluumatkalla huppupäinen yksin istuva tyttö ratkoi ravintolavaunussa trendikästä Pop-Ristikkoa. Se kiinnosti muitakin matkustajia, pian pieni seurue pähkäili yhdessä halki puolen Suomen ristikon parissa.
Ehkä puhelimen tuijottelu kuulokkeet korvilla alkaa kyllästyttää. Mitä, jos alettaisiin välillä jutella, jopa vieraille.
Juttu on julkaistu Gloriassa 8/2026.
